torstaina 14. elokuuta 2003

Suomalaisesta jalkapallosta

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 21.47. Aihe: jalkapallo.

Suomi oli kuin itsensä vastakohta. Paikkoja oli vähän, mutta maaleja riittävästi voittoon. Näin kommentoi nimimerkki (?) Tuosu MM-kisojen avausottelua Suomi–Kiina Avokatsomon ensimmäisessä ihkaoikeassa, varsinaisessa ja virallisessa kommentissa (mistä kiitos).

Suomalaisella jalkapallolla on ollut kansainvälisillä kentillä mielenkiintoinen viikko. Tiistaina Valkeakosken Haka voitti UEFA Cupissa Hajduk Splitin 2–1 nousemalla tappioasemasta kahden maalin turvin ohi, ja keskiviikkona Suomen alle 17-vuotiaiden maajoukkue teki saman Kiinan kustannuksella MM-kisoissa. Tänään, jälleen UEFA Cupissa, Myllykosken Pallo teki avausmaalin, kuittasi sveitsiläisen Young Boysin molemmat tasoitukset ja voitti 3–2. Tulokset kertovat hyvää, jos niistä voidaan vetää isompia johtopäätöksiä. Suomalaiset joukkueet ovat oppimassa voittamaan, ja ehkä se ennen pitkää johtaa tuloksiin myös miesten maajoukkueen peleissä.

Omilta peliajoilta muistan, että me LoPan seiskaysit tunnuimme kovin usein pelaavan kovin, kovin hyväonnista vastustajaa vastaan ja että meillä ei ollut juuri lainkaan tuuria, koskaan. Koska sama ongelma on tuntunut olevan suomalaisilla huippujoukkueilla, joiden pelaajat ovat periaatteessa juuri heitä, jotka olivat kaatamassa junnuaikoina meitä erinomaisen tuurinsa avulla, voisi päätellä, että kyse on nimenomaan siitä, kuinka hyvä on pelaamaan jalkapalloa. Vähän paremmalla joukkueella on onni useammin myötä – tai siis onnea ei ole, on vain parempaa pelitaitoa.

Suomen miesten maajoukkue kaatoi Olympiastadionilla kesäkuussa Serbia–Montenegron ja hävisi muutama päivä myöhemmin Italialle. Suomalaisen kansainvälisen jalkapallon taso oli silloin siinä. Jos Haka ja MyPa onnistuvat hyvin myös UEFA Cupin 1. karsintakierroksen toisissa osaotteluissa ja pääsevät jatkoon, suomalaisten jalkapallo-osaamisen voisi katsoa kehittyneen taas pykälän eteenpäin. Valkeakosken ja Anjalankosken joukkueilla on nyt mahdollisuus ottaa HJK:lta palanen euromaineesta ja -kunniasta, ja sitä suomalainen jalkapalloilu kovin kaipaisi. Saisimmepa konkreettisia todisteita siitä, että suomalaiset osaavat pelata jalkapalloa joukkueena.

Kommentit

  1. 12.3.2004 klo 13.57 Anonymous:

    kaikki o surkeeta


Avokatsomo 2003—2008