Aihearkisto: jalkapallo

Aarreaitta

Urheiluhistorian ystävälle(kin) YouTubessa  on päivä päivältä enemmän aarteita.

Kuten 10 minuutin pätkissä dokumentti Englannin jalkapallomaajoukkueen historiasta 1966 – 2000. Jos on suomalaisilla traumaattiset Unkari-ottelun loppuhetkensä, riittää voivoteltavaa kolmellakin leijonalla.

Ensimmäinen pätkä:

Liigan supistamiselle ehdoton ehkä ei

Salibandyliigan joukkuemäärää olisi tason ja miesten maajoukkueen intressien vuoksi pudotettava mieluiten kymmeneen mutta ainakin kahteentoista, ilmoittaa salibandyanalyytikko Jani Hakkarainen Pääkallo-blogissaan.

Kokeilut on kokeiltu. Salibandyliigassa on vähintään kaksi joukkuetta liikaa. Joukkuemäärää on pakko pudottaa mahdollisimman pian. Muuten liigan tasoa ei saada riittävän laajaksi. Tuote ei ole tällä hetkellä kunnossa, murahtaa oppinut ystäväni parhaaseen Urheilulehti-tyyliin tekstin otsa huolestuneessa rypyssä.

Tämän tekstin nojalla en kuitenkaan vielä vakuuttunut muutostarpeesta.

Olisiko sarjan supistaminen eduksi maajoukkueelle? Uskon niin. No ainahan pelaajien kehityksen kannalta on sitä parempi, mitä enemmän kovia pelejä kotimaassa pelataan, kuulen korvissani maajoukkueen päävalmentajan vastauksen kuvitellussa TV-haastattelussa.

Mutta olisiko etu niin suuri, että se perustelisi sarjan supistamisen ja todennäköisen alueellisen kapenemisen?

Ehkä, ehkä ei. Tämänhetkisen sarjataulukon perusteella voisi päätellä, että kovia pelejä kärkipelaajille takaisi parhaiten neljän tai viiden joukkueen liiga.

Menneiden kausien sarjataulukoita silmäilemällä näyttää, että joukkuemäärästä riippumatta sarjan häntäpää on välillä tasainen ja välillä sieltä erottuu yksi tai useampi pääjoukosta jäänyt. Joukossa on sekä HIFK:n ja Happeen tapaisia huonoa jaksoa eläviä menestyneitä joukkueita että nousijoita, jotka syystä tai toisesta eivät sitten saaneetkaan jalkeille ihan liigatasoista ryhmää.

Ennustettavuutta vaikeuttaa tason vaihtelu: Paikkansa pelillisesti ansainnut joukkue saattaa salibandyssa organisaation ohuuden vuoksi tai muista syistä yhtäkkiä heikentyä tai jopa lopettaa toimintansa. Liian heikoiksi osoittautuvien nousijoiden määrää taas saattaisi vähentää seulan tiukentaminen ja suorasta noususta luopuminen, mutta samalla riistettäisiin Divarista mehevä porkkana.

Ehdotus liigan supistamisesta näyttäisi sisältävän oletuksen, että mahdollisten riittävän tasokkaiden joukkueiden määrä on 12 (10) eikä se siitä lähivuosina tule muuttumaan. Tämän hetken sarjataulukon mukaan pois joutaisi esimerkiksi jumbo OLS, jolla tietääkseni on useita viime kevään nuorten MM-pelaajia ja muutenkin hyviä junioreita, kaupungissa opiskelupaikkoja ja toivottavasti edelleenkin työpaikkojakin sekä salibandyperinnettä eli ainakin rakenteellisesti oiva pohja liigajoukkueelle.

Kymmenen joukkuetta takaisi, että läpihuutopelejä ei olisi kenelläkään. Jokaisen otteluun olisi latauduttava kunnolla.

Tulosten valossa tämän kauden läpihuutopelejä olisivat saattaneet olla vaikkapa NST – Classic 2-11, Classic – Josba 12-3, Happee – TPS 9-1 ja Koovee – SPV 3-15. Olisiko liiga siis ollut tasokkaampi ilman NST:tä, Josbaa, TPS:aa ja Kooveeta?

Mihin kaikkiin otteluihin pelaajat eivät lataudu kunnolla ja miksi? Onko syy silloin ainoastaan vastustajassa?

Montako kertaa vaikkapa urheilullisuuden uudelle tasolle vienyt SPV kokoontuu vuodessa tekemään yhdessä töitä menestyksensä eteen? Useimmiten harjoittelemaan ja pelaamaan omalla porukalla eli maan parhaiden kanssa ja vastaan. Entä kuinka moni näistä vuoden kokoontumisista on liigaottelu niin huonoa vastustajaa vastaan, että edessä on läpihuutopeli? Jos nuo muutama ilta riittävät syömään pelaajilta eväät esiintyä terävästi maajoukkueessa, mitä se kertoo paljon puhutun jokapäiväisen tekemisen tasosta?

Ero liigapelin ja kansainvälisen huippuottelun välillä on aivan liian suuri. Se on itse asiassa valtava, kirjoittaa Hakkarainen.

En väitä vastaan. Mutta jälleen: Johtuuko se tosiaan siitä, että sarjataulukossa jotkut väistämättä ovat myös siellä häntäpäässä?

Kaukainen, mutta houkutteleva vertaus: Muinaisen Neuvostoliiton jääkiekkomenestys ei näyttänyt kärsivän suuresti siitä, että maan pääsarjassa sattuneesta syystä oli tuntuvia tasoeroja.

Suomi on voittanut salibandyssa kahdesti miesten maailmanmestaruuden. Kultajoukkueiden runko oli 14 joukkueen Salibandyliigasta. Sattumaa? Ehkä. Kummallakin kultakaudella liigan häntäpää oli kohtuullisen tasainen.

Itsekin olen sanonut, että tason nostamiseksi tarvitaan kovia pelejä ja tasaisia sarjoja. Tuntuu loogiselta ja itsestäänselvältä, mutta ansaitsee kriittisen tarkastelun kuten kaikki väitteet.

Rahajalkapalloa pyörittelevässä kirjassaan Soccernomics Simon Kuper ja Stefan Szymanski pohtivat myös sarjojen tasaisuuden merkitystä, toki lähinnä yleisömäärien ja kiinnostavuuden kannalta. Amerikkalaisissa liigoissa nähdään paljon vaivaa tasaisuuden takaamiseksi, eurofutiksessa ei. Entä kirjoittajien löydös?

The data shows that, overall, football fans prefer unbalanced leagues.

Parhaiden jalkapallomaiden liigoissa kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa? Kuten Bayern Münchenin, Juventuksen, Barcelonan tai Arsenalin?

MM-ehdokkaat Risto Töllikkö ja Tuomas Iiskola kohtaavat tänä iltana Lappeenrannassa ottelussa NST – Erä. Joukkueet eivät ole kärkijoukkoa, mutta kummallakaan talentilla tuskin on edessä läpihuutopeli, johon olisi vaikea latautua kunnolla.

Flashback Tampereella

Ruotsalaisten joukkueiden kohtaaminen salibandyn alkuhämärissä 25 vuotta sitten oli kokemus. Taktisia vertailuja ei tarvinnut tehdä koska ei ollut kummoisia taktiikoitakaan, mutta svedujen vahvuudet näkyivät paljaalla silmälläkin.

falun_1Kovat tarkat syötöt varmasti pelaajalta pelaajalle, pehmeät haltuunotot, taitavat harhautukset ja raudanlujat laukaukset, joita meikäläisiä luokkaa paremmat pelaajat pommittivat yläkulmiin.

Nuo ajat palasivat mieleen viime viikolla kun Falunin miehet ja Rönnbyn naiset näyttivät suomalaisille mallia Tampere Areenalla. Syöttivät lapaan siinä missä suomalaiset kantapäihin, ottivat syötön haltuun siinä missä suomalaiset pomputtelivat, ohjasivat ilmasyötön takikselta verkkoon siinä missä suomalaiset huiskivat huteja, kiskaisivat yläpeltiin siinä missä suomalaiset päädyn kalaverkkoihin. Ja bonuksena vielä kaksinkamppailut, joissa pallo useimmiten jäi ruotsalaiselle.

Osu siihen! Penkiltä 90-luvulla närkästyneesti kivahdettu ohje, joka silloin nauratti, mutta osuu yllättävän tärkeään.

Kun tekee perusasiat paremmin, kasvaa voiton mahdollisuus samaa tahtia. (Ei silti varmaksi asti: Naisten välierässä Classic näytti silmämääräisesti tekevän useimmat asiat SB-Prota paremmin, mutta hävisi.)

falun_2Nykyiset salibandysukupolvet tekevät pallon kanssa huikeita asioita, ja itsekin olen ajatellut parannuksen paikkojen ainakin poikien puolella olevan fyysisissä ominaisuuksissa ja pelikäsityksessä. Viime viikko kuitenkin palautti ajatuksia takaisin kohti ruutua 1. Tekemistä on yhä myös perustaidoissa, ja nimenomaan peliä palvelevissa sellaisissa.

Neppailuteku ja pelimiehen teku ovat eri asiat, muistutti Twitterissä Perttu Kytöhonka junnujalkapallossakin paljon pohditusta pointista.

Vauhdin lisääminen kaukalossa nostaa tasoerot näkyviin. Kuten kirjoittamisessakin, vauhtia voi aina lisätä, mutta samalla lisääntyvät virheet, muistutti viisaasti Tommy Koponen heti miesten finaalin jälkeen.

Samasta kirjoitti jo 70-luvulla NHL-maalivahti Ken Dryden maailman parhaassa urheilukirjassa The Game:

It starts with speed. It is the essence of the Canadiens’ game – ”firewagon hockey” someone once called it – and Bowman understands speed. He knows that speed is disorienting, that, like an old man in a thirty-year-old’s world, it robs an opponent of coordination and control, stripping away skills, breaking down systems, making even the simplest tasks seem difficult.
– – –
Taktisen puolen ja muutakin kattaa Hakkarainen asiantuntevine kommentoijineen Pääkallossa.

Meren tuolla puolen pureutuu Tampereen viikkoon Gittan.

Lue ja kuuntele

Onko urheiluseurojen pyörittäminen Sinustakin mielenkiintoinen aihe?

Sama täällä. Siksikin tyrkylle pari linkkiä:

Harvard Business Review kertoo artikkelissaan Ferguson’s Formula, miten muuan nyttemmin Sir Alex Ferguson alkoi rakentaa eräällä saarella ei vain joukkuetta vaan koko organisaatiota. Tuloksena verrattain hyvin menestynyt Manchester United.

(Linkin syötti lapaan pahamaineisessa Twitterissä Kyninho)

Vähän kotimaisempaa näkö- ei vaan kuulokulmaa tarjoaa Yle Ykkösen Voiko urheilujoukkue olla kannattava bisnes Suomessa?. Toimittaja Juho-Pekka Rantalan kanssa äänessä Hjallis Harkimo, Joni Vesalainen, Ari Lahti ja johtamisen lehtori Vili Nurmi.

Koripalloseuraa pyörittävä Heikki Venhola kertoo blogissaan omia mietteitään seuratoiminnasta.

Kylien kentillä

Valmentaja oli huutanut jo kaksi minuuttia avausjakson peliajan olevan täynnä kun erotuomari tuomitsi vieraille kiistattomasta rikkeestä rangaistuspotkun. Suuri sekasorto ja sanailu jatkuivat senkin jälkeen kun maalivahti oli torjunut vedon, laukoja jatkanut paluupallon verkkoon ja erotuomari viimein viheltänyt tauon.

Toinen näytös oli vuorossa pelin lopulla tapahtumia dominoineiden vieraiden hiivuttua ja sinivalkoisten noustua vuorostaan johtoon. Viisi minuuttia, vielä jaksetaan, oli valmentaja ehtinyt juuri huutaa kun kaksi potkua myöhemmin erotuomari vihelsi ottelun päättyneeksi. Mi-täh! kuului kentälle harppova vieraiden valmentaja äimistyvän.

You lose some, you win some.

En nähnyt, oliko erotuomarin ranteessa Mikki Hiiri -kello. Mutta mainitsin kyllä pojille, että tässä erikoisessa lajissa vain yksi kumminkin tietää ja päättää, paljonko aikaa on jäljellä.

Iso ilta

Lempeän lämpöinen poutainen ilta, loppuunmyyty kärkiottelu, kymmenen tuhatta katsojaa, vierasjoukkueen komeita maaleja, kotijoukkueen nousu tappioasemasta voittoon viimeisellä puolituntisella. Taitosuorituksia ja tunteita.

Tätä se on parhaimmillaan.

Nykyään sinäkin olet markkinointipäällikkö

Suomalaisen jalkapallon viimeaikaiset vastoinkäymiset ovat saattaneet silmiini monta kotimaista futisblogia, ja niistä Räpymies osuu itseäkin mietityttäneeseen pointtiin.

Arsenal-ManC markkinointihöntsän Stadikalle tulon varmistuttua oli seuraavana päivänä Arsenal pelaajien videotervehdyksiä tarjolla houkuttelemaan suomalaisia faneja lipunostoon. Samaisella viikolla pelattiin Oulun paikallismatsi mihin toisen oululaisjengin kapteeni houkutteli porukkaa paikallisessa lehdessä kertomalla, että peli on ihan mikä tahansa sarjamatsi ja tarjolla on vain kolme pistettä. Totta ehkä, mutta surkeaa markkinointia. Pelaaja ei ilmeisestikään saa korvausta siitä, että jotakuta kiinnostaa maksaa lipuista.

Kotimaisesta viime salibandykaudesta jäi mieleen erään seuran sivuilla ollut ennakkojuttu lähestyvästä sen sarjan kärkiottelusta. Haastattelijan ilmeiseen hehkutusyritykseen päävalmentaja oli vastannut, että jaossa on kuitenkin vain kaksi pistettä ja että kärkiotteluun on valmistauduttu vain ihan samalla tavalla kuin mihin tahansa peliin.

Arvaan valmentajan puhuneen vastauksessaan pelaajille kertoen, että tulevaa ei tarvitse jännittää. Samalla hän kuitenkin kertoi potentiaalisille katsojille, että luvassa ei ole mitään erityistä, minkä takia kannattaisi tulla paikalle ja ostaa lippu.

Helsinki Cupin turhat maalit

Kesän Helsinki Cupin aikaan urheilun media-auktoriteetti Esko Seppänen huomasi jotakin huolestuttavaa ja tarttui Twitteriin.

Hippasen verran veti mielen maahan, kun kuulin, että Helsinki Cupin junnusarjoissa ei lasketa maaleja tai voittoja tai sijoituksia. 1/2

Tuokaa maalit pois sieltä kentältä, mikäli niillä ei ole itse urheilussa mitään merkitystä. Järkyttävää roskaa. #HelsinkiCup 2/2

Ihan niinhän se ei tietenkään oikeasti mennyt.  Maalit laskettiin ja lasketaan Helsinki Cupin kaikissa sarjoissa, ja joka ainoassa ottelussa on voittaja ja häviäjä ellei tasapeliä tule. Mutta kieltämättä 8- ja 9-vuotiaiden sarjoissa pelattiin vain lohkot ilman sarjataulukoita tai jatko-otteluita.

Kohu oli joka tapauksessa valmis, ja kansa raivostui (= usea tweettasi närkästyneesti). Syy vihkoon menneille eurocupeille oli löytynyt, ja kaikki pelaa -lällyily mädättäisi nuorisomme.

Itseäni jäi mietityttämään pari asiaa. Ensinnäkin tietysti se, että noita pienimpienkin sarjoja läheltä seuranneena olen nähnyt maaleilla olevan niissäkin kovasti väliä. Sijoitukset tai ei, jokaisella voitolla ja häviöllä on näyttänyt olevan natiaisille merkitystä ilman niitäkin.

Ja toisekseen, että jos vain sijoituksilla on merkitystä, voidaan samalla logiikalla kaikkien lajien harjoituspelitkin pelata ilman maalikehikoita (tai koreja). Treeneistä sitten puhumattakaan.

Heikoilla on Suomi-futis, jos se kaatuu kun vasta 10-vuotiaat pelaavat sijoituksista, olin kirjoittamassa, kunnes tajusin olevani ihan  hakoteillä. Kyse ei tietenkään ollut Helsinki Cup -nimisen junioriturnauksen säännöistä vaan isommista asioista. Nuori Suomi -lohikäärmeen tappamisesta. Ja sen vanhan vainoojan, kavalan, kauhean kaikki pelaa -ideologian torjumisesta.

(Joka ideologia saattoi aikanaan syntyä vastapainoksi niille tarujen ja tarinoiden valmentajille, jotka istuttivat pelaajia viltissä ja käyttivät kaikkia mahdollisia keinoja voittaakseen 6-vuotiaiden pitäjänmestaruuden.)

(Itse en itse asiassa usko, että kukaan saisi traumoja, vaikka nuorimmatkin pelaisivat sijoituksista siinä missä isotkin. Mutta Suomi-futista tuskin kaataa nykyinenkään malli.)

Järjestymässä olevia ajatuksia

Erään lounaspöydän ääressä käytiin keskustelua urheilujärjestöjen ja -seurojen tavasta kertoa itsestään, ja lähettelin sitten sähköpostitse perässä linkkiä viestintäkouluttaja Katleena Kortesuon Ei oo totta -blogin merkintään.

Mutta miksenpä tarjoaisi sitä kerralla kaikille tässä.

Se idea, että ennen oli Yhtiön / Liiton / Yhdistyksen Virallinen Kanta mutta nykyään on Ihmisiä. Joita on yhtiössä tai liitossa monia ja jotka voivat olla eri asioista hiukan eri mieltäkin eikä se silti ole vaarallista.

Ja että ihmisen ääni tai blogi tai kommentti on paljon mielenkiintoisempi kuin organisaation mitäänsanomattomaksi hinkattu vaaraton linja.

Samaan liittyy myös HJK:n fanien PäätyTV:n tekemä seuran markkinointia kehuja keräävälle tasolle uudistaneen Sari Mikkonen-Mannilan haastattelu. Siinä puhuu ihminen eikä kasvoton kirjainyhdistelmä. Tekemässä ihmisen kokoisia juttuja, laadukkaasti muttei silti täydellisesti eikä ilman vaikeuksia.

Tämä ei maistu pönötykseltä.

Lisäesimerkki toteutuksesta: Hirvien ja vasojen ääniä

Finnkampen tai jotain

finnkampen13_1

Suomen ja Ruotsin salibandymaajoukkueiden tämänvuotinen kohtaaminen näkyi ainakin Boråsissa. Paikallinen lehti kiskaisi pelipäivänä salibandya neljä sivua, joista tosin kolme käsitteli paikallisten kärkijoukkueiden vajoamista maan huipulta kärkikuvanaan lyttyyn lintattu reikäpallo. Suomessakin pelanneet Jan Råberus ja Petri Vanhatapio mainittiin. Sunnuntaina en härlig innebandyfest komeili aukeamalla. Olisiko noin myönteinen juttu mennyt läpi Suomessa?

Ruotsin miesten valmistavaa harjoitusta seurasi 500 ja naisten torstaitreenejä 200 katsojaa, kerrottiin. Ei kuitenkaan ihan spontaanisti sentään. Ruotsin liitto oli tarjonnut tilaisuuden juniorijoukkueille, jotka saivat samalla Ruotsin pelipaidat ja pääsivät harjoitusten jälkeen tapaamaan suosikkejaan ja bongaamaan nimikirjoituksia. Seuraavana päivänä tyttö meni kouluun pelipaita päällä ja oli huomion keskipiste, kertoi käytävällä tavatessamme asian läheltä nähnyt Innebandymagazinetin perustaja ja suositteli vastaavaa lämpimästi myös Suomen liitolle.

Mainio oli meno myös Boråshallenissa, jossa Andra sidan, är ni klara pauhasi päätykatsomojen välillä eivätkä kotijoukkueiden voitot tunnelmaa ainakaan latistaneet. Paikallinen seuraväki oli aktivoitunut järjestäjiksi, ja mieleen jäi muun muassa se harmaahapsinen ikämies, joka kävi kutsumassa suomalaiset pressiorjat staffitilaan lounaalle. Kirjoittakaa nopeasti ja tulkaa syömään, vaari isällisesti hoputti. Se ruotsalainen sivistyneisyys ja ystävällisyys…

Boråshallen on vihitty käyttöön 1957 (!) kun Suomessa tuskaillaan hallitilanteen kanssa edelleen. Lokakuussa 1963 siellä esiintyi the Beatles -niminen pitkätukkaporukka. Ei voi olla näkymättä, että Ruotsi pelasi jalkapallon MM-finaalissa jo 1950-luvulla kun Suomessa vasta toivuttiin sodasta ja pula-ajasta, muistutti joku futisihminen vastikään.

Me suomalaiset emme voi sanoa ”Finnkampen” koska emme taistele suomalaisia vastaan, muistuttavat loogisesti ajattelevat ja ovat tietenkin oikeassa. Paitsi jos mieltää sanan ikään kuin merkityksestään tyhjentyneenä ilmauksena. Parempi iskevä kelpaisi toki. Suomen ja Ruotsin salibandyn maaottelupäivä kompastelee turvalleen.

Ehdotuksia?

finnkampen13_2

(Vielä subjektiivisempia impressioita)

Lajin synty: Prologi

Kevät 1976. Hiekka Töölön Yhteislyseon pihalla pölisee kun kuusi koulupoikaa painii, repii toisiaan vaatteista ja potkii kuraista tennispalloa. Maalina on yksi ruutu pihan verkkoaitaa, jonka pallo saa rämähtämään jonkun onnistuessa lataamaan sen ohi yhtä maalia puolustavan maalivahdin. Salibandyn keksiminen on vielä kaukana tulevaisuudessa, mutta maalivahti tekee varsin säbäveskarimaisia liikkeitä aidanpätkäänsä varjellessaan. Miinuspuolena ovat torjunnoissa toistuvasti haaroista repeävät farkut, joiden korjaamisesta äiti alkaa vähitellen saada tarpeekseen. Kello pärisee ja on aika palata pölyiseen luokkaan opiskelemaan sanojen sijamuotoja ja Siperian jokia. Mutta seuraavalla välkällä taas.

Ikäluokan oikeat urheilijat treenaavat tosissaan oikeissa urheiluseuroissa, silti niiden ulkopuolellakin tapahtuu paljon. Kesällä potkitaan jalkapalloa, mutta vähän innottomasti. T:n pallo on karheaa ruskeaa nahkaa, jonka paino sateella nousee kolme kiloa. Väinämöisen kenttä on kovaa pölisevää hiekkaa ja verkottomat maalit takaavat, että jokainen pallo on haettava kadulta autojen seasta, osui laukaus puiden väliin tai ei. Aikanaan into kasvaa ja välineetkin kohentuvat. Silloin puetaan tammikuun paukkupakkasella lämpimästi ylle ja livahdetaan töölöläisen kerrostalon vintille pomputtelemaan. Hengitys huuruaa, mutta ennätykset kohenevat.

Ykkösjuttu on silti lätkä, ja marraskuun pakastuessa talveksi kulkee koulumatka kentän kautta, josko sitä jo jäädytettäisiin. Ågelin tekojään rakentaminen antaa mahdollisuuden varaslähtöön jos jaksaa tungeksia 69:ssä mailojen ja luistinten kanssa. Väiskin avaaminen on silti juhlapäivä, vaikka jää aluksi ohutta onkin ja terä iskee kipinää kirskahtaessaan jään läpi pilkistävään kiveen. Talvi-illan tekovaloissa ja keväämmällä hiihtolomapäivien auringossa kenttä tungeksii pelureita ja matseja. Nopeimmat (ja isoimmat) pelaavat maaleihin, seuraavat maaleja merkkaaviin vanerilevyihin ja pahnanpohjimmaiset tekevät tolpat lumikökkäreistä. Kohottaa ei saa eikä maalissa oleva laittaa mailaa poikittain jäähän. Minä olen tietysti Ilkka Sinisalo, jonka otteita mennään illalla halliin katsomaan viiden markan seisomapaikoille. Välillä lauotaan, ja ohiveto saa jonkun Väinämöisenkadun varteen pysäköidyistä autoista kumahtamaan. Poikaparvi hajoaa tuuleen, ja vasta kun varmistuu, ettei mistään ampaissut vihaista autonomistajaa, laukoja konttaa hakemaan kiekkonsa jalkakäytävältä. Osa kiekoista uppoaa hankeen löytyäkseen keväällä kinosten sulaessa.

Aina ei tarvita opettajia eikä urheiluseuroja. Kivien lyöminen matkaan rimanpätkällä saa ajatuksen liikkeelle, ja kohta mätkitään koululta lainatuilla välineillä sekajoukkuein pesistä. Perjantaisin kelpaa aloittaa viikonloppu kokoontumalla Kisahalliin pelaamaan lentopalloa.

Ei ole parempaa leikkikalua kuin pallo, ja vain mielikuvitus on sen käyttötapojen rajana. Sammonpuistikon yläkentällä Kauppakorkeakoulun kupeessa vedetään voikkatunnilla jääpallomailoilla ja -pallolla mutta kengät jalassa ja kiekkomaaleihin. Opettaja spurttaa muiden ohi kentänlaidan hangenreunaa juosten, mutta parasta ovat kunnon laitataklaukset lumikinokseen. Jäiden sulettua kiekkokausi jatkuu tietysti pihalla tennispallolla vaikka KOHO 221:n lapa kuluukin asvaltilla hammastikuksi ja ikkunaan kumahtava pallo tuo talkkarin paikalle.

Rospuuttokelillä kelpaa pelata olohuoneessa yhdellä yhtä vastaan tennispallolla. Kummallakin pelaajalla on oma oviaukkonsa maalina, pallo lauotaan lattiasta kämmentä mailana käyttäen ja kiinniottoon kelpaa kiekko- tai pesisräpylä. Miinuspuolena punoittava kipeä kämmensyrjä ja vaarassa olevat kukkaruukut, mutta hikeä ja hauskaa riittää. Pingispöytää ei omaan huoneeseen mahdu, mutta tilalle improvisoidaan buckis. Verkkona pöydälle riviin asetellut C-kasettien kannet, mailoina kovakantiset kirjat ja pallona superpallo, jota syöttämällä saa ensimmäiseen pöytäkosketukseen huikeita kierteitä. Sarja tuloslistoineen kuuluu tietenkin asiaan.

Tämä on vielä aikaa ennen TV- ja tietokonepelejä ja Urheiludokumentin Toni Yli-Jania. Teknisintä leikkiä edustaa pöytälätkä, jota sitten hakataan senkin edestä. Ensin peltilevyukkoisella versiolla metallikuulan sisältävine kiekkoineen ja sittemmin Stigalla, joka on yhä muistoissa kaikkien aikojen parhaana joululahjana. Kaverin kanssa syyskuusta kesäkuuhun öitä myöten pelattavassa sarjassa jokaiselle joukkueelle tulee runkosarjassa 96 ottelua ja tuloksista, sarjataulukoista ja pistepörsseistä raapustetaan huopakynillä paksuja nippuja. Tallbergilta ostetut lisäukkelit maalataan huolella IFK:n, Ässien ja FoPS:n väreihin. Aikaa (3×2 min tehokasta) otetaan verkkovirtaisella sähköherätyskellolla, jonka sekuntiviisari pelikatkolla pysähtyy nykäisemällä johto seinästä. Aikanaan johto tietenkin rikkoutuu ja kello syttyy tuleen kesken pelin. Marmorikuulalla yritetään myös jääpalloversiota, mutta siitä ei tule hittiä. Vielä 70-luvulla yleisurheilukin on iso juttu, miksei siis myös leikisti. Taitavasti heitettynä pyyhekumi pomppaa pöydästä haluttuun suuntaan ja se voisi olla korkeushyppääjä. Telineet ja rima syntyvät legoista ja lyijykynästä. Telineet korkeammiksi, ja kumin sekä viivottimen avulla lingottuna toinen pyyhekumi on seiväshyppääjä. Huopakynät ja paperia esiin, ja kisat käyntiin.

Mutta vielä olisi tarvetta jollekin pelille.

Kirjoittaja on joukkuepalloiluintoilija, joka ilman urheilutaustaa on ehtinyt kontata maalialueella salibandyn kuudella ylimmällä sarjatasolla. Tämä sarja kumpusi halusta tallentaa yksi subjektiivinen siivu salibandyn synty- ja vähän muustakin historiasta ennen kuin muistikuvat haihtuvat tavoittamattomiin.

Työlista:

1. Prologi

2. Letkumaila ja kumipallo

3. Keppisarjan uhka

4. ”Tyly blir sist i sin grupp”

5. Koukku seinässä

6. Epilogi

Mitä siellä lukee?

Tweettasi Urheilulehden uutispäällikkö eilisiltana:

Ai niin. Sain käsiini JJK-HJK-ottelun salaisen otteludelegaattiraportin. Sitä käytettiin siis sanktioinnin ”syyttävänä” osana. Tämä sai toteamaan, että suomalainen urheilujärjestemä haluaa tuhota fanikulttuurin. Ja urheilukulttuurin. Huominen Urheilulehti.

Itselläni ei ole käsillä pääsyä lehteen, joten onko kukaan nähnyt, mitä siellä lukee?

Olettaisin, ettei suomalainen urheilujärjestelmä kuitenkaan oikeasti halua tuhota urheilukulttuuria eikä edes fanikulttuuria, joten onko siellä analyysiä siitä, mistä tällainen jännite syntyy?