Aihearkisto: kuvat

Urheilukuvia ja kuvia urheilusta.

Sählyväen itsetuntoa etsimässä

Säbä, sähly, salibandy kärsii suotta itsetuntokriisiä, tweettasi johdannoksi Tero Hakola, ja löytyihän linkin takaa maan valtalehden juttu.

Sähly on salibandyssä yhä kirosana – voisiko tästä päästä jo yli?

Ristiriidan tunne tuotti oitis hämmennyksen. Eihän sähly ole salibandyssa kirosana, ainakaan minun mielestäni. Eikä tuntemieni lajin ystävien. Kenen siis pitäisi päästä yli? Ja mistä?

Ehkä itse jutusta löytyisi selitys. Katsotaanpa.

”Salibandy potee.” ”…lajin sisällä koetaan.” ”…monet salibandy-yhteisössä kokevat…” ”Salibandyväki vetoaa…”

Ei oikein hahmottunut vieläkään, kenestä puhutaan.

Ehkä jutun kirjoittaja kuuluu johonkin itsetuntokriisiä potevaan salibandy-yhteisöön? Tai seuraa sellaista läheltä? Tai veti vain mutkat suoraksi saadakseen juttuun räväkkyyttä? Sellaista tapahtuu nykyään. Ja usein se toimii.

Tai ehkä Toni Lötjönen tiivisti koko totuuden tweettiinsä:

Voi Ismo parka kun kirjoitit otsikon 10 vuotta myöhässä

Minun tuntemieni salibandyihmisten itsetunto nimenomaan on nykyisin varsin hyvällä mallilla eikä oman lajin paikkaa urheilun kirkkaissa saleissa tarvitse selitellä kenellekään. Sen yksi ilmentymä on, että lajia voi kutsua hellittelynimellä sähly. Kuten jalkapallo on fudista tai jääkiekko lätkää tai hokia.

Luulen muistavani senkin ajan, kun epävarmuutta oli. Ja sen ajan, kun salibandy vielä oli hauska kuriositeetti, josta saattoi ilmestyä oikeassa lehdessä kepeään sävyyn kirjoitettu ilmiöjuttu. Suomalaiset roller derby, huispaus tai rugby voisivat ehkä olla nykyään vastaavia. Semmoisia sympaattisia eksentrisiä harrastuksia, jotka eivät kuitenkaan uhkaa oikeita urheilulajeja.

Kirskunaa ja kipinöitä alkoi syntyä siinä vaiheessa, kun salibandy vain kasvoi ja kasvoi eikä enää suostunut pysymään herttaisena pikkuveljenä. Tulokas alkoi kiusallisesti kysellä salivuorojen, palstamillimetrien ja ihan oikeiden valtionavustusten perään.

Joillekin syntyi tarve julistaa nousukas muuksi kuin oikeaksi urheiluksi. Mailat puun sijasta skandaalimaisesti muovia ja maalivahti naurettavasti polvillaan, mainittiin perusteluiksi. Polvillaan, voitteko kuvitella.

Oli meitä kyllä varoitettu. Te voitte pysyä pienenä kivana juttuna, isohkon TV-kanavan urheilupäällikkö luennoi seuraihmisille, tai lähteä kisaamaan isojen poikien kanssa, mutta siellä voi kyyti olla kylmää.

Vähättelevät kommentit ovat sittemmin harventuneet mutta näyttävät pomppaavan kohoina pintaan aina MM-kisojen aikaan. Kenties siksi, että oikeamman urheilun harjoittajat näkevät silloin salibandya televisioistaan ja kokevat sen olevan väärin. Twitterin #innebandy-hashtagilla näitä jävla gympasport -kommentteja näkee paljon tasaisemmin. Ehkä näkyvyys on Ruotsissa tasaisempaa ja ärsyttävämpää.

Itse olen kovasti koettanut miettiä urheilun olemusta ja päätynyt toistaiseksi siihen tulokseen, että kaikki urheilu on oikeastaan aika hassua, mutta hassunhauskaa.

Ihmiset koikkelehtimassa kepit kourissa polvihousuissa jonkin pallon tai kiekon perässä. Hassua.

Ihmiset polvihousuissa jopa ilman keppejä tai palloa jolkottamassa mitattua matkaa tai hyppimässä tai paiskomassa jotain projektiilia. Hassua.

Mutta hauskaa ja mielenkiintoista.

Päätelmäni seuraus on myös, että moisten hassutusten jaottelu enemmän ja vähemmän oikeisiin muotoihin tai semmoisten asioiden kuin ”mikä on huippu-urheilua” jauhaminen on lopulta ajanhukkaa. Se palvottu miljonääri taituroimassa TV-ruuduissamme ja pihalla palloa jahtaava kolmivuotias ovat tekemässä samaa ja yhtä tärkeää asiaa. Urheilu ja sen kokemus ovat sitä mitä ovat riippumatta siitä, millaisilla sanoilla niitä kuvataan.

Leimojen lyöminen ja lokeroiden etsiminen taistelussa resursseista on sitten oma viidakkonsa omine viidakon lakeineen. Kun tapellaan rahasta, näkyvyydestä, arvostuksesta (mitä se lopulta lieneekään) ja työpaikoista, pitää oma juttu perustella ”tärkeämmäksi” kuin kilpailija.mediahuomio

Kamerat käyvät, menee jo

indiansSalibandyliigan avausviikko paketissa ja kaikilla kerrankin sama määrä otteluita pelattuna. Yksi.

M-Teamin ja Westend Indiansin varaslähtö näytti, että Inkkarit pystyvät ainakin tällaisessa matsissa puolustamaan ilahduttavan tiiviisti viisikkona. Hyökkääjät urakoivat moitteettomasti kahteen suuntaan, ja maalissa Mikko Kirvesniemi napsi eleettömän varmasti ne vähät pallot pois. Ei ollut sattumaa, että juuri Valtteri Kainulainen ja Heikki Iiskola latoivat maalit. Kaksikko erottui muutenkin. Kainulaisesta tuli mieleen muutama wanhanajan edestä esimerkillä johtava NHL-kapteeni, ja Iiskola tarjoili sellaisia yllätysliikkeitä, jotka pistävät kysymään, kuka tämä kaveri oikein onkaan. M-Teamille varmasti turhauttava avaus kun hyvästä yrityksestä huolimatta mistään ei uponnut. Vastatuulta tuntuivat joukkueen mielestä puhaltavan myös tuomarien pillit, vaan toki M-Team joutuikin taitavampaa vastustajaa vastaan rikkomaan enemmän.

EräViikinkien pitikin tehdä SalBasta silppua, mutta eiköhän avaus aina sen verran jännitä, että 11 tehtyä ja Markus Laakson nollapeli hiukan rentouttivat. Vähän odotin isolta seuralta isoa satsausta historiallisen ensimmäisen liigaottelun dokumentointiin, se jäi kuitenkin käytännössä SalBan valokuvien ja videon varaan. Niitä juttuja, jotka tuntuvat sillä hetkellä pieniltä mutta saattavat 20 vuoden päästä harmittaa. (Kuten itseäni, ettei aikanaan Pääkalloa perustettaessa otettu innokkaasta joukosta ryhmäkuvaa.)

Tänään sitten EräViikingit tosipaikassa Classicia vastaan. Samalla nähdään kotiottelutapahtuma ja kuullaan Kurren uusi maalibiisi. Tuleeko samanlainen klassikko kuin We are the Vikingsistä?

Hämäläisnousijoilla nolla pistettä, silti molemmilla lupaava avaus kun LASB piinasi Classicia loppuun saakka ja Steelers roikkui kahden erän jälkeen kiinni yllätyksessä Oulussa. Huomenna Lahdessa LASB – Oilers, paljonko pamahtaa yleisöä?

Olikohan Oilers – SPV avauskierroksen paras peli? Oilersilta odotettiinkin, mutta Peliveljet näyttivät, että puheet isosta heikentymisestä ovat olleet pahasti ennenaikaisia.

Menee hetki ennen kuin silmä tottuu Happeen uusiin peliasuihin.

Olen vuosia toivonut salibandysta TosiTV-tyylistä kulissien taa vievää videototeutusta, ja Oilersin Öljymiehet vastasi toiveeseen varsin hyvin. Pätkässä oli aitoutta, ja katsoessa tuli tosiaan tunne, että pääsee sinne, minne yleisö yleensä ei. Etenkin pukukoppiosuuksissa. Tuollaisten tekeminen ei ole ihan pikkuhomma, joten siksikin iso hatunnosto Espooseen. Odotan innolla lisää.

Suosikkinäyttelijöihini kuuluvan Raine Siltalan ”dokumentti” soluttautumisesta Classicin rinkiin syntyi Veikkauksen vähän isommilla resursseilla eikä pettänyt odotuksia. Salibandyn nykytoimijoita terävästi sparraava managerilegenda Tom Sandell oli ehtinyt kehua Ylijohtavan erilaista liigaennakkoa ja ehätti nyt kommentoimaan Facebookissa, että näitä lajin hassuttelupätkiä alkaa olla pilvin pimein. No ei ole. Kyllä joukkoon vielä mahtuu. Ping Tero Töyrylä ja muut.

Liikkuvaa salibandykuvaa puskee muutenkin hiukan eri tahtiin kuin 90-luvulla kun tallensin Ruotsin Sportnyttistä VHS:lle harvinaisia lajihelmiä. Jotain on saavutettu, kun ottelulähetyksen ihastelun sijasta osataan jo nurista, miksi sitä ja sitä peliä ei näytetä missään.

Erikseen ilahdutti Yle Areenan avaus LeBa-NST, koska maksuttomuus. Kuva muistutti osan aikaa Tallinnan TV:stä 70-luvulla viiksiantennilla haalittuja lätkälähetyksiä ja katosi välillä kokonaan, mutta ongelmat johtuivat verkkovaikeuksista Pohjois-Karjalassa, Ylen Jyri Kivimäki ystävällisesti valisti. Jatkossa tulee parempaa.

NST on taulukossa vielä nollilla mutta valmentaja Perttu Kytöhongan some-presenssi lajin kärkeä. Kaikilla ei ole aikaa eikä ehkä eväitäkään ilmaista itseään kirjoittamalla. Silti jokainen alansa keskusteluihin aktiivisesti osallistuva asiantuntija on hieno juttu.kamerat

Varastettu pressitilaisuus

jakke

Otsikoista voi päätellä, että Jarkko Nieminen varasti Salibandyliigan avauspressin. Jarkko on vielä pitkään sivussa, Jarkolla on kova polte pelaamaan, vakiintuneet salibandytähdet uskovat enemmän tai vähemmän lujasti Jarkon menestykseen.

jakkeotsikot

No ei tietenkään varastanut vaan kutsuttiin vetonaulaksi eikä olisi voinut osaansa paremmin hoitaa. Tyylikkäästi esiintyvä niin lajista kuin joukkuetovereistaankin nöyrällä lämmöllä puhuva huippu-urheilija käy malliksi kenelle tahansa.

Näppituntumalla voisi arvioida, että näkyvyyden kannalta tennissuuruuden läsnäolo toimi. Jos tilaisuudesta olisi muuten ollut vaikkapa n juttua perinteisemmistä Salibandyliigan näkymistä, oli nyt puolitoistakertainen määrä Jarkko kärkenä. Osittain mielipidekysymykseksi jää, kumpi on parempi vaihtoehto. Lajin statusta kuvaava näkyvyys nyt kuitenkin mitataan palstamilleinä ja ruutusekunteina, ja Jarkon osuus jää komistamaan salibandyuutisten saraketta.

(Itse pidän edelleen Jarkko Niemistä myös potentiaalisena salibandypelaajana kunnes toisin todistetaan. Mikä voisi olla uskottavuuden mittari? Vakituinen peliaika? Jokin kauden pistemäärä?)

Muutoinhan tilaisuus eteni Hartwall Areenan aition 408 tiiviydessä totutusti. Lämpötila ja kosteusprosentti kipusivat ja paidat kostuivat kun joukkuepari vuorollaan istahti punaisiin nojatuoleihin kertomaan kesän kuulumiset. Skuuppikamaa ei siinä kohdin tarjoiltu eikä tarjoilla, toimittajat odottivat kärsivällisesti yksi-ykkösiään samalla kun TV-kuvaaja panoroi kuvitussekunteja illan uutisen taustalle.

Päällimmäiseksi on näistä vuosien varrelta jäänyt mieleen Jakke Rantalan heitto NST:n makkaranpaistokesästä. Oliko se siis osuma vai huti, en osaa sanoa vieläkään.

Sen verran ovat Perttu Kytöhonka,  Antti Hänninen ja kumppanit minua uusilla ajatuksillaan vieneet, että puheet voiman tai muiden erityisominaisuuksien treenaamisesta ottavat pressissä korvaan. Miten ne suhtautuvat salibandyn pelaamisen oppimiseen?

Muotipuolella varastivat huomion Tino Nivalan svigulit ja Petri Huttusen parta. Jos Nivalasta otettaisiin miljöömuotokuvia, olisi puvustosta ainakin kokeeksi haettava sombrero ja rinnan yli ristiin kulkevat panosvyöt.

svigulit

Sitten! Virallinen osuus ohi, kaikki läsnäolijat haastateltavissa ja kahvia saa santsata. TV-ryhmät valitsivat uhrinsa ensimmäisenä kuten aina, kirjoittavat toimittajat poimivat omiaan ja kamerapartio LötjönenTiiainen vaani saalista katsomaan kauden alkua Ylijohtavan silmin. Liiton ihmiset päivystivät seinustoilla valmiina antamaan lajista taustatietoa, jota tässä kohdin enää harvakseltaan kysellään.

Jonotusta haastatteluun, jonotusta haastateltavan puheille kummankin osapuolen statuksen mukaan. Jäähdyttelyä saunamaisen tilan ulkopuolella: käytävällä tai lasiseinien hallin puolella samalla kun jäällä kaukana alhaalla harjoitettiin maalivahteja.

Avauspressit eivät pääty ilotulitukseen vaan vähitellen. Kahvi jo lopussa, manageri kurottaa viimeisen leivonnaisen. Takkeja vedetään ylle, sovitaan lounaspaikkoja ja kyytejä, särmätään viimeistenkin mainosmateriaalien ja ottelupalkintojen toimituksia Myllypuron norsunluutornista seurojen toimistoille.

Salibandyliigan avaukseen on kolme yötä, ja Pääkallo kyllä tyhjensi ennakossaan rankkauksen ikävän osuvasti.

Kokeilen silti.

Runkosarja:

1. Classic
2. Oilers
3. Happee
4. EräViikingit
5. TPS
6. SPV
7. OLS
8. Nokian KrP

9. Koovee
10. Westend Indians
11. M-Team
12. LASB
13. Steelers
14. SalBa

Huomaan odottavani fuusioseuralle vielä hakemista etenkin syksyllä ja liigatulokkaille sopeutumisvaikeuksia. Ja pelaavani uuden kauden alkaessa vielä edellistä. Mutta niin käy kuulemma kenraaleillekin.

Pressitilaisuus 2.0

pressiSalibandyliigan (ja samalla ensi kevään historiallisen ensimmäisen Superfinaalin) infotilaisuus toissa viikolla järjestettiin erilaisena kuin ennen.

Tällä kertaa eivät jokaisen 14 joukkueen edustajat kömpineet vuorollaan estradille vastaamaan kysymyksiin samalla kuin toimittajat selailevat pulpeteissaan tilastoja odottaen pääsyä tekemään sitä omaa haastatteluaan.

Nyt ensimmäinen jututettava kirkkaissa valoissa oli sanavalmis maalivahti Nupi Nieminen, ja keihäänkärki edellä mentiin jatkossakin. Isot liigaan palaajat Mika Kohonen sekä Markus Bollström toki kävivät edessä ja muitakin keskeisimpiä kasvoja.

Eivät kuitenkaan kaikki. Onneksi ei itse sentään tultu Oulusta asti kahville, miettivät erään pääkaupunkiseudun joukkueen miehet Hartwall Arenan aition 408 tungoksen takarivissä kupit kourissa.

Jokainen liigajoukkue sai toki tilaisuutensa Reeo Tiiaisen ansiokkaissa videohaastatteluissa, mutta täysin tasan jaetun näkyvyyden aika taitaa olla ohi. Plussaksi jää silloin tiiviimpi ja sutjakampi tilaisuus, miinukseksi joidenkin riski jäädä kovin pieneen osaan.

Tämäkin on osa urheilun kilpailuluonnetta, muistutti muuan toimittaja asiaa mietittäessä. Mitä paremmin pelaat, sitä enemmän myös näyt.

Totta sekin.

Mutta samalla on myös niin, että ratkaisevaa ei ole enää pelkkä urheilumenestys vaan myös oma supliikki ja ketteryys, jolla urheilija tunkee itsensä eturiviin. Jollain lailla se tiivistyi tilaisuuden lopussa kun Ylen TV-ryhmä haastatteli ei pelaajaa tai valmentajaa vaan Toni Lötjösen rakentamaa mediahahmo Ylijohtavaa, joka niputti alkavan liigakauden omalla armottomalla tyylillään. Parempaa TV:tä kuin palloa taiturimaisesti käsittelevä mutta haastattelussa tuttuja fraaseja jonoon lateleva pelaaja.

Mietittävää meille jokaiselle.

Ja tarvitseeko pressitilaisuutta ajatellakaan koulun kevätjuhlana, jossa jokainen tuupataan vuorollaan näyttämölle? Entä jos pressi onkin verkostoitumistilaisuus, jossa toimittajat, urheilijat ja valmentajat on kutsuttu yhteen ja annettu jokaiselle paikka tuoda itsensä ja joukkueensa esiin. Nytkin osa varmasti kulki ympäriinsä esittäytymässä ja jakamassa medialle mukaan varattua materiaalia kuten esimerkiksi Passo Peltola on monesti tehnyt. Osa saattoi tyytyä istumaan nurkassa juttelemassa oman kaverin kanssa ja vilkuilemassa kelloa tilaisuuden päättymistä odottaen.

Lisää mietittävää meille jokaiselle.ylijohtava

Jumaltenrannan nousu ja tuho

finnkampen2015_1 Suomalainen huippusalibandy oli viime perjantaina klo 20 maailman parasta. Naisten maajoukkue oli juuri kaatanut Ruotsin ennätyslukemin 7-0, ja miehet johtivat omaa Ruotsi-otteluaan kahdella maalilla.

Kaksi päivää myöhemmin suomalainen huippusalibandy oli romahtanut. Perjantaina lopulta voiton hukanneet miehet olivat juuri kirjauttaneet jatkoksi Malmössä rumimmat tappionumerot 26 vuoteen eli 3-12, ja naisetkin olivat taipuneet aika tavanomaisin 3-7-numeroin.

Taivas ja helvetti samassa viikonlopussa. Urheilun arkea, siis.

Ääripääthän tästä viikonlopusta myöhemmin muistetaan: ennätysvoitto ja melkein ennätystappio. Ja kolmas kerta ikinä kun Ruotsin naiset jäivät nollille. Kaksi edellistä oli torjunut Miia Pöntinen, nyt tuohon pikkuriikkiseen kerhoon liittyi Jonna Mäkelä.

Ja se tässä kohtaa tärkein: Tampereen MM-kotikisoihin valmistautuvat Suomen naiset tietävät viimeistään nyt, että Ruotsi on omalla hyvällä pelillä kaadettavissa.

Ilman Vantaan Energia Areenan pressissä ikävöityä Jani Hakkaraista tai MyCoazh-dataa ei kannata yrittää mitään vakavaa analyysiä, mutta näin maallikon silmään ei Suomen naisten ennätysvoitto tullut millään ylivoimaisella jyräyksellä. Hyviä enteitä toki näkyi heti alussa kun Ruotsi pääsi koskemaan palloon vasta pelikellon raksahdeltua minuuttiin ja Eliisa Alanko kilautti saman tien tolppaa. Mutta unisen ensi eränsä jälkeen Ruotsikin heräsi pelille. Ne pienet marginaalit vain kääntyivät tällä kertaa kaikki Suomelle. Terävyys maalipaikoissa, outopomput, pienet merkkausvirheet ja nukahdukset kuten Kujaloiden iskiessä salamaoivalluksella kulmavaparista.

Erikseen Suomen avausmaali. Ylhäältä parvelta näki, kuinka Karoliina Kujala pääsi palloon ja samaan aikaan Tuuli Huuskonen irtosi. Mutta eihän noista ikinä tajuta syöttää, ehti katsoja ajatella, ja juuri silloin se syöttö lähti napsahtaen Huuskosen lapaan. Ja loppu, loppu on historiaa. Oma osansa taatusti myös Kujalan tottumuksella hakea SB-Prossa juuri tällaisia nopeita ja valmentaja Timo Suonpään oikea-aikaisella karjaisulla, joka kaatoi pienimmät pokaalit käytävän lasivitriinissä.

Ensikertalaisten unelmailta jää sekin salibandyhistoriaan. Oona Kaupin hattutemppu ja maali ensimmäisen maaottelun ensimmäisen vaihdon ensimmäisellä pallokosketuksella. Kaksoissisko Veeran tehtyä aikanaan täsmälleen saman. Suoraviivaisen Tuuli Huuskosen kaksi maalia ensimmäisessä maaottelussa.

Sunnuntaina marginaalit näyttivät sitten kääntyneen: pienenpieniä myöhästymisiä merkkauksessa, kaksi omista verkkoon pomppinutta palloa ja varmaan ärsytetty Ruotsikin.

Happee – Ruotsi 3-2, ilakoitiin perjantaina miesten avauserän jälkeen, ja totisesti keskisuomalaiset kentällä erottuivat. Luettakoon tässä heihin myös ”Hullu” Hoikkanen, jota ennen peliä VIPissä vieraillut päävalmentaja Kettunen erityisesti vinkkasi pitämään silmällä. Rymistelijät ovat parhaita valokuvattavia, ja Hoikkasen maaninen pelitapa on näkemisen arvoinen joka ainoassa vaihdossa.
finnkampen2015_2
Mutta se sunnuntain 12-3. Korkea karvaus riskillä, näppäilyvirheitä ja henkilökohtaisia erheitä, mietti päävalmentaja, mutta ruotsalaiset olivat näkevinään myös puutteellista asennetta.

Inget intresse från gästerna, tweettasi maailman paras salibandytoimittaja Micael Fasth.

Ei näköjään tänään isommin napannut, suomennan vapaasti.

Pelaajat itse tietävät, mikä johti kaikkien aikojen kolmanneksi suurimpaan ja salibandyn nykyajan suurimpaan Ruotsi-tappioon.

Tulos edellä eivät Suomen miehet ainakaan pelanneet, sen kertovat jo taktiikka ja kahden ottelun pelaaminen osin kahdella eri joukkueella.

Kun hehkutettiin naisten nollapelejä Ruotsia vastaan, kirjattakoon tähän myös, että Ruotsin miehet ovat jääneet salibandyhistoriassa kahdesti ilman maalia. Nollapelin heitä vastaan ovat torjuneet Tommi Lindberg ja Timo Ketonen.

HJK – Liverpool piippuhyllyltä nähtynä

Seuraillut Liverpool FC:n tekemisiä Kevin Keeganin ajoista asti eli noin 40 vuotta, mutta ensi kertaa näin joukkueen elävänä. Alkujaan oikeastaan liput juniorin iloksi, mutta kun perillinen sai komennuksen kentän laidalle pallopojaksi, oli rouva luonteva valinta viereen piippuhyllylle.

Oikeiden HJK-fanien boikotoidessa tapahtumaa saattoi punaisen värin isoa osuutta odottaa, mutta kieltämättä määrä yllätti. Ilmeisesti Suomessa on peräti paljon myös ulkomaalaisten joukkueiden ystäviä. Katsomossa kuuli tavallista enemmän myös vieraita kieliä, mikä saattoi liittyä ilmiöön. Ja jos kotijoukkueena olisi ollut joku muu suomalainen kuin Klubi, olisi omakin päämielenkiintoni varmaankin kohdistunut illan vieraisiin.

liverpool_1Säätiedotus oli luvannut lämmintä ja aurinkoista, vaan tässä iässä pitäisi jo tietää, että Helsingissä ennusteet ovat vain suuntaa-antavia. Kohtalaisessa tuulessa harmaiden pilvien alla olisi kuppi kuumaa ollut puoliajalla paikallaan, mutta sain huomata, mitä puheilla Olympiastadionin vanhanaikaisuudesta oli tarkoitettu. Ihmismassassa ei mitään mahdollisuuksia sen enempää kioskeille kuin vessaankaan.

Pöyristyttäviä lipunhintoja lukuun ottamatta ihan siedettävä tapahtuma. Ja koska ilmoitetut runsaat 20 000 ihmistä riittivät täyttämään lehterit vain puoliksi, voinee päätellä, että markkinatalous ja hinta informaatiovälineenä toimivat.

liverpool_2

Vähän kyllä mieleni pahoitin

yleiso (1 of 1)

Vähän kyllä tänään mieleni pahoitin. Nimittäin Vantaan Energia Areenalla matsissa Erä – SSV kun tämän kovan luokan salibandymiehen Pasi Kotilaisen tweetin huomasin:

Varmaankin Kotilainen oli ehtinyt kuikuilla peliä hetken VeikkausTV:stä, jossa näkyi, että paikalla olleet eivät olleet pakkautuneet vastapäätä pääkameraa olevaan katsomoon.

Ja varmaankin Kotilainen haki kärjistystä varsinaisena viestinään, että korkean profiilin salibandytapahtumia kannattaisi sijoittaa muualle kuin pääkaupunkiseudulle. Esimerkiksi Jyväskylään, jossa keväällä nähtiin kaikkien aikojen komein liigafinaali.

Mutta huomattuani lisäksi retweetit ja favetukset iski mielenpahoitus, että nyt tuolla jossain on väkeä, joka oikeasti luulee, että Erän ja SSV:n matsissa on sata katsojaa.

Väkeä oli liian paljon silmällä ynnättäväksi, mutta toisen erän osaharjoituksena laskin vain ylhäällä VIP-tilassa häämöttävät sekä ylätason kaiteisiin nojailevat kajoamatta lainkaan varsinaisiin katsomoihin. Tulos oli saman tien se sata ja joku kymmen ylikin.

Pelin jälkeen varmistin vielä joukkueenjohtaja Milan Rantakarilta, tarkoittiko ilmoitettu yleisömäärä 983 nimenomaan paikalla olleita. Kyllä, ja laskettuna, kuului vastaus. Kun halliin tietääkseni mahtuu enimmillään 3 500 katsojaa, tuntui lukema minusta näppituntumalla uskottavalta.

Ei sillä, etteikö salibandyväki saisi arvostella asioita ja yleisömäärien ilmoittamistapoja pelkäämättä syytöksiä omaan pesään kusemisesta. Teen sitä itsekin jos näen syytä olevan. Mutta toivottavasti herjoja ei kuitenkaan heitellä huolimattomasti vasemmalla kädellä. Joku voi vielä ottaa todesta. Ja yleisömäärämurheita on joka lajilla ihan oikeastikin ihan tarpeeksi.

– – –

Edit: Pasi Kotilainen vastaa tyylikkäästi:  

Ja:

 

yleiso2 (1 of 1)

Disclaimer: Kirjoittaja tekee työkseen tekstejä myös Tapanilan Erälle.

Kiusallinen asia

HJK voitti TPS:n 5-0. Yleisömääräksi ilmoitettiin 3425, joka on kotimaiseksi komea luku kun TV samaan aikaan tulvi MM-kisapelejä.

Koska itse ottelu ei ollut dramaattisimmasta päästä, katsojamäärää ihmetellyt vieraskannattaja Tero kuvasi katsomot ja räknäsi seuraavana päivänä kuvista pääluvuksi 1622.

Tero jakoi ihmetyksensä sosiaalisessa mediassa tavalla, jonka oletan saattaneen asian myös HJK:n organisaation tietoon, mutta seuran kommenttia ei silmiini ole osunut.

Läheltä seuraa saatiin pari kommenttia:

Kyselin vielä, miten yleisömäärä lasketaan, ja lisätietoa tuli siihenkin:

Eli tarkoitus tosiaan on ilmoittaa paikalla olevien katsojien eikä esimerkiksi HJK:lta ostettujen sisäänpääsyoikeuksien määrä.

Tulkitsen, että ristiriitaa ilmoitetun yleisömäärän ja kuvista lasketun huomattavasti alhaisemman lukeman välillä ei ole kiistetty. Mikä ei sinällään tietenkään todista mitään, mutta jättää oman vaikutelmansa.

Tilastoista kiinnostuneena ja niitä sekä keskustelujen että uutisten pohjana käyttävänä olen hyvin harmistunut. Jos perusdata on mätää, se vie pohjan keskustelulta, vertailulta ja päätöksenteolta. (Ellei seuroilla sitten ole omaan käyttöönsä toinen, oikea, tilasto, jonka pohjalta päätöksensä tekevät. Mikä taas merkitsisi toisia syitä olla harmissaan ja enemmänkin.)

Asiaa puitiin myös FutisForumilla sen omassa tyylilajissa, ja yleisömäärien kyseenalaistamista paheksuttiin omaan pesään kusemisena. Koska asian nostaminen kiusallisesti esiin ei ole hyväksi kotimaiselle jalkapallolle ja koska muutkin lajit.

Muutoinkin olen aistivinani aiheen ympärillä vaivautunutta hiljaisuutta, mikä kuulostaa enemmän sisilialaiselta kuin suomalaiselta tavalta.

Itsekin toki olin jo matkalla vajaan hakemaan posselle soihtuja ja heinähankoja kun lempiseurani toimintaa näin mollattiin, mutta asiassa on kuitenkin tärkeämpikin pointti.

Jollei tapana ole ilmoittaa todellisia yleisömääriä (tai sisäänpääsystä otteluun maksaneita / maksettuja), kannattaa lukujen ilmoittaminen saman tien lopettaa kokonaan.  Tai sitten lisätä saman tien jokaiseen kymppitonni pohjiksi niin saadaan kotimainen palloilu kerralla kuntoon.

Tai sitten noudattaa läpinäkyvää, yhdenmukaista ja uskottavaa laskentatapaa, josta pidetään kiinni.

Nykykäytännöllä kykenen ilmeisesti jatkossa mainitsemaan otteluiden yleisömäärät vain sarkastiseen sävyyn.

Edelleen on toki mahdollista, että ottelun yleisömäärän kyseenalaistaminen osoitetaan perusteettomaksi (optinen harha kuvissa / pari tuhatta katsojaa jonottamassa olutta tai nakkimukia tai jo kotimatkalla). Siinä tapauksessa myös tämä teksti jää vaille pohjaa. Ainakin tämän ottelun osalta.

Lue lisää: Hannu Tuomisen kirjoitus Yleisömäärät oikein Turun Sanomissa 2008

– – –

Edit: HJK kommentoi, ja uskon saavani luvan näyttää vastaukset tässä:

Mallikas EräGaala

eragaala1Tapanilan Erä oli valmistellut ja toteutti kauden parhaiden juhlistamisensa lauantaina Mosahallissa mallikelpoisesti. Moni vastaavissa tilaisuuksissa vuosien varrella kohtaamani kauneusvirhe oli poissa.

EräGaalassa koettiin tehtäväänsä valmistautunut juontaja, hallitun lyhyet puheet, päähenkilöitä korostava valaistus, laadukas äänentoisto, avustaja ojentamassa huolella järjestetyt kymmenet pokaalit oikeassa järjestyksessä oikealla hetkellä, lavalle saapuvien hienovarainen ohjaaminen oikeaan kohtaan ja lopuksi ennen poistumista pysäyttäminen poseeraamaan kameroille kasvot valossa, kyynärsauvojen tukemana liikkuvan maalitykin palkitseminen huomaavaisesti alhaalla lattiatasossa, seurahistorian ja aiempien vuosien palkittujen mainitseminen ja jopa jääkiekon MM-ottelun yhdistäminen tilaisuuteen videotykin ja tarkoin ajoitetun väliajan avulla.

Tykkäsin myös musiikkinäytteistä, joita oli kaivettu sopimaan palkittavien nimiin.

Seinälle tykitettävät videot oli nivottu mainiosti mukaan: Seurafiilistä kasvattavat pikahaastattelut, kauden komeimmat maalit ja lopuksi tietysti  myös poistetut kohtaukset.

Sininen sydän sykki voimalla ja tarkasti.

eragaala2