Mutta missä on urheilu?

Suomalaisen blogikansan yhteen kokoamalla Pinserin blogilistalla ei toistaiseksi ole intouduttu puhumaan urheilusta kovin laajalti. Lienee selvää, että urheilusta on mukavampi puhua porukalla oluttuopit kourassa kuin näppäimistön ääressä (yksikseen).

Verkossa, eritoten blogilistalla, urheiluhullut ovat pieni mutta toivon mukaan kasvava joukko. Erinomaisen esimerkin urheilukirjoittamisesta antaa Aki Riihilahti, joka kirjoittelee mielenkiintoisia juttuja elämästään jalkapalloilijana.

Urheiluelämän vaikuttaja on arvatenkin myös Näkymä rannalta -blogin kirjoittaja, nimimerkki Khilou, joka muun muassa raportoi keväällä salibandyn MM-kisoista omalla annostelevalla tyylillään. Viime viikolla hän kommentoi Avokatsomon aukeamista ja vihjasi, millaista otetta kaipaa meiltä tulevaisuudessa. Uskaltaudun vastaamaan Avokatsomon kirjoittajien puolesta, että odotamme itsekin innokkaina, millaisiin suorituksiin yllämme meneillään olevan harjoituskauden päätyttyä. Kuntomme taitaa riittää toistaiseksi juuri ja juuri B-rajan kieppeille.

Khilousta vielä sen verran, että hän paikkaa aukon Avokatsomossa ja huomioi myös Urheiluruudun 40-vuotisjuhlat.