Niinpä niin: SSV nappasi SM-kullan voittamalla Josban suoraan kolmessa ottelussa 6–3, 7–3, 6–2.

Liigakausi 2003–2004 huipentui upeasti pääsiäisen tienoolla. Pelejä riitti perjantaille, lauantaille, sunnuntaille ja vielä tiistaille. Avokatsomossa seurattiin pelejä silmä tarkkana, jopa paikan päällä. Järjestävät seurat olivat varanneet Avokatsomon vakipaikat suoraan vaihtoaiton takaa niin lauantain pronssiottelussa Tapiolassa kuin sunnuntain toisessa finaalissa Pasilassakin.

Ja mitkäkö olivat mietteet?

On kai turha mainita, että paikan päällä urheilutapahtuman seuraaminen on tyystin erilaista kuin television välityksellä. Siinä missä kaukalon laidalla jää kaipaamaan hidastuksia ja kommentaattorin kommentteja, pelistä ja tapahtumasta saa irti aivan erilaisia juttuja.

Erinomainen paikka seurata pelejä on suoraan toisen vaihtoaition takana, josta ainakin Tapiolan urheiluhallissa ja Pasilan urheilutalossa on erinomaiset mahdollisuudet seurata paitsi peliä, myös vaihtoaition tapahtumia. Lauantain pronssiottelussa seurasin kaksi erää Oilersin ja yhden erän Classicin tunnelmaa penkillä.

Tiistainen salibandytragedia vaivasi selvästi Espoon Oilersin fiilistä. Ottelun kuuluttaja kuulutti ennen ottelun alkua vitsikkäästi, että salibandyssä pelataan ”kolme kertaa noin 20 minuutin eriä”, ja Oilersin penkillä Petteri Nykky, Juha Jäntti ja Hexi Arteva puhelivat keskenään kaikenlaista. Arteva painotti ennen alkuvihellystä myös joukkueelle, että loppuun asti pitää pelata.

SSV:n valmentaja Mika Ahonen istui kaikessa hiljaisuudessa Tapiolan hallin ylärivillä, minne Petteri Nykky tervehti kädenheilautuksella. Ahosen vastatessa tervehdykseen olisin halunnut tietää, mitä miesten päässä liikkui. Varsin kilttejä ajatuksia, veikkaan, sillä tuskinpa miehet ovat jaksaneet sen kummempaa henkilökohtaista skismaa välierätapahtumista kasata.

Itse ottelu meni pitkälti Oilersin tahdissa. Classicin pelurit olivat ensimmäisellä erätauolla ilmeisesti jättäneet kasettinsa pukuhuoneeseen, kun he Oilersin vyöryttäessä eivät pystyneet pitämään hermojaan kurissa. Hölmöimpänä kaikista loisti Riku Gabrielsson, joka kohdisti polvensa vastustajan haaroihin 2+10 minuutin jäähyn arvoisesti.

Oilersin vyörytyksestä erottui selvästi Sami Kurosen tuttu hahmo. Miehen peli oli hauskaa katsottavaa: antakaa hälle syöttö ilmassa pieneen kulmaan, niin hän tekee maalin – antakaa hälle syöttö maata pitkin tyhjän maalin eteen, niin hän vetää metrin yli.

Kuroselle ja Juho Seppälälle ja muille pelaajille kiitokset siitä, että jaksoivat panostaa peliin. Pronssiottelu oli tarpeeksi viihdyttävää katsottavaa.

Kuvassa: Classicin valmentaja Pasi Peltola on ottanut aikalisän Classicin ollessa 1–4-tappiolla.

Avokatsomon silmien (ja kameran linssin) alla Classic-koutsi Pasi Peltola otti aikalisän ja heti sen alkuun kysyi kavereilta: ”Hei, halutaanko me pelata ollenkaan?” Odottamatta vastausta hän jatkoi: ”Ei tartte vastata, näyttäkää se kentällä.”

Aikalisän jälkeen Classic ryhdistäytyi hetkeksi, mutta hyökkäyspäässä oikeastaan vain Sami Nyman ja Juhani Salo osoittivat tarvittavaa taisteluhenkeä ja oikeisiin asioihin keskittymistä. Palkkio siitä tuli kolmannen erän alussa, kun molemmat pamauttivat maalin mieheen. Takaa-ajo ei kuitenkaan riittänyt voittoon. Oilers pokkasi pronssia maalein 7–4.

Kuvassa: Oilersin valmentaja Petteri Nykky (kolmas M.I.B. vasemmalta) on saanut jo palkinnon kaulaansa.

Voi pojat, tulihan tylsä sepustus pronssiottelusta. Jatketaanpa sunnuntain toisesta finaaliottelusta, minkä jälkeen siirrytään saumattomasti SSV:n mestaruustunnelmiin:

Pasilassa Avokatsomo istui kaksi erää SSV:n ja yhden erän Josban vaihtoaition takana. Ilman kameraa. SSV:n seremoniamestareiden musiikkivalinnat herättivät kuuntelemaan tarkemmin: soitannassa oli muun muassa Tenacious D:tä ja Kurrea, siis Kurt Westerlundia. Ensimmäisen erätauon ensimmäinen biisi Jäit sateen taa on ollut liian pitkän aikaan soimatta. Ehkä se on vakiokamaa SSV:n matseissa, mutta mistäs minä sen tiedän.

Kentän toisen sivusta katsomossa oli SSV-faneilla iso lakana, jossa luki jotain siihen malliin kuin että ”Inkeroinen kehiin”. Ennen ottelun alkua lauma huusi vaihtoaitiossa istuneelle Mika Ahoselle Inkeroisen peluuttamisen puolesta, mutta ”Amu” levitteli vain käsiään. Inkeroinen ei ollut joukkueen kokoonpanossa, joten minkäs teet. Hetken perästä toinen SSV:n huoltajista tokaisi Ahoselle, että Inkeroinen on siellä itse huutamassa. Fanijoukko oli pukeutunut muun muassa aurinkolaseihin ja kylpytakkeihin, ja kun ottelun päätyttyä SSV juhli omassa kenttäpäädyssään, yksi kylpytakkimiehistä ryntäsi kentälle kuin SSV-peluri konsanaan – tosin turvamies perässään. Säntääjä säntäsi takaisin kaukalon laidan ulkopuolelle ja turvamies kävi nuhtelemassa häntä. Liekö sitten ollut Inkeroinen itse – Avokatsomon asiantuntijuus ei riitä arvioimaan.

Janne Tähkä pamautti maalin heti ottelun alkuun, ja oli suurinpiirtein seuraavassa vaihdossa lisätä johtoa. SSV sai vaparin Josban päädystä, ja SSV:n vaihtaessa sisään Tähkän ja kumppanit, ketju pysähtyi hetkeksi SSV-aition eteen. Tähkä kääntyi tovereihinsia ja sanoi: ”Yritetään.” Viisikko asettui antamaan vaparia kulmasta. Miehet lähtivät liikkelle ennen palloa, ja yhtäkkiä Tähkällä oli pallo hallussaan maalivahdin edessä. Tähkä joutui kääntämään rystylle. Nosto osui ylärimaan, ja kun kentällinen palasi takaisin vaihtopenkille, kuhina oli kova. Hyvä Esa, hyvä Janne, miksei se mennyt maaliin?

Oli hauska huomata, että vaihtopenkillä on samanlainen meininki, oli kyseessä sitten kutosdivari, junnusarjat tai SM-finaali. Niin SSV:n kuin Josbankin valmentajat pitivät koko ajan ääntä siitä, ketkä menevät seuraavaksi kentälle, ja perinteisiä hokemia hoettiin: Nyt painetta jätkät. Täysillä mennään. Kovempaa, kovempaa.

Haluaisin väittää, että Josba hävisi mestaruuden toisen finaalin toisessa erässä, suoraan silmieni alla. Erä oli kovaa Josban painostusta, mutta maaleja ei tullut enempää kuin Teemu Häkkisen 2–2-tasoitus. Maaleja olisi pitänyt tulla, muuten ei mestaruuksia voiteta. Kun Josban penkillä Antti Ruokosen ja Ilpo Tuonosen tsemppaukset muuttuivat muotoon ”kyllä se maali vielä tulee” olin kuulevinani pienen rasahduksen joensuulaisluustossa. Ruokonen painotti, että ”kolmella mennään loppuun asti”, mutta yksikään kolmesta ketjusta ei pystynyt ratkaisumaalien tekoon.

Tehottomuuden huomasivat myös SSV-fanit, jotka kolmannessa erässä tervehtivät aloitukseen kyyristynyttä Josban Otto Moilasta ”Moilanen ei saa mistään” -huudoilla. Moilasella oli toisessa erässä muutama namupaikka, mutta maalit eivät tulleet. Koko salibandykansa on tainnut vähän harmitella Josban kohtaloa kolmen hopean joukkueena, mutta minkäs teet, kun parempi voitti. Playoffeissa kuntoon saatu SSV:n mylly oli vastustamaton.

Otetaanpa esimerkiksi J.-P. Lehtonen. Mies on aivan mahdottoman hyvä pelaaja, mutta en edelleenkään osaa sanoa, mikä hänessä on se ”mahdoton” ominaisuus. Mikä tekee hänestä niin hyvän? Hänen pelityylinsä ei näytä kovalta eikä kikkailevalta eikä salamannopealta, mutta niin vain hän jakaa ”toimistostaan” palloa omiensa lapaan. Mestaruuden ratkettua tiistaina ensimmäinen haastateltu oli SSV:n pistetehtailija Markus Neimo, joka sanoi että peli muuttui epäreiluksi heti kun Lehtonen alkoi pelata tosissaan. Ei tainnut olla ihan väärässä.

Oli hieno nähdä SSV:n voittavan. Joukkue ponnisti runkosarjan viidenneltä sijalta mestaruuteen vaikean kauden jälkeen. Playoffeissa puhutaan aina ajoituksesta, ja nimenomaan ajoitus oli SSV:llä kohdallaan. Ainoa miinus: mestaruustunnelmissa joukkueen pelurit vetivät päälleen ”Hexi täällä ollaa!” -t-paidan, jonka olisi ehkä voinut jättää pois. Hyvän voittajan ei tarvitse ilkkua (huonoa?) häviäjää.

No joo… Mitähän vielä?

Avokatsomon salibandykausi alkoi SSV-aiheisesti 5.8.2003:

Salibandykauden tietää olevan tuloillaan, kun SSV kertoo satsauksistaan alkavaa kultajahtia varten. On tullut hankittua jokunen salibandysankari naapuriseurasta, kenties pienen kohunkin saattelemana, ja sitten veikkaillaan, että joukkueella on kaikki mitä tarvitaan kevään pudotuspeleissä pärjäämiseen. Keväällä mietitään, että mites tässä näin kävi, ja sanotaan, että ensi kauteen satsataan enemmän.

Niinpä niin, kyllä sitä taas etukäteen tiedettiin. Onnea mestarille!