Pistoriuksen nopeus 400 metrillä riittää tällä hetkellä kansallisella tasolla jo neljän parhaan joukkoon eli viestijoukkueeseen, mutta vastassa on aikarajojen lisäksi myös kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF.

Liitto epäilee jousijalkojen lisäävän Pistoriuksen pituutta ja tuovan siten epäreilua etua muihin juoksijoihin verrattuna. Lisäksi IAAF on äskettäin kieltänyt ”avustavat jouset ja pyörät” (eivätkö ne olleet aiemmin kiellettyjä?), joihin nämä jousijalatkin lasketaan.

Tuubista löytyy myös videota herran askelluksesta.

Salibandyä: Nyt flickrissä ylijäämäkuvia kauden divarikoitoksista Caribian valoista.

Tennistä: Kannuvalimo: The Roger and I. Seuraa äärimmilleen tiivistetty lainaus:

…jokaisella meistä on itseämme parempi pelaaja, jolle melkein aina häviämme, tai tiedämme pelaajan, jolle lähes varmasti häviäisimme, jos sattuisimme hänet joskus kohtaamaan pelikentällä. Sen miljoonien pelaajien ketjun viimeinen lenkki on Roger Federer.

Kuten mm. tuon läpäisyviestin kommenteistakin nähdään, kokonaisen maratonin juokseminen on suoritus, johon moni meistä enemmän tai vähemmän vakavissaan tähtää ”jossain vaiheessa” eloansa. Viime kesänä huomasin juosseeni puolimaratonin suomalaisittain kuumassa kelissä, ehdottoman epävirallisesti, mutta ihmeen kevyesti. Tietäähän sen, että jää mielessään arvuuttelemaan kuinka pitkälle sitä jaksaisikaan. Ajatus meni kuitenkin hyllylle talven jäädytettyä lenkkarit ja juoksumielen.

Vaan sitten tuli oranssien sählyjannujen keväinen Ahvenanmaan keikka ja aamuöiseltä hyttikäytävältä tuliaisiksi vankka aikomus juosta maraton kesällä. Aikomukseksi olisi varmaan jäänytkin ellei päätös olisi tapahtunut riittävän monen itsensä testaamisesta kiinnostuneen kuntourheilijan piirissä. Löyhästi laskien meitä taisi olla neljä tai jopa viisi, mutta kolmeen se joukkue aika nopeasti karsiutui. Kohdemaratoniksi valittiin Paavo Nurmi Marathon.

Treenaaminen alkoi huhtikuun lopulla, katkesi sitkeään flunssaan toukokuun lopulla, mutta pääsi kuitenkin jatkumaan ja ilmoittautuminenkin hoitui ennen kesäkuun alkua. Juostuja harjoituskilometrejä kertyi kirjanpidon mukaan 237 kilometriä lenkkien pituuden vaihdellessa 5 ja 27 kilometrin välillä. Noilla pisimmillä treenilenkeillä alkoi hiljalleen hahmottaa tulevan koitoksen mittasuhteita. Että se lennokas askel madaltuu ihan automaattisesti jossain vaiheessa. Kirjanpidon kilahdettua kahdensadan mittayksikön pahemmalle puolelle aloimme olla melko vakuuttuneita siitä, että pystymme läpäisemään tehtävän siedettävässä ajassa.

Viimeinen viikko meni tiukalla pasta-/riisidieetillä ja runsaasti nestettä nauttien. Juomapulloa kantoi viikon loppupuolella yhä tiivimmin mukanaan kun sääennuste alkoi ihan tosissaan asettua hellelukemien kannalle.

Perjantai-iltana, vajaa vuorokausi ennen starttia kävimme vielä kevyellä hölkällä tutussa Urheilupuistossa ja sovimme valuvamme lähtöpaikalle puolisen tuntia ennen starttia.

Täysmatkan oli tarkoitus startata kello 13:00, mikä hieman huolestutti. Aikaisemmin aamulla olisi ollut edes aavistuksen viileämpää, mutta kuuleman mukaan kaupunki ei halunnut sulkea katuja kiivaimpaan kauppa-aikaan. Minkäs teet, juomisen merkitys kasvoi entisestään.

Loikimme jokirantaan sovittuun aikaan, hätäisiä tyhjennyksiä Neitsytpolun pusikoihin suoritellen. Olo oli varsin mainio ja pian huomasimme jumppailevamme jäseniämme notkeiksi kaupunginteatterin edustalla. Starttipaukku oli jostain syystä siirtynyt noin vartilla eteenpäin, mutta emme hämääntyneet vaan ihmettelimme tunnelmia rauhallisin mielin ja aavistuksen kohonnein sykkein. 80-90 lyöntiä minuuttiin normaalin vajaan 60:n sijaan. Lähtöviivalle parkkeeratun Smartinkotteron kuljettajaa kuuluteltiin kiivaasti, mutta turhaan. Auto jäi liikenteenjakajaksi.

Lähtöpaukku napsahti ja kolmekymmentä sekuntia myöhemmin ylitin lähtöviivan kelloni käynnistäen. Kansa hurrasi ja väylä tuntui levenevän Aurasiltaa lähestyessämme. Eerikinkadulla ohitimme juoksijoiden seassa madelleen kaupungin bussin, lämpimät pakokaasut eivät oikein tehostaneet juoksemista. Ensimmäinen juoma-asema näillä main tuli vastaan varsin nopeasti ja juoma maistui useamman kupin voimin. Etenimme rennonoloisesti ja syke keikkui 150-160:n välissä. Se oli ehkä hieman enemmän mitä keskivertolenkillämme, mutta olo tuntui hyvältä ja vauhti sopivalta, joten emme ryhtyneet korjauksiin.

Jonon venyessä takaa tuli vauhdikkaampia ja vastaan hitaampia juoksijoita. Vauhdikkaampien kanssa sai olla tarkkana – imuun jäi helposti, mutta sykemittari kyllä kertoi jos juna kulki turhan kovaa. Ruissalon sillalle päästyämme nopeampien ohitukset kävivät yhä harvemmiksi. Toisen juoma-aseman jälkeen aloin uskoa, että ei se neste hölsky vaan menee suoraan jakeluun. Sopivan suuntainen tuuli ja paahtava aurinko laittoi hien virtaamaan.

Kasvitieteellisen puutarhan kohdalla näimme kärjen porhaltavan pellon toista laitaa arviolta puoli tuntia meitä edellä, matkaa oli siinä vaiheessa taitettu vajaat kymmenen kilometriä. Emme masentuneet vaan päinvastoin laskeskelimme killometrivauhtimme olevan odotettua kovempaa. Saapuisimme reitin läntisimpään kohtaan alle tunnissa.

Käännös tapahtui varsin jyrkkänä pudotuksena maantieltä pyörätielle. Hirvitti ajatellakin samaa liikettä seuraavalla kierroksella. Seuraavan päivän Turun Sanomissa puolimaratonin lopulta voittanut Marko Vaittinen antoikin järjestäjille palautetta reitin paikoittaisesta kapeudesta ja äkkivääryydestä. Vaittinen ohitti meidät puolisen kilometriä ennen oman juoksumme puolivälin täyttymistä ja kieltämättä vauhtiero ahtaalla rantakadulla oli huomattava. Pieni mies sujahti muutaman sentin päästä vasemmalta ohi käsittämätöntä ravia.

Noilla samoilla kohdilla Teatterisiltaa ylittäessämme ja maalialuella kurvaillessamme kannustus oli kiitettävän äänekästä ja nosti rehellisesti sanottuna ihokarvat pystyyn. Vauhtikin taisi hetkeksi karata turhan kovaksi, mutta saatiin myöhemmin kuriin. Kellotimme väliajaksi odottamattoman kovat 2:01:49 ja napsimme energiapatukan paloja toisen lenkin polttoaineeksi. Tässä vaiheessa ne maistuivat vielä hyviltä vaikka niiden alashuuhtelu olikin hieman työlästä. Juomamukia kannatti kantaa mukanaan hyvän matkaa, jotta suusta sai edes sen suurimman makeantahman kurlailtua pois.

Oltiin siis toisella kierroksella. Maisemat olivat tuttuja, askel jo aavistuksen matalampi ja juoma-asemat kauempana toisistaan. Vastaan tuli jo jonkin verran käveleviä kanssakilpailijoita ja tässä vaiheessa kaikki radalla tavatut ihmiset olivat täyttä matkaa taivaltavia. Toista kertaa Ruissalon sillalle saapuessani tankkausaseman energiapatukat tökkivät jo isolla kertoimella. Keho huusi energiaa ja niitä tahmapaloja sai alas sellaiset kaksi ja puoli – silkalla kiukulla. Sormetkin tahmaantuivat ja suolakurkkua teki mieli. Niitä oli sitten tarjolla vain yhdellä asemalla lenkin loppupäässä. Ruissalon puiden suojaan sukeltaessamme eteemme ilmestyi juuri sieltä puiden suojasta omituiseen tapaan etenevä juoksuotus. Näytti ihan juoksijalta, mutta maisema vaihtui kuin juoksumatolla. Varmaan niitä alan harrastajia.

Pian teimme henkilökohtaiset ennätykset ylittäessämme 28 kilometrin rajapyykin. Pisin yhtäjaksoisesti jalkaisin taivaltamani matka ja ennätys vain venyi venymistään. Loivassa nousussa hieman ennen kolmeakymmentä kilometriä huomasin saavuttaneeni maratonaskeleen. Äärettömän matala ja puolta lyhyempi kuin kierroksella yksi. Vähän kääntöpisteen jälkeen vanhempi herrasmies tiedusteli pääseekö tätä vauhtia alle neljään tuntiin. Vastasin tavoitteen vaativan vauhdin kiristystä ja totesimme yksimielisesti toimenpiteen mahdottomaksi.

Joukkueemme veturi, toveri Laakkonen oli selvästi voimissaan ja veti imussaan meitä kahta muuta useiden päänahkojen arvoisesti. Vauhti ei ollut huimaa, mutta muilla meni vielä hiljempaa. Kansanpuistossa rakennettiin lavaa Rammsteinille ja mukanamme juoksi jonkin matkaa toveri Huuskosen kaveri, joka oli kellottanut ykköskierroksen viitisen minuuttia meitä kovempaa. Siinä kohtaa ei kuulemma enää kulkenut niin kovaa ja pian kaveri jättäytyi kävelemään.

Päässä takoi kielto kävelystä, tahdoin maaliin ja mielellään lyhyimmässä mahdollisessa ajassa. Satamaan johtava silta oli kuuma, pitkä ja jyrkkä toisesta päästään. Laittoi ihan irvistämään. Sillan päässä odottaneen juomapisteen jälkeen päästimme hyvävoimaisimman kaverin kiriin ja eroa kertyikin lopulta reilut parikymmentä sijaa.

Hieman ennen Turun linnaa, toiseksi viimeisen juomapisteen jälkeen meidät ohitti arvatenkin sarjassa M65 kilpaillut herra, jonka selässä puhuttiin jotain 15 vuodesta Tukholman maratonilla. Nöyrryimme kokemuksen edessä selän kadotessa näkyvistä.

Jokirantaan kaartaessani matkaa taisi olla kolmisen kilometriä ja päätin kokeilla pientä kiristystä. Vasen reisi vastasi Varvintorin tietämillä kiristämällä takaisin ja yllyttämällä toisen pohkeenkin mukaan samoihin puuhiin. Hellitin hieman, vältin krampit ja tulin minkä pääsin. 41 kilometrin kyltin jälkeen saavutin vielä yhden juoksijan, joka heräsi rinnalle päästyäni mukaan vauhtileikittelyyn. Kannustusta alkoi taas kuulua ja maali näkyi jo, mutta muutaman viheliäisen mutkan takana. Kiinni saamani kaveri rimpuili rinnalla ehkä sata metriä kunnes luovutti. Loppusuoralle noustessani sain yllätyksekseni survaistua pitkän askeleen ja uuden rytmin päälle. Vauhti kiihtyi ja sain jopa yhden urheilijan näköisen kaverin muutaman metrin päähän tähtäimeen kunnes minut huomattiin ja jätettiin kuin seisomaan. Eipä pahemmin harmittanut sillä maaliviiva vilahti altani ja käteen lyötiin mitali sekä paitakuponki.

Ajanottochippi irti ja liikennemerkkiin nojailemaan. Kaverit onnittelivat ja vettä kului niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Herra H:n saavuttua pian perääni maaliin horjuimme hakemaan tarunhohtoiset Marathon Finisher -paidat. Rappuset tuottivat outoja liikkeitä, mutta selvisimme takaisin hierontapaikalle ja se kymmenen minuutin sessio tuntui enemmän kuin makealta. Seuraavaksi notkuvat jalat kuljettivat ruokateltalle ja tunnin jokirannassa istuskeltuamme hiihdimme ylämäen kotiin.

Vammojen etsinnässä löydettiin yksi vesikello varpaan päästä ja samasta varpaasta mustunut kynsi. Kainaloissa oli pienet hiertymänalut, jotka huomasin vasta suihkun jälkeen. Sykemittari kertoi keskisykkeeksi 161 ja maksimisykkeeksi loppusuoralla kiihdytetyn 178. Bruttoaikani oli 4:06:17 ja enemmän silmää miellyttävä nettoversio 4:05:54. Loppusijoitus oli miesten kokonaiskilpailussa 189. ja ”nuorten miesten” sarjassa tuo aiemmin mainittu 79.

Näitä juoksuun valmistautumisen yhteydessä syntyneitä merkintöjä pystyy selailemaan kategoriassa juokseminen. Suosittelen, suorastaan vaadin lukemaan myös täällä aiemminkin mainitut Lari Eteläniemen Maratonmuistelot Helsinki City Marathonilta 2004.

Tästähän tuli aivan julmetun pitkä. Kiitoksia kannustaneille ja loppuun lukeneille. Ehkä joskus uudestaankin, mutta toistaiseksi lenkkarit lepuuttelevat lomatunnelmissa. Kysymyksiin vastataan ja näitä samoja käänteitä jauhetaan tarvittaessa enemmän tai vähemmän liioitellen.

Maraton on rankinta urheilua, mitä minä olen kokeillut. Haastajia etsitään…

Edit hetkeä myöhemmin: Johan löytyy tulostakin, 4:06:17 ja sijoitus 79.

Tuollaisella numerolla, huomenna alkaen kello 13:00 ja päättyen toivon mukaan 42,195 kilometriä myöhemmin. Kuvassa myös kahtena palasena Champion Chip, ajanottosiru.

Se maraton, se on lähellä. Työpöytälaskuri sanoo 2 päivää ja 14 tuntia starttiin. Sininen viiva on jo kuulemma maalattu, mutta emme ole vielä kohdanneet. Ehtii sitä sitten lauantainakin tuijotella.

Tässä tapahtuman virallista urheilujuomaa lipitellessäni tahtoisin nostaa esille luvun J.P. Roosin kirjasta Maratonmiehen elämä. Luvun nimi on doping. Seuraa pari tiukkaa lainausta.

Vilppihän on muutenkin suurissa maratoneissa varsin yleistä. New York City maratonissa todettiin että 200 tarkastetusta juoksijasta 3 % huijasi, so. matkusti metrolla, oikaisi tms. Tämä merkitsisi siis jopa 700 huijaria koko juoksussa!

Siinä vaiheessa jossa voidaan osoittaa, että hormonivalmisteiden kohtuullinen syönti on vahingollisempaa kuin alkoholin juominen tai tupakanpoltto, niin olen valmis vastustamaan niiden käyttöä. Sinänsähän on huvittavaa, että positiivinen doping on kielletty, mutta negatiivista saa harjoittaa niin paljon kuin haluaa. Matti Nykänen sai juoda päänsä täyteen kapakassa vaikka joka ilta, mutta kukaan ei häntä sen takia tuomitse tai testaa paljonko alkoholia löytyy verestä ja millaiset ovat maksa-arvot.

En tiedä pahempaa olotilaa elämässä kuin lähdön 800 metrin juoksuun. Itse sanon, että olen silloin koomassa – minua pelottaa, pulssini on nopea, menen vetkuksi, jalkani makaroniksi. En tekisi elämässäni mitään muuta kuin urheilisin, mutta se hetki vie nautintoa urheilusta.

Olen käynyt urheilupsykologilla asian takia. Se on minun korvieni välissä. Kun se jokin päivä lähtee aukeamaan, minulla ei ole mitään hätää.

Olen kyllä kuullut ottelijoista, jotka vihaavat ottelun päättävää kestävyysmatkaa yli kaiken (ja eihän se sulavalta ikinä näytä), mutta tällaisesta pelosta en ole aiemmin kuullut.

Ja jos juoksusta puhutaan niin näinä aikoina minä en voi olla viittaamatta siihen 22 päivän ja 14 tunnin kuluttua starttaavaan tapahtumaan. Tänään olen valmistautunut keilaamalla ja lukemalla J.P. Roosin Maratonmiehen elämää.

Juoksuaika » FlyingFinns -keskustelupalsta » Häjyt ry:n 100+ kerho.

Myös Helsinki City Marathonin sivuilta löytyy kompakti vinkkipaketti ja Juoksija-lehti taitaa olla johtava kotimainen kaupallinen julkaisu. Eiköhän tässä ole kirjalliset eväät kasassa.

Ainakin osallistumismaksu on hoidettu, pitkiä lenkkejä treenattu, sykemittaria vilkuiltu, lenkkarit uusittu ja kannustuksestakin on ollut puhetta. Yksi viidennes Avokatsomon toimituksesta taisi lupautua hurraamaan kahdesti ohitettavaan kotiristeykseensä ja heti korttelin päässä on luvassa tiukkaa kestävyysurheilun vastaista sanomaa sählyjoukkueen lyhyiden matkojen ja anti-kestävyysekspertiltä. Niillä main saattaa olla tiukkaa päänsisäistä vääntöä toisen kierroksen alkaessa.

Toistaiseksi mieleenpainuvin hetki harjoittelun lomasta oli viime kesänä kyseisen maratonin selvittäneen onnenpyörämiehen kohtaaminen lenkkipolulla Helsingin moottoritien kupeessa. Tuolla kertaa Porkka tosin kuritti itseään kävelysauvoilla, mutta Elixirin juttusarja maratonille valmistautumisesta ja itse suorituksesta on suositeltavaa katsottavaa jos uusintojen ääreen sopivasti sattuu.

Loppuun kaksi viittausta muinaisiin juoksutapahtumiin:
Tekno-Kekon mielekäs maailmanhistoria: 1904: Värikkäin olympiamaraton.
Puolimaraton viime kesältä.