Turun Palloseura voitti Hattelmalan Urheilijat salibandyn I divisioonan länsilohkon ottelussa 6–5. TPS teki pelistä itselleen vaikean, kun se kolmannessa erässä lipsautti 5–2-johtonsa käsistään tasapeliksi. Vain Juha Haapalan ohjaus kolme ja puoli minuuttia ennen pelin loppua pelasti kahden ensimmäisen erän aikana tehdyn turkulaistyön.
TPS pärjää silloin, kun sen koko viisikon syöttelypeli toimii. Ensimmäisessä ja toisessa erässä syötöt kolahtivat kohdalleen, mistä parhaana esimerkkinä oli Aki Halon ylivoimalla laukoma 2–1-maali, johon olisi voinut merkitä Janne Pekkarisen lisäksi syöttäjiksi muut ylivoimaviisikon pelurit.
Valitettavasti taktinen silmäni ei ole (vielä) niin kehittynyt, että osaisin sanoa, mitä muutoksia HaU tarkalleen teki kolmanteen erään, mutta muutokset näkyivät selvästi keskiviivan tuntumassa: TPS-hyökkäykset tuntuivat vuoron perään päättyvän keskialueella joko pallonmenetykseen tai vastustajalle suuntautuneeseen syöttöön. Välillä HaU tuntui karvaavan TPS-pakkeja koko hyökkäysketjunsa voimin. Näytti siltä, että heti kun TPS:n viisikkopeli saatiin aisoihin, eikä pakkiparin annettu käynnistää hyökkäyksiä sentterille tai laitaan, TPS:lla ei ollut keinoja muuttaa omaa peliään. Kun TPS vielä otti kaksi jäähyä, HaU nousi tasoihin, ennen kuin Michael Fagerin keskialueelta antama syöttö tavoitti, kuten mainittu, Juha ”Härkä” Haapalan.
Ottelun kuuluttaja tituleerasi Haapalaa toistuvasti ”Häräksi”, mutta lempinimen voisi antaa koko Haapalan ketjulle. Anssi Savilampi ja Peter Ruohomäki ovat molemmat haapalamaisia vääntäjiä, ja ketju tuntuu olevan Mikkonen–Pekkarinen–Halko-ketjun jälkeen TPS:n tärkein. Hattelmalaa vastaan TPS:n tekemät maalit jakautuivat puoliksi ykkös- ja kakkosketjun kesken.
Vaikka maalitykki Janne Mikkonen teki HaU:ta vastaan ”vain” yhden maalin, Avokatsomossa ei lakata ihailemasta miehen peliä. Hämeenlinnan puolustus tuntui pelaavan todella kovaa, mutta Mikkonen pystyi pariin otteeseen puristautumaan todella upeasti ulos ”pussista” pallo mukanaan. Samaan pystyi myös ”härkäketju”. Näkyviä pelaajia torstain ottelussa olivat näiden lisäksi puolustaja Fredrik Hollmérus sekä maalivahti Martin Portin. Hollmérus napsi tärkeät tehot 1+1 ja Portin varasti vähintään samat tehot hämeenlinnalaisilta pistenikkareilta Jani A. Järviseltä ja Jussi Korhoselta.
Muuten: jos joku tietää, miksi Mikko Iltanen istuu pelistä toiseen viltissä, ole ystävällinen ja kommentoi protestiosastolla tai lähetä sähköpostia Avokatsomoon.
iltanen oli lähes koko kesän ja osan alkukaudesta loukkaantuneena kun jalkapöydän luut sanoi NAKS
Jep, tällaista olin kuullutkin. Ilmeisesti toipuminen ei ole sujunut kovin hyvin, sillä Iltanenhan pelasi muutamia vaihtoja jo ainakin kauden toisessa kotiottelussa, jossa vastassa oli SBS Pori.
Avokatsomo 2003—2008