lauantaina 8. toukokuuta 2004

TPS—HJK

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 9.58. Aihe: jalkapallo.

Valokuvaa minulla ei ole liittää todisteeksi, mutta ehkäpä uskotte kun sanon, että kelit Turun ja Turun Palloseuran Veikkausliiga-avaukselle olivat mah-ta-vat. Siihen nähden yleisöä oli Veritaksella varsin vähän, vain reilut 3200, vaikka vastassa oli kuitenkin hallitseva Suomen mestari, Helsingin Jalkapalloklubi. Lahdessa Jari Litmasen paluu mestaruussarjaan houkutti vajaata 13000 ihmistä.

Peli alkoi pitkälti ”suomalaisten kosketusten” merkeissä, kun pallot sinkoilivat potkuista ja jaloista vähän minne sattui. Oikeastaan ainoa poikkeus oli yllättäen avauksessa ollut Kasper Hämäläinen, joka väläytteli ajoittain hienoja harhautuksia ja oivaltavia syöttöjä. Taitopelissä Hämäläinen oli ensimmäisen puoliajan kuningas – parempi kuin esimerkiksi Aleksei Eremenko junior.

Parhaiten peliin oli kuitenkin valmistautunut HJK-fanilauma eli Forza HJK. Laulu raikasi jo ennen ottelun alkua, ja ottelun kuluessakin he pitivät tasaisemmin ääntä kuin TPS-fanit Olympiakatsomon toisessa päässä. Me ”tavalliset” katsojat olimme tuttuun tyyliin hyvin hiljaa, mitä nyt joku turkulainen katsomovalmentaja silloin tällöin huuteli jotain perinteistä.

Olin vähän yllättynyt, että Veritaksella oikein nimeltä mainiten kuulutettiin, että Litmanen pelaa FC Lahden avauskokoonpanossa. Tai no, ehkä se sitten vain on niiiiin tärkeä ja mielenkiintoinen asia, että se pitää mainita. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että Litmas-hehkutukset menevät (jo nyt) vähän liian pitkälle. Miestä taitaa itseäänkin vaivata. Veikkaisin, ettei Suomeen paluu ole ollut eikä ole vieläkään Litmaselle mitään ruusuilla tanssimista. Ulkopuoliset paineet ovat kovat. Toisaalta Litmanen on osoittanut noin ziljardisti, että hän osaa sietää paineita.

Tepsin molemmat maalit olivat upeita. Mikko Hyyrynen pamautti ensiksi saksarilla maalin, joka saattaa jäädä kauden upeimmaksi. Sitten Kasper Hämäläinen teki uransa ensimmäisen liigamaalin mahtavalla laukauksella HJK-maalin etunurkkaan. Sekin saattaa jäädä kauden upeimmaksi.

HJK kavensi Eremenko juniorin vapaapotkulla, joka meni täysin käsittämättömästi maaliin. TPS-veskari Jani Tuomala pelasi muuten hyvin, mutta Eremenkon vaparin hän seurasi, ei vain katseellaan, vaan koko kropallaan varmistaen tolpan kautta maaliin. Kunhan asteli pallon vierellä ja seurasi sen menoa maaliin. Jarno Heinikankaan ja Joakim Jensenin kaksinkamppailu hämäsi toki tilanteessa, sitä ei käy kieltäminen.

Ensimmäisen puoliajan jälkeen näytti hyvältä. Olin otteluisäntä E.ONin tulosveikkauksessa stadionille sisään tullessani veikannut ottelun päättyvän 2–1 ja olin edelleen mukana kotiteatterilaitteiston arvonnassa. Homma meni kuitenkin käteen, kun Juho Mäkelä tasoitti pelin toisella puoliajalla. Ihan ansaitusti, ei siinä mitään, ja komealla laukauksella. Yleisesti ottaen kokemus vei toisella puoliajalla voiton TPS-puolustuksesta.

Ainoa varsinainen taistelupari, jonka ottelussa huomasin, oli TPS:n Jarno Heinikangas ja HJK:n Mika Kottila. Pitkät miehet kamppailivat tiukasti niin ilmassa kuin maassakin, ja Heinikangas oli usein parempi. Tai jossei parempi, niin ainakin tarpeeksi hyvä, jotta sai pidettyä Kottilan pois tehotilastoista.

TPS:n kolme vaihtoa toisella puoliajalla toivat paljon lisää pelintekokykyä kentälle, vaikka yksi pois vaihdetuista olikin Kasper Hämäläinen. Gabor Szilagyin olisi toivonut tulevan kentälle jo vaikkapa aloituskokoonpanossa, mutta toisaalta nyt hän ajoittain pystyi järjestelemään sellaista häslinkiä, mitä alusta asti pelanneet eivät välttämättä olisi pystyneet.

Erityisesti ottelun lopussa TPS-joukkue vaikutti vaihtomiehiä lukuunottamatta hyvin väsyneeltä ja tyytyväiseltä 2–2-tasapeliin. Ja olihan se hyvä saavutus.

Toisella puoliajalla istuin HJK Oy:n puheenjohtaja Olli-Pekka Lyytikäisen vieressä. Lyytikäinen eli kiitettävästi pelissä mukana, niin että jopa yksi kirkas ja kuuluva perkele pääsi turkulaisyleisön keskeltä lipsahtamaan HJK-pelaajan lepsuillessa hyökkäyksessä. Tiedä sitten, oliko HJK tyytyväinen tasapeliin. TPS:n upeiden maalien jälkeen uskoisin näin. Mestarisuosikeistahan vain Allianssi ja Haka pystyivät voittamaan ottelunsa ensimmäisellä kierroksella.

Turun Sanomat kertoo jalkapallokierroksesta lisää:

No niin, tällä erää aika pitkälti juttua. Ensi viikolla Turussa on todellinen Veikkausliiga-viikko. Maanantaina pelataan FC Inter–FC Lahti ja torstaina TPS–FC Inter.

Kirjoituksen kommentointi on suljettu.
Kirjoitusten kommentointi suljetaan 30 päivää kirjoituksen julkaisun tai viimeksi jätetyn kommentin jälkeen.


Avokatsomo 2003—2053