Kirjailija Nic Brown kertoo kiinnostavan tarinan siitä, kuinka hän haastoi ystävänsä, tennispelaaja Tripp Phillipsin pelaamaan leipälajiaan amatööriä vastaan. Juttu on otsikoitukin tyylikkäästi: In Tennis, Love Means Nothing.

(Vinkistä kiitokset jälleen Kottkelle.)

Entinen NBA-koripalloilija Manute Bol kuoli viime viikonloppuna 47-vuotiaana. Erikoinen tiedonmuru: hän saattoi olla ”my bad” -lausahduksen alkuperäinen käyttäjä.

(Kiitos vinkistä, Kottke.)

Suomi aina jäätyy lopussa ja päästää Sundinin tai Jihden kuittamaan? Mitä asialle voisi tehdä?

Vai onko sittenkin niin, että

Ajatus siitä, että suomalainen pelaaja jotenkin luonnostaan olisi henkisesti heikompi, tai että nimenomaan suomalaiset eivät tiukoissa paikoissa veny, on käsittämätön myytti. Ruotsalaiset romahtavat ihan yhtä usein kuin suomalaiset, me muistamme omat romahduksemme, he muistavat omansa.

Illalla muuta tehdessä soljui Twitter-uutisvirta ruudun vasemmassa reunassa. Maikkarin uutisongelmien, arkkipiispavalinnan ja poliisin vinkkisivuston ja muiden päivän uutisten seassa @empireofthekop, @LiverpoolFC ja muut pudottelivat Lille – Liverpool-pelin etenemistä.

* That was close, took Pepe by surprise 0-0
* 93:20 And Gerrard could have equalised there.
* FT: The 1st Leg ends 0-1. Second leg a week tonight.

Vähitellen syvempää, @Liverpool_newz, @bbcnews ja vastaavat raporttilinkkeineen. Kimmos succé: Fem mål! huusi @innebandymag sekaan salibandya.

Twitter on aika omiaan livetickermäiseen raportointiin. Yksi tapa luoda eräänlaista yhteistä kokemusta sekä pelin paikan päällä tai ruudussa näkeville sekä tekstin kautta seuraaville.

Salibandya on seassa vaikka Facebookiin verrattuna vielä vähän: @Salibandyliiga, @scclassic, @FBTPori ja @Floorball2010 edelläkävijöiden joukossa. Facebookhan on sählyväelle jo peruskauraa ja kaikkien koti. FBT:n viserryksistä on saanut seurata riemukkaasti päättynyttä loppusuoraa takaisin liigaan, Classic taas kertoo play off -tunnelmista ja kaikenlaista kiintoisaa seurassa tapahtuvaa, junnukuulumisia myöten.

Otsikkolinkkien nostamiseen Twitter toimii aika hyvin ja persoonallisiin oneliner-huomioihin myös. Suosio Suomessakin tuntuu kasvavan hyvää vauhtia, kotimaisia seurattavia on jo ihan eri tahtiin kuin vuosi sitten.

Ihan kiva jos tykkää, kuuluu suomalaisen epäilevä sanonta.

Itse olen tykännyt.

Digimaailman yleisasiantuntija Petteri Järvinen kirjoittaa jo kahdesti uusintana näytetystä jääkiekon MM-finaalista vuodelta 1995. Järvisen mukaan se saattaa olla ”ylitse muiden” siinä mitä tulee ulkomaalaisten Suomessa hassuina pitämiin asioihin.

Mikä tässä ottelussa on niin ihmeellistä? Mitä kertoo kansan itsetunnosta se, että pönkitystä pitää hakea 15 vuotta vanhasta jääkiekkomatsista? Olisiko Suomen aika katsoa eteenpäin eikä taaksepäin?

Kirjoituksen kommenteissa Suomi—Ruotsi-finaalista tehdään vielä uusi Uusi Tuntematon Sotilas, vaikka joku älypää (minä) yrittääkin huudella joukkoon jotain kulttuurista.

Onko 15 vuoden takaisen MM-kullan fiilistely överiä? Vai arvostettavaa urheilukulttuuria?

Ja kertooko ottelun lähettäminen uusintana oikeasti jotain suomalaisista?

Onko amerikkalaisessa jalkapallossa ollenkaan huonoa tuomarointia?

Kysymys ei ole retorinen, vaan jenkkifutista vain harvakseltaan seuraavan amatöörikatsojan rehellisesti esittämä.

Super Bowl -ryminää katsellessani koetin kovin muistella, olenko koskaan nähnyt Super Bowlissa kiistanalaista tuomarointia. Siis sellaista, joka vaikuttaisi peliin lopullisesti ja ehkä ratkaisevastikin ja josta riittäisi juurta otsikkoihin ja kahvilakeskusteluihin vielä seuraavalla viikolla — ehkä pidempäänkin.

Kirjaimellisesti ottaen toki kiistanalaista tuomarointia nähtiin myös viime yönä New Orleans Saintsin ja Indianapolis Coltsin kohtaamisessa. Saints sai kun saikin lisäpisteyrityksestään kaksi pistettä nollan sijaan, kun päävalmentaja Sean Payton haastoi tuomarin ratkaisun videotarkistukseen. Mutta se kaikki tapahtui pelin sääntöjen mukaan, ilman meuhkaamista. Siinä peli itsessään korjasi omat vikansa.

Epäilemättä tilanne on tässäkin lajissa eri, kun laskeudutaan ammattilaistasolta alemmas otteluihin, joissa televisiokamerat eivät ole paikalla eikä videoita voi kelata. Silmänräpäyksessä tehdyt tuomareiden päätökset ovat silloin pitävämpiä. Ja vaarallisempia. Mahdollisesti pelin reiluuden tuhoavia.

En kritisoi tuomareita ihmisinä enkä tuomareinakaan, mutta minulle läheisimmissä lajeissa, salibandyssä ja jalkapallossa, minua harmittaa, kuinka ne käytännöllisten seikkojen vuoksi aivan huipputasoa myöten sisältävät mahdollisuuden epäreiluuteen. Siihen, että joukkue A ei pääse pelaamaan mestaruudesta väärin perustein tuomitun paitsion vuoksi, tai siihen, että joukkue Ö saa kaulaansa hopeat, kun viheltämättä jäänyt mailaanlyönti käynnistää vastahyökkäyksen, joka päättyy ratkaisevaan maaliin jatkoajalla.

Itse asiassa kirjoituksen aloittava kysymykseni saakin olla retorinen. En halua kuulla, jos vaikka epäreiluus Super Bowlissa olisikin mahdollista.

(Super Bowlin vuonna 2010 voitti New Orleans Saints pistein 31—17.)

Ongelmaurheilijat pois edustustehtävistä, vaatii eläkkeellä oleva rehtori Pekka Kauppinen Suomen Kuvalehden verkossa.

Jos halutaan kantaa vastuuta nuorten urheilijoiden menestyksen lisäksi myös heidän ja koko Suomen nuorison kehityksestä kunnon kansalaisiksi, tulee vastuunkantajien puuttua ensimmäisiin hairahduksiin todella määrätietoisella tavalla.

Ongelmien toistuessa tulee urheilija sulkea pois edustustehtävistä. Vain sillä tavalla osoitetaan, millaisia henkilöitä huippu-urheiluumme halutaan.

Harri Olli pois mäkeä hyppäämästä, niin maailma pelastuu.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Suomen aikaa pelattava Super Bowl näkyy maksutta Nelosen Sport Pro -kanavalta. Tai kääntäen: kanava näkyy maksutta Super Bowlin ajan.

Ottelussa kohtaavat Indianapolis Colts ja New Orleans Saints.

Vinkistä kiitos Kainalopallokornerille.

Ei ihan tosissaan maailmaa katseleva verkkojulkaisu Cracked.com listaa artikkelissaan kuusi tilastollisesti pahinta paskanpuhujien ammattia.

Anteeksi vain spoilaus (spoilaushälytys!), mutta pahimmiksi osoittautuvat urheilujournalistit.

Että terveisiä vain kaikille tutuille.

Wall Street Journal on tutkinut, että yhden jenkkifutisottelun tv-lähetyksessä nähdään pelin olevan käynnissä noin 10 minuuttia 43 sekuntia.

Pelaajien seisoskelua nähdään 67 minuuttia, hidastuksia 17 minuuttia ja cheerleadereita kolme sekuntia.

Mainoksia nähdään noin tunnin verran.

(Kiitos taas Kottkelle.)

Lokakuussa Oona Kivelä voitti Pole Art 2009 -tankotanssikisan. (Vinkki blogista 2h+k.)

Kuinkahan paljon tankotanssin harrastajat ja ystävät joutuvat kohtaamaan lajilleen naureskelua? Entä osataanko tankotanssijoita nähdä muina kuin seksisymboleina? (Hmm… Hehän taitavat kohdata täsmälleen samoja ennakkoluuloja kuin salibandyn pelaajat.)

Sveitsin U19-tytöt juhlivat rankkarikisan voittoa lauantaiaamun Ruotsi-ottelussa. Varsinaisen peliajan vei Ruotsi lukemin 15-0. Pisteet: Ruotsi 2, Sveitsi 1.

Naisten ja tyttöjen EuroFloorball Tour, Hyvinkää 6. – 8.11.09.

Amerikan aikaa keskiviikkona New York Yankees voitti baseballin maailman mestaruuden ottamalla World Series -finaalisarjan kuudennessa ottelussa 7—3-voiton Philadelphia Philliesistä.

Meille, jotka kuulemme baseballista jotain uutta kerran tai kaksi vuosikymmenessä, voi tulla lievänä yllätyksenä, että finaalisarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi nimettiin japanilainen Hideki Matsui.

Kunto kortilla: Pre-Game Show ja stadionbiisit

Frantz Kruger vaihtoi kiekon jalkapalloon sivurajaheiton SM-kilpailussa joka järjestettiin Kalevan kisojen yhteydessä. Kruger jäi pronssille, kultaa vei Kimmo Kinnunen ja hopeaa FC Hongan maalivahti Tinja-Riikka Korpela (tosin maalivahtiheitolla).

Kuva ja teksti: Petri Lunki

Syksyllä on tulossa elokuva, joka voisi vaikka olla kaikkien aikojen paras elokuva jalkapallosta. Elokuva on The Damned United, ja se kertoo tarinan manageri Brian Cloughin 44 päivän mittaisesta pestistä Leeds Unitedin ruorissa vuonna 1974.

Katso elokuvan traileri ja lue lisää Wikipediasta (englanniksi). Brian Cloughista Wikipedialla on sentään tarjota artikkeli suomeksi.