Tällaisen mainoksen jälkeen ei sitten ihan heti saa siirtyä muualle. (Kiitos, Dagmarin Luovat.) (Ei, en ole Liverpool-fani.)

Ehkä Juho Mäkelällä ja kumppaneillakin oli jo EM-finaali mielessä.

TV:n ääreen ehdin vasta tappioasemassa, mutta uusintakierrokset kertoivat, että Torres päätti taistelupallon verkkoon oikein kärkimiehen työnäytteellä. Vaan että kaikista vaihtoehdoista juuri Lahmin tontilta.

Taitavamman Espanjan pää kesti pelata taitojensa mukaisesti ja oikea joukkue voitti. Saksalta hyvä pätkä varsinkin Kuranyin sisääntulon jälkeen, mutta. Kalle Rummenigge olisi kurottanut kärkkärillä tasoituksen, nykyään vain on toiset miehet.

Meniköhän Schweinsteigerin vireystila hiukan yli kun annosteli keskitysvapareihinsa noin paljon ruutia?

Siirretään lähetys Lehtolalle. Tähdistön valitsi Anderson.

Suomi—Saksa 10. syyskuuta Olympiastadionilla. Liput on.

Espanja on nakutellut kuudentoista rajalla herkullisia pikkusyöttöjä puolustuksen selustaan. Miten mahtavat taistelulaivan ketteryydellä kääntyvät Mertesacker, Metzelder ja Friedrich niihin ehtiä?

Ennalta ajatellen ei finaalisuosikista ole epäselvyyttä, mutta pitää Pamplonan veroiseen vyörytykseen varautuvien Saksan kannattajien yrittää joitain toivonkorsia nyhtää. Jäätyisikö Espanja finaalipaineissa hiukan? Nousisiko Ballack esiin? Voisiko Saksa lyödä räkäjalkapallolla kaunista futista esittävän yleisönsuosikin? Löytäisikö Löw kentälle sen Portugali-pelin joukkueen eikä Turkin vauhdissa kompuroinutta?

Ai niin, mutta Löwkin sanoi Espanjan olevan selvästi Portugalia parempi. Eli rahat Espanjalle.

Ennakkoanalyysiä Erkka V. Lehtolalta, joka tarjoilee myös tulosveikkauksen.

Lisää taidolla ja tunteella Erkka V. Lehtolan Tuuletuksista.

Sääli, etteivät kuvayhteyden katkot osuneet avausjaksolle. Televisioinneista kirjoittaa lisää Pelintekijä Oivio, jonka teksti ei ollutkaan helppoa ja suosittua yleistä YLEn haukkumista vaan täsmäisku studio-osuuden hukkaamisesta. Siitä pitää olla samaa mieltä, vaikken itse voikaan verrata maksukanaviin kun nähtävilläni ei sellaisia ole.

Meitä Saksaa kannattavia ei-saksalaisia yhdistää pikaotannalla se, ettemme halua mennä virran mukana ja arvostamme elämässä yleisesti ottaen enemmän tulosta kuin tyyliä.

Virroista tiedä, mutta jotain siinä oli heti vuodesta 1974, jolloin minäkin ensi kertaa kisoista jotain tiesin. Brasiliaa ja Hollantia ja Ranskaa ja mitälie ihailevat kaverit aina hehkuttivat kikkailuaan ja iloista peliään verrattuna saksalaiseen tylsyyteen. Mutta tiukassa paikassa taiturit sitten kaatuilivat ja levittelivät käsiään ja hävisivät. Kliimaksina tietysti MM-välierä 1982, kun taitojoukkueet olisivat jatkoajalla kahden maalin tappioasemassa antaneet periksi. Ei Länsi-Saksa, joka taisteli tasoihin ja voitti rankkareilla.

Muuatta tamperelaista naisten salibandyjoukkuettakin on vuosien varrella syytelty tylsästä ja väärästä pelityylistä. Mutta ihan oikeasti ovat pärjänneet.

IS Veikkaajan liite hakee Saksan vahvuuden syitä ja löytääkin jotain. Vaatimustaso, tempo, tekemisen laatu, huolellisuus, sitoutuminen, valmistautuminen. Joka ainoa kerta.

Jokainen voi yrittää mennä siihen tempoon ja vaatimustasoon pitämään hauskaa ja heittämään vähän kikkaa.

- Mikael Forssell EM-futisliitteen jutussa.

Myytit ovat mukavia, vaikka kuulemma sittemmin saksalaisetkin ovat tainneet oppia vähän kaatuilemaan ja levittelemään käsiään. Ja Ranska ja Brasiliakin muistaakseni voittaneet jotain. Ja saksalaisetkin tainneet hävitä muutaman pelin, etenkin 21.6.88 Gelsenkirchenissä. Jolloin suomalaiskannattajan pää punoitti TV:n ääressä niin, että oli lähdettävä iltayöhön pitkälle kävelylle viilentymään. Silloin ei ollut vielä kännykkää. Myöhempinä vuosina on Saksan mahdollisesti hävitessä alkanut loppuvihellyksen jälkeen piipata, kun vähemmän yhteyttä pitäneet kaveritkin yhtäkkiä haluavat lähettää terveisiä.

Pekka Holopaisen mukaan vastustajista rakkain on Englanti. Voi olla. Minusta ainakin vähiten rakas se oranssipaitainen, jossa syljeksitään vastustajan takatukkaan.

Kisat lähestyvät. Italia voittaa, luin tänään IS Veikkaajasta.

Positiivista oli nähdä, miten jätkät pelasivat isolla sydämellä ja tahdolla.

Futaajalegenda Jallu Rantanen viikon IS Veikkaajassa:

Jos talvisodassa olisi ollut samanlainen taistelutahto kuin sinivalkoisilla Serbia-matsissa, tänne olisivat tulleet ryssämummotkin rollaattoreilla.

Futismaailma kutsuu valkaisemaan Olympiastadionin.

Jari Porttila: Surkeaa, Hodgson,
Ilkka Laitinen: Ei riskejä, otetaan piste,
Pekka Holopainen: Kuka rasvaa köyden,
Kristian Sundqvist: Kaikki kuoli kerralla?
Jukka Rönkä: Kaikki kukat eivät ole vielä kuolleet.

Urheilulehden netissä Antti J. Peltonen raportoi:

Mannerheimintieltä kuuluu kummia. Heti pelin päättymisen jälkeen siellä on nähty ihmisiä roikkumassa siniristilippujensa kanssa autojen ikkunoista. Sekin tukee käsitystä siitä, että keskiviikkona Suomi pelaa Olympiastadionilla yhden historiansa suurimmista jalkapallo-otteluista. — — (V)oitto Portugalista saattaisi käynnistää Suomessa ensimmäistä kertaa oikean jalkapallonosteen.

Sillä olemmehan menestyshullu kansa.

Jos olisin menossa keskarina Stadikalle, lakanassani lukisi Wolfdog Roy is the best!. Lisää mahdollisimman huonoja ja mielellään mauttomia lakanatekstejä keksitään Tirsamaassa.