Akateeminen urheilublogi

keskiviikkona 10.4.2013

Arvi Pakaslahti: Filosofit ja urheilusta kirjoittaminen

Jani Hakkarainen

Tietyt abstraktit käsitteet ovat filosofiassa jääneet vähälle tai erittäin vähälle huomiolle sen takia, että filosofit eivät ole laajassa mittakaavassa kirjoittaneet urheilusta tai edes peleistä. Näihin käsitteisiin kuuluvat luonnollisesti itse urheilun ja pelin käsitteet mutta myös esimerkiksi sellaiset käsitteet kuin voitto, häviö, tasapeli, maali, kilpailu (tässä viittaan enemmän termiin ”contest” kuin termiin ”competition”) ja saavutus.

Oma näppituntumani kuitenkin on, että urheilun filosofia on kasvussa. Mutta miksi ainakin vielä toistaiseksi filosofit kirjoittavat urheilusta varsin vähän, etenkin suhteessa siihen kuinka merkittävä asema urheilulla nykyään on lukuisissa yhteiskunnissa?

Yksi syy voisi yksinkertaisesti olla se, että vain pieni osa filosofeista on kiinnostuneita urheilusta tai että filosofit ovat keskimäärin vähemmän kiinnostuneita urheilusta kuin ei-filosofit. Tosin omat havaintoni ainakin suomalaisten filosofien kohdalla osoittavat toiseen suuntaan. Tunnen ja olen tavannut lukuisia suomalaisfilosofeja, jotka ovat erittäin kiinnostuneita urheilusta tai ainakin jostakin urheilulajista [toim. huom.: Arvin ja itseni lisäksi voidaan mainita ainakin pyöräilevä professori Jussi Haukioja, jalkapallohullu professori Olli Koistinen, aina liikkeesä oleva dosentti Jaana Parviainen, mindfulness-dosentti Timo Klemola, juokseva erikoistutkija Valtteri Arstila, bodypumppaava addiktiofilosofi Susanne Uusitalo ja maratoonari-metafyysikko Tuomas Tahko].

Toinen mahdollinen syy on, että monet niistä filosofeista, jotka ovat kiinnostuneita urheilusta, eivät kuitenkaan näe urheilua filosofisesti tarpeeksi kiinnostavana tutkimuksen kohteena. Itse kuitenkin koen, että urheiluun liittyy monia filosofisesti erittäin mielenkiintoisia ja haastavia kysymyksiä. Näitä ovat esimerkiksi ensimmäisessä kappaleessa mainittuihin käsitteisiin liittyvät metatason kysymykset sekä monet niihin kytkeytyvät normatiiviset kysymykset.

Kolmas mahdollinen syy on, että monet urheilusta kiinnostuneet filosofit eivät yksinkertaisesti ole tietoisia siitä, että urheilun filosofia on jo olemassa yhtenä melko vakiintuneena filosofian osa-alueena. Tähän liittyen he eivät varmastikaan ole kuulleet sellaisista lehdistä kuin Journal of the Philosophy of Sport ja Sport, Ethics and Philosophy.

Neljäs mahdollinen syy on, että monet urheilusta kiinnostuneet filosofit kokevat, että urheilusta kirjoittaminen ei olisi järkevää akateemisen menestyksen ja rahoituksen saamisen kannalta ajateltuna. Jos urheilun filosofiaa arvostetaan ja tunnetaan filosofien keskuudessa yleisesti ottaen paljon vähemmän kuin vaikkapa metafysiikkaa, epistemologiaa ja teoreettista etiikkaa, urheilusta kiinnostuneen filosofin saattaa olla ainakin joissain tapauksissa urakehityksellisesti ja taloudellisesti kannattavampaa keskittyä johonkin jälkimmäisistä filosofian osa-alueista.

Viides mahdollinen syy on, että monet urheilusta kiinnostuneet filosofit haluavat pitää urheilun irrallaan työstään, koska he pelkäävät, että jos he alkaisivat systemaattisesti tutkia ja teoretisoida urheilua, heidän urheilemisesta tai urheilun seuraamisesta saamansa mielihyvä vähentyisi. Itse taisin hieman miettiä jotakin tällaista ennen kuin aikanaan tein päätöksen, että rupean syventymään urheilun filosofiaan. Onnekseni voin kuitenkin todeta, että ainakaan toistaiseksi urheilemisesta ja urheilun seuraamisesta saamani mielihyvä ei ole vähentynyt.