maanantaina 10. toukokuuta 2004

Inter—Lahti

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 23.03. Aihe: jalkapallo.

Enimmäkseen erilainen oli Interin kotiavaus kuin Tepsillä. Perjantaina aurinkoi paistoi sataakahtakymppiä, mutta Veritaksella ei ollut kuin noin 3200 katsojaa. Maanantaina satoi vettä sataakahtakymppiä, mutta katsojia oli paikalla noin 6400. Jari Litmasen karisma veti koiranilmallakin väkeä paikalle, vaikka tekstitelevisiossa olikin ennen ottelua jo ehditty kertoa, että Litti ei ole edes kokoonpanossa.

Pettyneenkuuloisia kysymyksiä Litmasen kohtalosta kantautui eri puolilta Veritas-katsomoa, jossa istuin elämäni ensimmäista kertaa. Tarkoitukseni oli mennä Olympiakatsomoon, mutta sattuma ajoi minut Veritakseen. Hyvä katsomohan se oli, ja sinne puolelle Interin pelaajat ryntäsivät aina maalin tehtyään. Vaikka fanikatsomo olikin Olympiastadionin puolella.

Litin poissaolo heikensi turkulaisen jalkapalloyleisön mahdollisuuksia nähdä pelimies paikallisten joukkueiden vieraana. Seuraavaksi Lahti tulee Turkuun pelaamaan viimeisellä sarjakierroksella lokakuun alussa. Tätähän on voivoteltu Avokatsomossa jo aika lailla.

Kentällä oli kilokaupalla vettä. Siksi olikin ihmeellistä, että ensimmäinen puoliaika oli hyvää, teknistä peliä, jossa Interin ulkomaalaiset, Marcel Mahouve–Ryan Botha–Luciano Alvarez, pitivät pelin Interin hallussa. Samuli Lindelöf auttoi Bothaa ja Mahouvea keskikentällä roimasti. Botha maalasi kertaalleen upeasti, ja Alvarez vastasi kahdella upealla maalilla. Pienellä maltilla Alvarez olisi tehnyt pari lisää, mutta mies ei malttanut olla lipumatta paitsioon, joita salibandyareenoilta erotuomarina tuttu linjatuomari Mikko Alakare liputti ahkerasti – ja tarkasti.

Toisella puoliajalla peli meni enemmän roiskimiseksi. Alvarez täydensi hattutemppunsa, minkä jälkeen Inter kuivui kokoon ja Lahti teki kaksi nopeaa maalia. Muun muassa Lahden Christian Sund, Jonne Kemppinen ja Kalle Eerola rakensivat vaarallisia tilanteita, joista Sund ja Kemppinen osuivat.

Tulos: 4–2 Interille.

Hieno matsi ansaitsisi paremman otteluraportin. Tunnetta ja kuvaa ei valitettavasti irtoa. Sori.

Kirjoituksen kommentointi on suljettu.
Kirjoitusten kommentointi suljetaan 30 päivää kirjoituksen julkaisun tai viimeksi jätetyn kommentin jälkeen.


Avokatsomo 2003—2053