Jalkapallon Portugalin ensi kesän EM-kisojen lohkojen arvota suoritettiin äsken Lissabonissa. Etukäteen isäntämaa Portugali oli jo valmiiksi sijoitettu A-lohkon ykköspaikalle, mutta 15 muuta maata jännittivät, mihin lohkoihin Gerhard Aignerin arpa heidät heittää.
Joukkueet oli sijoitettu koreihin 2002 MM-kisojen ja tulevien 2004 EM-kisojen karsintamenestyksen perusteella. Ensimmäisessä korissa - Portugalin isäntämaana siis ollessa jo valmiiksi sijoitettuna A-lohkoon - olivat Ranska, Ruotsi ja Tsekki. Toisesta korista arvottiin lohkot Italialle, Espanjalle, Englannille ja Saksalle. Kolmoskorissa jännittivät Hollanti, Kroatia, Venäjä sekä Tanska ja viimeisessä korissa Bulgaria, Sveitsi, Kreikka ja Latvia.
Lohkot arvottiin tuhansien kutsuvieraiden ja kansainvälisen median läsnäollessa - heti tunnin mittaisten seremonioiden ja juhlallisuuksien jälkeen - seuraavasti:
A-lohko: Portugali, Kreikka, Espanja ja Venäjä
B-lohko: Ranska, Englanti, Sveitsi ja Kroatia
C-lohko: Ruotsi, Bulgaria, Tanska ja Italia
D-lohko: Tsekki, Latvia, Saksa ja Hollanti
Merkittävänä seikkana on kuitenkin pidettävä sitä, ettei arvonnan tulosta voitu julistaa täysin lopulliseksi, sillä UEFA pitää itsellään oikeuden lohkomuutoksiin, mikäli turvallisuustekijät näin vaativat.
Vähän on mennyt meikäläisen veikkaukset pieleen. Vrt. http://digipelle.net/avokatsomo/arkisto/2003/10/12/1936/
Avokatsomo 2003—2008