tiistaina 1. kesäkuuta 2004

TPS:n edustusjoukkue tiedotti

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 13.51. Aihe: TPS.

TPS Salibandyn edustusjoukkue piti eilen tiedotustilaisuuden, jossa esiteltiin kauden 2004–2005 joukkue ja kerrottiin asetetuista tavoitteista sekä joukkueen kuulumisista.

Avokatsomo oli paikalla ja kertoo nyt maailmalle pitkän kaavan kautta, mitä Tepsi sanoi.

Suoraan TPS:n lehdistötiedotteesta:

TPS:n pelaaja-asioista vastaavalla managerilla Toni Lahtelalla on ollut kevään aikana positiivinen ongelma, sillä turkulaisilla pelaajilla on ollut selkeä halu edustaa TPS:aa ensi kaudella. Ensi kauden joukkueessa pelaa kahdeksan uutta pelaajaa ja lähes kaikki viime kauden runkopelaajat jatkavat seurassa.

Valmentaja Ray Backman sanoi, että Turun seudun pelaajista joukkueeseen saatiin ne jotka haluttiin. FBC Turusta siirtyvät Ville Veikkolainen, Jere Jokinen ja Eero Rostiala. SBS Wirmosta ovat tulleet Janne Niemi ja Jussi Lännistö. Lännistön odotetaan täyttävän viime kaudella loistaneen maalivahti Martin Portinin lopettamispäätöksen vuoksi Tepsin maalille jääneen paikan.

Tepsin puolustukseen tulee kaksi mielenkiintoista nimeä. Ikaalisten SBT Butchersista tulee Sami Matikainen ja Huittisten SBS Rupusta C-juniori-ikäinen (!) Mikael Lax, joka aloittaa urheilulukion. Laxin syntymävuosi on 1988. Pääkaupunkiseudun suunnalta M-Teamista tulee hyökkääjä Robert Olenius.

Kun puhe kääntyi juniori Laxiin, valmentaja Ray Backman pohti, että on mielenkiintoista nähdä, miten hänen pelinsä kehittyy. On vain ajan kysymys, milloin Lax ottaa vakipaikan joukkueessa.

Puolustuksessa enimmäkseen kokemusta

Puolustajia Tepsillä on toistaiseksi seitsemän. Kapteeni Tomi Sairanen puheli, että vielä viime vuonna tähän aikaan hänen nimensä oli hyökkääjien listassa, mutta että TPS-puolustuksessa sattuneet loukkaantumiset siirsivät Sairasen viime kaudella pakin paikalle. Sairanen heitti Backmanille ilmaan ajatuksen, että ehkäpä tällä kaudella pelipaikan vaihdos tapahtuu toisinpäin, mutta miesten leveä virnistely antoi ymmärtää, ettei asiassa välttämättä oltu ihan tosissaan.

Sitten Sairanen puhui tosissaan. Hän puhui ”tästä iästä” (vuosimallia -76) ja ”jatkamispäätöksen tekemisestä”. Koskaan ei ole jatkamispäätöksen tekeminen ollut kuulemma yhtä helppoa kuin nyt. ”Ei tarvinnut miettiä”, sanoi Sairanen. Michael Fagerin, Fredrik Hollmérusin, Jani Parkkisen, Teemu Pekkalan, Sami Matikaisen ja Mikael Laxin sekä Sairasen itsensä muodostamasta puolustuksesta ei kuulemma puutu kokemusta. ”Jos tämä puolustus ei pelaa illasta toiseen hyvin, pitää katsoa peiliin”, Sairanen sanoi.

TPS Salibandyn lehdistötilaisuus 31.5.2004
Hyökkääjä Ville Veikkolainen, valmentaja Ray Backman ja manageri Toni Lahtela katselivat lehdistötilaisuudessa pöytää innokkaasti. Oikealla näkyy siivu kapteeni Tomi Sairasen paidanhihaa. Kuvasta kiitokset Anssille.

Valmentaja Backman ei ollut vielä ihan varma, miten puolustusta peluutetaan. Edelliskauden ykkös- ja kakkospakkiparit on mahdollista muodostaa sellaisenaan, mutta Matikaisen sekä viime kaudella pitkään loukkaantuneena olleen Parkkisen paikoista ei – ymmärrettävästi – vielä tässä vaiheessa oikein voi sanoa. Ja heidän lisäkseen on vielä Mikael Lax.

Maalivahdeilla mielenkiintoinen tilanne

TPS:n ainoa menetetty runkopelaaja viime kauden joukkueesta on maalivahti Martin Portin. Kuten sanottu, Wirmosta on tullut Jussi Lännistö hänen paikkaansa täyttämään. TPS-ringissä on neljä maalivahtia, joista kolmelle on luvassa paikka syksyllä kautensa aloittavassa joukkueessa. Paikkoja hamuavat Lännistön lisäksi Tuukka Mettälä, Teemu Roininen ja Tommi Seesto.

Ray Backman piti maalivahtitilannetta mielenkiintoisena. Hän puhui ”Maran saappaista” ja odotti näkevänsä, kuka on valmis astumaan niihin – ”kuka on suuren vastuun arvoinen”. 1980-luvulla syntyneen Mettälä–Lännistö–Roininen-trion perässä Tommi Seeston syntymävuosi 1964 herätti toimittaja-”kollegani” kysymään, mitä mies tekee listalla.

TPS:n toiminnanjohtaja Timo Tuominen alusti vastausta kertomalla Seeston taustasta TPS-organisaatiossa. Viime kaudella Seesto oli edustusjoukkueen manageri, mutta liittyi joulun alla myös edustusjoukkueen pelaajaksi. Peliaikaa tuli osia kahdesta ottelusta. Valmentaja Backman jatkoi, että Seesto lähti mukaan ”vielä kerran tosissaan”. Veskarin iästä Backman ei ollut ollenkaan huolissaan, vaan vertasi tilannetta ”muihin lajeihin”, joissa MM-kisoja myöten voi pelata nelikymppisiä veskareita. ”Ei näitä otteluja henkilötunnuksella pelata. Ihan sama vaikka se olisi 50″, Backman totesi.

Hyökkäys notkuu tehopisteistä

Hyökkääjiä TPS:n joukkueessa on 13. Ray Backman aloitti puhumalla ”50 pisteen miehistä”, joita joukkueessa jo olleen kolmen lisäksi on tullut kolme lisää. Samalla hän kuitenkin muistutti, ettei kaikkien odoteta välttämättä paukuttavan 50 pistettä ensi kaudella. FBC Turusta siirtynyt Ville Veikkolainen, yksi näistä ”50 pisteen miehistä”, asetti omaksi tavoitteekseen tasaisen kauden. Hän muisteli, ettei viime kaudella esimerkiksi onnistunut kertaakaan Hämeenlinnassa, jossa FBC vieraili neljästi. Hyökkäyksen koostumusta Veikkolainen piti ”kiukuttelevien kärkihyökkääjien” kokoelmana ja mietti, että onneksi on valmentajan tehtävä valita kokoonpanot ja pelaajat.

Backman vastasi, että ”tässä vaiheessa” täytyy joukkueeseen olla erittäin tyytyväinen. ”Taitoa on tullut hurjasti lisää.” Backman jatkoi Veikkolaisen heittoa pohtimalla, että porukan tyytyväisenä pitäminen on varmasti haasteellista. Kaikille ei välttämättä ole luvassa esimerkiksi ylivoimapeliä niin paljon kuin aiemmin.

Tepsiläiset maalihait ovat Aki Halko, Janne Mikkonen, Esa Pentikäinen, Peteri Ruohomäki, Anssi Savilampi, Tomi Vuorio, Ville Veikkolainen, Janne Niemi, Eero Rostiala, Robert Olenius, Janne Pekkarinen, Jarkko Penttinen ja Jere Jokinen.

Tässä yhteydessä pitänee mainita myös se, että joukkueen pelaajiston koostumus saattaa muuttua maalivahtiosaston lisäksi myös puolustuksessa ja hyökkäyksessä, jos sopivia pelaajia on tarjolla.

Lopullisessa joukkueessa pelaa kolme maalivahtia ja 20–22 kenttäpelaajaa.

Nyt julkistetussa ryhmässä on 24 pelaajaa.

Joukkueenjohtoon lisää erikoistumista

Tepsin joukkueenjohdossa on tapahtunut joitakin muutoksia. Vastuuvalmentajana jatkaa Ray Backman ja valmentajana jatkaa Peter Eriksson, mutta maalivahtivalmentajaa ei joukkueessa ole aiemmin ollut. Siihen toimeen on tullut Mika Laine, jolla on takanaan TPS-ura. Fysiikkavalmentajaksi on tullut TPS:n valmennuspäällikkö Atte Juuti, jonka toiminnanjohtaja Tuominen kertoi olevan Suomen huippuja salibandyn fysiikkavalmennuksessa. Manageriksi comebackin tekee Toni Lahtela. Joukkueenjohtajaksi on tullut Mikko Leino, ja huoltajana jatkaa Jarmo Virta.

Kausi 2004–2005 – ”kaikenlaista paikalliskähinää”

TPS pelaa tuttuun tyyliin I divisioonan länsilohkossa. Lohko on mielenkiintoisen paikallissävytteinen, kun 10 joukkuetta jakautuu helposti paikallisiin pareihin. Turusta ovat TPS ja FBC, Hämeenlinnasta Trackers ja Hattelmalan Urheilijat, Tampereelta Ilves ja Pirkkalan Pirkat, Porista Porin Salibandykarhut ja SBS Pori ja Pohjanmaalta Blue Fox ja SB Vaasa.

Viime kaudella TPS oli kolmas. Valmentaja Backman piti sitä erinomaisena suorituksena, mutta hän sen paremmin kuin muutkaan tepsiläiset eivät suostuneet asettamaan sijoitustavotteita. Siitä on kuulemma turkulaisilla salibandyjoukkueilla liian huonot muistot. Backman viittoi kuitenkin TPS:n suuntaa: ”Jos ollaan oltu kolmansia, niin ei tietenkään voida sanoa, että ollaanpa ensi kaudella viidensiä. Kyllä me pyritään joka suhteessa parantamaan.”

Sijoitustavoitetta tärkeämpää tuntui olevan pelin kehittäminen. TPS:n viime kauden vahvuuksiksi Backman luetteli oman pään puolustuksen, suunnanmuutokset ja pelinavaukset omasta päädystä. Nämä vahvuudet pyritään ensiksi siirtämään myös uusille pelaajille, ja sitten parannetaan viime kauden heikkouksia. Heikkouksina Backman mainitsi karvauspelin sekä ”pitkät hyökkäykset” eli pallonhallinnan hyökkäyspäässä.

Mutta pelillisten huomioiden lisäksi kiinnitettiin kyllä sarjaankin lisää huomiota. Kapteeni Tomi Sairanen arveli, että viime kauden tasaisen länsilohkon sijaan ensi kaudella nähdään epätasaisempi sarja. ”Vahvat vahvistuu ja heikot heikentyy”, oli Sairasen veikkaus. Kaikki paineet siirretään Turusta Hämeenlinnaan, FT Trackersille. Sairasen mielestä oli ”ihan varma juttu”, että Trackers voittaa länsilohkon. Manageri Toni Lahtela totesi, että Trackers on ”vahvistunut hirveesti”. Trackers on vahvistunut muun muassa paikallisvastustajansa HaUn parhailla pelaajilla.

Sairanen oli kuitenkin sitä mieltä, että pelin kulkiessa Tepsilläkin on mahdollisuudet olla korkealla.

Vaikka TPS on aiemminkin pelannut kotiottelunsa Caribian 994-hallissa, vasta tällä kaudella hallista on tulossa todellinen kotikenttä. Joukkue nimittäin tulee aiemmista kausista poiketen myös harjoittelemaan kentällä, kolme kertaa viikossa.

Avokatsomossa ei maltettaisi millään odottaa kauden alkua syksyyn. Tahtoo Caribiaan katsomaan Tepsin ”iloista itäpalloa”! TPS onkin ainoa turkulainen salibandyjoukkue, joka pelaa Caribiassa nyt kun FBC on vaihtanut Caribian Samppalinnan palloiluhalliin.

Kommentit

  1. 1.6.2004 klo 17.20 ak:

    Samuli, sähän pesit Turun Sanomien toimittajan ainakin tavoitteen ymmärtämisessä. TS:n mukaan tavoite ensi kaudeksi olisi tuo lauseen päättänyt viides sija. Vaikeita nämä toimittajanhommat.

  2. 2.6.2004 klo 10.28 valde:

    mukavan kattava stoori, ja hereillä on oltu näköjään paremmin kuin toimittajakollegat kun kommentit ja huumori on ymmärretty.

  3. 2.6.2004 klo 22.21 Jore/Tre:

    Sisäpiirin tietona:

    Hämeenlinnassa saattaa vielä tapahtua siirtoja!! Huhuja kuulunut joukkueen (FT Trackers) erimielisyyksistä, HaU voi saada pelaajansa takaisin………………

    ps. vänkä sivusto!

  4. 2.6.2004 klo 23.23 Samuli:

    Kiitos kehuista, Jore, mutta ennen kaikkea kiitos mehevästä huhusta.

    Pidetään antennit taajuudella, jos vaikka Hämeenlinnasta kuuluisi lisää tästä aiheesta.


Avokatsomo 2003—2008