Jos joku ei ole vielä huomannut, ihan kulman taakse on ilmestynyt Akateeminen urheilublogi, jota isännöivät lajiensa Johtavat analyytikot Jani Hakkarainen ja Petteri Sihvonen. Hakkaraisen kaikki tiedämmekin, ja hiukan vähemmän tunnettu Sihvonen on etenkin jääkiekkomiehiä.

Itse laitan popcornit tulemaan ja alan odotella lisää luettavaa.

- Se Hagman vain kärkkyy maalin edessä ja kerää helppoja pisteitä, faija tuhahti joskus vuoden 1974 tienoilla. Faija-vainaa kannattikin Jokereita enkä muista nähneeni hänen koskaan luistelleen, mutta se on vanhin muistikuvani, jossa Matti Hagman mainitaan. Sillä kaudella ”Hakki” teki 30 maalia.

Kun aloitin oppikoulun 1975 Töölön Yhteislyseossa, kuulin Hagmanin kirjoittaneen meidän koulustamme edelliskeväänä ja lähteneen suoraan kirjoituksista pelaamaan MM-kisoja. Hän oli osa lapsuuteni maailmankuvaa, niiden vuosien kiintotähtiä Hurriganesin ja Atik Ismailin kanssa.

Joulupukin tuoma Marko Lempisen Matti Hagman – Stadin kingi vie takaisin niihin vuosiin kun brändi jyräsi, Jäähallissa tapahtui ja IFK oli joka vuosi mestarisuosikki, joka osti haluamiaan pelaajia ihastuttaen ja vihastuttaen maakunnissa. Niinä vuosina kävin käytännössä kaikki IFK:n kotipelit ja jokusen vieraissakin, joten lienen nähnyt Hagmanin pelaavan yli 200 kertaa. Nimikirjoituksensa hän raapaisi vihkooni kevättalvisena iltana 1979 Porin Isonmäen hallin parkkipaikalla Vellu Ketolan nimen viereen. Ässät oli juuri pudottanut IFK:n pronssiotteluun 9-4-voitollaan ja porilaiset fanit huutelivat ovesta valuville IFK-pelaajille muistutuksia tuloksesta. Muistelen, että Kari Takko olisi tehnyt samassa pelissä liigadebyyttinsä Antero Kivelän loukkaannuttua kesken ottelun.

Täällä Avokatsomossa palasin muistoihin viimeksi 2005 tähden täyttäessä 50 vuotta.

Leuan päälle vedetty kypäränhihna, tolkuttomat nilkkateipit, pyörimättä kulmasta siniviivalle lentävä ja juuri oikealla hetkellä Pepe Lehtosen lapaan laskeutuva lätty, jäähyä tappamassa keksitty katkenneen mailan asettelu vastustajan parhaalle laukaisupaikalle, maltti pitää kiekkoa alivoimalla eikä lyödä sitä vielä päätyyn, millintarkat syötöt läpiajoon irtoavan Esa Peltosen, Tony Ariman, Esa Tikkasen, Iiro Järven lapaan, E-katsomoon asti erottuva kasvojen punoitus, Quebec Nordiquesin paidassa Izvestija-turnauksessa lauotut maalit Suomen verkkoon, huudon kera kaatumalla vastustajalle kalastetut jäähyt pelin loppuhetkillä maalin tappiolla, viiltävä vääryyden tunne Hakin luistellessa Nordenskiöldinkadun jäälle Hockey-Reippaan paidassa.

Tuore kirja on tällä taustalla toki pakkohankinta, ja se täyttää tehtävänsä. Puutteitakin on. Saman tarinan olisi voinut kirjoittaa iskevämminkin, ja jotkut asiat ohitetaan kovin nopeasti samalla kuin joitain toistellaan turhankin monta kertaa. Joissain yksityiskohdissa teksti on ristiriidassa omien muistikuvieni kanssa. Innsbruckin 1976 pronssia ei missattu maalierolla vaan maalisuhteella, jonka sanan suomalaisfanit silloin oppivat kantapään kautta. Eikä Hagman kai suominut seuraan edelliskaudella hankittua Arto Jokista vielä vuoden 1978 kesäjuhlissa, kun Jokinen siirtyi IFK:hon vasta kaudeksi 1979 – 80. Eikä ”runkosarjan voittaneen IFK:n odotettu marssivan näytöstyyliin mestariksi” kaudella 1979 – 80 kun runkosarjan voitti TPS, jonka kanssa keskinäiset pelit olivat menneet tasan. Eikä sen kauden mestaruus tullut ilman tappioita pudotuspeleissä kun Kärpät ehti tasoittaa välieräsarjan 3-1-kotivoitollaan Oulussa. Quebec Nordiquesin ja Lalli Partiselta muotoonsa saaneen KOO-VEEn huoltajan Hannu Soron nimetkään eivät ole menneet ihan kohdalleen, mutta mitäs pienistä. Kuva stadilaistakin stadilaisemmasta tähdestä piirtyy.

Ajoista Don Cherryn valmentamassa sirkuksessa kertoo ansiokkaasti myös George Plimptonin reportaasiteos Open net, jonka kuvituksessa Hakkikin vilahtaa. Suosittelen.

Yhteys Atik Ismailista kertovaan kirjaan ja Honey Aaltosen Hurriganes-historiikkiin etenkin Cisse Häkkisen kohdalta tiivistyy myös uran tummemman puolen kohdalla. Onhan kylmän oluen ensi puraisu minunkin mielestäni aina joskus paikallaan, mutta miksi pitää läträtä niin, etteivät ne asiallisetkaan hommat enää tahdo hoitua? Olivatko ajat silloin toiset ja nykyisten pelaajien dramaattisin ongelma uuniin jäänyt mantelikala? Vai kerrotaanko nykyiset ördäykset vasta tulevaisuuden muistelmissa?

Ikuinen kysymys: Onko pelaaja vai joukkue tärkeämpi? Tälläkin hetkellä monessa lajissa monessa joukkueessa mietitään, missä vaiheessa jonkun tähtipelaajan sitoutumisen, harjoittelun ja elintapojen taso syövät joukkueen kokonaisuutta ja moraalia niin paljon, että hänestä kannattaa sittenkin luopua. Muuttuiko Matti Hagmankin jossain vaiheessa osasyyksi siihen, että IFK:n ylpeä brändi sittenkin putosi yhä totisemmaksi ja kovemmaksi käyvän huippujääkiekon vauhdista?

Kirjan vetäessä tarinan naruja nippuun tajusin, että Matti Hagmanin loiston kaudet olivat pitkälti juuri ne samat vuodet, jolloin itsekin illasta toiseen hallissa istuin. Alkaen sieltä, kun päädyssä luki FORD GER MERA, Jorma Virtanen torjui musta lasikuitumaski päässä ja minä nojailin E2:n seisomapaikoilla betonikaiteeseen. Samaan aikaan Hagmanin lopettamisen kanssa alkoivat omat iltani täyttyä salibandysta, kausikortti B3:ssa vaihtua takaisin irtolippuihin ja lopulta kiekko jäädä taka-alalle. Kai siksikin kirja kaikesta huolimatta kolahtaa. Se on tarina paitsi Matti Hagmanista myös minun fanivuosistani.

Avokatsomo vaihtaa palvelinta tämän viikonlopun ja ensi viikon alun aikana, mikä voi aiheuttaa omituisuuksia sivuston toiminnassa.

Valitamme mahdollisia (ja todennäköisiä) häiriötä ja koetamme olla piakkoin taas terveitä ja tehokkaita.

Lisäys 31.5. kello 18.37: Täällä taas olemme, linjoilla nääs!

Raportti. Kuvagalleria. Video. Perusuutinen. Galleria. Video. Rapsa. Galleria. Video. Galleria. Video.

Tajuntaan hiipi vähitellen tunne, että salibandymediasta puuttuu jotain. Blogit olivat hiljenneet. (Ja foorumit, mutta se on toinen tarina). Vaikka niitä pääkalloaikoina tuntui riittävän.

Otteluraportteja alkaa olla hyvin. Kuvagallerioita ja videoita löytyy koko ajan enemmän, mutta median kuluttajana kaipaan myös ihan perinteisiä tekstejä. Ja neutraalin materiaalin lisäksi etenkin blogisellaisia maustettuina häikäilemättömän subjektiivisella näkökulmalla.

Antti O. Arponen on pitänyt lippua koholla NST:n sivuilla, mutta niin moni muu hyvä kirjoittaja hiljentynyt. Muutamalla tekijämiehellä ajan on tainnut syödä perheenlisäys. Heidän lisäkseenkin tiedän maassa olevan pitkän rivin laadukkaasti kirjoittavia sählymiehiä ja -naisia, jotka viime aikoina ovat vaienneet.

Tirsamaan presidentti on tarjoillut viime viikkoina ilahduttavasti luettavaa enkä suostu menettämään toivoani muidenkaan suhteen. Ottaisivatko ryhmäblogit päivitysvastuun paineita pois? Vieraskynätekstit nykyisissä?

Samalla kun kiitän Karhuherraa viidestä vuodesta ajattelemista antavaa tekstiä (ja kuvaa), huomaan kommenteista siellä, että samat asiat mietityttävät blogeista tykkäävää kiekkoväkeäkin.

Vuoden takaisin sanoin:

You knew today was special. JD got his favorite dessert, pineapple, and Ciggy was glowing with excess energy after he got home from practice, despite an elbow that he could barely lift over his shoulder. Never mind about the mangled thumb. And Ulfie was feeling it, too. The normally mild-mannered Swede stopped to snap at his kids, who were running around the house. Why was this night different of all other nights?

Larry Sloman: Thin ice – A season in hell with the New York Rangers

Tästä eteenpäin loukkaantumiset pimitetään ja fokus säilytetään. Ja tämä oli vasta yksi peli ja vielä ei ole voitettu mitään ja meidän pitää vielä parantaa tästä paljon ja kaikki on edelleen auki ja vastustaja todella vaarallinen.

Näin viime vuonna, entä nyt?

Avokatsomoa on eilisestä alkaen voinut seurata ja fanittaa Facebookissakin.

Emme olleet siis ihan sosiaalisen median kehityksen aallonharjalla, mutta parempi viime keskiviikkona kuin ensi keskiviikkona.

Meillä kamerakuskeilla on megapikseleitä, mutta siitä huolimatta näytämme kuvamme täällä teille suurimmillaankin vain 500 pikseliä leveinä (tekee n. 0,2 megapikseliä), joskus klikin takaa suurempanakin. Hyvin rajattu tiukka tilanne kyllä toimii pienenäkin, mutta välillä haluaisi nähdä tarkemmin, enemmän yksityiskohtia, ilman sahailua isojen ja pienten kuvien välillä.

Tuossa keväällähän täällä Avokatsomossa rempattiin vähän lisätilaa isommille YouTube-videoille ja kuville, mutta mitä jos sitä tilaa tehtäisiin vieläkin enemmän? Ainakin veikkaan, että varsin moni näkee selaimen laidoilla reilusti ilmaa. Testipenkkiesimerkkiä omassa muinaisblogissa: isoa kuvaa ei niin isosta kiekon liigapelistä. Pienempää peruskuvaa alla.

Kysymys kuuluu: Mitä salibandylle on viimeisen kuuden vuoden aikana tapahtunut?

Miten se on kehittynyt? Mikä on nyt paremmin kuin ennen? Oliko mikään kuusi vuotta sitten paremmin?

Kysymykset saattavat olla retorisia, mutta toki niihin saa vastata. Minulla ei tähän hätään vastauksia ole.

Kuuden vuoden ajanjakso tuli mieleen siitä, että Avokatsomo on tänään 1.8.2009 ollut olemassa kuusi vuotta. Yksi käsitellyimmistä teemoistamme, turkulainen salibandy, on tainnut kehittyä kutakuinkin niin kuin odotettu on.

Avokatsomo täyttää tänään 5 vuotta. Sivustomme jatkaa varttumistaan rauhassa ja kiireettä, mitä ikinä keltainen lehdistö tekeekään.

Kiitos, hyvät lukijat, että olette edelleen kiinnostuneita meistä. Mekin olemme teistä.

Aikajana takaperin: 4 v, 3 v, 2 v, 1 v, 0 v.

Ilman Avokatsomoa en olisi tässä.

Välipäivien kunniaksi Avokatsomon lehtereillä tuntuu olevan hiljaista kuin Pasilan urheilutalossa. Onneksi sentään jokunen nettiheppu jaksaa raapustella merkintöjään pyhinäkin.

Ripa bloggaa, jotta pääsisi aloittamaan uuden vuoden puhtaalta pöydältä.

Karhuherraa mietityttää, yllätys, yllätys, Petteri Sihvonen. Merkinnän kommenttiosastolta löytyy myös puukko salibandyn suuntaan:

Jari (Perkiö) myös meidän muiden asiantuntijoiden tavoin ymmärtää, että salibandy on sählyä, eikä huippu-urheilua.

Janne kommentoi edellistä Avokatsomo-merkintääni muun muassa seuraavasti:

”Oho” voisi sanoa Ojalalle. Miten just sulta lipsahtaa tällainen viesti? Vai eikö ketään muuta Avokatsomon kirjoittajista saatu tekemään tuota viestiä? Piti itse sitten kyseisen seuran ja ilmeisesti pelin pelaajana kirjoittaa viesti? Hiukkasen on kyllä köyhää.

Ylipäätään taitaa teillä Eräläisillä olla kyllä joku alemmuuskompleksi näitä isompia ja kokeneempia vastustajia vastaan, kun toinen mollaa täällä ja toinen itse kirjoituksessa. Kumpikaan ei hehkuta omaa suoritusta, strategiaa, hyvää valmistautumista, oikeita siirtoja tai mitä vaan oman pelin hienoutta, vaan keskittyy lähinnä siihen miten toinen joukkue nyt epäonnistui.

Janne pääsi protestissaan mukavasti asian ytimeen. Kyseessä on keskustelunavaus, jota olen odottanut ja tiennyt, että se tulee eteen joka tapauksessa jossain vaiheeessa. Kyseessä on asia, jonka kanssa tasapainoilen joka päivä: miten voin samaan aikaan sekä pelata salibandyä että kirjoittaa salibandystä? » Lue koko juttu

Suomen tunnetuin avokatsomolainen, erikoissalibandytoimittaja Mika Hilska on Avokatsomon vuoden 2007 journalistipalkinnon saaja. » Lue koko juttu

Minulta kysyttiin, miksi Greasers on näkynyt Avokatsomossa verrattain paljon aikain saatossa.

Syy on yksinkertainen: he ovat hoitaneet tiedottamisen aina erinomaisesti.

Sähköpostiin — ja toisinaan myös etanapostiin — napsahtelee tiedotteita, kuvia, linkkejä, vinkkejä… Niihin on helppo tarttua pienelläkin ajalla ja vähilläkin ennakkotiedoilla. Ja varsinkin kun kyse on Avokatsomosta ja sen linjattomuudesta, julkaisukynnys ylittyy sillä, että saa meistä kirjoittajista jonkun kiinnostumaan.

Eikä tiedottamisen onnistumista välttämättä mitata julkaisukynnyksen ylittymisellä: se voi olla myös brändäämistä, nimen mielissä pitämistä. Ei kaikki Greasers-tiedotuskaan pujahda suoraan Avokatsomon eetteriin.

On syyskuu. Pääkallo.fi on avattu ja Avokatsomo saanut uuden ulkoasun. Lauantaipäivän aikana Naissalibandy.netissä tanner tömisee.

Lisää kaikesta seuraavien päivien ja viikkojen aikana. Alkajaisiksi käykää lukemassa, mitä Pääkallo.fi:n miessalibandyn toimituspäällikkö Timo Mäkynen kirjoittaa pääkallosta Tirsamaassa.