lauantaina 15. marraskuuta 2003

Midas

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 11.08. Aihe: salibandy.

Jos jollekin suomalaiselle pitäisi sovittaa salibandymaailman kiistellyimmän henkilön viittaa, voisi Kai Ahlstedt olla vahvoilla. Häntä toisaalta kutsutaan Midaaksi, mutta toisaalta tapahtumat naisten MM-kisoissa 2001 taitavat varjostaa edelleen Ahlstedtin julkisuuskuvaa.

Nyt Ahlstedt antaa taas näyttöjä kultaisesta kosketuksestaan: yhdeksän peräkkäisen tappion jälkeen Salibandyliigan pohjamudissa lillunut nurmijärveläinen SB-Pro palkkasi ”Midaan” konsultiksi taustajoukkoihin. SB-Pron verkkosivuilla Ahlstedt kertoo tehtävikseen seuraavaa:

[E]nsimmäisenä käydään läpi joukkueen nykytilanne, pelaajien ja myös valmennuksen ominaisuudet, heikkoudet ja vahvuudet. Tehdyn selvityksen perusteella asetetaan yhteinen tavoite ja suunnitellaan sen toteuttamiseen tarvittavat toimet. Ei mitään poppakonsteja vaan raakaa työtä ja uskoa omiin kykyihin.

SB-Pron manageri Aape Laitalainen lisää:

[N]ykyisellä valmennuskaksikolla Mika Santosella ja Antti Koposella on ollut täysi luottamus ja tuki koko ajan, Nyt tehdyllä konsulttisopimuksella tuetaan nykyistä valmennusta tuomalla joukkueeseen uutta väriä ja rautaista kokemusta Ahlstedtin persoonan muodossa. Joukkuetta herätellään uusilla toimintatavoilla joiden todellinen luonne paljastuu lähiviikkoina.

”Midaan” opit ovat kääntäneet SB-Pron suunnan saman tien. Ensiksi tuli 3–1-vierasvoitto Kirkkonummen Rangersista ja sitten 8–5-kotivoitto Tampereen Gunnersista. Voittojen myötä joukkue on jo noussut sarjajumbon paikalta. Perjantaisen TV-ottelun SB-Pro–Gunners katsoneet voivat yhtyä Avokatsomon mielipiteeseen: SB-Pro on matkalla sarjataulukossa ylöspäin. Joukkue ei näyttänyt lainkaan siltä, että se olisi vastikaan hävinnyt yhdeksän ottelua peräkkäin.

Silloin kun Ahlstedt ei ole kääntämässä nurmijärveläisen liigajoukkueen kurssia, hänet voi nähdä kakkosdivisioonan kakkoslohkossa pelaavan SB Vantaan pelaaja-valmentajana. Puolustaja Ahlstedt johtaa joukkueensa pistepörssiä tehoilla 5+4, jotka oikeuttavat lohkon pistepörssissä 23. sijaan. Lohkon sarjataulukossa SB Vantaa jakaa toisen sijan neljän muun kuudessa ottelussa kahdeksan pistettä keränneen joukkueen kanssa.

Kirjoituksen kommentointi on suljettu.
Kirjoitusten kommentointi suljetaan 30 päivää kirjoituksen julkaisun tai viimeksi jätetyn kommentin jälkeen.


Avokatsomo 2003—2008