Ihan ei ehtinyt kulua vuoden päiviä edellisestä suomalaisten kolmoisvoitosta kansainvälisillä moottoriurheilutantereilla, kun J. J. Lehto, Kimi Räikkönen ja Mika Salo hoitelivat viime sunnuntaina kisansa niin sanotusti kotio. Avokatsomon keräämän todistusaineiston mukaan edellinen suomalaisten kolmoisvoitto on lokakuun 6. päivältä vuonna 2002, jolloin Marcus Grönholm, Harri Rovanperä ja Tommi Mäkinen juhlivat Uuden-Seelannin MM-rallin palkintokorokkeella. Tuolloin Marcus juhli myös toisen maailmanmestaruutensa varmistumista, mitä valitettavasti kukaan tämän vuoden kunniakolmikosta ei päässyt sunnuntaina tekemään. Kimillä on vielä mahdollisuus, mutta sitä ei täysin syyttä kutsuta valtavaksi vuoreksi.
Ehkä Uuteen-Seelantiin pitäisi saada osakilpailuja myös rata-autoilussa. Suomalaiset ralliautoilijat ovat nimittäin pärjänneet siellä ennenkin: vuonna 1999 Tommi voitti, Juha Kankkunen oli toinen ja Toni Gardemeister kolmas.
Muista kolmoisvoitoista voi vaikka protestoida.
Muita kolmoisvoittoja ei juuri nyt minunkaan mieleeni tule, mutta autourheiluviikonloppuun liittyvä uutinen kylläkin. Lieneekö sitten suomalaisten kolmoisvoitto ollut silkkaa sattumaa tai kunnianosoitus, mutta Mika Häkkinen täytti sunnuntaina 35 vuotta. Varmasti ihan mieluisa lahja edelliselle formulamestarillemme tämä suomalaisten menestys radalla kuin radalla.
Myöskin Avokatsomo onnittelee Häkkisen Mikaa. Paljon onnea!
Avokatsomo 2003—2008