tiistaina 30. syyskuuta 2003

Rumat ihmiset, menkää kotiinne

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 19.32. Aihe: linkit.

Aamun Karamelli vinkkasi maanmainioon Uglyfootballers.com:iin, joka on täynnänsä hassunhauskaa ulkonäköviihdettä jalkapalloilijoista.

Avokatsomon valikoituja maistiaisia: MM-kisojen rumien kaikkien aikojen tähtikentällinen, yököttävän rumat loukkaantumiset (pahoinvointivaroitus) ja hehän o(li)vat kuin kaksi marjaa. Suomalaisia en löytänyt, valitettavasti. Kyllä Sami Hyypiä kamppailee täysin samassa sarjassa kuin… No vaikkapa Magnus Hedman.

Voi, voi. Syyskuu tekee loppuaan. Onneksi tulee lokakuu. Elokuun helteet on syytä unohtaa.

· Linkki tähän juttuun

Kolmoisvoitto Suomeen

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 19.04. Aihe: sekalaiset.

Ihan ei ehtinyt kulua vuoden päiviä edellisestä suomalaisten kolmoisvoitosta kansainvälisillä moottoriurheilutantereilla, kun J. J. Lehto, Kimi Räikkönen ja Mika Salo hoitelivat viime sunnuntaina kisansa niin sanotusti kotio. Avokatsomon keräämän todistusaineiston mukaan edellinen suomalaisten kolmoisvoitto on lokakuun 6. päivältä vuonna 2002, jolloin Marcus Grönholm, Harri Rovanperä ja Tommi Mäkinen juhlivat Uuden-Seelannin MM-rallin palkintokorokkeella. Tuolloin Marcus juhli myös toisen maailmanmestaruutensa varmistumista, mitä valitettavasti kukaan tämän vuoden kunniakolmikosta ei päässyt sunnuntaina tekemään. Kimillä on vielä mahdollisuus, mutta sitä ei täysin syyttä kutsuta valtavaksi vuoreksi.

Ehkä Uuteen-Seelantiin pitäisi saada osakilpailuja myös rata-autoilussa. Suomalaiset ralliautoilijat ovat nimittäin pärjänneet siellä ennenkin: vuonna 1999 Tommi voitti, Juha Kankkunen oli toinen ja Toni Gardemeister kolmas.

Muista kolmoisvoitoista voi vaikka protestoida.

1 protesti · Linkki tähän juttuun

sunnuntaina 28. syyskuuta 2003

Päivän blogikatsaus

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 13.21. Aihe: linkit.

Pinserin blogilistalta voi löytää aina jotain uutta: Kunzin kornerissa kommentoidaan muun elämänmenon lomassa urheilua. Urheiluhullut, list-list. Kornerilla näyttää vieläpä olevan listaikää kunnioitettavasti, rutkasti enemmän kuin Avokatsomolla, joten suosionosoitukset Ouluun ovat paikallaan.

BlogiWikissä Avokatsomo rohkenee tituleerata itseään listan ensimmäiseksi urheilublogiksi, mutta ehkäpä jonkun olisi syytä kiistää moiset väitteet. Avokatsomossa ollaan julistauduttu blogilistan urheiluasioiden asiantuntijaksi, mutta tietämys osoittautuu näköjään ajoittain vajaanlaiseksi.

· Linkki tähän juttuun

lauantaina 27. syyskuuta 2003

Salibandyliiton virallinen julkaisu

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 1.37. Aihe: salibandy, sekalaiset.

Menneen perjantaipäivän kovin urheilu-uutinen oli, että sain Salibandy-lehden uusimman numeron. Jostain käsittämättömästä syystä se putkahti postin mukana ovesta sisään, vaikka 1) en ole alkaneella kaudella toistaiseksi minkään salibandyjoukkueen jäsen tahi muuten maksanut mitään maksua ja 2) en ole nähnyt vaivantynkää ilmoittaa uutta osoitettani liittoon. Näin muutaman juodun oluen jälkeen yömyöhällä voisin keksiä meheviä salaliittoteorioita siitä, miksi olen lehden saanut, mutta jääköön teorioimatta. Kiitos, joka tapauksessa.

Salibandyliitto herätti aikanaan kummaksuntaa valitessaan Matti Ahteen puheenjohtajakseen, mutta jos hänen henkilönsä tiettyyn osaan kohdistuvat epämääräisyydet unohtaa, minulle on aina jäänyt mielikuva Ahteesta hyvänä urheiluvaikuttajana. Salibandy 4/2003:n pääkirjoituksessa Ahde esittelee liiton tulevaisuudentavoitteita, ja luen niistä sikäli hyvin mielin, että liitto vaikuttaa olevan pientä isommalla asialla. Jos piirrettäisiin käppyröitä eri urheilulajien suosioista harrastaja- ja joukkuemäärien mukaan, salibandy erottuisi kilpailijoistaan selvästi ja eritoten suhteellisessa vertailussa olisi aivan ylivoimainen. Salibandyliitosta tullee ennen pitkää lajiliitoistamme tärkein. Syystäkin, sillä laji on mitä helpoin harrastaa. Perustan väitteeni siihen, että tiedän niin isäni kuin äitini pelanneen sählyä, eikä heidänkaltaisten sählynpeluu ole ihan pikku juttu, uskokaa pois.

· Linkki tähän juttuun

perjantaina 26. syyskuuta 2003

”Onko nykyään enää suuria urheilijoita?”

Kirjoitti: Maukka. Ajassa: 22.51. Aihe: linkit, sekalaiset.

Ilta-Sanomien verkkosivuilla on käyty keskustelua aiheesta: Onko nykyään enää suuria urheilijoita? Useat ovat olleet sitä mieltä, ettei suuria urheilijoita enää ole - eikä tule. Muutamat kuitenkin pitävät tämän päivän supertähtiä myös nykymittapuun mukaisina ”suurina urheilijoina”. Nykyisistä urheilijoista mainitaan muun muassa Ronaldo, Mario Lemieux, Tiger Woods, Maria de Lourdes Mutola ja Michael Schumacher. Kärkkäät kuitenkin ehättävät muistuttamaan, ettei Ronaldo ole mitään Pelen, Lemieux Gretzkyn tai Schumacher Sennan rinnalla. Onhan se tietysti näinkin.

Ehkäpä ongelma onkin kysymyksen asettelussa - tai sen tulkinnassa. Kyllä maailmassa on edelleen suuria urheilijoita. Tässä minun kandidaattini:

Turkkilainen Sultan Kosen lienee maailman pisin urheilija. Mittaa miehellä on vaatimattomat 2 metriä ja 42 senttiä.

Amerikkalainen sumoka Emanuel ”Manny” Yarbrough puolestaan pitänee hallussaan painavimman urheilijan epävirallista titteliä. Raskaimmillaan Manny on painanut muikeat 350 kiloa ja tänäkin päivänä teollisuusvaa’an viisari värähtää 325 kilon paikkeille.

Miettikääpä näitä…

1 protesti · Linkki tähän juttuun

Nieminen hyvässä vireessä

Kirjoitti: Maukka. Ajassa: 20.46. Aihe: sekalaiset.

Tuntui jo siltä, että Jarkko Nieminen on lopettanut pelaamisen, kun miehestä ei mitään vähään aikaan kuulunut. Jarkko oli kuitenkin vain muutaman viikon turnaustauolla, joka meistä tenniksen ystävistä ainoastaan tuntui ikuisuudelta.

Maskulainen voitti Bangkokin ATP-turnauksen avauskierroksella tiistaina paikallisen Danai Udomchoken erin 6-4 ja 6-1 ja torstaina toisella kierroksella Nieminen päihitti Tshekin Bohdan Ulichrachin erin 6-4 ja 6-2.

Puolivälierässä Jarkko - maailmanlistan 37. - sai vastaansa maailmanlistan kuutosen, Espanjan Carlos Moyan. Nieminen ja Moya eivät olleet aiemmin kohdanneet, mutta Nieminen tiesi, mitkä ovat espanjalaisen vahvuudet. Moya vei ottelun ensimmäisen erän nimiinsä vasta katkaisupelin jälkeen, mutta maskulainen nosti pelinsä tasoa ja vei kaksi seuraavaa erää. Ottelu Niemisen nimiin erin 6-7 (5-7), 6-4 ja 6-4. Jarkko Nieminen ei ole koskaan voittanut pelaajaa, joka on ollut pelihetkellä yhtä korkealle rankattu kuin Carlos Moya.

Välierässä Jarkko Nieminen saa vastaansa USA:n Taylor Dentin, jonka vahvin - ja käytännössä katsoen ainoa - ase on syöttö. Dentin listasijoitus on 54.

· Linkki tähän juttuun

torstaina 25. syyskuuta 2003

Asetelmat kääntyivät päälaelleen Kuuvuoren hiekalla

Kirjoitti: Maukka. Ajassa: 18.01. Aihe: omat.

Jalkapallojoukkue Kanta kohtasi Turun yliopiston Sammonmaljan jalkapalloturnauksen alkulohkovaiheen toisessa, viimeisessä ja lohkosijoituksen ratkaisevassa ottelussaan Turun opettajankoulutuslaitoksen ainejärjestön Opexin joukkueen.

Kanta sai niskaansa kylmää vettä jo ennen ottelun alkua, kun joukkueen maalipörssin kärkitilan allekirjoittaneen kanssa jakanut Antti Huttunen ilmoittautui sairastuvalle. Kannan rivit olivat muutenkin harventuneet tiistain kymmenestä kuuteen. Joukkue lähti kuitenkin ennakkoluulottomasti haastamaan toista avausottelunsa runsasmaalisesti voittanutta joukkuetta. Kannan catenaccio-puolustus toimikin loistavasti ja joukkue pyristeli kahden miehen ylivoimalla pelanneen vastustajansa otteessa. Mahdottomiin ei kuitenkaan joukkue pystynyt ja Opex avasi ottelun maalihanat.

Lohkon kakkostilan ja täten myös jatkopaikan varmistanut Kanta ei lannistunut vielä 0-5 -tappioasemassakaan vaan janosi avausmaalia. Ottelun lähestyessä loppuaan Kannan maalivahti Mikko Mentula tavoitti pitkällä avauksellaan vasemmasta laidasta Samulin, joka jallitti puolustajan ja syötti nahkakuulan vastaan tulleen veskarin ohi minulle. Kiitollinen tehtäväni oli ainoastaan siirtää peliväline maalin perukoille.

Lopputulos olisi tosin voinut olla rumempikin kuin 1-5, mutta leppoisasti pelannut Opex ei sentään aivan joka paikasta maalia aikaan saanut. Kannan - ja Avokatsomon - tutkaparin ainokainen oli kuitenkin osoitus Kannan vaarallisuudesta jatko-otteluita ajatellen.

Kanta jatkaa Sammonmaljan metsästystä sijoituttuaan D-lohkossa toiseksi maalisuhteella 6-6.

· Linkki tähän juttuun

Meillä ei olla nirsoja

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 15.36. Aihe: linkit, sekalaiset.

Kaikki käy urheilusta, olen sitä mieltä. Autourheilu, keilailu ja sauvakävely. Kelpaa. Ja siksipä urheilua on myös marraskuussa kisattavat parta- ja viiksi-MM-kisat. Kuten missä tahansa kunnon urheilussa, jokaiselle löytyy jotakin. [Kiitos, Kasa.]

2 protestia · Linkki tähän juttuun

Ennätyskorkeus

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 15.22. Aihe: jalkapallo.

Haa, Suomi on ennätyskorkealla FIFAn rankingissa, kolmantenakymmenentenäkahdeksantena, kuten olemme saaneet lehdistä lukea. Vuonna 1995 olemme kuulemma olleet jopa 37., mutta sittemmin on listan järjestyksen määrävä laskutapa on muuttunut.

Viime vuoden lopusta Suomi on noussut listalla viisi sijaa, mikä ei ole lähimainkaan tarpeeksi tavoiteltaessa vuoden parhaimman nousijan titteliä (Best Mover of the Year). Bosnia–Herzegovina nousi pelkästään menneen kuun aikana 19 sijaa 58:nneksi, ja sitä ennen se oli vuoden aikana noussut jo 10 sijaa. Samalla sijalla Bosnia–Herzegovinan kanssa on Chile, joka on noussut vuoden aikana 26 sijaa. TOP 20:n kovimmat nousijat ovat kuusi askelta ylöspäin ottaneet Tshekki (9.) ja Ruotsi (18.), mutta TOP 40:n kuningas on silti listan 26:ntena majaileva Kreikka, joka on 22 sijaa korkeammalla kuin alkuvuodesta.

Kuukauden kovimman nousijan tittelin jakavat Bolivia (94.) ja Libanon (107.) 20 sijan nousullaan.

Jyrkkiä alamäkiäkin listalta löytyy sieltä täältä. TOP 40:n pahimmassa kurimuksessa on Etelä-Korea, joka on vuoden kuluessa tippunut sijalta 20 sijalle 39. Samaan suuntaan on matkalla myös Serbia–Montenegro, joka on kulkenut sijalta 19 sijalle 35.

Kuukauden kuluessa pahimmin takkiinsa otti 75. sijan Irak, joka kärsii 13 sijan laskusta. Vuoden aikana Irak on hyvin ymmärrettävistä syistä tippunut yhteensä 22 sijaa, mikä tietää myös kuluvan vuoden pahimmin pudonneen joukkueen manttelia.

Loppuun vielä toimituspolitiikkaa: Koska olemme täällä Avokatsomossa rehellisesti jalkapallofaneja, emme pyytele anteeksi jalkapallokeskeisyyttämme. Sen sijaan pahoittelemme, että toiveet laajemmasta perspektiivistä saa heittää hetkeksi nurkkaan. Sopimusneuvottelut uuden toimittajan kanssa ovat jäissä, sillä ohjesäännön mukaista valokuvaa ei löydy, ja mikä toimituksen mielestä kummallista, ei myöskään haluta löytyvän. No, vanhoin eväin jatketaan – emme me vielä homeessa ole.

· Linkki tähän juttuun

Urheilu on poppia

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 10.17. Aihe: jalkapallo.

Heinäkuun lopussa ESPNSoccernet.com:in saksalainen kolumnisti Uli Hesse-Lichtenberger ennusti Bundesligan lopputulokset, mutta jo syyskuussa hän kyseenalaistaa oman asiantuntemuksensa. The fraud who masquerades as the Germany expert on this website, hän tituleeraa itseään ja erittelee virheitä ennustuksissaan.

Ulin ennustukset ovat kuitenkin hauskaa luettavaa, niin että kannattaa pistäytyä. Vai mitä, Werder Bremen?

When they played Nice in the Intertoto Cup, their fans were singing: ’We’ve got the ugliest kit!’ Looks like the faithful haven’t yet realised that this eyesore is actually Bremen’s best chance to befuddle the opposition.

Urheilujournalismia pidetään ehkä naurettavana journalismina, mutta suhtauduttakoon siihen kuten urheiluun ylipäätään – viihteenä. Viihde on kyllä vähän ruma sana, mutta mielestäni se kuvaa paljon paremmin, miten urheiluun tulisi suhtautua. Ei ole tarpeen yrittää panna esimerkiksi tätä tai tätä uutista samalle asteikolle.

· Linkki tähän juttuun

keskiviikkona 24. syyskuuta 2003

Moneytalks

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 9.45. Aihe: jalkapallo.

Luin aamulla Aki Riihilahden uusimman, minkä jälkeen palasin myös sitä edelliseen: About professions. Naisten palloillessa paraikaa arvokisoja parissakin lajissa keskustelu urheillen ansaittavista tuloista on ajankohtainen. Lentopallo ja jalkapallo, eritoten jalkapallo, ovat lajeja, joissa menestyvät miesurheilijat pääsevät Euroopassa hyville palkoille. Mutta mitä tapahtuikaan USA:ssa naisten jalkapallosarja WUSAlle viisi päivää ennen MM-kisoja? Se lopetettiin rahapulan vuoksi.

Vaikka USA:ssa toivotaankin vielä jonkun sponsorin rahoineen pelastavan liigan, Riihilahden kommentti ”sports can only really pay off if you have a penis” ei taida olla kaukaa haettu. Säännön vahvistavan poikkeuksen tekee ainakin tennis, mutta äkkiseltään en keksi muita. Tai no, Maria Mutola marssi ainoana GP-kisoista kotiin kultaharkot kainalossa.

Vielä Riihilahtea:

So the ones who are in main sports are the ones who get the pay check. No matter how superior you are in your field it doesn’t mean anything unless it is a big sport. It is the power of excisting markets again. If different sports and skills could be compared maybe professionally the best ever athlete in terms of the mastery in one sport could have been some great and genius curling-player, who nobody has ever heard of and who actually made his living as a teacher in an elementary school and only played on his spare time.

1 protesti · Linkki tähän juttuun

tiistaina 23. syyskuuta 2003

Hyvän olon tunne

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 19.01. Aihe: omat.

Jalkapallojoukkue Kanta ylsi mahdottomaan ja voitti kauden avausottelunsa selvästi 5–1. Me Avokatsomon pelimiehet piiskasimme itsemme vauhtiin parhaamme mukaan, mikä konkretisoitui ensimmäisen puoliajan ainoaan maaliin. Sain sivurajaheitosta pallon jalkaani kentän oikealla laidalla ja keskitin beckhammaisesti suoraan vannistelrooymaisesti boksin haltuunsa ottaneen Maukan päähän. ”And there goes the Mexican wave!”

Toisella puoliajalla teimme vielä maalit mieheen, niin että Muurinen, joko nyt?

Kannan pelimoottori ei pahemmin yskinyt, ja kun viime vuoden kahden miehen alivoimasta poiketen saimme täyden kentällisen lisäksi peräti kolme miestä vaihtoon, pyöritimme peliä lähes niin kuin halusimme. Varsin siisti peli, mitä nyt vähän joku meikäläinen sai maalivahdin nyrkistä naamaan tai kyynärpäästä vatsaan. Luulenpa, että vastustajamme ei voi valittaa samaa.

Jatkamme Sammonmaljan metsästystä torstaina.

· Linkki tähän juttuun

Lisää lentopalloasiaa!

Kirjoitti: Maukka. Ajassa: 15.53. Aihe: sekalaiset.

Lentopallo on melkoisen ajankohtainen laji tällä hetkellä. Minunkin täytyy tunnustaa, että olen seurannut naisten lenttistä Eurosportilta ja ihan hauska lajihan se on.

Huippulentopalloa pääsee seuraamaan myös täällä Suomessa marraskuussa. Kuopiossa 19. 11. alkavissa olympiaesikarsinnoissa Suomen miesten lentopallomaajoukkue tavoittelee paikkaa ensi vuoden Ateenan olympialaisiin. Lohko on todellinen fennistin unelma, sillä samassa lohkossa Suomen kanssa pelaavaat sukulaiskansojemme Viron ja Unkarin edustusjoukkueet.

· Linkki tähän juttuun

maanantaina 22. syyskuuta 2003

Lentopallosta? Oikeinko tosissaan?

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 21.08. Aihe: sekalaiset.

Arvokisoja pelataan myös lentopallossa. Turkin Ankara ja Antalya emännöivät naisten EM-kisoja, joita on pelattu lauantaista lähtien ja joiden alkaminen on mennyt minulta tyystin ohi. Aivan jalkapallon arvokisojen mittakaavaan kisat eivät yllä noin muutenkaan, sillä finaali pelataan jo sunnuntaina. Siihen asti Eurosportilta – joka näemmä on päivän TV-kanava Avokatsomossa – voi nähdä hotpantseihin pukeutuneiden lentopallittarien mätkivän ilmakuulaa parkettiin.

En ymmärrä lentopallosta juuri muuta kuin sen, että se on ollut ainoa laji, jossa Kannan urheilujoukkue on minun aikanani pärjännyt yliopiston Sammonmalja-turnauksissa, mutta muistaakseni Kansainvälisen lentopalloliiton puheenjohtaja ajoi naisten puolella lajin pukeutumisohjesäännöstöön nimenomaan hotpantsit. Joltakulta paremmin lajia ja sen kulttuuria tuntevalta haluaisin kuulla, olenko väärässä, ja jos en ole, miten muuten naisten pukeutumissäännöt palvelevat lajia kuin tekemällä pelaajista seksisymboleita. Minun pitää vastustaa tällaista kehitystä ihan siitä syystä, että protestoin aina, kun kuulevan jonkun (useimmiten naisen) kertovan seuraavansa jalkapalloa vain Italian maajoukkueen pelaajien vuoksi, ja tasa-arvon nimissä täytyy meuhkata sitten näinkin päin.

Viidenkymmenen vuoden päästä miehet pelaavat jotain jääkiekon ja gladiaattoritaistelun tyyppistä mestaruussarjaa, jossa tappio tietää kuolemaa ja armonanto kastraatiota, ja naiset keikistelevät rytmisen kilpapatjan päällä vain nousemassa patjalta aina uudestaan ja uudestaan pyllistäen kohti kameraa. Siinä teille mielikuvaa seksisymboleiden urheilusta, enkä minä ole edes humalassa.

3 protestia · Linkki tähän juttuun

Miljonäärit ei mittään, leffatähdet ei mittään

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 19.28. Aihe: Avokatsomo, sekalaiset.

Astun vähän Maukan varpaille ja muistutan Nelosella alkavasta Haluatko Futisselostajaksi? -kilpailusta, jota Nelonen puffaa tyylikkäästi: ”Se voi olla Sinun ponnahduslautasi uudeksi Sinivalkoiseksi Ääneksi”.

Ohjelmaan valitaan selostusnäytteiden perusteella kymmenen verbaalipalloilijaa, joista koeselostus avaa viidelle tien netissä käytävään yleisöäänestykseen. Äänestyksen voittaja selostaa keväällä Mestareiden liigaa Nelosella, ja jos oikein hyvin pärjää, niin veikkaisinpa, että töitä riittäisi esimerkiksi Eurosportilla.

Avokatsomossa kannatetaan Maukkaa, mutta käykääpäs te muut panemassa mies lujille. Hyviä selostajia ei ole koskaan liikaa.

15 vuoden kuluttua:

Maukka: Tervetuloa hyvät jalkapallon ystävät Ylen kakkoselle seuraamaan Englannin Valioliigan ottelua Kidderminster Harriers–Accrington Stanley. Kidderminsterin taivaalla paistaa kaunis alkusyksyn aurinko, kun hallitseva mestari Accrington Stanley tulee kautensa kahdella voitolla aloittaneen sarjanousijan vieraaksi. Tässä vieressäni istuu ottelua kommentoimassa Veikkaajan päätoimittaja Laukan Samuli. Samuli, mitä iltapäivän kamppailulta on odotettavissa?
Samuli: Alkukaudesta huolimatta suosikkina otteluun lähtee Accrington, mutta Puustisen poissaolo kärjestä näkynee joukkueen pelissä.
Maukka: Toista se oli vanhaan hyvään aikaan Teräsrautelan hiekalla, kun YyKoo marssi kuka milloinkin pois kokoonpanosta kentälle ja aina oli ottelun jälkeen voittopisteet kotiinviemisenä.
Samuli: Niin, ja oli meillä Turussa sentään Mustat Kobrat.
Maukka: Tjaa, ottelun kokoonpanot sitten. Saas kuulla, mitä barbi tällä kertaa veistelee…
Samuli: Terveisiä Torreen – katotaan nyt, kuka tietää futiksesta ja kuinka paljon!

· Linkki tähän juttuun

Naisten MM-kisatunnelmia

Kirjoitti: Maukka. Ajassa: 11.59. Aihe: jalkapallo.

Jalkapallon naisten MM-kisoissa jokainen joukkue on jo päässyt esittämään taitojaan ja tässä vaiheessa onkin oikea aika aloittaa spekulaatiot kisojen menestyjä- ja yllättäjämaista.

Ensimmäisellä kierroksella suuria yllätyksiä ei nähty: ennakkosuosikit pitivät pintansa ja korjasivat voitot etukäteen heikommista vastustajistaan. Eurosport televisio kiitettävällä prosentilla kyseisten kisojen otteluita ja miehenne Avokatsomossa seuraakin tapahtumia kuin vain ehtii. Jo pelatuista otteluista tasokkainta palloa esittivät ehdottomasti USA ja Ruotsi kohtaamisessaan, jonka isännät voittivat 3-1.

Vakuuttaviin suorituksiin ylsivät myös aasialaiset joukkueet. Kisoijen 16 maasta peräti neljä tulee Aasiasta ja näistä neljästä maasta kolme kykeni voittamaan avausottelunsa. Aasialaiset naisjalkapallojoukkueet ovat tosin FIFA:n rankingissa huomattavasti korkeammalla kuin miesten samaisessa tilastossa.

Japani murskasi eteläamerikkalaisen haastajansa Argentiinan peräti 6-0 ja otti lohkossaan piikkipaikan. Eniten työtä voittojensa eteen joutuivat tekemään Kiina ja Venäjä, jotka kamppailevat D-lohkon jatkopaikoista. Eleettömän varmoihin voittoihin kykenivät lisäksi Saksa, Norja, Brasilia ja Pohjois-Korea, jolla olisi ollut varaa tehdä ottelussa Nigeriaa vastaan kymmenenkin maalia.

Ja nyt spekuloimaan. Jalkapllon naisten MM-kisoissa tullaan tuskin näkemään mitään jymy-yllätyksiä, sillä altavastaajat Ghana, Argentiina ja Nigeria todellakin ovat altavastaajia ja otteluissaan ottavana osapuolena. Lohkovoittajina jatkoon selvinnevät A-lohkosta USA, B-lohkosta Norja, C-lohkosta Saksa ja D-lohkosta Kiina. Brasilia saattaa laittaa Norjan tiukoille, mutta joutuu siltikin tyytymään lohkon toiseen tilaan. C-lohkossa Japanin vahvasta avauksesta huolimatta se joutunee nöyrtymään saksalaisella kurinalaiselle pelille ja jää lohkonsa toiseksi. D-lohkossa, joka mielestäni on ennakkoon tasaisin ja yllätysvalmein, kakkosena jatkoon selviää Venäjä. A-lohkossa Ruotsi ja Pohjois-Korea taistelevat toisen jatkajan paikasta. Ruotsi on ennakkoon kovempi ja taitavampi joukkue, mutta Pohjois-Korean saadessa maalipaikkansa käytettyä saattaa Norjasta tulla ainoa pohjoismainen joukkue kahdeksan parhaan joukkoon.

Jatkopeleissä USA on edelleen kotietunsa turvin suurin ennakkosuosikki ja tiputtanee neljännesfinaaleissa B-lohkon kakkosen - todennäköisimmin Brasilian - jatkosta. Myös Saksalla pitäisi olla helppo työ nostaa itsensä semifinaaleihin, tulipa vastaan neljännesfinaaleissa sitten Kiina tai Venäjä. Norja - itseoikeutetusti - on yksi ennakkosuosikeista, mutta Ruotsi on ennenkin aiheuttanut norskeille päänvaivaa. Pohjois-Korealla tuskin Norjaa vastaan on suurta sanansijaa.

Neljän parhaan joukkoon siis Saksa sekä USA ja ilman yllätyksiä myös Norja. Neljännestä paikasta vääntävät keskenään Japani, Kiina ja Venäjä, joista voittaja joutuu semifinaalissa nöyrtymään USA:lle. Toisessa ottelussa Saksa saa vastaansa joukkueen nelikosta Norja, Ruotsi, Pohjois-Korea, Brasilia - ennakko-odotusten mukaisesti siis Norjan. Tästä jälkimmäisestä semifinaalista voidaan odottaa joka tapauksessa tasaista ja hyvätasoista taistelua ja näin myös finaalista. USA ei nimittäin ainakaan ensimmäisessä ottelussa vakuuttanut ylivertaisuudellaan, vaikka suvereeni olikin. Helpot ottelut aina finaaliin saakka saattavat tuudittaa amerikkalaiset liian hyvään olotilaan. Veikaankin finaalin voittajaksi haastajaa ja USA:lle hopeaa. Pronssiottelussa vastakkain asettuvat sitten ne kaksi joukkuetta, jotka ovat tiensä sinne taistelleet. Yllättyisin, ellei mitaleilta löytyisi jompaa kumpaa kaksikosta Norja-Saksa.

Tässä siis spekulaatiota kerrakseen. Ihan olisin tyytyväinen, jos olisin täysin metsään arvaillut, sillä yllätykset ovat aina tervetulleita lajissa kuin lajissa. Kuitenkaan en jaksa uskoa, että Yhdysvalloissa nähdään aivan samanlaisia mustiahevosia kuin miesten MM-kisoissa viime vuonna.

· Linkki tähän juttuun

lauantaina 20. syyskuuta 2003

Rouva Ronaldo

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 11.15. Aihe: jalkapallo, linkit.

Milene Domingues eli rouva Ronaldo Luis Nazario de Lima pelaa Brasilian MM-kisajoukkueessa, ainakin periaatteessa. Hän ei ole pelannut ainuttakaan maaottelua ennen kisojen alkua, mutta valmentaja Paulo Goncalvesin mukaan Ronaldon vaimon herättämä huomio tekee hyvää naisten jalkapallolle Brasiliassa.

Minkähänlainen vääntö on käyty Goncalvesin ja joukkueenjohtaja Luiz Miguel de Oliveiran välillä, sillä nimenomaan de Oliveira on valinnut Dominguesin? Vielä viikko sitten Goncalves on sanonut, ettei Dominguesilla olisi asiaa joukkueeseen, jos valinta tehtäisiin urheilullisin perustein.

Hyvää mainosta, totta tosiaan. Ihan kuin naisilla ei muuten olisi tarpeeksi vakuutettavaa urheilunsa uskottavuudesta.

Toisaalta: onko Googlen ensimmäisellä Milene Domingues -osumalla ja Googlen ensimmäisellä Markus Pöyhönen -osumalla eroa?

1 protesti · Linkki tähän juttuun

perjantaina 19. syyskuuta 2003

Elossaoloilmoitus

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 12.07. Aihe: Avokatsomo, linkit, sekalaiset.

Ihan vielä Avokatsomossa ei olla siirrytty joululomalle, vaikka viikon hiljaiselo niin ehkä antaisi luulla. Työ- ja opiskelukiireet ovat pitäneet miehet hiljaisina, mutta urheiluelämää ollaan toki seurattu. Ainakin jalkapalloa.

Englannin Valioliigan peleihin pohjautuva Avokatsomoliiga on pyörinyt nyt muutaman pelikierroksen ajan, ja osallistujajoukko on ehtinyt lisääntyä jo 11-päiseksi. Liigan kärjessä on Aateliset turjakkeet, jonka kannoilla kirivät muun muassa FC Ponnistussupistus sekä Zeebrat. Mestareiden liigan myötä alkoi myös UEFA Champions League Fantasy Football, jonka yksityiseen Avokatsomoliigaan voi liittyä kuka tahansa koodin 741017@_124747 avulla.

Kotimaassa jalkapallokausi on lähenemässä loppuaan, mitä ulkopalloiluun tulee, mutta Yliopistonmäen Keskiviikon pelit jatkunevat Suomen Palloliiton Turun piirin järjestämässä Hotsal-sarjassa, jos sellainen talven tullessa käynnistyy. Sitä ennen Avokatsomossa puetaan kuitenkin vielä nappikset (Samuli) ja lenkkarit (Maukka) jalkaan ja mennään suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestö Kannan joukkueen mukana pelaamaan Turun yliopiston yliopistoliikunnan järjestämää Sammonmaljan jalkapallosarjaa, jossa joukkueemme pelikausi alkaa ensi tiistaina. Viime kaudella kahden miehen alivoimalla kaikki ottelunsa pelannut Kanta on vahvistunut merkittävästi, sillä joukkueeseen odotetaan viittä pelaajaa viimevuotista enemmän.

Avokatsomo saanee piakkoin kolmannen kirjoittajan, jos vain sopimusneuvottelut saadaan päätökseen. Saksan MM-kisamatka ylläpitoineen kertaa kolme on tietysti kallis investointi opintojaan päättelevältä jumppakärpäseltä ja pesäpallopaikkakuntien kasvatilta, mutta täytyy muistaa, että Avokatsomon toimittajuus on pikatie urheilujournalismin huipulle (– ihan totta).

No joo. Naisten urheilutapahtumat on syyttä jätetty vähälle huomiolle, mutta lupaamme parantaa tapamme Yhdysvalloissa huomenna alkavien jalkapallon MM-kisojen myötä. Avauspäivän ottelut ovat Nigeria–Pohjois-Korea, Norja–Ranska ja Saksa–Kanada.

Jääkiekon ja salibandyn miesten SM-sarjat ovat alkaneet, ja myös niistä riittänee juttua Avokatsomoon pitkin talvea.

Haluan vielä viitata Näkymään rannalta, jossa on taas puhuttu urheilusta: jääkiekkokauden alku ja salibandyottelun (?) taustatohinat. Mielenkiintoisimmillaan mystisen Khiloun urheilujutut ovat minusta silloin, kun en voi olla varma, mistä hän puhuu. Useimmat salibandytulkintani taitavat itse asiassa olla ihan omiani. Voin olla vaikka kuinka väärässä.

· Linkki tähän juttuun

perjantaina 12. syyskuuta 2003

42 – vastaus kaikkeen olevaiseen

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 17.44. Aihe: juokseminen, linkit.

Helsinkiläiset Peter ja Annika juoksevat elämänsä ensimmäisen maratonin kesällä 2004. He ovat alkaneet blogata valmistautumisesta tuohon koitokseen: harjoittelusta, varusteista ja ravinnosta.

Maraton är på svenska, mutta ei anneta sen haitata.

Peter:

Sidan finns främst till för vårt eget bruk, men det är alltid möjligt att nån annan med samma projekt kan ha nytta eller nöje av den. Och dessutom är det svårt att ändra sig nu när man riktigt lovat på nätet ;-)

Annika:

Vi har inga detaljerade träningsplaner ännu, men med hjälp av Internet verkar man nog kunna bli en maratonexpert åtminstone i teorin!

Maraton on listattu Pinserin blogilistalla.

1 protesti · Linkki tähän juttuun

torstaina 11. syyskuuta 2003

Karsintaspekulointia

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 21.53. Aihe: jalkapallo.

Laskeskelin ajankulukseni EM-karsintalohko 9:n kuvitteellisia tilanteita kuvitteellisten ottelutulosten pohjalta. Yksinkertaisimman mallin mukaan Suomi olisi jo varmistanut sijoittumisen lohkokakkoseksi, mikäli karsinnan avausottelussa Olympiastadionilla vihreän veran leijonamme olisivat voittaneet Walesin. Muut pelatut ottelut kelpaisivat sellaisenaan.

Suomi–Wales 1–0. Olisiko se ollut paljon pyydetty?

2 protestia · Linkki tähän juttuun

keskiviikkona 10. syyskuuta 2003

Oljenkorsi kerrassaan

Kirjoitti: Maukka. Ajassa: 21.43. Aihe: jalkapallo.

Hetken kuluttua siirryn seuraamaan todellista jalkapallotrilleriä. Wales - Suomi -jalkapallo-ottelu on nimittäin tuota pikaa alkamassa. Suomella on ottelussa haastajan status ja kovin suuret panokset pelissä.

Suomelle tosiaankin jätettiin ovi raolleen europeleihin. Taikatemppuja se kuitenkin vaatii. Jo pelkästään nykyisistä asetelmista nouseminen EM-kisoihin olisi historiallista - sen suorituksen varjoon jäisi jo itse Suomen pelaaminen A-maajoukkuetasolla EM-kisoissa. Kuunnelkaapa.

Tilanne lohkossa 9 ennen tänäisiä otteluita on seuraavanlainen:
Lohkon kärjessä on Italia, jolla 6 pelattua ottelua ja 13 pistettä, toisena keikkuu Wales, jolla 6 pelattua ottelua ja 12 pistettä, kolmantena on Suomi, jolla 7 pelattua ottelua ja 9 pistettä, neljäntenä Serbia ja Montenegro, jolla 6 pelattua ottelua ja 8 pistettä ja viimeisenä majailee Azerbaidzan, jolla 7 pelattua ja 4 pistettä.

Suomen täytyy luonnollisesti voittaa tänään Wales, jotta se pääsee Walesin kanssa tasapisteisiin. Wales tosin voitti Suomen vieraissa 0-2, joten Suomen on tänään voitettava Wales kolmella maalilla tai kahdella maalilla niin, että se tekee vähintään kolme vierasmaalia (eli esimerkiksi 1-3). Tämä nostaisi Suomen Walesin ohi 9. lohkossa. Homma ei kuitenkaan ole vielä sillä pulkassa vaan illan toisessa ottelussa Italian on voitettava Serbia ja Montenegro vieraissa. Tämäkään ei vielä riitä, sillä Walesilla ja Serbian ja Montenegron löyhällä valtioliitolla on keskinäinen ottelu pelaamatta 11. lokakuuta. Tässä ottelussa serbien ja montenegrojen olisi lyötävä walesit ja mikäli näin käy, sijoittuu Suomi lohkossaan toiseksi ja pääsee karsimaan EM-paikasta. Juhuu!

Homman tekee mutkikkaammaksi se, että kaikkien näiden otteluiden on ensinnäkin päätyttävä vierasvoittoihin. Jokainen veikkaaja tietää, että kolme vierasvoittoa niistä kohteista, joita olet veikannut, ei toteudu ikinä. Toiseksi täytyy ottaa huomioon, että entisen Jugoslavian hävitessä Italialle tänään ei sillä ole mahdollisuuksia jatkoon ja joukkueelle tuskin jää kovaa panosta vieraissa Walesia vastaan, jolle puolestaan riittäisi - vaikka tänään Suomelle satanolla häviäisikin - tasapeli kotikentällä jatkokarsintaa ajatellen. Kolmantena Suomen mahdollisuuksia heikentävänä seikkana voidaan nostaa esiin muiden lohkojen tilanteet tällä hetkellä; lohkojen kakkossijoilla - eli karsintaotteluihin johtavilla paikoilla - majailee tällä hetkellä sellaisia maita kuin Saksa, Hollanti, Englanti, Espanja, Kroatia ja Venäjä.

Lehtien lööpeissä voitokkaan Azerbaidzan-ottelun jälkeen Antti Muurinen kertoi olevansa iloinen siitä, että jatkopaikaan on yhä mahdollisuus. Ei voi ainakaan Suomen valmennusjohtoa turhasta pessimismistä syyttää… Jos Suomi pelaa Portugalissa EM-kisoissa 2004 niin minä lupaan tarjota kaikille ravintolaillan. Muistakaa tämä ja tulkaa ensi vuonna sitä minulta vaatimaan.

2 protestia · Linkki tähän juttuun

maanantaina 8. syyskuuta 2003

Kautemme on päättynyt

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 22.29. Aihe: omat.

Yliopistonmäen Keskiviikon kausi Viking Line Kimppaliigassa päättyi voittoon A-sarjan toisella kentällä, joten oman laskuoppinsa mukaan YyKoo sijoittui kolmanneksi reilun neljänkymmenen kimppaliigajoukkueen sarjassa. Se ei kuitenkaan ole tärkeintä. Viimeisen ottelun päätyttyä kentän laidalla toisiaan kättelivät ja kaudesta kiittelivät joukkueeksi muodostunut joukkio pelureita, jotka puhuivat innostuneesti tulevista koitoksista, ensi kesästä ja saunaillasta, ja sehän se on tärkeintä.

Tärkeää on myös, etten joutunut tinkimään kauden alussa asettamastani yhden maalin tavoitteesta, vaikka etukäteen niin pelkäsinkin. Teinityttöjen suosikkipeluri Mendelson syötti kahden vastustajan välistä pallon puolustuslinjan ohi, ja juoksin tuikkaamaan sisäsyrjällä pallon maaliin. Maalin tekemisestä saa niin hyvän fiiliksen, etten ihan heti toista keksi. Paitsi ehkä maalin syöttämisen. Purskahdin vastustamattomasti tuulettamaan, kun jo mainittu Mendelson jatkoi antamastani rajapotkusta (kyllä, rajapotkusta) kantapääkikalla pallon hyökkääjälupaus Niinistölle, joka siirsi hallitusti pallon puolustajien välistä maaliin. Läpsin ylävitosia veijareiden kanssa niin innokkaasti, että olisi varmaan ollut syytä hävetä. No, sallittakoon se minulle, kun en saanut kuin henkisen syöttöpisteen.

Pelaaminen on kivaa, kivaa, kivaa.

· Linkki tähän juttuun

torstaina 4. syyskuuta 2003

Peliuutisia

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 15.28. Aihe: sekalaiset.

Championship Manager -pelisarjan takaa tutut Sports Interactive ja Eidos lopettavat yhteistyönsä Championship Manager 03/04:ään.

Eidos pitää oikeuden Championship Manager -nimeen, Sports Interactive pelin roottoriin.

”If this were the music industry, we would be talking about a classic case of musical differences,” said Miles Jacobson, managing director of Sports Interactive. ”We’ve enjoyed an excellent relationship with Eidos for many years now and will work closely with them to make sure that our final collaboration is the best version of CM ever. After that, I expect that we will become the friendliest of rivals.”

Eidos on jo suunnitellut Championship Manager 2004/2005:tä, ja SI kertoo jalkapalloon liittyvistä tulevaisuudensuunnitelmistaan ensi vuoden alussa.

· Linkki tähän juttuun

tiistaina 2. syyskuuta 2003

Lyhyt kommentääri

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 15.57. Aihe: Avokatsomo, linkit.

Avokatsomon kirjoittajat ovat tällä viikolla varsin huonosti verkkoyhteyden päässä asumisjärjestelyjen muuttumisen vuoksi, mutta onneksi blogilistalta löytyy hyvää urheiluläppää: Näkymä rannalta ja suomalaisten tappio sekä Ihmissuhteet ja suomalaisten tappio.

Ihmissuhteiden Henryn lainaamalle Tapio Korjukselle vastaisin, että suomalainen joukkuelajin arvokisavoitto se vasta olisi paukku. Ja on aina ollutkin.

· Linkki tähän juttuun


Avokatsomo 2003—2008