Pekka Nieminen taitaa perusasiatkin.

Kuva: Topi Naskali

Sonera Stadium 29.10.2011 iltapäivällä

Veikkausliiga ja HJK:n komein kausi miesmuistiin pelattiin loppuun kun Klubi kaatoi vielä Hakan 5-2. Riihilahden maali ja ehkä jäähyväiset, Litmasen maalisyötöt, pesäpallosyöksy ja ehkä jäähyväiset, joviaalin juhlavaa tunnelmaa höysteellä haikeutta.

Pohjoispäädystä ja kännykän laajahkolla kulmalla kaikki näytti samaan aikaan pieneltä. Paukkui, mutta katonharjan ohi poutaisella iltapäivätaivaalla erottui ilotulituksesta vain muutama kipinä.

Samaa kaksijakoisuutta ja paljon muuta tavoittaa Ari Virtasen kirjoitus.

Hienointa oli kun pelaajat tulivat lyömään yläfemmoja ja Wallen ja Zeneli toivat pokaalin kosketettavaksi, hehkutti juniori myöhemmin illalla pohjoispäädyn tähtihetkeä. Itse en ollut sitä enää näkemässä, koska seisoin jo pysäkillä odottamassa 70T:tä ehtiäkseni Tapanilaan katsomaan Erää ja Peliveljiä. Sonskilla seremonioissa soinut biisi oli kuitenkin ehtinyt jäädä päähän. Ja kateus kadonneesta lapsuuden näkökulmasta kun ottelut olivat aina isoja ja pelaajat tähtiä, joiden hehkua eivät himmentäneet yleisömäärien harmittelu tai sarjan tason pähkäily.

Tapanilan Mosahalli 29.10.2011 alkuillasta

Mosahallin parkkis oli täynnä ja katsomossa seisojia, jotka eivät mahtuneet istumaan, mikä on aina hyvä merkki. Ja minun mielestäni se on parasta lajipropagandaa kun mikä tahansa halli on lauantai-iltana täynnä ja mikä tahansa kotijoukkue nousee liigan kärkijoukkuetta vastaan 0-4:stä voittoon. Sitä se oli ilmeistä ja kehonkielestä päätellen myös kotiyleisölle ja sen suosikeille. Ihan kauden jokaisen ottelun päätteeksi eivät kenttäpelaajat juokse kasaksi kädet pystyssä tuulettavan maalivahdin päälle.

Sellainen hetki pitää ottaa ja kokea urheilussa täytenä, ilman ketään valmentajaa tai toimittajaa viisastelemassa ”vain kahdesta pisteestä” tai ”ratkaisuista keväällä”.

Tuollainen lauantai pitäisi kokea lapsen tai kenen tahansa, jonka sielua analyyttisyys ei vielä ole tappanut, silmin.

Linkki: Kauko Röyhkä & Narttu: Onnenpäivä

Olisiko Johansson – Johansson vastustajien kauden kauhukaksikko? Kivasti näyttivät löytävän toisensa KrP:n avauspelissä Oilersia vastaan eikä ollut moittimista nokialaisten esityksessä muutenkaan. Hyvän alun siivittämänä joukkueesta huokui sellainen itsevarma rentous, josta voittavat ryhmät tuntee. Ja Benjamin Reusser piti palloa – no, itsevarmasti.

Perinteiset liigaveikkaukset jäivät tänä syksynä väliin, tänne ei ehtinyt eikä taida olla nyt NST:lläkään. Kaikkiaan kyllä näytti siltä, että SSV, Classic ja SPV on selkeä kärkikolmikko, Josba, Pori ja M-Team yhtä selkeä häntähännikkö. Loput kahdeksan joukkuetta voi sitten viskata hattuun ja vetää sieltä mihin tahansa järjestykseen.

Fiilispohjalta kyllä toivon, että Josba yllättää veikkaajat. Jo ihan komean seurahistoriansa vuoksi, joka saa aika monta muuta ryhmää näyttämään uusilta ja muovisilta. Liigassa 22 kautta ja niistä 21 play offeissa että meidäthän on helppo unohtaa, koulutti Antti Ruokonen liigan avauspressissä juontajan hypättyä epähuomiossa Josba-rivin yli.

Nuori pallotaitava TPS on seuraava Tapanilan Erä, on kuultu, ja avauspelissä Loviisassa turkulaisnuorison maailmanmestarit vahvistivat vinkkiä. Sen verran kovasti vakuutuin Kailialan, Sokan ja kumppanien esityksistä Saksan MM-kisoissa, että iso rooli eilen tuntuu loogiselta jatkolta.

Classicin käsittämätön määrä nimimiehiä. Nouseeko Mikko Leikkanen kärkiryhmään kuten jokunen kevät sitten veikkailin? Lyökööt myös Happeen nuorten mestarit tänä talvena ryminällä läpi. Jonne Junkkarisen nimeä kuiskivat asioista tietävät. Ja pankaa merkille Happeen kotiottelutapahtumat, niihin siellä ideoidaan kovasti terästystä. Erän HaKi-kolmikon näytöt ovat vielä vähäiset verrattuna menneisiin Kapaseen, Kukkolaan ja Laitilaan, mutta korvaako tulijoiden nälkä menijöiden viimekeväistä jonkinlaista kylläisyyttä? Teemu Kortelaisesta olen odotellut Suomen seuraavaa suurvahtia, nyt Loviisassa on seuraava näyttöpaikka.

Erotuomarisektori, kuten hienosti sanotaan, näyttää pyrkivän nostamaan profiiliaan ja tehostamaan edunvalvontaansa, kuten myös hienosti sanotaan. Luvassa jännitteitä joihinkin suuntiin?

Salibandy-lehden Sami Nyman -jutussa käytettiin Simon Riihelän kohdalla adjektiivia ronski. Ronski? Ronski ei ole kyllä 35 ensimmäisen joukossa kun mietin, mitkä sanat Riihelää kuvaisivat. ”Nyhve” muuten on enää viiden nyytin päässä Tero Karppasesta ja liigan kaikkien aikojen maalipyssyn paikasta. Ja aika moni muukin tämän kauden tarkka-ampuja ihan siinä tuntumassa. Seurataan tilannetta.

Mikko Hyvärinen on noussut salibandyn The Valokuvaajaksi, vaikka ampuu paljon muutakin jalkapallosta erämaaluontoon. Pistäkää nimi mieleen ja katsokaa kuvia täältä. Lisää on kauden mittaan luvassa.

Hyvärisen tuotantoa nähdään etenkin Pääkallossa, jolta odotan tänä talven etenkin analyyttisiä ottelujuttuja. Jonnekin sinne perinteisen raportoinnin ja janihakkaraismaisen tieteellisen tekstin välimaastoon.

Entäpä uusin salibandybloggaaja? Jyri Pimento.

Mutta juhlijoiden joukossa on soluttautuja.

Täältä taas voi lukea, kuinka kärkijoukkueiden tulisi valita. Koska paikallispeleissä on tunnelmaa. Ja koska bussit maksavat. Ja koska alempana olevat joukkueet ovat alempana siksi, että ovat pelanneet ylempänä olevia huonommin eli niitä ei tarvitse arastella.

Siksi

Classic – Nokian KrP
SSV – Tapanilan Erä
Oilers – Koovee
SPV – Josba

Maanantaina klo 11 nähdään.

Oilersin Onni Piiparinen sijoittaa läpiajosta vain takatolppaan 4.3.11.

Kuva: Olli Laukkanen

- Katsomossa ollut toimittaja Chriso Vuojärvi Twitterissä

Kärjistystä ja kyynistä toimittajaa (?), mutta viidennessä finaalissa kyllä yllätti, kuinka totaalisesti 3000-päinen katsomo pauhasi Erän puolesta. Ilmassa oli kapinahenkeä myös palkintojenjaossa kun hopeajoukkue sai osakseen suosionosoitukset ja mestari hiukan tyylittömästi vihellyksiä.

Osan teki tietysti ainasamamestari versus haastaja -asetelma, mutta ihan kaikkea se ei selitä. Aikanaan Vuosaaren Urheilutalolla divaria taistelleen ja Suomen Cupin finaalissa mahti-Viikingit yllättäneen nuorekkaan SSV:n henki ei ole vielä löytänyt Pasilaan saakka.

Mutta SSV:n esitys kaukalossa oli huikea. Ilman Juha Kivilehtoa. Ilman Tero Tiitua. Ilman Teemu Piispasta. Joku joukkue olisi moisten menetysten jälkeen jo luopunut toivosta, mutta Amu Ahonen sai kolhitusta ryhmästään mestarillisella tavalla maksimin irti. Näyttävyyden kohdalla oli pakko hiukan joustaa, mutta me saksalaisen jalkapallon kannattajat olemme jo vuosikymmeniä muistuttaneet, että maalintekopeleissä väännetään mestaruuksista eikä tyylipisteistä.

EC-finaalin sokaisemana olin kyllä odottanut pelillisesti erilaista sarjaa. Järven ja Mannerin rinnalla ja ohikin esiin nousivat Kinnuset ja Lax, Toivoniemi toki oli juuri sitä mitä tosipaikassa aina. Ja Forsten. SSV ratkaisi lopulta leveämmältä kuin odotettua enemmmän Bollströmin, Kukkolan ja Kapasen tehojen varaan jäänyt Erä.

Play offissa peli yksinkertaistuu kun väsymys, kolhut ja jännitys kumuloituvat, sanotaan eräässäkin perinteisemmässä lajissa. Oliko Erän pelitapa sittenkin turhan kunnianhimoinen pleijareihin? Vai saivatko maan paras puolustus ja maalivahti vain sen näyttämään siltä.

(Edit: Ja ylivoimapeli sitten? SSV:llä murhaavan tehokas, Erällä ylivoimaa pelaamaan päässeistä play off -joukkueista ylivoimaisesti huonoimpia. Kun mestaruus jäi yhden maalin päähän…)

Mestari tai hopealla, kaikki tai ei mitään, tupla tai kuitti, taivas tai helvetti. Silti ennen tätä kautta 0 finaalivoittoa omannut Erä ylsi kuitenkin jo maalin päähän pokaalista.

Ja tappiin asti venyneessä finaalisarjassa voitti koko laji.

Junnufinaalien aikaa.

Erän C95 tasoitti lauantaina voitot jatkaakseen sunnuntaina Porvoossa pokaaliin saakka. Oilers on uusi Suomen mestari, kaikui laulu sunnuntaina kun punainen C94 suisti ansaitusti entisen hallitsijan valtaistuimelta.

Lauantaina sai halutessaan antaa ovella kahden euron kannatusmaksun, moni kaivoi taskuaan. Sunnuntainakin täydet lehterit, Oilersin kannattajien punainen meri, kannustusta kisaksi asti ja rummut tuomassa tattoo-tunnelmaa.

Katsomossa ei ollut kuin sukulaiset ja tyttöystävät, sanotaan joskus vähätellen, mutta mikäs vika heissä on? Ollapa liigapeleissäkin ensin ainakin sukulaiset ja muut läheiset ja seuran muut jäsenet, sen jälkeen sitten myös niitä ”satunnaisia urheilunkuluttajia”.

Mutsit huus siellä ihan hulluna kilpaa, kertoi myöhemmin bussissa nuorukainen kännykälleen.

Kaukalossa pelattiin asiallista taitosalibandya olennaiseen keskittyen.