Aihearkisto: Avokatsomo

Juttuja Avokatsomosta itsestään.

#kaikkimeni

BREAKING: Uusittu blogialusta on näköjään suistanut viime viikkoina useita legitiimejä ja laadukkaita kommentteja ö-mappiin. Jonne en ole älynnyt kurkata.

A date which will live in infamy.

Pahoittelumme kaikille vahingossa vaiennetuille. Kommentit ohjattu näkyviin.

Kylien kentillä

Valmentaja oli huutanut jo kaksi minuuttia avausjakson peliajan olevan täynnä kun erotuomari tuomitsi vieraille kiistattomasta rikkeestä rangaistuspotkun. Suuri sekasorto ja sanailu jatkuivat senkin jälkeen kun maalivahti oli torjunut vedon, laukoja jatkanut paluupallon verkkoon ja erotuomari viimein viheltänyt tauon.

Toinen näytös oli vuorossa pelin lopulla tapahtumia dominoineiden vieraiden hiivuttua ja sinivalkoisten noustua vuorostaan johtoon. Viisi minuuttia, vielä jaksetaan, oli valmentaja ehtinyt juuri huutaa kun kaksi potkua myöhemmin erotuomari vihelsi ottelun päättyneeksi. Mi-täh! kuului kentälle harppova vieraiden valmentaja äimistyvän.

You lose some, you win some.

En nähnyt, oliko erotuomarin ranteessa Mikki Hiiri -kello. Mutta mainitsin kyllä pojille, että tässä erikoisessa lajissa vain yksi kumminkin tietää ja päättää, paljonko aikaa on jäljellä.

Avokatsomo, 10 vuotta

Jokainen 10 vuoden ikään hengissä selvinnyt poika on lääketieteellinen ihme, olen kuullut sanottavan, ja samaa kai voisi sanoa blogeista. Aika harva Suomessa vuonna 2003 aloitettu blogi on yhä olemassa, mutta Avokatsomo on — ja juhlii syntymäpäiviään elokuun alun kunniaksi.

Varsin hillitysti kuitenkin. Hillitystihän olemme käyttäytyneetkin, siis päivittyneet, viime aikoina. Tämä juhlaviesti on vasta 17:s tänä vuonna julkaistu kirjoitus, kun vanhaan hyvään aikaan sellaisia lukemia paukutettiin kuukausittain, pahimmillaan viikoittain.

On syytä kiittää kahta tahoa: kaikkia lukijoita ja Mikaa. Lukijoita, koska no hei tietty totta kai, ja Mikaa, koska Mika on pitänyt puljua lähestulkoon yksin pystyssä jo ties kuinka pitkään.

Nostetaanpa tölkkiä: yksi Sandels kuluneille vuosille ja toinen seuraaville.

Stadin kingi

– Se Hagman vain kärkkyy maalin edessä ja kerää helppoja pisteitä, faija tuhahti joskus vuoden 1974 tienoilla. Faija-vainaa kannattikin Jokereita enkä muista nähneeni hänen koskaan luistelleen, mutta se on vanhin muistikuvani, jossa Matti Hagman mainitaan. Sillä kaudella ”Hakki” teki 30 maalia.

Kun aloitin oppikoulun 1975 Töölön Yhteislyseossa, kuulin Hagmanin kirjoittaneen meidän koulustamme edelliskeväänä ja lähteneen suoraan kirjoituksista pelaamaan MM-kisoja. Hän oli osa lapsuuteni maailmankuvaa, niiden vuosien kiintotähtiä Hurriganesin ja Atik Ismailin kanssa.

Joulupukin tuoma Marko Lempisen Matti Hagman – Stadin kingi vie takaisin niihin vuosiin kun brändi jyräsi, Jäähallissa tapahtui ja IFK oli joka vuosi mestarisuosikki, joka osti haluamiaan pelaajia ihastuttaen ja vihastuttaen maakunnissa. Niinä vuosina kävin käytännössä kaikki IFK:n kotipelit ja jokusen vieraissakin, joten lienen nähnyt Hagmanin pelaavan yli 200 kertaa. Nimikirjoituksensa hän raapaisi vihkooni kevättalvisena iltana 1979 Porin Isonmäen hallin parkkipaikalla Vellu Ketolan nimen viereen. Ässät oli juuri pudottanut IFK:n pronssiotteluun 9-4-voitollaan ja porilaiset fanit huutelivat ovesta valuville IFK-pelaajille muistutuksia tuloksesta. Muistelen, että Kari Takko olisi tehnyt samassa pelissä liigadebyyttinsä Antero Kivelän loukkaannuttua kesken ottelun.

Täällä Avokatsomossa palasin muistoihin viimeksi 2005 tähden täyttäessä 50 vuotta.

Leuan päälle vedetty kypäränhihna, tolkuttomat nilkkateipit, pyörimättä kulmasta siniviivalle lentävä ja juuri oikealla hetkellä Pepe Lehtosen lapaan laskeutuva lätty, jäähyä tappamassa keksitty katkenneen mailan asettelu vastustajan parhaalle laukaisupaikalle, maltti pitää kiekkoa alivoimalla eikä lyödä sitä vielä päätyyn, millintarkat syötöt läpiajoon irtoavan Esa Peltosen, Tony Ariman, Esa Tikkasen, Iiro Järven lapaan, E-katsomoon asti erottuva kasvojen punoitus, Quebec Nordiquesin paidassa Izvestija-turnauksessa lauotut maalit Suomen verkkoon, huudon kera kaatumalla vastustajalle kalastetut jäähyt pelin loppuhetkillä maalin tappiolla, viiltävä vääryyden tunne Hakin luistellessa Nordenskiöldinkadun jäälle Hockey-Reippaan paidassa.

Tuore kirja on tällä taustalla toki pakkohankinta, ja se täyttää tehtävänsä. Puutteitakin on. Saman tarinan olisi voinut kirjoittaa iskevämminkin, ja jotkut asiat ohitetaan kovin nopeasti samalla kuin joitain toistellaan turhankin monta kertaa. Joissain yksityiskohdissa teksti on ristiriidassa omien muistikuvieni kanssa. Innsbruckin 1976 pronssia ei missattu maalierolla vaan maalisuhteella, jonka sanan suomalaisfanit silloin oppivat kantapään kautta. Eikä Hagman kai suominut seuraan edelliskaudella hankittua Arto Jokista vielä vuoden 1978 kesäjuhlissa, kun Jokinen siirtyi IFK:hon vasta kaudeksi 1979 – 80. Eikä ”runkosarjan voittaneen IFK:n odotettu marssivan näytöstyyliin mestariksi” kaudella 1979 – 80 kun runkosarjan voitti TPS, jonka kanssa keskinäiset pelit olivat menneet tasan. Eikä sen kauden mestaruus tullut ilman tappioita pudotuspeleissä kun Kärpät ehti tasoittaa välieräsarjan 3-1-kotivoitollaan Oulussa. Quebec Nordiquesin ja Lalli Partiselta muotoonsa saaneen KOO-VEEn huoltajan Hannu Soron nimetkään eivät ole menneet ihan kohdalleen, mutta mitäs pienistä. Kuva stadilaistakin stadilaisemmasta tähdestä piirtyy.

Ajoista Don Cherryn valmentamassa sirkuksessa kertoo ansiokkaasti myös George Plimptonin reportaasiteos Open net, jonka kuvituksessa Hakkikin vilahtaa. Suosittelen.

Yhteys Atik Ismailista kertovaan kirjaan ja Honey Aaltosen Hurriganes-historiikkiin etenkin Cisse Häkkisen kohdalta tiivistyy myös uran tummemman puolen kohdalla. Onhan kylmän oluen ensi puraisu minunkin mielestäni aina joskus paikallaan, mutta miksi pitää läträtä niin, etteivät ne asiallisetkaan hommat enää tahdo hoitua? Olivatko ajat silloin toiset ja nykyisten pelaajien dramaattisin ongelma uuniin jäänyt mantelikala? Vai kerrotaanko nykyiset ördäykset vasta tulevaisuuden muistelmissa?

Ikuinen kysymys: Onko pelaaja vai joukkue tärkeämpi? Tälläkin hetkellä monessa lajissa monessa joukkueessa mietitään, missä vaiheessa jonkun tähtipelaajan sitoutumisen, harjoittelun ja elintapojen taso syövät joukkueen kokonaisuutta ja moraalia niin paljon, että hänestä kannattaa sittenkin luopua. Muuttuiko Matti Hagmankin jossain vaiheessa osasyyksi siihen, että IFK:n ylpeä brändi sittenkin putosi yhä totisemmaksi ja kovemmaksi käyvän huippujääkiekon vauhdista?

Kirjan vetäessä tarinan naruja nippuun tajusin, että Matti Hagmanin loiston kaudet olivat pitkälti juuri ne samat vuodet, jolloin itsekin illasta toiseen hallissa istuin. Alkaen sieltä, kun päädyssä luki FORD GER MERA, Jorma Virtanen torjui musta lasikuitumaski päässä ja minä nojailin E2:n seisomapaikoilla teräskaiteeseen. Samaan aikaan Hagmanin lopettamisen kanssa alkoivat omat iltani täyttyä salibandysta, kausikortti B3:ssa vaihtua takaisin irtolippuihin ja lopulta kiekko jäädä taka-alalle. Kai siksikin kirja kaikesta huolimatta kolahtaa. Se on tarina paitsi Matti Hagmanista myös minun fanivuosistani.

Terveisiä konehuoneesta

Avokatsomo vaihtaa palvelinta tämän viikonlopun ja ensi viikon alun aikana, mikä voi aiheuttaa omituisuuksia sivuston toiminnassa.

Valitamme mahdollisia (ja todennäköisiä) häiriötä ja koetamme olla piakkoin taas terveitä ja tehokkaita.

Lisäys 31.5. kello 18.37: Täällä taas olemme, linjoilla nääs!

Tekstinälkä

Raportti. Kuvagalleria. Video. Perusuutinen. Galleria. Video. Rapsa. Galleria. Video. Galleria. Video.

Tajuntaan hiipi vähitellen tunne, että salibandymediasta puuttuu jotain. Blogit olivat hiljenneet. (Ja foorumit, mutta se on toinen tarina). Vaikka niitä pääkalloaikoina tuntui riittävän.

Otteluraportteja alkaa olla hyvin. Kuvagallerioita ja videoita löytyy koko ajan enemmän, mutta median kuluttajana kaipaan myös ihan perinteisiä tekstejä. Ja neutraalin materiaalin lisäksi etenkin blogisellaisia maustettuina häikäilemättömän subjektiivisella näkökulmalla.

Antti O. Arponen on pitänyt lippua koholla NST:n sivuilla, mutta niin moni muu hyvä kirjoittaja hiljentynyt. Muutamalla tekijämiehellä ajan on tainnut syödä perheenlisäys. Heidän lisäkseenkin tiedän maassa olevan pitkän rivin laadukkaasti kirjoittavia sählymiehiä ja -naisia, jotka viime aikoina ovat vaienneet.

Tirsamaan presidentti on tarjoillut viime viikkoina ilahduttavasti luettavaa enkä suostu menettämään toivoani muidenkaan suhteen. Ottaisivatko ryhmäblogit päivitysvastuun paineita pois? Vieraskynätekstit nykyisissä?

Samalla kun kiitän Karhuherraa viidestä vuodesta ajattelemista antavaa tekstiä (ja kuvaa), huomaan kommenteista siellä, että samat asiat mietityttävät blogeista tykkäävää kiekkoväkeäkin.

Aivan erityinen päivä

Vuoden takaisin sanoin:

You knew today was special. JD got his favorite dessert, pineapple, and Ciggy was glowing with excess energy after he got home from practice, despite an elbow that he could barely lift over his shoulder. Never mind about the mangled thumb. And Ulfie was feeling it, too. The normally mild-mannered Swede stopped to snap at his kids, who were running around the house. Why was this night different of all other nights?

This was the first round of the playoffs.

Larry Sloman: Thin ice – A season in hell with the New York Rangers

Tästä eteenpäin loukkaantumiset pimitetään ja fokus säilytetään. Ja tämä oli vasta yksi peli ja vielä ei ole voitettu mitään ja meidän pitää vielä parantaa tästä paljon ja kaikki on edelleen auki ja vastustaja todella vaarallinen.

Näin viime vuonna, entä nyt?

Isosti vai tosi isosti?

Meillä kamerakuskeilla on megapikseleitä, mutta siitä huolimatta näytämme kuvamme täällä teille suurimmillaankin vain 500 pikseliä leveinä (tekee n. 0,2 megapikseliä), joskus klikin takaa suurempanakin. Hyvin rajattu tiukka tilanne kyllä toimii pienenäkin, mutta välillä haluaisi nähdä tarkemmin, enemmän yksityiskohtia, ilman sahailua isojen ja pienten kuvien välillä.

Tuossa keväällähän täällä Avokatsomossa rempattiin vähän lisätilaa isommille YouTube-videoille ja kuville, mutta mitä jos sitä tilaa tehtäisiin vieläkin enemmän? Ainakin veikkaan, että varsin moni näkee selaimen laidoilla reilusti ilmaa. Testipenkkiesimerkkiä omassa muinaisblogissa: isoa kuvaa ei niin isosta kiekon liigapelistä. Pienempää peruskuvaa alla.

peitto

500 pikseliä leveässä urheilukuvassa TPS-puolustus esittää sabahenkisen kyykkypeiton Kärppähyökkäystä vastaan. Vielä ilman suojuksia hei niin sitten on kova laji!

Mitä on tapahtunut kuudessa vuodessa?

Kysymys kuuluu: Mitä salibandylle on viimeisen kuuden vuoden aikana tapahtunut?

Miten se on kehittynyt? Mikä on nyt paremmin kuin ennen? Oliko mikään kuusi vuotta sitten paremmin?

Kysymykset saattavat olla retorisia, mutta toki niihin saa vastata. Minulla ei tähän hätään vastauksia ole.

Kuuden vuoden ajanjakso tuli mieleen siitä, että Avokatsomo on tänään 1.8.2009 ollut olemassa kuusi vuotta. Yksi käsitellyimmistä teemoistamme, turkulainen salibandy, on tainnut kehittyä kutakuinkin niin kuin odotettu on.