Erään lounaspöydän ääressä käytiin keskustelua urheilujärjestöjen ja -seurojen tavasta kertoa itsestään, ja lähettelin sitten sähköpostitse perässä linkkiä viestintäkouluttaja Katleena Kortesuon Ei oo totta -blogin merkintään.

Mutta miksenpä tarjoaisi sitä kerralla kaikille tässä.

Se idea, että ennen oli Yhtiön / Liiton / Yhdistyksen Virallinen Kanta mutta nykyään on Ihmisiä. Joita on yhtiössä tai liitossa monia ja jotka voivat olla eri asioista hiukan eri mieltäkin eikä se silti ole vaarallista.

Ja että ihmisen ääni tai blogi tai kommentti on paljon mielenkiintoisempi kuin organisaation mitäänsanomattomaksi hinkattu vaaraton linja.

Samaan liittyy myös HJK:n fanien PäätyTV:n tekemä seuran markkinointia kehuja keräävälle tasolle uudistaneen Sari Mikkonen-Mannilan haastattelu. Siinä puhuu ihminen eikä kasvoton kirjainyhdistelmä. Tekemässä ihmisen kokoisia juttuja, laadukkaasti muttei silti täydellisesti eikä ilman vaikeuksia.

Tämä ei maistu pönötykseltä.

Lisäesimerkki toteutuksesta: Hirvien ja vasojen ääniä

YLEn radion Urheilun taustapeili pohti taannoin valmentajien työuupumusta vierainaan koripallokoutsi Antti Koskelainen ja Suomen Valmentajat ry:n toiminnanjohtaja Kristiina Danskanen.

Se tavallinen tarina: Oman pelaajauran hiljalleen himmautuessa näkemystä ja annettavaa riittää, joten penkin taakse intoa täynnä kuin ilmapallo. Energiaa, treenejä, pelejä, kursseja, eteenpäin, eteenpäin.

Mutta entä sitten kun nousukiito sakkaa, opiskelut vaihtuvat kiireiseen leipätyöhön, alkaa olla ehkä perhettäkin? Miten sovittaa työajat, lomat, miten kytkeä aivot irti joukkueen tai valmennettavan huolista? Onko valmentaja aina töissä?

Saako urheilussa edes olla väsynyt vai onko aina oltava vahva voittaja?

Mitä valmentaja itse ja seura tai liitto voisivat tehdä, jotta valmentaja jaksaa jatkaa myös sen ensimmäisen intensiivisen spurtin jälkeen?

Milloin Sinä viimeksi kiitit tai kehuit valmentajaasi?

Salibandyn ja jääkiekon Johtavien (heh) Analyytikoiden sanaverryttely tuolla Akateemisella puolella on paitsi mielenkiintoinen konsepti myös useita ajatuksia liikkeelle tuuppaava pallottelu.

Itseäni on vaivannut ja vaivaa edelleen tuo vilpittömyysasia. Tässä se ilmenee Sihvosen lanseeraamana mustavalkoisena jääkiekko”keskusteluna”, joka aikanaan toi hänen nimensä laji-ihmisten huulille ja myi lehtiä.

Hakkarainen:

Ymmärrän myös, että on täytynyt toimia Urheilulehden kapeiden resurssien sisällä, mustavalkoisuudella on myyty lehteä ja olet työllistänyt itsesi (itse asiassa olet nykyään varmaankin ”julkisuuden henkilö” Suomessa)

Sihvonen:

Olen ollut kuin pahimmoinen opportunisti. Olen viljellyt keskustelujen sitä pohjaa, jota en itse ymmärrä, saatika jaa.

Sekä:

Ja minä olen sitten mennyt ja luonut koko työurani sille, että olen piruuttani manipuloinut tuota kannattamisesta seuraavaa tunnetta. En voi olla oikein ylpeä itsestäni. Leikin ja teen bisnestä ja herätän lajikeskustelua asialla, jota itse vieroksun sydämeni pohjasta.

Vittuilulla (anteeksi murteeni) on sysätty liikkeelle mielipiteenvaihtoja, joilla on ollut tilaisuus sittemmin jalostua oikeiksi keskusteluiksi. Urheilujournalismin kuluttajana olen silti allapäin.

Räksyttäminen fiaskoista, skandaaleista, housuihin paskomisesta, hamekankaista, perseennuolijoista, suojatyöpaikoista ja pelleistä voi tuoda klikkauksia ja tehdä äijämäisyyksien hokijasta brändin, mutta juuri niiden vuoksi se on kaikkein pahinta. Pahempaa kuin anonyymi, joka avautuu foorumilla, koska on oikeasti vihainen.

Miksi minä vaivautuisin lukemaan toimittajan tekstiä, jos en usko, että hän itsekään tarkoittaa mitä kirjoittaa?

Enkä tietenkään puhu nyt Sihvosesta vaan ilmiöstä yleisemmin. Toki me medialukutaitoiset voimme lukea noita juttuja ikään kuin iskien fiksumpien kesken silmää lehtiä ostavan rahvaan selän takana, mutta riittääkö se? Eikö asiallisia juttuja voisi kirjoittaa asiallisesti ja säästää rajut ilmaukset niihin hetkiin kun kirjoittaja oikeasti on rajua mieltä? Itselleni urheilun kohuotsikot tuottavat nykyään vain turhautuneen huokauksen ja silmien pyörittelyä.

Kirjoitti samantapaista aihetta sivunneessa keskustelussa Oskari Saari tiistaina Twitterissä:

Ylipäätään toivoisin Suomeen vähemmän ”kaikki on paskaa paitsi kusi” -asennetta. Enemmän toisten ihmisten ja heidän työnsä kunnioitusta.

(Kustannusvastaavien päätoimittajien vasta-argumentit toki arvaan)

Kulttuuriväen blogeja lukiessa välillä ihmetyttää, miten muodikasta on korostaa omaa älyllistä ylemmyyttään halveksimalla ihmisiä, jotka innostuvat urheilusta.

Muillakin aloilla kuin juridiikassa kannuksensa hankkinut professori Kemppinen ihmettelee hiukan samaan suuntaan:

…ihmettelin aikoinani käsitettyäni, että Englannissa ja USA:ssa palloilujoukkueiden kannattaminen on myös paremmissa piireissä sallittua, jopa suotavaa.

Ei meillä tule kuuloonkaan, että kravattimies päivittelisi huoltomiehen kanssa Jokerien tai HJK:n, Pargas IF:n, Torpan Poikien tai Vimpelin Vedon näkymiä.

Jos joku ei ole vielä huomannut, ihan kulman taakse on ilmestynyt Akateeminen urheilublogi, jota isännöivät lajiensa Johtavat analyytikot Jani Hakkarainen ja Petteri Sihvonen. Hakkaraisen kaikki tiedämmekin, ja hiukan vähemmän tunnettu Sihvonen on etenkin jääkiekkomiehiä.

Itse laitan popcornit tulemaan ja alan odotella lisää luettavaa.

Tiesittekö, että Avokatsomon arkistossa on 2 946 kirjoitusta ja 5900 hyväksyttyä kommenttia. Siivoilin täällä vähän nurkkia ja hiljennyin hetkeksi lukemien äärellä. Sitten kurkkasin luonnoslaatikkoon ja sielläkin makaili parisenkymmentä muistiinpanoa tai jutuntynkää.

Sieltä löytyi tämäkin pätkä, ylläpito ei osaa kertoa miksi on jäänyt julkaisematta tai muisti ei palauta, onko tämä heitetty jonkin toisen jutun kanssa kimppaan?

Getty-kuvaaja Harry How elv… esittelee urheilukuvausvarusteensa ja puhuu samalla myös portfolion rakentamisesta ja kuvaajan hommasta Isossa Maailmassa. Tuubissa osina yksi, kaksi ja kolme.

Toivotetaan hyviä urheilukuvaushetkiä kaikille sählykaukaloiden äärellä päivystäville. Ja julkaistaan niitä kuvia!

Urheilun taustapeili: Markkinointia urheilun kuluttajille. Millaista on suomalainen urheilumarkkinointi, miten tutkimusta hyödynnetään ja mikä ratkaisee, minne katsojat kulkunsa suuntaavat? Vieraina ovat markkinoinnin yliopettaja Kari Puronaho Haaga Heliasta ja Risto Rasku Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. Toimittajana Jouko Vuolle.

Alan erikoismiesten kertomat taannoisessa Urheilun taustapeilissä olivat itsellenikin lievä yllätys kun minäkin olen tottunut urheilutapahtumissa korostamaan itse pelin / kilpailun merkitystä kylmän oluen, kuumien tanssityttöjen, höyryävien hotdogien ja muun serpentiinisateen rinnalla.

Vähän kärjistettynä Kari Puronaho ja Risto Rasku kertovat, että katsoja menee kokemaan tapahtumaa yhdessä kavereiden kanssa enemmän kuin vain katsomaan vihaisen näköisten painijoiden irvistyksiä. Esimerkkinä muun muassa laukkakisa Kentucky Derby, jossa itse kilpailu kestää puolitoista minuuttia mutta koko tapahtuma pöhinöineen kaksi viikkoa. Tai Lahdessa hiihtokisat, joissa koko väkijoukosta löytyi lopulta pari hassua tyytymätöntä, vaikka itse päätapahtuma eli suurmäen kilpailu jouduttiin peruuttamaan tuulen takia.

Hän haluaa löytää toiset katsojat ja kaverinsa sieltä. Ja sitten se tunnelma, joka tapahtumassa on. Meillä ovat lajit ymmärtäneet tämän asian merkityksen jotkut paremmin ja jotkut aika huonosti.

Yhdessä kokeminen.

Mainitut esimerkit ovat toki yksittäisiä tapahtumia. Katsojalukujen nostaminen on vaikeampaa viikosta ja kuukaudesta toiseen jatkuvissa sarjapeleissä, joissa toistaiseksi oikeastaan vain jääkiekon SM-liiga on lukemiinsa tyytyväinen. Niistä tutkijoilla on vähemmän sanottavaa paitsi että HIFK:n kotipeleissä oli viime kaudella selvästikin kelpo meininki.

Tutkittu on toki palloilukatsojiakin ja saatu tietää, että he arvostavat kotijoukkueeltaan aktiivista pelitapaa ja taistelua loppuun saakka enemmän kuin muita pelillisiä asioita. Himmailemaan ei siis kannata kentälle lähteä.

Mutta voisiko palloilun sarjapelikin yhä olla tapahtuma, jossa tavataan ja johon mennään kokemaan yhdessä? Omassa lapsuudessani tapasimme kavereiden kanssa itsestäänselvästi vakiopaikoilla Jäähallissa tai Stadikalla kun IFK:lla tai Klubilla oli matsi, mutta silloin ei ollut nettiä ja TV:ssäkin ohjelmaa vain kahdella kanavalla ja vain klo 18-23.

Miten rakentaa 2000-luvun yhteinen tapahtuma ja kokemus? Suosittelen ainakin kuuntelemaan alustuksen.

Twitter-virrasta

Salibandyanalyytikko Jani Hakkarainenkin on saapunut Twitteriin.

Varsin mainio kanava teräville ottelun aikaisille huomioille, joita Hakkarainen on tavannut tiputella katsomosta Facebookiin.

Sählyn SM-kisat. Katusähly. Suosähly.

Miksi tyytyä muutamaan versioon?

Puistosählyn SM-kisat pelataan 6. elokuuta Tampereella. On vuosi 2011, joten turnaus esittäytyy nettisivujensa lisäksi YouTubessa ja Facebookissa. Tapahtuman järjestää Warriors.

Liian tavanomaista?

Miten olisi sitten Järvisählyn MM-turnaus, joka pelataan, järjestäjän sanoja lainatakseni, 1.-3.7.2011 luonnonkauniilla Hämeen-järviylängöllä sijaitsevalla Tammelan ja Forssan yhteisellä virkistysalueella Saarenkansanpuistossa.

Mitä lie luvassa ensi vuonna?

Saanks mä ottaa huomenna mailan mukaan ku nykyään kaikki pelaa koulussa koko ajan sählyä, kysyi perillinen tänään kotiin tullessaan.

Totta kai.

Näinä aikoina päivitellään urheilublogien osoitteita linkkilistoihin.

Jatkuvaa syöttöä uhkuu uutta intoa.

Tirsamaa on nyt ruotsinsuomalainen kuten Pakarisenkin mestariteokset, ja odotan etenkin suomalaisen selväpäisiä näkemyksiä sikäläisistä kuvioista.

Omasta takaahan Ruotsissa riittää kiintoisia blogeja. Yltyvä AIK:laisuus hiukan tahmaa gittangia, mutta edelleen luen. Suomeakin kerran jos toisenkin kurittanut Fischerström kirjoittaa myös.

Yhä enemmän materiaalia siirtyy Facebookiin ja Twitteriinkin, mutta tykkään yhä myös blogeista. Joskus pitkä teksti tarkoitti monen sivun juttua lehdessä, nykyään kai sitten peräti blogimerkintää.

Illalla muuta tehdessä soljui Twitter-uutisvirta ruudun vasemmassa reunassa. Maikkarin uutisongelmien, arkkipiispavalinnan ja poliisin vinkkisivuston ja muiden päivän uutisten seassa @empireofthekop, @LiverpoolFC ja muut pudottelivat Lille – Liverpool-pelin etenemistä.

* That was close, took Pepe by surprise 0-0
* 93:20 And Gerrard could have equalised there.
* FT: The 1st Leg ends 0-1. Second leg a week tonight.

Vähitellen syvempää, @Liverpool_newz, @bbcnews ja vastaavat raporttilinkkeineen. Kimmos succé: Fem mål! huusi @innebandymag sekaan salibandya.

Twitter on aika omiaan livetickermäiseen raportointiin. Yksi tapa luoda eräänlaista yhteistä kokemusta sekä pelin paikan päällä tai ruudussa näkeville sekä tekstin kautta seuraaville.

Salibandya on seassa vaikka Facebookiin verrattuna vielä vähän: @Salibandyliiga, @scclassic, @FBTPori ja @Floorball2010 edelläkävijöiden joukossa. Facebookhan on sählyväelle jo peruskauraa ja kaikkien koti. FBT:n viserryksistä on saanut seurata riemukkaasti päättynyttä loppusuoraa takaisin liigaan, Classic taas kertoo play off -tunnelmista ja kaikenlaista kiintoisaa seurassa tapahtuvaa, junnukuulumisia myöten.

Otsikkolinkkien nostamiseen Twitter toimii aika hyvin ja persoonallisiin oneliner-huomioihin myös. Suosio Suomessakin tuntuu kasvavan hyvää vauhtia, kotimaisia seurattavia on jo ihan eri tahtiin kuin vuosi sitten.

Ihan kiva jos tykkää, kuuluu suomalaisen epäilevä sanonta.

Itse olen tykännyt.

Sofanatics on piakkoin avautuva suomalainen verkkopalvelu, jonka avulla urheilusta kiinnostuneet sohvanautit voivat muodostaa kavereiden kanssa videochat-kisastudioita nettiin.

Palvelu debytoi Yleisradion vetämänä Vancouverin olympialaisissa Suomen jääkiekkomaajoukkueen aloittaessa turnauksensa Valko-Venäjää vastaan. Ylen Sofanatics-sivusto starttaa keskiviikkona 17.2. kello 21.30.

Jääkiekko-osakeyhtiö Rauman Lukko etsii markkinointisuunnittelijaa äitiysloman sijaiseksi. Haku päättyy 19. päivä kuluvaa kuuta.

Suunnittelijan ensimmäinen työ voisi vaikka olla seuran kotisivujen etusivun muuttaminen niin, ettei näkyvällä paikalla olisi kolmea isoa linkkiä pdf-dokumentteihin.

Sata punnerrusta eli englannin murteella one hundred push ups. Verkkosivusto hundredpushups.com ohjeistaa, kuinka alle kymmenenkin peräkkäisen punnerruksen miehet ja naiset pääsevät kuuden viikon harjoittelulla sataan.

Minulta kysyttiin, miksi Greasers on näkynyt Avokatsomossa verrattain paljon aikain saatossa.

Syy on yksinkertainen: he ovat hoitaneet tiedottamisen aina erinomaisesti.

Sähköpostiin — ja toisinaan myös etanapostiin — napsahtelee tiedotteita, kuvia, linkkejä, vinkkejä… Niihin on helppo tarttua pienelläkin ajalla ja vähilläkin ennakkotiedoilla. Ja varsinkin kun kyse on Avokatsomosta ja sen linjattomuudesta, julkaisukynnys ylittyy sillä, että saa meistä kirjoittajista jonkun kiinnostumaan.

Eikä tiedottamisen onnistumista välttämättä mitata julkaisukynnyksen ylittymisellä: se voi olla myös brändäämistä, nimen mielissä pitämistä. Ei kaikki Greasers-tiedotuskaan pujahda suoraan Avokatsomon eetteriin.