”Mikset ole kirjoittanut TPS:n ongelmista mitään?” minulta kysyttiin. Siksi, etten tiedä niistä mitään. Minut yllätettiin housut reisissä TPS:n tiedotteella.
Muutenkin kirjoittelu on jäänyt kovin vähiin viime aikoina. Osin syy on siinä, että muutin maaliskuun puolivälissä palkkatöiden perässä pääkaupunkiseudulle. Tätä kirjoitusta kirjoitellaan Helsingin Kannelmäen kulttuurikaupunginosassa.
Harmi, että FBC Turun foorumi on kesätauolla. Muutoin se varmasti toimisi tukikohtana koko huhumyllylle. AFC Campuksen palstalla meno ei ole aivan yhtä kovaa.
Jari Nikkolan Nikkola MEDIAssa liikutaankin sitten enemmän faktamaastossa kuin palstoilla välttämättä liikutaan.
Historiansa ensimmäisiin pudotuspeleihin valmistautuva TPS näkyy pudotuspelien ajan TPS:n netti-tv:ssä. Ensimmäisessä pätkässä Ray Backman, Atte Juuti ja Pasi Peltola kertovat, miltä pudotuspelisarja valmentajien silmin näyttää.
Netti-tv syntyy tuottaja-toimittaja Henrik Kaukosen ja tv-kasvo Markus Lahden ponnistelujen tuloksena.

Nämä tuplamiehet houkuttelevat sanaleikkeihin kuvien nimeämisessä. Välillä niitä on jopa tuplana. Tuosta toisen tepsipelurin nimestäkin saisi johdettua kuvaan sopivan iskevän otsikon, mutta jätetään se mahdollisuus käyttämättä. Toistaiseksi.

Turkuhalli 20.10.2007, kello 17.11.48.
Trackers antaa vapaalyönnin TPS-maalin edustalta. Kolme sekuntia myöhemmin kotijoukkueen verkko vinkuu. Tilaa Pääkallo.fi, niin näet miksi.
Tepsin salibandy on ilmeisesti lainannut samaa yleisölaskuria, jolla HC TPS:n ilmavat yleisömäärät saadaan laskettua…
Onkohan Turun Sanomien paperilehdessä sama otsikko kuin verkossa:
TPS Salibandy viihtynyt hyvin Turkuhallin parketilla?
Wikipedia: parketti.
Salibandyliiga starttasi odotetuin tuloksin, tosin Gunnersin arvelin hakevan Lappeenrannasta niukan voiton.
Tepsiläiset poistuivat kentältä kovin allapäin, vaikka tulos oli mitä parhain. Näkivät vievänsä parhaimmillaan vaikka finaalijoukkuetta mutta jalat jäivät vielä maan pinnalle. Ehkä 4—0:sta taipuminen oli se pahin.
Vaikuttavinta näkemissäni kahdessa pelissä? Petri Leschin torjunnat, Niklas Strömstenin kiemurat, Henri Johanssonin itsevarmuus ja taito vaikkapa siinä kuudennessa maalissa. Ja Jarkko Penttistä kannattaa seurata kunhan hän vain pysyy ehjänä.
Vastarannankiiskien puheenjohtaja Mikael Grönlund nostaa pöydälle juniorityön tilaa ja naisten maajoukkuevalmennusta. Molemmista olisi mukava nähdä keskustelua, sellaista yritellään kommenteissa ja Naissalibandy.netissä. Yleensä vain tietävät vaikenevat ja tietämättömät puhuvat. Ainakin julkisuudessa.

Pääkallo.fi:n juttuja Turkuhallin liiga-avauksesta odottelemme huomiseen, mutta kuten paikalla olleet ja televisiolähetystä katselleet varmaan arvaavatkin, esimerkiksi kentän kosteus nousee väkisinkin aiheeksi. Muissa tiedotusvälineissä sama homma, voisi luulla.
Toimittamisen hoitavat toiset pääkallolaiset, minä — tappiosta huolimatta — nautiskelen täysin siemauksin TPS:n liiga-avauksesta. Sitähän nimittäin on tullut toivottua ja odotettua.
Lisäys: kiekkomies ellei peräti lätkäjätkä Jani Mesikämmen oli Turkuhallin liiga-avauksessa ja kirjoittaa siitä blogiinsa.
Jani ”Karhuherra” Mesikämmen on käynyt TPS Salibandyn treeneissä tekemässä juttua, ja kertoo huomioistaan blogissaan.
Sitä ennen Karhuherra kirjoitti Pääkallo.fi-lehdestä.
Balrogin ysikakkosten ja Zonen seuraavan sukupolven bröderna Olausson esiintyvät tänään joukkuetovereineen Turun Salibandyareenalla Mestareiden Cupissa.
Maaliskuun lopussa Alex ja Kim esiintyivät Brasilian jalkapallomaajoukkueen pallopoikina. Se oli veljesten mukaan luonnollisesti sairasta.
Turun perinteinen Tuhannen Taalan Turnaus on päättynyt kotva sitten kakkosdivarijoukkue West Coast Sheriffsin voittoon. Sheriffs voitti samalle sarjatasolle nousseen SBS Maskun finaalissa 7—2.
Naisten sarja pelattiin päätökseen jo lauantain aikana. Siitä kertoo lisää Naissalibandy.net.
Salibandyareenan valaistus ja meikäläisen kameralaitteisto eivät ole parhaat kaverit, mutta pari riittävän ”painokelpoista” kuvaa voidaan läntätä katsomoon. » Lue koko juttu

Iltapäivän kävelykierroksella kamerakännykkään taltioitui muutama laaturajoitteinen valokuva Turun Varvintorin katusählystä. » Lue koko juttu
Turun Sanomissa on juttu TPS Salibandyn uudesta toiminnanjohtajasta. TPS piti tiedotustilaisuuden Jussi ”Jeren isä” Jokisen valinnasta eilen.
Jokinen ”oli tehnyt kotiläksynsä”; hän käytti sujuvasti lajiin ja seuraan liittyvää dataa ja vastasi kysymyksiin perusteellisesti, asiassa pysyen. Vaikutelma oli jopa hurmaava, etenkin kun kliseiltä vältyttiin. Turun Sanomien jutusta se ei välttämättä näy kovin hyvin.
Medianäkyvyyden lisääminen, ottelutapahtumien kehittäminen, markkinoinnin kohdentaminen ja pelaajapersoonien esilletuominen ovat vain osa niistä keinoista, joilla TPS Salibandysta tehdään turkulaista yleisöä ja liike-elämää kiinnostava tuote.
Näin Jokinen sanoi Tusarin jutussa. Muistini mukaan Jokinen sanoi paremminkin niin, että näitä asioita hän voisi listata kuten aina mutta että niitä on listannut vähän niin kuin jokainen työnsä aloittava johtaja ja päällikkö urheilun saralla. Muun muassa hän itse 90-luvun puolivälissä lentopallon puolella. Eivät ne vääriä asioita ole, mutta kovin helppo sanoa.
Yhden tilaisuuden perusteella ja puolueellisin korvin kuunneltuna arvioisin, että Jokisen johdolla TPS tulee lisäämään ulospäin niin sanottua extravaganzaa ja sisäänpäin yksityiskohtiin keskittymistä.
Mitä yksityiskohtiin tulee, Jokinen kertoi saaneensa lentopallon puolella vähän erikoisenkin miehen maineen. Saa nähdä miten käy salibandyssä. Yksityiskohtien merkityksestähän ollaan ainakin kahta mieltä.
Avokatsomo 2003—2053