(Vinkistä kiitokset jälleen Kottkelle.)

(Kiitos vinkistä, Kottke.)

Vai onko sittenkin niin, että

Ajatus siitä, että suomalainen pelaaja jotenkin luonnostaan olisi henkisesti heikompi, tai että nimenomaan suomalaiset eivät tiukoissa paikoissa veny, on käsittämätön myytti. Ruotsalaiset romahtavat ihan yhtä usein kuin suomalaiset, me muistamme omat romahduksemme, he muistavat omansa.

* That was close, took Pepe by surprise 0-0
* 93:20 And Gerrard could have equalised there.
* FT: The 1st Leg ends 0-1. Second leg a week tonight.

Vähitellen syvempää, @Liverpool_newz, @bbcnews ja vastaavat raporttilinkkeineen. Kimmos succé: Fem mål! huusi @innebandymag sekaan salibandya.

Twitter on aika omiaan livetickermäiseen raportointiin. Yksi tapa luoda eräänlaista yhteistä kokemusta sekä pelin paikan päällä tai ruudussa näkeville sekä tekstin kautta seuraaville.

Salibandya on seassa vaikka Facebookiin verrattuna vielä vähän: @Salibandyliiga, @scclassic, @FBTPori ja @Floorball2010 edelläkävijöiden joukossa. Facebookhan on sählyväelle jo peruskauraa ja kaikkien koti. FBT:n viserryksistä on saanut seurata riemukkaasti päättynyttä loppusuoraa takaisin liigaan, Classic taas kertoo play off -tunnelmista ja kaikenlaista kiintoisaa seurassa tapahtuvaa, junnukuulumisia myöten.

Otsikkolinkkien nostamiseen Twitter toimii aika hyvin ja persoonallisiin oneliner-huomioihin myös. Suosio Suomessakin tuntuu kasvavan hyvää vauhtia, kotimaisia seurattavia on jo ihan eri tahtiin kuin vuosi sitten.

Ihan kiva jos tykkää, kuuluu suomalaisen epäilevä sanonta.

Itse olen tykännyt.

Mikä tässä ottelussa on niin ihmeellistä? Mitä kertoo kansan itsetunnosta se, että pönkitystä pitää hakea 15 vuotta vanhasta jääkiekkomatsista? Olisiko Suomen aika katsoa eteenpäin eikä taaksepäin?

Kirjoituksen kommenteissa Suomi—Ruotsi-finaalista tehdään vielä uusi Uusi Tuntematon Sotilas, vaikka joku älypää (minä) yrittääkin huudella joukkoon jotain kulttuurista.

Onko 15 vuoden takaisen MM-kullan fiilistely överiä? Vai arvostettavaa urheilukulttuuria?

Ja kertooko ottelun lähettäminen uusintana oikeasti jotain suomalaisista?

Kysymys ei ole retorinen, vaan jenkkifutista vain harvakseltaan seuraavan amatöörikatsojan rehellisesti esittämä.

Super Bowl -ryminää katsellessani koetin kovin muistella, olenko koskaan nähnyt Super Bowlissa kiistanalaista tuomarointia. Siis sellaista, joka vaikuttaisi peliin lopullisesti ja ehkä ratkaisevastikin ja josta riittäisi juurta otsikkoihin ja kahvilakeskusteluihin vielä seuraavalla viikolla — ehkä pidempäänkin.

Kirjaimellisesti ottaen toki kiistanalaista tuomarointia nähtiin myös viime yönä New Orleans Saintsin ja Indianapolis Coltsin kohtaamisessa. Saints sai kun saikin lisäpisteyrityksestään kaksi pistettä nollan sijaan, kun päävalmentaja Sean Payton haastoi tuomarin ratkaisun videotarkistukseen. Mutta se kaikki tapahtui pelin sääntöjen mukaan, ilman meuhkaamista. Siinä peli itsessään korjasi omat vikansa.

Epäilemättä tilanne on tässäkin lajissa eri, kun laskeudutaan ammattilaistasolta alemmas otteluihin, joissa televisiokamerat eivät ole paikalla eikä videoita voi kelata. Silmänräpäyksessä tehdyt tuomareiden päätökset ovat silloin pitävämpiä. Ja vaarallisempia. Mahdollisesti pelin reiluuden tuhoavia.

En kritisoi tuomareita ihmisinä enkä tuomareinakaan, mutta minulle läheisimmissä lajeissa, salibandyssä ja jalkapallossa, minua harmittaa, kuinka ne käytännöllisten seikkojen vuoksi aivan huipputasoa myöten sisältävät mahdollisuuden epäreiluuteen. Siihen, että joukkue A ei pääse pelaamaan mestaruudesta väärin perustein tuomitun paitsion vuoksi, tai siihen, että joukkue Ö saa kaulaansa hopeat, kun viheltämättä jäänyt mailaanlyönti käynnistää vastahyökkäyksen, joka päättyy ratkaisevaan maaliin jatkoajalla.

Itse asiassa kirjoituksen aloittava kysymykseni saakin olla retorinen. En halua kuulla, jos vaikka epäreiluus Super Bowlissa olisikin mahdollista.

(Super Bowlin vuonna 2010 voitti New Orleans Saints pistein 31—17.)

Jos halutaan kantaa vastuuta nuorten urheilijoiden menestyksen lisäksi myös heidän ja koko Suomen nuorison kehityksestä kunnon kansalaisiksi, tulee vastuunkantajien puuttua ensimmäisiin hairahduksiin todella määrätietoisella tavalla.

Ongelmien toistuessa tulee urheilija sulkea pois edustustehtävistä. Vain sillä tavalla osoitetaan, millaisia henkilöitä huippu-urheiluumme halutaan.

Harri Olli pois mäkeä hyppäämästä, niin maailma pelastuu.

Ottelussa kohtaavat Indianapolis Colts ja New Orleans Saints.

Vinkistä kiitos Kainalopallokornerille.

Anteeksi vain spoilaus (spoilaushälytys!), mutta pahimmiksi osoittautuvat urheilujournalistit.

Että terveisiä vain kaikille tutuille.

Pelaajien seisoskelua nähdään 67 minuuttia, hidastuksia 17 minuuttia ja cheerleadereita kolme sekuntia.

Mainoksia nähdään noin tunnin verran.

(Kiitos taas Kottkelle.)