Näitä maaleja, jotka kameran takana varmistuvat maaleiksi vasta yleisön tai tässä tapauksessa vieraiden vaihtopenkin ääntelystä. Todentava ruutukin kyllä löytyi, mutta ei sitä vaan itse nähnyt.
Samaan pakettiin vielä palloseuran vähämaalisen viikonlopun vastapainoksi reilut 350 sabakuvaa Turkuhallista. Yleisöä kapasiteettiin nähden niukasti, mutta valoa ja tilaa just sopivasti.
Niklas Jihde on saanut seuran sisältä kilpailevan bloggaajan kun Kristoffer Kranberg on lanseerannut videoversion. Premiääri näkyy menevän silkkana puhuvana päänä, mutta tuon mittaisen jaksaa hyvin.
Sopiva formaatti vaikkapa niille, jolla riittää mielenkiintoista sanottavaa mutteivät jaksa kirjoittaa. Joiltain kuten Tirsalta sujuvat molemmat.
Venyisikö vaikka Classicin VelluTV myös videoblogin suuntaan?
Maailmanmestaruus, kultamaali urheiluvuoden sykähdyttävimpänä hetkenä, Urheilumuseo, Summanen (vaikka sitten kärjistelläkseenkin) ehdottamassa salibandya kansallislajiksi. Edetty on vuodesta 1987 kun itse lajista innostuin.
Ei tässä vielä ihan pöydän päässä syödä, mutta ei enää tarvitse seistä lakki kourassa ovensuussakaan.
Urheilumuseossa rightin pelaaja Järven paita ja rightin pelaaja Tiitun maila aseteltiin vitriiniin rightin pelaaja Selänteen ja rightin pelaaja Kurrin kamppeiden väliin. Kertoneeko jakauma jostain.
Naisten cuphuipentuma Lappeenrannassa, jossa yleisöä oli ja lajin päälle ymmärretään. Siellä on muutenkin aina erityisen mukavaa poiketa, kiitos ystävällisten avainhenkilöiden. Ikävä kyllä kentän laidalle ei nähnyt Pääkallon web-TV:tä. Tuliko lähetyksiä tallennettua mihinkään?
Viime aikojen erityinen ilonaihe ovat olleet Karhuherran poiminnat Jatkoajan kuvatoimituksen annista. Kulttuuriteko. Ja urheilu-.
Salibandykausi on siinä vaiheessa, kun viivat karkaavat ja tavoitteet liukuvat käsistä. Silloin aletaan etsiä syyllisiä kuten valmentajia ja erotuomareita.
Ja paitsi että Micael Fasth on salibandyjournalismin eliittiä, hän on nähnyt Agnetha Fältskogin läheltä. Kateeksi vetää. Ja turhautuneeksi se, että tultuaan ulkojäät jo menivätkin, ainakin täällä tuulisella rannalla.
Jotain vielä oli, mutta lisään kun tulee mieleen.
Aikoinaan nurmijärveläisen SB-Pron liigaan saakka ahertanut ja nykyään Vaasassa salibandyvaikuttava Aape Laitalainen on tämän päivän kirjoittajavahvistuksemme. Aape nautti koko salibandy-Suomen tavoin MM-kullasta, mutta samalla hiipi mieleen myös kysymys.
Monia on ihmetyttänyt mistä ilmestyvät pelaajien päälle heti voiton jälkeen ”maailmanmestarit” T-paidat tai lippikset. Voittanut joukkue pukee voitonjuhlassa mestaruudesta kertovat tamineet päälleen ja hävinnyt joukkue saa suolaa vertavuotaviin haavoihinsa. Mestareiden suihkutellessa shampanjaa hallin kattoa kohti.
Totuus taitaa olla aika julma…. molemmilla finaalijoukkueilla on ilmeisesti aina valmiina ”mestarit” rekvisiittaa, mutta vain toisen tuodaan näytille.
Mutta suurin kysymys kuuluu: Mihin katoavat ne hävinneen joukkueen ”mestarit” paidat ja lippikset? Niitä ei voi tai ei kehtaa laittaa edes myyntiin. Niitä ei löydy kirppareilta eikä nettihuutokaupoista. Missä ovat ne Suomen joukkueen kaikkina vuosina painetut maailmanmestarit 2006, 2004, 2002 paidat jne…? Ovatko ne jonkun taustahemmon mökillä remonttipaitoina? On varmaan raskas tehtävä joutua hävittämään käyttämättömät paidat. Jonkun se on tehtävä. Kukahan Suomen paidat on joutunut hävittämään? Huoltajat? Onko säästetty keräilykappaleita omiin arkistoihin? Voisiko ne kerätä myös Suomen Urheilumuseoon näytille?
Ruotsin joukkueelle tilanne on on ihan uusi. Maailmanestarit-paitoja ei ole koskaan aiemmin tarvinut laittaa piiloon finaalin jälkeen. Saisikohan Ruotsin liitolta halvalla hyviä keltaisia treenipaitoja….voisivatko vaikka Avokatsomon pojat kysellä…
Ei ainakaan kreikkalais-roomalaista, mutta en tiedä, mahtuuko ote vapaapainin sääntökirjaan.
Vähitellen alkaa jo tajuta, että se oli tosiaan tosiaan Suomi joka teki MM-finaalin jatkoaikamaalin. Mutta vieläkin käsivarret menevät kananlihalle joka kerta klippiä Tiitun maalista katsoessa.
Marginaalien pienuus. Djurlingin paikka edellisessä hyökkäyksessä, mihin se pallo oikein osui? Maali siitä, ja kaikki olisi niin toisin.
Jos yksinkertaistaa ja kärjistää saa niin Rickie Hyvärinen oli kuin olikin se pieni ero, joka käänsi ne marginaalit. Millä syttöharhautuksella ukko laittoikaan Kranbergin polvelle ja tarjoili sitten Tiitulle lapaan. Joka kaveri ei tee tuota edes harjoituksissa ja kuinka moni MM-finaalin jatkoajalla? Vänttinen, joka hyppää ylivoimaan ja ilmeenkään värähtämättä pommittaa täsmäohjuksensa verkkoon. Ja joka tasoitti pelin silloin Globenissakin. Kohosen syöttö, joka vapautti Hyvärisen ja Tiitun kaksi – ykköseen.
Välierän jälkeen mietittiin että olivatpa Hyvärinen ja Vänttinen hämärässä, toivottavasti finaalissa olisi heidän vuoronsa. Nyt tiedämme, oliko.
Ja että ratkaisumaalissa olivat vielä naapurilta sisällä juuri Jihde, Svensson ja Quist. Kosminen oikeudenmukaisuus. Vaikka kaikkeen ei sekään yllä, kun Jaakko Hintikka on ilman arvokisakultaa.
Toivoniemen huikeat torjunnat, Saku Lehden eleettömän hyvä peli läpi viikon, Järven taistelu, joka viimein sai palkkansa. Vielä Kuopiossa Suomen superketjua johtanut Jussila sai tautien ja kolhujen heittelemässä palapelissä uhrautua VPK:ksi tuuraamaan milloin ketäkin ja hoiti hommansa irvistelemättä joukkueen eteen. Monipuolisen pelaajan risti. Punkari oudon pienessä roolissa, ja Aamulehti vahvisti epäilyt vaivoista oikeiksi.
Finaali oli monessa toisinto Globenista, ja sellaisen pelin häviäminen ottaa koville. Varsinkin, jos loppuhetkiin liittyy omasta mielestä kyseenalainen jäähy. Ei myöntänyt Nykky Globenissa Suomen olleen yhtään huonompi, ja tiukkaa tekee nyt vastapuolellakin. Maalit lasketaan ja kaikki muu on spekulointia. Nyt tietää naapurikin, miltä se tuntuu.
Jihde on pelimies ja ekspertti median kanssa toimimisessa, mutta silti on suurta heti tappion jälkeen kirjoittaa vastustajan olevan maailman paras salibandyjoukkue. Toivottavasti kaveri pyörtäisi päätöksensä ja edustaisi Ruotsia vielä Suomen kisoissa. Hallitseva maailmanmestari haluaa toki vastaansa parhaat.

Siinä se viimein on. Mutta kuten Anssi jo alempana totesi, pelimies on jo askeleen edellä.
Avokatsomo 2003—2010