Se on suoritettu! Enpä ollut ikinä juossut yhtä soittoa tuntia pidempään, nyt meni kaksi tuntia ja matkaa kertyi mukavalla vaikkakin vaativalla reitillä 21 kilometriä. Alkuperäinen ajatus oli osallistua Tampere Marathonin puolikkaalle, mutta uhkaavan lämmön, huonon juoksupäivän (sunnuntai) ja lähtöajan (11:30) yhdistelmä ajoi innokkaat lenkkeilijät järjestämään varjotapahtuman lauantaiaamulle Aitolahden maisemiin.

(Jutun loppupuolelle lisätty vastinetta protestointiin…)

Starttisanat lausuttiin tasan yhdeksältä ja yhdeksän juoksijaa (joista yksi koira) lähtivät tunnustelevaa vauhtia jo silloin lämpimään ilmaan. Reilun 10 kilometrin radasta puolet oli karkeaa asvalttia ja puolet kapeahkoa mökkitietä. Mukana tapahtumassa oli myös huoltoauto, josta tarjoiltiin nesteitä ensimmäisen kerran n. 5 kilometrin kohdalla.

Puoliväli saavutettiin tunnin ja viiden minuutin taivalluksen jälkeen. Vauhti tuntui sopivalta vaikka jalat jo vähän turtuivatkin. Vauhtia nostettiin hieman ja siinä missä syke nakutteli ensimmäisellä kierroksella 140-150 lyöntiä minuutissa se nousi nyt 160:een. Vielä ennen 15 kilometrin täyttymistä arvelin ajan painuvan yli kahteen tuntiin, mutta kun viimeisen juomapisteen jälkeen suoritettu lievä kiristys ei aiheuttanutkaan välitöntä katkeamista aloin uskoa ns. haamuajan syntymiseen.

Reilut kaksi kilometriä ennen maalia päätin päästää käsijarrusta rullaillen alamäet kiihtyvään tahtiin ja pyrkien selviämään ylämäistä ilman suuria vauhtihäviöitä. Tässä vaiheessa huomasin, että reitille oli toisella kierroksella ilmestynyt huomattava määrä uusia mutkia ja pidempiä suoria. Kone kiersi korkealla, 195 oli usein nähty lukema ranteessa samalla kun vilkuilin ajan kulumista. Lopulta mutkan takaa ilmestyi maali, aika jäi kuin jäikin alle kahden tunnin ja juoksutettu ruumis pääsi leputtelemaan lempeän lämpöiseen Näsijärveen. Lippalakki päässä sukeltaminen on melko jännä laji.

Päivän mittaan ja seuraavina päivinä jalat ovat hieman ilmoitelleet kokemastaan, etenkin rappusten laskeutuminen tuntuu etureisissä ja yhdessä varpaassa oli pieni vesikello, josta ei kuitenkaan aiheutunut suurempia tuskia.

Sopiva vauhdinjako, hyvä huoltoryhmä ja juoksuseura tekee kestävyysjuoksustakin ihan mukavaa. Ensi kuussa olisi vielä tarkoitus osallistua Lidingöloppetiin ja juosta siellä ilmeisesti 15 kilometriä, joten siihen tämä oli hyvä valmistautumisjuoksu.

Pieniä vammoja ei lasketa.

Jos joskus juoksen kokonaisen maratonin, reitin on oltava yksi pitkä lenkki tai vaikka suora. Keskeyttäminen ei saa olla liian helppoa tai houkuttelevaa.

Lisäys: Todistaako yksi kuva puolikkaan maratonin juostuksi? Enpä tiedä, mutta koska suoritusta kehdataan epäillä, kaivetaan varastoista se yksi kuva, joka sattuu olemaan mukana… pari kunnon kuvaa tapahtumasta.