Näistä vaihtoehdoista löytyy varmasti katu-uskottava nimi Saksan päävalmentajalle.

Linkki uutiseen

(Ei sillä, tiedän, että tulee näpihäiriä itsellekin riittämiin.)

Linkki: Tigerfibel

Kaj Kunnas, Christoffer Herberts ja Bubi Wallenius pohtivat Sporthörnanin ensimmäisellä jaksolla herkullisesti urheilua ja sosiaalista mediaa.

Yllättävä on tieto, että yhä useampaa suomalaista urheilijaa on managerien, agenttien, liittojen ja tiedottajien luoman kitkan takia nihkeää saada haastateltavaksi.

Kiintoisinta kumminkin pohdinta urheilutoimittajan roolin muuttumisesta. Ennen vanhaan toimittaja oli niiden muutaman tuhannen katsomossa istuneen lisäksi ainoa, joka tavallisen sarjaottelun näki. Ja ennen kaikkea hän oli yksi niistä muutamasta harvasta, jolla oli kanava kertoa näkemästään monelle.

Nykyään kaikki on toisin. Uusien TV-kanavien ja kaikkien nettistreamien myötä moni pelistä kiinnostunut on jo nähnyt sen itse, ja lisäksi heillä kaikilla on tilaisuus jakaa näkemyksensä verkossa. Lisäksi oheistietoa riittää koko ajan: joukkueiden, liittojen, eri medioiden sivut, keskustelupalstat, blogit, sosiaalinen media…

Ennen piti vartoilla aamun lehteä lukeakseen otteluraportin, nyt riittää kun odottaa, että katsojat kotiutuvat ja ehtivät Jatkoajan tai Futisforumin otteluketjujen ääreen. Tai ei edes sitä. Pelin TV-kanavilta tai streamista seuranneet ovat jo kommentoineet pelaajien otteet, valmentajien päätökset ja tuomarien ratkaisut reaaliajassa foorumeille sekä Twitteriin ja Facebookiin.

Ei ihme, että lehtien otteluraportit ovat jääneet tarpeettomina historiaan.

(Vielä minä muistan ajan, kun saadakseen selville IFK:n pelin tuloksen myöhään illalla ainoa tapa oli joko soittaa jollekin sen tietävälle tai kuunnella urheilu-uutiset lankapuhelimella HPY:n maksullisesta numerosta tai sitten vain odottaa nöyrästi aamun lehteä. Jo Teksti-TV:n tulo oli mullistus.)

Kaj Kunnas kertoo keskustelussa etsivänsä tietoa myös sosiaalisista medioista. Bubi Wallenius kysyy, mitä se hyödyttää jos kerran sama tieto on ollut siellä tarjolla jo suurelle yleisöllekin. Tiivistää Christoffer Herberts:

Förr hade vi ett kunskapsförsprång och även fördelen av att se mycket mer av idrotten än vad konsumenterna gjorde. Idag har vi inte den fördelen och måste istället satsa på att tycka, leverera åsikter och analyser och leverera ytterst god journalistik.

Urheilutoimittaja ei ole enää tiedon portinvartija. Kuten eivät muut toimittajatkaan. Kuten eivät opettajatkaan, kun oppilas on jo saattanut tankata verkosta puolet enemmän tietoa käsiteltävästä asiasta.

Hornankattila kirjoittaa valmentajien, tai siis lähinnä Pep Guardiolan pukeutumisesta. Vertailun vuoksi päästään myös Antti Muurisen verkkareihin, Esa Pekosen teoreettiseen stetsoniin ja kiekkovalmentajien huonosti istuviin pukuihin, jotka henkivät menneiden vuosien teryleeniä. Kauluspaidan kauluksissa komeilee Mehukatti-mainos.

Muistan lukeneeni Pappa Ruotsalaisen naistenhatusta ja oliko se nyt Don Cherryn puvuista, jotka olivat niin tiukkoja, ettei ne päällä voinut istua. Iiro Parviaisen kravattiparodia kohautti taannoin Sveitsin salibandyliigassa.

Mikä on suomalainen pukeutumiskoodi, vaikkapa nyt salibandyssa? Puuhelmikommentit kai ovat jo historiaa? Kuka sharp dressed man ja kuka resupekka? Riittääkö täällä anonyymi vitt… kettuilu satunnaiselle puvulle aitiossa tai geelille koutsin hiuksissa?

Pääkallo?

Karhuherralla on uusi pesä. Ja Karhuherra kuuluu Avokatsomon suosikkeihin, aina.

Ja hei, siellä on linkkejäkin. Miksei minulle ole kerrottu esimerkiksi tästä?

Tuntuuko minusta vain, vai onko urheilubloggaajia varsinkin juuri Turussa?

Olisiko Johansson – Johansson vastustajien kauden kauhukaksikko? Kivasti näyttivät löytävän toisensa KrP:n avauspelissä Oilersia vastaan eikä ollut moittimista nokialaisten esityksessä muutenkaan. Hyvän alun siivittämänä joukkueesta huokui sellainen itsevarma rentous, josta voittavat ryhmät tuntee. Ja Benjamin Reusser piti palloa – no, itsevarmasti.

Perinteiset liigaveikkaukset jäivät tänä syksynä väliin, tänne ei ehtinyt eikä taida olla nyt NST:lläkään. Kaikkiaan kyllä näytti siltä, että SSV, Classic ja SPV on selkeä kärkikolmikko, Josba, Pori ja M-Team yhtä selkeä häntähännikkö. Loput kahdeksan joukkuetta voi sitten viskata hattuun ja vetää sieltä mihin tahansa järjestykseen.

Fiilispohjalta kyllä toivon, että Josba yllättää veikkaajat. Jo ihan komean seurahistoriansa vuoksi, joka saa aika monta muuta ryhmää näyttämään uusilta ja muovisilta. Liigassa 22 kautta ja niistä 21 play offeissa että meidäthän on helppo unohtaa, koulutti Antti Ruokonen liigan avauspressissä juontajan hypättyä epähuomiossa Josba-rivin yli.

Nuori pallotaitava TPS on seuraava Tapanilan Erä, on kuultu, ja avauspelissä Loviisassa turkulaisnuorison maailmanmestarit vahvistivat vinkkiä. Sen verran kovasti vakuutuin Kailialan, Sokan ja kumppanien esityksistä Saksan MM-kisoissa, että iso rooli eilen tuntuu loogiselta jatkolta.

Classicin käsittämätön määrä nimimiehiä. Nouseeko Mikko Leikkanen kärkiryhmään kuten jokunen kevät sitten veikkailin? Lyökööt myös Happeen nuorten mestarit tänä talvena ryminällä läpi. Jonne Junkkarisen nimeä kuiskivat asioista tietävät. Ja pankaa merkille Happeen kotiottelutapahtumat, niihin siellä ideoidaan kovasti terästystä. Erän HaKi-kolmikon näytöt ovat vielä vähäiset verrattuna menneisiin Kapaseen, Kukkolaan ja Laitilaan, mutta korvaako tulijoiden nälkä menijöiden viimekeväistä jonkinlaista kylläisyyttä? Teemu Kortelaisesta olen odotellut Suomen seuraavaa suurvahtia, nyt Loviisassa on seuraava näyttöpaikka.

Erotuomarisektori, kuten hienosti sanotaan, näyttää pyrkivän nostamaan profiiliaan ja tehostamaan edunvalvontaansa, kuten myös hienosti sanotaan. Luvassa jännitteitä joihinkin suuntiin?

Salibandy-lehden Sami Nyman -jutussa käytettiin Simon Riihelän kohdalla adjektiivia ronski. Ronski? Ronski ei ole kyllä 35 ensimmäisen joukossa kun mietin, mitkä sanat Riihelää kuvaisivat. ”Nyhve” muuten on enää viiden nyytin päässä Tero Karppasesta ja liigan kaikkien aikojen maalipyssyn paikasta. Ja aika moni muukin tämän kauden tarkka-ampuja ihan siinä tuntumassa. Seurataan tilannetta.

Mikko Hyvärinen on noussut salibandyn The Valokuvaajaksi, vaikka ampuu paljon muutakin jalkapallosta erämaaluontoon. Pistäkää nimi mieleen ja katsokaa kuvia täältä. Lisää on kauden mittaan luvassa.

Hyvärisen tuotantoa nähdään etenkin Pääkallossa, jolta odotan tänä talven etenkin analyyttisiä ottelujuttuja. Jonnekin sinne perinteisen raportoinnin ja janihakkaraismaisen tieteellisen tekstin välimaastoon.

Entäpä uusin salibandybloggaaja? Jyri Pimento.

Urheilun taustapeili: Markkinointia urheilun kuluttajille. Millaista on suomalainen urheilumarkkinointi, miten tutkimusta hyödynnetään ja mikä ratkaisee, minne katsojat kulkunsa suuntaavat? Vieraina ovat markkinoinnin yliopettaja Kari Puronaho Haaga Heliasta ja Risto Rasku Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. Toimittajana Jouko Vuolle.

Alan erikoismiesten kertomat taannoisessa Urheilun taustapeilissä olivat itsellenikin lievä yllätys kun minäkin olen tottunut urheilutapahtumissa korostamaan itse pelin / kilpailun merkitystä kylmän oluen, kuumien tanssityttöjen, höyryävien hotdogien ja muun serpentiinisateen rinnalla.

Vähän kärjistettynä Kari Puronaho ja Risto Rasku kertovat, että katsoja menee kokemaan tapahtumaa yhdessä kavereiden kanssa enemmän kuin vain katsomaan vihaisen näköisten painijoiden irvistyksiä. Esimerkkinä muun muassa laukkakisa Kentucky Derby, jossa itse kilpailu kestää puolitoista minuuttia mutta koko tapahtuma pöhinöineen kaksi viikkoa. Tai Lahdessa hiihtokisat, joissa koko väkijoukosta löytyi lopulta pari hassua tyytymätöntä, vaikka itse päätapahtuma eli suurmäen kilpailu jouduttiin peruuttamaan tuulen takia.

Hän haluaa löytää toiset katsojat ja kaverinsa sieltä. Ja sitten se tunnelma, joka tapahtumassa on. Meillä ovat lajit ymmärtäneet tämän asian merkityksen jotkut paremmin ja jotkut aika huonosti.

Yhdessä kokeminen.

Mainitut esimerkit ovat toki yksittäisiä tapahtumia. Katsojalukujen nostaminen on vaikeampaa viikosta ja kuukaudesta toiseen jatkuvissa sarjapeleissä, joissa toistaiseksi oikeastaan vain jääkiekon SM-liiga on lukemiinsa tyytyväinen. Niistä tutkijoilla on vähemmän sanottavaa paitsi että HIFK:n kotipeleissä oli viime kaudella selvästikin kelpo meininki.

Tutkittu on toki palloilukatsojiakin ja saatu tietää, että he arvostavat kotijoukkueeltaan aktiivista pelitapaa ja taistelua loppuun saakka enemmän kuin muita pelillisiä asioita. Himmailemaan ei siis kannata kentälle lähteä.

Mutta voisiko palloilun sarjapelikin yhä olla tapahtuma, jossa tavataan ja johon mennään kokemaan yhdessä? Omassa lapsuudessani tapasimme kavereiden kanssa itsestäänselvästi vakiopaikoilla Jäähallissa tai Stadikalla kun IFK:lla tai Klubilla oli matsi, mutta silloin ei ollut nettiä ja TV:ssäkin ohjelmaa vain kahdella kanavalla ja vain klo 18-23.

Miten rakentaa 2000-luvun yhteinen tapahtuma ja kokemus? Suosittelen ainakin kuuntelemaan alustuksen.

Helsingin Sanomien pääkirjoitus, jonka te kaikki tänä aamuna jo tietysti luittekin, myöntää saman, minkä itsekin viikonloppuna tweettasin.

Noin, nyt voidaan arkistoida uljas historia Urheilumuseoon ja keskittyä nykyaikaan eli joukkuepalloiluihin.

Twitter-virrasta

Pääkallo.fi kyllästyi pitämään hulluja jännityksessä vinkkejä tiputtelemalla ja palasi verkkoon. Liikkeellä ovat voimat parhaasta päästä, ja kuten asiaan osallinen Miha Reponen Jatkuvassa Syötössään muistuttaa:

…on hyvä, että meillä on paikka, jonne kerätään “kaikki” lajia koskevat uutiset. On paikka, jossa keskustella lajin ympärillä tapahtuvista asioista ja ilmiöistä.

Lukijana en näe suurta ongelmaa siinä, että saitteja tulee ja menee ja vaihtaa nimeä kunhan sisältö on mielenkiintoista. Etenkin jos anti on lukijalle maksutonta. Kirjanmerkkien ja syötetilausten päivittäminen ei paljoa vaadi.

Mitä maksuttomampaa sisältö on, sitä tärkeämpi on myös yhteisön panos. Lainaan edelleen:

Sen sijaan, että lyttäisimme kerran “epäonnistunutta” toimituksen johtoa, voimme yhdessä tehdä Pääkallosta paremman. Tämä on yksittäisen toimittajan pyyntö ja kehoitus: Lähettäkää juttuvinkkejä Pääkalloon, ja tietenkin myös Jatkuvaan Syöttöön. Tehdään porukalla salibandya näkyväksi ja tunnetuksi.

Uutissaitin ylläpitäminen helpottuu paljon siinä vaiheessa kun postilaatikkoon alkaa putoilla linkki-, vinkki- ja juttuvirtaa. Niin kuului olleen ennen sotia Salimafialla ja siihen suuntaan näytti pääsevän myös Salibandy Areena.

Nyt odottelemaan Pääkallon iPad-applikaatiota ja videoita ja Twitterissä pyöriviä otteluseurantoja ja…

Taiteiden yön kantaaottavaa katuliitutaidetta Annantalon edessä Helsingin Topeliuksenkadulla.

Vastapallo kirjoittaa jalkapallojournalismin alennustilasta valtamedioissa. Ylimalkaisia otteluraportteja ilman syvempää luotausta, taktisia analyysejä tai pelaajakohtaisia arviointeja.

Toki ensimmäinen kommentoija iskee heti vastapalloon: Mikä kiinnostaa lajientusiastia, ei silti välttämättä kiinnosta yleismedian seuraajaa.

Yksi kysymys on, minkä verran kullakin medialla on tilaa tai aikaa aiheelle. Toinen kysymys se, miten se tila tai aika täytetään.

Sama murhe on pienemmissä lajeissa vielä suurempi, kuten muuan salibandyn liigavalmentaja taannoin huokaisi. Kuinka avartavaa olisikaan saada oman joukkueen pelin jälkeen lukea jostain muidenkin asiantuntevia arvioita siitä, mitä kentällä tapahtui ja miksi.

Jalkapallossa asiasta innostuneiden kuvaukset tapahtumista ja palikoita analyysiin löytyy nopeimmin Futisforumilta, jääkiekossa Jatkoajasta. Salibandyssa ei vastaavaa foorumia vielä ole.

Kadunkulmiin tiputellut vihjeet antavat ymmärtää, että Pääkallo saattaisi olla tekemässä paluuta helpottamaan salibandyväen nälkää. Silloin ei tarvitsisi odotella pelkästään Jani Hakkaraisen analyysejä. Tykkäämällä Pääkallosta Facebookissa voi ilmeisesti ilmaista mielenkiintonsa, joten.

Jatkoksi vielä asiantuntevien kadunmiesten kommentit yhteen paikkaan niin sählyn tilanne olisi jo paljon parempi.

Puhutaan aina, että pitää antaa satakymmenen prossaa ja painaa duunia räkä poskella päätä pahkaa, jotta ansaitsee jotain. Täyttä pahkapuhetta! Tuloksia syntyy vain silloin kun hommassa on sielua, omaa ajatusta ja sydäntä mukana yhtä aikaa. Neliön palikkaa on turha puskea ympyränmuotoisesta reiästä sisään, niin kuin Pulkkisen Seppo viikset virneessä aina jaksaa huomauttaa.

Hirvimettä: Kehäraakin kesästoori osa 3 – Leikkimällä huippukuntoon!

Tykkään kovasti siitä, että Lasse Riitesuo kirjoittaa pelaajan mietteistä ja pistää itseään peliin. Kirjoittaisivatpa useammat muutkin, tiedän nimittäin, että salibandyssa todella monella riittää sekä hyviä ajatuksia että kykyä ilmaista niitä mielenkiintoisesti.

Tämänkertainen Kehäraakin kesästoori pistää miettimään etenkin, miten touhusta saadaan paitsi laadukasta myös niin mielekästä ja hauskaa, että urat huipulla pitenisivät lajissa, jossa kukaan ei venytä lopettamista rahan vuoksi.

Olisiko lupaavaa luettavaa tulossa jo jouluksi?

Salibandyanalyytikko Jani Hakkarainenkin on saapunut Twitteriin.

Varsin mainio kanava teräville ottelun aikaisille huomioille, joita Hakkarainen on tavannut tiputella katsomosta Facebookiin.

Kärsimystä Soldenissä eli Nimeni on Petteri Nykky ja tapani opitte tuntemaan. Eli Sveitsin maajoukkue on saanut makua siitä, millaista työtä vaaditaan lajin huipulle. Pitkiä päiviä, kovaa harjoittelua, ei turhia viisi-viitosia, ja aivot mukaan istumalla kirjoittamaan muun muassa omista vahvuuksista ja heikkouksista.

Nykyisin Innebandysajtenille bloggaava Gittan Ahonen sivuaa siirtomarkkinoita suomalaisittainkin:

Tero Tiitu stannar i Finland. Tänkte faktiskt igår på att det nog blir så. Eftersom det idag är juli och inget besked hade kommit. Synd för Warberg, grattis till motståndarna.

Innebandysajten muuten ottaisi varmaan mielellään vastaan myös suomalaisia salibandyuutisia. Haluaisiko kukaan hioa avustajan taitojaan ruotsiksi tai englanniksi ja tarjoutua?

Eikä tässä vielä kaikki. Loppuun mailamainos (via Floorball U.) Miltä tuntuu glamour-linja?

Sanna Roisko from Exel Floorball on Vimeo.