Useimmat lienevätkin huomanneet, että HS etsii katkerinta urheilumuistoa.

Minun vastaukseni oli muu, mikä. No salibandyn MM-finaali Tukholmassa 2006.

Salibandyliigan viimeisen loppuottelun jälkeen Aamulehden toimittaja halusi tietää, miksi SSV yritti jopa kuudella viittä vastaan tehdä 9—1-tilanteessa vielä kymmenennen maalin. Koska pelaajat halusivat tehdä maalin ja tämä on maalintekokilpailu, vastasi Mika Ahonen.

Classicin Pasi Peltolan mielipide on päässyt Aamulehdestä aina IS Veikkaajan viikon sitaatteihin saakka:

Ala-arvoista lyödä lyötyä. Se tuntui kidutukselta.

Sama aihe oli tapetilla kevään MM-kisoissa kun Suomen maajoukkue pieksi Italian 20—0 ja haki loppuun saakka täysillä lisää. Tämä on maalintekopeli, perusteli muistaakseni valmentaja Petteri Nykky.

Saako maaleja mättää kun peli on ratkennut? NHL:n kirjoittamattomiin sääntöihin on näköjään kodifioitu, että

Valmentajan ei tule laittaa ykkösylivoimaansa jäälle pelin loppuhetkillä jos tämän joukkueella on kahden tai useamman maalin johtoasema.

Onko salibandyssa vastaavaa periaatetta? Onko nuoressa salibandyssa yleensäkään jotain kirjoittamattomia sääntöjä? Paitsi tietysti tyylikäs tapa antaa pallo teknisen pelikatkon jälkeen sille joukkueelle, jolla se oli.

Muita urheilun kirjoittamattomia sääntöjä, joissa toistuu teema

Don’t embarrass yourself, your teammates or your opponent.

Tuore InnebandyMagazinet kolahti postiluukusta parahiksi lounasseuraksi. Siinä Ruotsin maajoukkueen entinen päävalmentaja Peter Kokocha kirjoittaa, että Suomi, Sveitsi ja Tshekki luovuttivat suosiolla Ruotsille kullan avaimet kouraan kevään MM-kisoissa, koska pelkäsivät ja kunnioittivat maailmanmestareita liikaa. Vauhdikkaalla pelillään menestyvät Sveitsi ja Tshekki hukkasivat rytminsä kun peruuttelivat omalle alueelleen seisoskelemaan. Entäpä Suomi johtaessaan 3—0?

Vad hände sen? Jo, man gjorde samma misstag som Schweiz och Tjeckien. Man började spela avvaktande och bjöd in Sverige i matchen. Vad hade hänt om Finland behållit tempot matchen igenom? Det hade inte hindrat Sverige från att rycka upp sig och kanske till och med göra de sju mål man gjorde i finalen. Men jag tror att Finland hade gjort tio mål och därmed hållit undan för Sverige.

Sen sijaan luukusta ei kolahtanut tuoretta SBMagazinea eikä sitä ilmesty lehtitelineisiinkään, ainakaan meillä päin. Päätoimittaja Taneli Jokela nimittäin tiedotti tänään, että SBMagazine vetäytyy takaisin synnyinseuduilleen ja keskittyy ainakin toistaiseksi seuraamaan etenkin Vaasan seudun tapahtumia.

Eikö tämä maa tosiaan elätä vapaata valtakunnallista salibandylehteä? Ihan kuin olisin kuullut kysymyksen joskus aikaisemminkin.

Turun Sanomien kisakolumnissaan Kjell Westö muistelee Ralf Edströmin varovaista tuuletusta ja varoittaa hiipijöistä.

Vaikka olen nauttinut kovin Westön Helsinki-kuvauksista, en ollut koskaan ajatellut häntä nimenomaan helsinkiläisenä kirjailijana.

Ja mainostanpa täälläkin Sipan kisapäiväkirjaa.

Vielä viimeiset, ehkä, MM-kisoista.

Magnus kertoi blogissaan Ruotsin valmennusjohdon pyytäneen, ettei Lordia soitettaisi finaalissa, koska suomalaiset saavat siitä liikaa virtaa. Ainakin kerran oli lipsahtanut ja Ruotsin penkillä alkanut kuhina. Itse en huomannut.

Ja näin viime yönä unta MM-finaalista.

Suomi joutui jatkoajalla pelaamaan kolmella viittä vastaan ja fanit raivosivat, että Ruotsi siis halutaan järjestää mestariksi. Mutta Hintikka voitti pallon laidassa hyökkäysalueella ja syötti poikittain pitkän Tiitulle, jonka veto ykkösellä upposi vasemman tolpan tyveen.

In your dreams. Niinpä. Mutta kai omaterapiaa.

Tämän löysin etsiessäni biisiä, mutta on se ehkä urheiluvideokin. Enemmän tykkäsin aikanaan teeman tästä muunnelmasta. Mitä kaikkia näitä nyt onkaan.

MM-finaalin viheltäneet sveitsiläiset Thomas Baumgartner ja Thomas Kläsi kertovat unihockey.ch -sivuilla olevansa ylpeitä suorituksestaan. Omasta mielestään he vihelsivät vaikeassa paikassa loistavasti ja pelin jälkeen tarkkailijat ja kollegat kävivät onnittelemassa ja suomalainenkin tarkkailija oli innoissaan.

Kertokaa minulle, että en vain ymmärrä saksaa.

Edit: Lisätäänpä tähän linkki Danne Bron-Sundbomin blogiin kun sielläkin samaa aihetta sivutaan.

Uskottava se on. Suomen paras erotuomaripari pistää pillit naulaan. Tuplaharmi, koska sitten ei taida tulla enää niitä kisapäiväkirjojakaan, paitsi yksi, jota odotellaan.

Jotain hyvääkin. Zorronetin Magnus laittaa kisablogissaan miesten MM-kisat paremmuusjärjestykseen ja ykkösenä on Helsinki 2002. Jäävi toki olen, mutta ehdottomasti ja järkkymättömästi samaa mieltä.

Päivän IS Veikkaajan kolumnissaan Tomi Auremaa kertaa MM-pettymyksen jotenkin aika terapeuttisesti ja kurkistaa jo kohti tulevaa.

Ja kyllähän sen ymmärtää. Kuvittele nyt, että olisit rakentanut kaksi vuotta taloa, ja salama iskisi siihen tupaantuliaisissa. Aika vaikea siinä olisi raunioilla lähteä suunnittelemaan uusia valutalkoita. Aloittaa alusta, tiili kerrallaan. Urheilussa sitä vain täytää kaivaa jostain se usko tulevaan. Niin mahdottoman vaikealta kuin se tuntuukin.

Sitä on lisää, lukekaa itse. Sama lehti kertoo myös, että ruotsalaisten kisajärjestelyissä parannettavaa jäi paljon. Jälkipyykki on alkanut pyöriä ja päitä saattaa putoilla, arvioi. Aihetta sivuaa myös Dagens Nyheterin TV-kolumni.

Andersonin merkinnän kommenteissa on minun silmääni aika laadukkaita pohdintoja hopean syistä.

Timo Mäkynenkin hipaisee, Erän sivujen MB-kolumnissa.

Mika Packalén MM-finaalista: Vilken dramaturgi!

Packalénin mukaan Globenin ehdoton kuningas oli Mika Kohonen, joka häikäisi kuin kuunaan Michael Jordan. Kävi vain niin, että joukkuekaverit pettivät kuninkaan.

Det är alltid segrarna som skriver historien och därför lider jag med Mighty-Mika. Han är den ohotade kungen av innebandyvärlden, men han saknar ett eget världsmästarbälte.

Lider, lida, on suomeksi kärsiä, kertoo sanakirja.

Finaalin tuomarilinjaa Packalén kuvailee sanalla parodisk.

[Muutos: Packalén on muokannut kirjoitustaan, ja siksipä minäkin vaihdoin tuon lainauksen vastaamaan nykyistä versiota.]

Ensimmäinen lämmin ateria kolmeen päivään ja muutama iso vahva pehmensivät mutteivät edes alkaneet sulattaa hopeaa.

Kaikki puhuvat siitä jäähystä. Ei toista pelaajaa revitä hiuksista, mutta vain toinen istumaan MM-finaalin jatkoajalla… kova ratkaisu. Silti se jäähy oli vain yksi tilanne, ja Suomella oli paikat ratkaista. Mitä tapahtui selvässä johdossa, miksi Ruotsi otti pelin ja pääsi pyörittämään?

Quist ja Hellgård… uskomattomia pelaajia.

Ruotsalaisia tuli kertomaan, kuinka hyvää vallankumous olisi lajille tehnyt. Mutta myönsi kuitenkin, että 0—3:ssa ajatus oli kom igen nu grabbar för fan. Niin se menee. Eikä voittoja anneta eikä haluta sympatian vuoksi.

Kahden vuoden päästä, sanoi tänään moni, ja totta kai, mutta kun sen on kuullut kuusi kertaa kahden vuoden välein… Tshekissä Kapanen ja Kukkola lienevät jo avainpelaajiamme, ketkä muut uudet? Suurin osa kuitenkin tästä joukkueesta, toivon.

Oli niin paljon positiivista. Maalivahdit. Kohonen MM-finaalissa, viimeinkin. Selkeä roolitus, valpas peluutus, Vehkaoja, Kivilehto, Bollström, Laine. Joukkue vaikutti kisojen alusta loppuun paremmin valmistautuneelta ja johdetulta, keskittyneemmältä ja terävämmältä kuin koskaan. Semmoiselta, josta voi olla ylpeä.

Kaikesta huolimatta.

Kisaedustajamme ehti jo välittää ensimmäiset tunnelmat paikan päältä, mutta lisätäänpä soppaan pari sanaa myös television välityksellä finaalia seuranneelta kotikatsomolta. Luottoa riitti siihen jäähyyn asti. Siitä selviäminen olisi ehkä vienyt rankkareihin asti, jos ja jos…

Sen verran korpeaa, että oikean tekstin tuottaminen tekee tiukkaa — tyydyn siis irtohavaintoihin ja tuntemuksiin:

• Niklas Jihde. Siinäpä oiva punainen vaate seuraavalle MM-projektille. Kaikille leirityksiin osallistuville pelaajille tulee jakaa muikea kuva NJ:stä tekstillä ”Ethän halua nähdä tätä hymyä enää ikinä.”
• Tähkä kommentaattorina. Oikein toimivaa. Ei virheetöntä, mutta hyvä ääni ja havaintokyky.
• Laukaisukartat erien päätteeksi — mikä mainio ja yksinkertainen tilastopaukku. Tämä pakolliseksi kaikkiin vähänkin merkittäviin salibandylähetyksiin.
• Valmentaja Nykyn suorasanaisuus pressitilaisuudessa. Plussa siitä, että niin pelaajan kuin tuomarienkin tunarointi tuli todettua ääneen.
• Vihellykset: Molemmat rankkarit tv-kuvan perustella aiheesta. Molemmat suomalaisjäähytilanteet tv-kuvan perusteella hieman metsään.
• Suomen välieräpelissä oli enemmän katsojia kuin Ruotsin vastaavassa matsissa. Globenissa tyhjiä paikkoja finaalissa. Sinikeltainen yleisö oli kylläinen, siinäkin olisi ollut hyvä syy viedä se mestaruus. Mutku ei. Kai tässä kuitenkin uni tulee.

Pressikeskus on tyhjenemässä neuvotellun lisäajankin hiipuessa umpeen. Suurin osa suomalaisista jo matkalla laivalle tai hotelleilleen.

Sekä Nykky että uittomärkä Landgren Carestam saapuivat pressiin liikuttuneina, eri syistä. Ja suomalaiset olivat todella tuohduksissaan Salmisen jäähystä, vaikka olihan pelissä oikeasti niin paljon muutakin. Pokaali vierellään seisoskelleen Niklas Jihden leveä hymy ei ainakaan helpottanut tilannetta.

Näillä hetkillä on vaikeaa olla ulkopuolinen ja objektiivinen, kun jokaisen kasvoista näkee uhratun työn määrän ja pettymyksen jättimäisyyden. Mutta kuten Nykky sanoi: This is sport.

Lisää myöhemmin.

Kyllä välillä näytti huonolta, kun Sveitsin pesukone pesi ja linkosi, punaiset voittivat jokaisen pallon ja vaniljainen kimpoili Henri Toivoniemen suojuksissa Sveitsin fanien pomppiessa pystyyn. Ota herranjumala Nykky nyt se aikalisä, pressituoleilla parahdeltiin. Mutta Paroni näytti rauhalliselta. Ja mainoskatkolla, anteeksi, power breakilla, spekuloitiin, voisiko veljekset vielä korvata Jussilalla ja Vänttisellä vai onko jo liian myöhäistä muutoksiin.

Kymmenen sekuntia myöhemmin tuomari vihelsi pilliin, isoveli käynnisti kuvion maalin takaa ja pikkuveli siirsi 4—2. Hieno kuvio. Ja onneksi pressi ei valmenna.

Olin luvannut itselleni seurata kisat kylmänviileästi, mutta Markus Bollströmin rullatessa pallon tyhjiin huomasin seisovani kädet pystyssä.

Suomi—Sveitsi oli armoton peli, täynnä kaksinkamppailuja ja raakaa raastoa. Piikissä Bollström, Pikku-Kohonen ja kumppanit juoksivat jalat altaan ja Kohosen karvaus Sveitsin yrittäessä kuudella oli suorastaan sankarillinen näky.

On Globenissa hienoa, mutta ei siellä täyttä ollut. Eilen huhuttiin, että finaalikaan ei olisi loppuunmyyty vaan ainakin toistatuhatta lippua olisi vielä jaossa. Ainakin sinivalkoiset värit hallitsevat.

Ja Aftonbladetissa Peter Wennman sahaa taas.

Innebandymagazinetin perustajat Magnus ja Martin poikkesivat aamiaispöydässä virnistelemässä ja yrittivät onnitella suomalaisia mestaruudesta. Minä en usko ennen kuin näen, joten kiitoksia vain mutta brukar ju inte Sverige vara bäst när det gäller. Martin puhui saarnamiehen palolla paljon muutakin, pitkään ja asiaa, salibandysta, missiosta ja median roolista.

Hotellissa respan väki on pukeutunut Ruotsi-paitoihin, aamiaisella näkee Jihden pelipaitoihin ja Ruotsin lippuihin sonnustautuneita syöjiä. Huoneeseen oli ilmestynyt vaniljapallo höystettynä erään välinevalmistajan tervehdyksellä ja katalookilla.

Kuva: Olli Laukkanen

Mika Packalénin tuoreimman blogikirjoituksen otsikko on kuin suoraan Suomen salibandymaajoukkueen pelikirjasta: viimeiset 10 minuuttia ratkaisevat tänään. De sista 10 minuterna avgör idag.

Eilen Suomi voitti Sveitsi-välierän viimeisen kympin 2—0. Ruotsin ja Tshekin ottelussa päätöserässä ei tehty yhtään maalia.

Packalénin arvio Suomesta on Suomen kannalta positiivisempi kuin muutama päivä sitten.

Hesarin Pressikatsomossa Kristian Sundqvist on jo niin varma Suomen maailmanmestaruudesta, että siirtyy suoraan jälkianalyyseihin. Miten maailmanmestaruus otetaan Suomessa vastaan? Dissaajille Sundqvist esittää pari muisteloa jalkapallon ja jääkiekon MM-historiasta.

Aamiaishuoneen lasiseinästä aukeni avara näkymä Globeniin. Kaukana alhaalla Latvia ja Tanska lämmittelivät. Aamun lehti haastatteli Kristina Landgren Carestamia, joka kertoi Singaporen vain pronssin jälkeen huomanneensa, ketkä ovat niitä todellisia ystäviä.

Hallin edessä seisoskelee kiireettömän näköisiä miehiä, jotka haluavat ostaa ja / tai myydä lippuja.

Maailman paras salibandyjournalisti Micael Fasth on saapunut kaupunkiin. Hän halusi tietää, saammeko huomenna uuden maailmanmestarin. Vastasin, etten tiedä.

Monet muut tuntuvat tietävän. Ruotsalainen toisensa jälkeen kertoo paikallisissa medioissa, miksi Suomi ei voita. Suomalainen toisensa jälkeen kertoo, että iskussa ollaan.

Kieltämättä alkaa vähän jännittää.

Alankomaalaiseen tapaan.

Kuva: Olli Laukkanen