Aihearkisto: Tapanilan Erä

Kamerat käyvät, menee jo

indiansSalibandyliigan avausviikko paketissa ja kaikilla kerrankin sama määrä otteluita pelattuna. Yksi.

M-Teamin ja Westend Indiansin varaslähtö näytti, että Inkkarit pystyvät ainakin tällaisessa matsissa puolustamaan ilahduttavan tiiviisti viisikkona. Hyökkääjät urakoivat moitteettomasti kahteen suuntaan, ja maalissa Mikko Kirvesniemi napsi eleettömän varmasti ne vähät pallot pois. Ei ollut sattumaa, että juuri Valtteri Kainulainen ja Heikki Iiskola latoivat maalit. Kaksikko erottui muutenkin. Kainulaisesta tuli mieleen muutama wanhanajan edestä esimerkillä johtava NHL-kapteeni, ja Iiskola tarjoili sellaisia yllätysliikkeitä, jotka pistävät kysymään, kuka tämä kaveri oikein onkaan. M-Teamille varmasti turhauttava avaus kun hyvästä yrityksestä huolimatta mistään ei uponnut. Vastatuulta tuntuivat joukkueen mielestä puhaltavan myös tuomarien pillit, vaan toki M-Team joutuikin taitavampaa vastustajaa vastaan rikkomaan enemmän.

EräViikinkien pitikin tehdä SalBasta silppua, mutta eiköhän avaus aina sen verran jännitä, että 11 tehtyä ja Markus Laakson nollapeli hiukan rentouttivat. Vähän odotin isolta seuralta isoa satsausta historiallisen ensimmäisen liigaottelun dokumentointiin, se jäi kuitenkin käytännössä SalBan valokuvien ja videon varaan. Niitä juttuja, jotka tuntuvat sillä hetkellä pieniltä mutta saattavat 20 vuoden päästä harmittaa. (Kuten itseäni, ettei aikanaan Pääkalloa perustettaessa otettu innokkaasta joukosta ryhmäkuvaa.)

Tänään sitten EräViikingit tosipaikassa Classicia vastaan. Samalla nähdään kotiottelutapahtuma ja kuullaan Kurren uusi maalibiisi. Tuleeko samanlainen klassikko kuin We are the Vikingsistä?

Hämäläisnousijoilla nolla pistettä, silti molemmilla lupaava avaus kun LASB piinasi Classicia loppuun saakka ja Steelers roikkui kahden erän jälkeen kiinni yllätyksessä Oulussa. Huomenna Lahdessa LASB – Oilers, paljonko pamahtaa yleisöä?

Olikohan Oilers – SPV avauskierroksen paras peli? Oilersilta odotettiinkin, mutta Peliveljet näyttivät, että puheet isosta heikentymisestä ovat olleet pahasti ennenaikaisia.

Menee hetki ennen kuin silmä tottuu Happeen uusiin peliasuihin.

Olen vuosia toivonut salibandysta TosiTV-tyylistä kulissien taa vievää videototeutusta, ja Oilersin Öljymiehet vastasi toiveeseen varsin hyvin. Pätkässä oli aitoutta, ja katsoessa tuli tosiaan tunne, että pääsee sinne, minne yleisö yleensä ei. Etenkin pukukoppiosuuksissa. Tuollaisten tekeminen ei ole ihan pikkuhomma, joten siksikin iso hatunnosto Espooseen. Odotan innolla lisää.

Suosikkinäyttelijöihini kuuluvan Raine Siltalan ”dokumentti” soluttautumisesta Classicin rinkiin syntyi Veikkauksen vähän isommilla resursseilla eikä pettänyt odotuksia. Salibandyn nykytoimijoita terävästi sparraava managerilegenda Tom Sandell oli ehtinyt kehua Ylijohtavan erilaista liigaennakkoa ja ehätti nyt kommentoimaan Facebookissa, että näitä lajin hassuttelupätkiä alkaa olla pilvin pimein. No ei ole. Kyllä joukkoon vielä mahtuu. Ping Tero Töyrylä ja muut.

Liikkuvaa salibandykuvaa puskee muutenkin hiukan eri tahtiin kuin 90-luvulla kun tallensin Ruotsin Sportnyttistä VHS:lle harvinaisia lajihelmiä. Jotain on saavutettu, kun ottelulähetyksen ihastelun sijasta osataan jo nurista, miksi sitä ja sitä peliä ei näytetä missään.

Erikseen ilahdutti Yle Areenan avaus LeBa-NST, koska maksuttomuus. Kuva muistutti osan aikaa Tallinnan TV:stä 70-luvulla viiksiantennilla haalittuja lätkälähetyksiä ja katosi välillä kokonaan, mutta ongelmat johtuivat verkkovaikeuksista Pohjois-Karjalassa, Ylen Jyri Kivimäki ystävällisesti valisti. Jatkossa tulee parempaa.

NST on taulukossa vielä nollilla mutta valmentaja Perttu Kytöhongan some-presenssi lajin kärkeä. Kaikilla ei ole aikaa eikä ehkä eväitäkään ilmaista itseään kirjoittamalla. Silti jokainen alansa keskusteluihin aktiivisesti osallistuva asiantuntija on hieno juttu.kamerat

Kaikkien aikojen nousu – vai sulaminen?

ihmenousu

 

 

 

 

 

 

 

Salibandyliigan matsissa kuusi maalia tappiolla kun kello näyttää 55.55. Sitten, yhtäkkiä. Kuusi täysosumaa ilman maalivahtia ja tasoihin!

Eihän sellaista tapahdu.

Seinäjoen ihme on kohauttanut yli lajirajojen koska se on niin harvinaista, epätodennäköistä, mahdotonta.

Erän pääkoutsi Jyri Korsman nosti heti käden pystyyn ja myönsi valmentajien otteen kirvonneen ratkaisevalla hetkellä.

Mutta hänen ja Erän tilanne oli hankala: vaikeinta on varautua epätodennäköiseen, vielä vaikeampaa mahdottomaan.

Jokainen pallopelejä hinkannut on nähnyt ja kokenut loputtomasti vastaavia tilanteita. Silmät katsovat taululle, aivot ynnäävät lukemia ja jäljellä olevia sekunteja. Joka kerta laskutoimituksen tulos on, että ei tätä kuitenkaan enää voida ryssiä. Ei enää tässä ajassa. Kun kokemuksesta tietää, että niin ei käy. Ei ole käynyt ennenkään.

Mutta sitten.

55.56 Ensimmäinen kavennus – äh, siinä meni nollapeli.
57.58 Toinen  – no, kosmetiikkaa.
58.56 Kolmas – okei, kumminkin minuutti enää, ei siinä ajassa kolmea omiin oteta.
59.15 Neljäs – nyt jätkät hei herätys, enää 45 sekkaa, hoidetaan tää.
59.30 Viides – ei ole todellista, ei kai vain…

Puoli minuuttia jäljellä ja maalin johto. Salibandyssa punainen hälytystila. Kieltämättä: olisiko tässä nyt sitten ollut se aikalisän paikka? Vai tuntuiko, että turha antaa jo pitkään jauhaneille vastustajan parhaille palautumishetkeä?

Ja sitten:  59.40 kuudes.

Kertoimet kuudennen maalin tapahtumiselle olivat viiden kavennuksen jälkeen jo paljon pienemmät. Kun johtanut joukkue lamaantuu, takaa-ajajalla on heittää kentälle maan eliittiä pallollisena oleva nippu ja iso pyörä vierii kiihtyvällä vauhdilla.

Ehkäpä tähän peliin vielä palataan. Puuttuiko Erältä johtoasemassa pallollisena pelaamisen konsepti vai unohtuiko se? Ehkei se tuntunut niin selvässä johdossa edes tarpeelliselta?

Mitä korvien välissä kummallakin puolella tapahtui?

Ja tasatulos kaiken tuon jälkeen on vielä oma tarinansa. Fanseat.comin lähetyksen äärellä näin jo selvästi mielessäni myös SPV:n voittomaalin jatkoajalla ja punaisen tanssin. Mutta sitä ei tullutkaan. Vahvan takaa-ajajan prässi tapaa palloilussa hellittää tasoituksen onnistuttua kun on taas hävittävää ja pitää muistaa se oma pääkin. Silti Erän selviytyminen ilman seitsemättä takaiskua, jäähyn tappaminen jatkoajalla ja vielä omien uusien ratkaisupaikkojenkin luominen oli tuossa ottelussa torjuntavoitto.

Kaikkien aikojen nousu vai kaikkien aikojen sulaminen? Somevirrassa näyttää kuin me suomalaiset olisimme taipuvaisia korostamaan sulamista. Olemmeko, ja jos, kertooko se jotain?

Salibandyhistoriaa Seinäjoella joka tapauksessa sunnuntaina kirjoitettiin ja paksulla terällä.

Shakespeare on maailman loistavin teatterimies, mutta kaikki tietävät, miten Lear tai Otello päättyy! Sitä ei voi muuttaa. Tuo (peli) tarina on aina uusi… Se on todella teatteria!

Siteerasi näyttelijä Jukka Sipilää Jyrki Laelma kirjassa Vellu Ketola – Ässien Ässä vuonna 1979. Hän ei silloin tiennyt puhuvansa myös salibandysta.

Vähän kyllä mieleni pahoitin

yleiso (1 of 1)

Vähän kyllä tänään mieleni pahoitin. Nimittäin Vantaan Energia Areenalla matsissa Erä – SSV kun tämän kovan luokan salibandymiehen Pasi Kotilaisen tweetin huomasin:

Varmaankin Kotilainen oli ehtinyt kuikuilla peliä hetken VeikkausTV:stä, jossa näkyi, että paikalla olleet eivät olleet pakkautuneet vastapäätä pääkameraa olevaan katsomoon.

Ja varmaankin Kotilainen haki kärjistystä varsinaisena viestinään, että korkean profiilin salibandytapahtumia kannattaisi sijoittaa muualle kuin pääkaupunkiseudulle. Esimerkiksi Jyväskylään, jossa keväällä nähtiin kaikkien aikojen komein liigafinaali.

Mutta huomattuani lisäksi retweetit ja favetukset iski mielenpahoitus, että nyt tuolla jossain on väkeä, joka oikeasti luulee, että Erän ja SSV:n matsissa on sata katsojaa.

Väkeä oli liian paljon silmällä ynnättäväksi, mutta toisen erän osaharjoituksena laskin vain ylhäällä VIP-tilassa häämöttävät sekä ylätason kaiteisiin nojailevat kajoamatta lainkaan varsinaisiin katsomoihin. Tulos oli saman tien se sata ja joku kymmen ylikin.

Pelin jälkeen varmistin vielä joukkueenjohtaja Milan Rantakarilta, tarkoittiko ilmoitettu yleisömäärä 983 nimenomaan paikalla olleita. Kyllä, ja laskettuna, kuului vastaus. Kun halliin tietääkseni mahtuu enimmillään 3 500 katsojaa, tuntui lukema minusta näppituntumalla uskottavalta.

Ei sillä, etteikö salibandyväki saisi arvostella asioita ja yleisömäärien ilmoittamistapoja pelkäämättä syytöksiä omaan pesään kusemisesta. Teen sitä itsekin jos näen syytä olevan. Mutta toivottavasti herjoja ei kuitenkaan heitellä huolimattomasti vasemmalla kädellä. Joku voi vielä ottaa todesta. Ja yleisömäärämurheita on joka lajilla ihan oikeastikin ihan tarpeeksi.

– – –

Edit: Pasi Kotilainen vastaa tyylikkäästi:  

Ja:

 

yleiso2 (1 of 1)

Disclaimer: Kirjoittaja tekee työkseen tekstejä myös Tapanilan Erälle.

Superketjun odotus, avaruusvapari, kukkahattu ja pikkupoikamainen innostus

 

Hiukan päästiin näitä näykkäisemään jo avausviikonloppuna, vaikka Oulussa shokeerattu Erä näköjään ilman Lauri Kapasta (ja Tommi Aroa) matkustikin. Toivottavasti näen superketjun Tuomas Iiskola – Kapanen – Eero Nuutinen keskiviikkona kun Erä ja Oilers asettuvat viivalle Vantaan Energia Areenalla.

Vastahan se oli kun SSV pystyi kääntämään tiukat pelit yksinkertaisesti heittämällä kentälle Harri Forstenin, Mikael järven, Juho Järvisen, Saku Lehden ja Timo Toivosen. Monta avainpalikkaa on jäljellä mutta monta puuttuukin tai on viisi vuotta vanhempia. Etenkin nuoret maalivahdit pelaavat ainakin alkukauden luupin alla. Soiko Toni Lötjösen puhelin?

Classicin kaataminen = Oilersin kovuutta? Jesper Kivipaasi heti tilastoissa, muttei pisteryöpyllä vaan pahaan paikkaan otetulla viisiminuuttisella. Tänään Tampereella nähdään enemmän kun Family saa vastaansa SPV:n.

Ihan erityisesti nautin SB-Pron ja Happeen TV-ottelusta.

Vauhdista viisi prosenttia pois ja pallonhallintaan niin vot. Vaikka eihän Pro sitä ole tehnyt, vaikka olen jupissut samaa jo vuosia.  Meren takaa saapunut sentteri Marie Häggström näytti todella osaavalta, vai hämääkö ruotsalaisstatus? Teräviä oikeita ratkaisuja perusjutuissa, henkilökohtaista pelikäsitystä ja taitoa kuten siellä päin huipuilla tapaa olla. Pron peli on viihdyttävää eikä minulle vähiten siksi, että tykkään kaikissa lajeissa pakkien runsaista kaukopommeista.

Ja se kolmannen erän konttaava karhu -sisäänlyöntikuvio? Yle Areenassa lähetysajassa 1.42.50.

Happee haastoi ihanan häikäilemättömästi, ja konkarit tuuppivat välillä tenavatalentit mallikkaasti sivuun pallosta. Entä Jenni Timosen tyly no nonsense -rankkari?
– – –
Viikonlopun päätteeksi jalkapalloa ja HJK – IFK Mariehamn.  Avausjakson viihdyttävintä oli Petteri Forsell, toisella toki kotijoukkueen ilotulitus ja etenkin Mac Kandjin harhautus Mika Väyrysen maaliin.

Olen vanha ja kukkahattu, mutta silti se läskistä ja haistattelusta koostunut päädyn lopun chantti Forsellille oli väsynyt ja surullinen. Suoraan sen perään ei todellakaan huvittanut nousta meidän Klubille, kuten kuoro siinä kohdin oopperaa aina laulaa.

Kotimatkalla poikkeama kulman kauppaan, jossa sattui silmiin samaan aikaan HJK-fani pelipaidassaan, seuran juniori verkkareissaan ja illan ottelusta huilannut keskikenttäpelaaja. Helsinkikin on pieni kylä. Tai sinivalkoinen, voisi sanoa turkulaistyyliin.
– – –
Maanantaiaamuna uutinen elokuvan tulisielu Peter von Baghin poismenosta. Hahmo, jolla pikkupojan innostus elokuvaan säilyi,  säkenöi himmenemättä ja tarttui kuulijoihin, vaikka vuodet vierivät. Kuin salibandyssa Jussi Jäntti.

Mallikas EräGaala

eragaala1Tapanilan Erä oli valmistellut ja toteutti kauden parhaiden juhlistamisensa lauantaina Mosahallissa mallikelpoisesti. Moni vastaavissa tilaisuuksissa vuosien varrella kohtaamani kauneusvirhe oli poissa.

EräGaalassa koettiin tehtäväänsä valmistautunut juontaja, hallitun lyhyet puheet, päähenkilöitä korostava valaistus, laadukas äänentoisto, avustaja ojentamassa huolella järjestetyt kymmenet pokaalit oikeassa järjestyksessä oikealla hetkellä, lavalle saapuvien hienovarainen ohjaaminen oikeaan kohtaan ja lopuksi ennen poistumista pysäyttäminen poseeraamaan kameroille kasvot valossa, kyynärsauvojen tukemana liikkuvan maalitykin palkitseminen huomaavaisesti alhaalla lattiatasossa, seurahistorian ja aiempien vuosien palkittujen mainitseminen ja jopa jääkiekon MM-ottelun yhdistäminen tilaisuuteen videotykin ja tarkoin ajoitetun väliajan avulla.

Tykkäsin myös musiikkinäytteistä, joita oli kaivettu sopimaan palkittavien nimiin.

Seinälle tykitettävät videot oli nivottu mainiosti mukaan: Seurafiilistä kasvattavat pikahaastattelut, kauden komeimmat maalit ja lopuksi tietysti  myös poistetut kohtaukset.

Sininen sydän sykki voimalla ja tarkasti.

eragaala2

Tweeteillä taivaaseen

Toinen salibandyn harmaan eminenssin Toni Lötjösen Twitter-kirjoituksesta mieleen tullut pointti oli sen kyseenalaistaminen. Koska kaikki asiat, päivän hoteimmatkin, pitää myös kyseenalaistaa.

eralive2Kysyi nimimerkki jeejee kommenteissa:

Loviisan Tor ei näy sosiaalisessa mediassa ja nettisivutkin ovat heikossa kuosissa, mutta mitä sitten? Tor näkyy omalla alueellaan isosti perinteisessä mediassa, ja yleisökin näyttää tykkäävän. Montaako maksavaa katsojaa tai sponsoria yksi Twitter/Facebook -seuraaja vastaa?

Sotien jälkeen samaa keskustelua käytiin seurojen kotisivuista, ja Josballa ei ollut sellaisia. Mutta katsomossa silti hyvin yleisöä ja Karjalaisen johdolla vahva paikallinen mediaseuranta.

Vielä tiukemmin haastoi Twitterissä Salibandyareena:

Hyvä peli, vahva joukkue, hyvä show ja kohtuu menestys. Kun pelaat sijoista 10-14 sinua ei seuraa juuri kukaan. Ei auta twitterit ei glitterit. 95% katsojista saapuu peliin ilman mainontaa – laji-ihmiset.

Eilen Twitterissä mietittiin koriksen huikean Susijengin arvostusta, ja moni hämmentyi kuullessaan, että suora lähetys joukkueen ottelusta oli kuitenkin kerännyt kovin niukasti TV-katsojia verrattuna yleisurheilun viikonlopun Ruotsi-Suomi-maaotteluun.

Kuten Valon mediapäällikkö Matti Viitanen Twitterissä äsken muistutti:

Twitter- ja Facebook-pöhinästä on vielä pitkä matka isoihin TV-katsojalukuihin tai ottelukatsojiin. Sama ilmiö esim. presidentinvaaleissa Pekka Haavistolla: historian suurin pöhinä, historian alhaisin äänimäärä.

Sosiaalisessa mediassa iskee helposti perspektiiviharha. Alkaa luulla omalla ruudulla rullaavaa viestivirtaa todellisen maailman kuvaksi. Muutaman viime vuosien vaalituloksen somehörhöille tuottamassa järkytyksessä somen ja toden välinen jännite on tullut kirpeästi näkyviin.

Mistä alkujaan puhuimmekaan? Niin:

Sosiaalinen media on erinomainen ja edullinen tapa luoda ja vahvistaa vaikkapa palloilujoukkueen kivijalkaa yhteisöllisyyttä. Ja jakaa yhteinen kokemus kuten oman joukkueen ottelu. Luovuus on arvossaan ja vain taivas ideoiden rajana.

Mutta autuaaksi ei tee somekaan yksin.

Kirjoittaja on Twitter-hörhö

Tunsinko pistoksen sielussa jonka luulin kadonneen?

Sonera Stadium 29.10.2011 iltapäivällä

Veikkausliiga ja HJK:n komein kausi miesmuistiin pelattiin loppuun kun Klubi kaatoi vielä Hakan 5-2. Riihilahden maali ja ehkä jäähyväiset, Litmasen maalisyötöt, pesäpallosyöksy ja ehkä jäähyväiset, joviaalin juhlavaa tunnelmaa höysteellä haikeutta.

Pohjoispäädystä ja kännykän laajahkolla kulmalla kaikki näytti samaan aikaan pieneltä. Paukkui, mutta katonharjan ohi poutaisella iltapäivätaivaalla erottui ilotulituksesta vain muutama kipinä.

Samaa kaksijakoisuutta ja paljon muuta tavoittaa Ari Virtasen kirjoitus.

Hienointa oli kun pelaajat tulivat lyömään yläfemmoja ja Wallen ja Zeneli toivat pokaalin kosketettavaksi, hehkutti juniori myöhemmin illalla pohjoispäädyn tähtihetkeä. Itse en ollut sitä enää näkemässä, koska seisoin jo pysäkillä odottamassa 70T:tä ehtiäkseni Tapanilaan katsomaan Erää ja Peliveljiä. Sonskilla seremonioissa soinut biisi oli kuitenkin ehtinyt jäädä päähän. Ja kateus kadonneesta lapsuuden näkökulmasta kun ottelut olivat aina isoja ja pelaajat tähtiä, joiden hehkua eivät himmentäneet yleisömäärien harmittelu tai sarjan tason pähkäily.

Tapanilan Mosahalli 29.10.2011 alkuillasta

Mosahallin parkkis oli täynnä ja katsomossa seisojia, jotka eivät mahtuneet istumaan, mikä on aina hyvä merkki. Ja minun mielestäni se on parasta lajipropagandaa kun mikä tahansa halli on lauantai-iltana täynnä ja mikä tahansa kotijoukkue nousee liigan kärkijoukkuetta vastaan 0-4:stä voittoon. Sitä se oli ilmeistä ja kehonkielestä päätellen myös kotiyleisölle ja sen suosikeille. Ihan kauden jokaisen ottelun päätteeksi eivät kenttäpelaajat juokse kasaksi kädet pystyssä tuulettavan maalivahdin päälle.

Sellainen hetki pitää ottaa ja kokea urheilussa täytenä, ilman ketään valmentajaa tai toimittajaa viisastelemassa ”vain kahdesta pisteestä” tai ”ratkaisuista keväällä”.

Tuollainen lauantai pitäisi kokea lapsen tai kenen tahansa, jonka sielua analyyttisyys ei vielä ole tappanut, silmin.

Linkki: Kauko Röyhkä & Narttu: Onnenpäivä

Salibandyliigasta fiilispohjalta

Olisiko JohanssonJohansson vastustajien kauden kauhukaksikko? Kivasti näyttivät löytävän toisensa KrP:n avauspelissä Oilersia vastaan eikä ollut moittimista nokialaisten esityksessä muutenkaan. Hyvän alun siivittämänä joukkueesta huokui sellainen itsevarma rentous, josta voittavat ryhmät tuntee. Ja Benjamin Reusser piti palloa – no, itsevarmasti.

Perinteiset liigaveikkaukset jäivät tänä syksynä väliin, tänne ei ehtinyt eikä taida olla nyt NST:lläkään. Kaikkiaan kyllä näytti siltä, että SSV, Classic ja SPV on selkeä kärkikolmikko, Josba, Pori ja M-Team yhtä selkeä häntähännikkö. Loput kahdeksan joukkuetta voi sitten viskata hattuun ja vetää sieltä mihin tahansa järjestykseen.

Fiilispohjalta kyllä toivon, että Josba yllättää veikkaajat. Jo ihan komean seurahistoriansa vuoksi, joka saa aika monta muuta ryhmää näyttämään uusilta ja muovisilta. Liigassa 22 kautta ja niistä 21 play offeissa että meidäthän on helppo unohtaa, koulutti Antti Ruokonen liigan avauspressissä juontajan hypättyä epähuomiossa Josba-rivin yli.

Nuori pallotaitava TPS on seuraava Tapanilan Erä, on kuultu, ja avauspelissä Loviisassa turkulaisnuorison maailmanmestarit vahvistivat vinkkiä. Sen verran kovasti vakuutuin Kailialan, Sokan ja kumppanien esityksistä Saksan MM-kisoissa, että iso rooli eilen tuntuu loogiselta jatkolta.

Classicin käsittämätön määrä nimimiehiä. Nouseeko Mikko Leikkanen kärkiryhmään kuten jokunen kevät sitten veikkailin? Lyökööt myös Happeen nuorten mestarit tänä talvena ryminällä läpi. Jonne Junkkarisen nimeä kuiskivat asioista tietävät. Ja pankaa merkille Happeen kotiottelutapahtumat, niihin siellä ideoidaan kovasti terästystä. Erän HaKi-kolmikon näytöt ovat vielä vähäiset verrattuna menneisiin Kapaseen, Kukkolaan ja Laitilaan, mutta korvaako tulijoiden nälkä menijöiden viimekeväistä jonkinlaista kylläisyyttä? Teemu Kortelaisesta olen odotellut Suomen seuraavaa suurvahtia, nyt Loviisassa on seuraava näyttöpaikka.

Erotuomarisektori, kuten hienosti sanotaan, näyttää pyrkivän nostamaan profiiliaan ja tehostamaan edunvalvontaansa, kuten myös hienosti sanotaan. Luvassa jännitteitä joihinkin suuntiin?

Salibandy-lehden Sami Nyman -jutussa käytettiin Simon Riihelän kohdalla adjektiivia ronski. Ronski? Ronski ei ole kyllä 35 ensimmäisen joukossa kun mietin, mitkä sanat Riihelää kuvaisivat. ”Nyhve” muuten on enää viiden nyytin päässä Tero Karppasesta ja liigan kaikkien aikojen maalipyssyn paikasta. Ja aika moni muukin tämän kauden tarkka-ampuja ihan siinä tuntumassa. Seurataan tilannetta.

Mikko Hyvärinen on noussut salibandyn The Valokuvaajaksi, vaikka ampuu paljon muutakin jalkapallosta erämaaluontoon. Pistäkää nimi mieleen ja katsokaa kuvia täältä. Lisää on kauden mittaan luvassa.

Hyvärisen tuotantoa nähdään etenkin Pääkallossa, jolta odotan tänä talven etenkin analyyttisiä ottelujuttuja. Jonnekin sinne perinteisen raportoinnin ja janihakkaraismaisen tieteellisen tekstin välimaastoon.

Entäpä uusin salibandybloggaaja? Jyri Pimento.

Oikeat valinnat

Salibandy Areena ja Tirsamaa ennustavat joukkueiden tulevat valinnat, ja luultavasti oikein.

Täältä taas voi lukea, kuinka kärkijoukkueiden tulisi valita. Koska paikallispeleissä on tunnelmaa. Ja koska bussit maksavat. Ja koska alempana olevat joukkueet ovat alempana siksi, että ovat pelanneet ylempänä olevia huonommin eli niitä ei tarvitse arastella.

Siksi

Classic – Nokian KrP

SSV – Tapanilan Erä

Oilers – Koovee

SPV – Josba

Maanantaina klo 11 nähdään.