Suomen Vintiöt avasivat historialliset alle 17-vuotiaiden MM-kisat komeimmalla mahdollisella tavalla. Kiina siirtyi jo neljän minuutin pelin jälkeen johtoon, mutta Jarno Parikka tasoitti vain kaksi minuuttia myöhemmin Eetu Muinosen komeasta keskityksestä näyttävästi takakulmaan. Jostakin kumman syystä tasoitusmaali ei vielä herättänyt Vintiöitä, sillä Kiina hallitsi pelikentän tapahtumia koko ottelun ensimmäisen puoliajan. Suomea piti paikoin pystyssä vain komeisiin torjuntoihin venynyt Aapo Kiljunen.
Heliskosken Jyrki toi kuitenkin pukusuojista toiseen erään lähes eri joukkueen. Suomi otti ohjakset käsiinsä heti toisella jaksolla ja loi tilanteita Kiinan puolustusalueelle. Toista puoliaikaa oli ehditty pelata hieman reilu kymmenen minuuttia, kun Vintiöt saivat vapaapotkun vasemmalta puolelta, noin kahdestakymmenestäviidestä metristä. Tomi Petrescu lähetti korkean ja kierteisen pallon takanurkkaa kohti. Kukaan ei palloon yltänyt, ei liioin Kiinan maalivahti Xu Tian, ja leicesteriläisen vapari pysähtyi vasta kiinalaisten veräjän verkkoihin. Erä jatkui tasaisissa merkeissä. Kiina nosti hyökkäystään, mikä antoi myös Vintiöille useita maalintekopaikkoja. Muun muassa vaihdosta kentälle tullut Ümit Menekse pääsi muutamaankin otteeseen yrittämään suomalaisten johdon lisäämistä. Myös kiinalaisilla olisi ollut muutamakin tilaisuus tasoittaa ottelu. Eivät tasoittaneet: 2-1.
Lohkon toisessa ottelussa Meksiko ja Kolmubia pelasivat maalittoman tasapelin, joten Suomi otti tämän ennalta kisojen tasaisimman lohkon kärkipaikan haltuunsa. Nyt jos alamme heti spekuloimaan, niin tilanne on Suomen kannalta paras mahdollinen, sillä joukkueet saattavat tässä lohkossa pelata pahastikin ristiin. Nyt täytyy vain toivoa, että Vintiöiden hyvät otteet jatkuvat ja onnikin on myötä. B-lohkossa Turussa muuten ennakkosuosikit pitivät ja Argentiina voitti Australian ja Nigeria pelasi tasan Costa Rican kanssa.
Tuskin tarvitsee erikseen mainita, mutta mikäli Eurosport tai digi-tv ei kotona näy, lehtiä et osaa lukea, mutta netin kuitenkin omistat ja jalkapallo kinnostaa, niin FIFA:n sivuilta löytyy ajankohtaisia uutisia ja muutakin kattavaa tietoa kuluvista kisoista.
Jalkapallossa mitään eriä ole! Puoliaikoja! Kaksi kappaletta!
Avokatsomo 2003—2053