tiistaina 5. elokuuta 2003

Kauden ensimmäisiä salibandyuutisia

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 10.56. Aihe: salibandy.

Salibandykauden tietää olevan tuloillaan, kun SSV kertoo satsauksistaan alkavaa kultajahtia varten. On tullut hankittua jokunen salibandysankari naapuriseurasta, kenties pienen kohunkin saattelemana, ja sitten veikkaillaan, että joukkueella on kaikki mitä tarvitaan kevään pudotuspeleissä pärjäämiseen. Keväällä mietitään, että mites tässä näin kävi, ja sanotaan, että ensi kauteen satsataan enemmän.

Tämä on kateellisten panettelua. Turussahan ei ole yhtään salibandyn SM-sarjajoukkuetta.

Alkavalla kaudella SSV on varmasti mielenkiintoinen seurattava, sillä yksistään Janne Tähkä kiinnostaa salibandyjoukkueellisen verran ja hyviä pelaajia löytyy liuta muitakin. SSV:n soisi nousevan jälleen liigan kärkijoukkueeksi kärkijoukkueiden rinnalle.

Alkava kausi on kiinnostava myös sikäli, että toukokuussa pelataan miesten MM-kisat Sveitsissä. Ruotsi on voittanut kaikki neljä miesten maailmanmestaruutta, ja kahdessa viimeisimmässä turnauksessa Suomi on jäänyt finaalissa kaksi maalia Ruotsia jälkeen. Ei liene epäselvää, että suomalaisen salibandymaailman kilpailulliset tavoitteet tulee asettaa maajoukkueen menestyksen parantamiseen.

Muut tavoitteet ovat, kuten aina, reilussa pelissä ja hyvissä tunnelmissa. Toivottavasti alkava kausi olisi niiltä osin antoisa.

Kirjoituksen kommentointi on suljettu.
Kirjoitusten kommentointi suljetaan 30 päivää kirjoituksen julkaisun tai viimeksi jätetyn kommentin jälkeen.


Avokatsomo 2003—2008