
Lauantaina pelattiin Veritaksella ultimaten MM-kisojen viimeiset finaalit, kun mestaruudet ratkottiin niin naisissa kuin miehissäkin. Gutsia lukuunottamatta kaikki kisoissa jaetut kultamitalit olivat menneet Pohjois-Amerikkaan, ja vain naisten finaaliin Kanadaa vastaan yltäneellä Suomella oli mahdollisuus katkaista tämä putki. Miesten finaaliin olivat yltäneet Kanada ja USA. Käydäänpä finaalit läpi käänteisessä aikajärjestyksessä, siis miehet ensiksi.
Miesten finaaliin lähdettiin pelaamaan maailman parasta ultimatea. Vastakkain oli kahden huippumaan maajoukkueet, jotka itse asiassa olivat maansa parhaita seurajoukkueita: Kanadan The Furious George ja USA:n The Condors. Viime vuonna joukkueet olivat kohdanneet UPA:n mestaruusturnauksen finaalissa, ja kanadalaiset olivat voittaneet silloin 15–12.
En ollut nähnyt kummankaan joukkueen peliä ennen finaalia, mutta tuloksia olin seurannut: kummatkin joukkueet etenivät finaaliin varsin vakuuttavasti. USA:sta olin kuullut sen verran, että joukkueen pelejä nähneet kommentoivat muutamaa sen pelaajaa hieman ”kalastelevasta” pelistä.
Finaali lähti käyntiin Kanadan kahdella maalilla, mutta USA tasoitti pian. Sen jälkeen peli eteni varsin tasaisesti, kunnes Kanada siirtyi jälleen kahden maalin 8–6-johtoon. Tässä kohtaa katsomoon asti aisti pelin muutoksen. Muutama USA:lainen huusivat pari kolme kertaa epäilyttävästi virheen kanadalaisille, ja yleisö kääntyi selvästi Kanadan puolelle. USA:laisille buuattiin kuuluvasti useaan otteeseen, mutta pelikentällä tilanne silti tasoittui, sillä USA tuli jälleen tasoihin. Sen jälkeen Kanada kuitenkin oli jälleen parempi, ja tauolle mentiin 70 peliminuutin jälkeen Kanadan 9–8-johdossa.
Toisella puoliajalla Kanada oli tasaisesti parempi. Peli venyi pitkäksi, ja kun täysi peliaika, 100 minuuttia, oli kellossa, Kanada johti 12–10. Tässä vaiheessa pelin ratkaisuksi määräytyi 14 maalia, kun johtavan joukkueen maalimäärään lisättiin 2. Ottelu päättyi kuten se oli enimmäkseen kulkenutkin: Kanada oli tasaisesti parempi ja teki ratkaisumaalin nopeasti USA:n 12–13-kavennuksen jälkeen. Kanada siis voitti 14–12 ja pääsi mestaruustansseihin rock’n'rollin tahtiin. (Ks. kuva yllä.)

Miesten finaalin päätteeksi ei nähty ultimateotteluista tuttua pelaajien rinkiä, jollainen nähtiin kyllä naisten finaalin päätteeksi. Miehissä jälkipelit jäivät USA:lle.
Naisten finaalissa kohtasivat emäntämaa Suomi ja ennakkosuosikki Kanada. Ottelu alkoi Suomen kannalta harmillisesti, kun Kanadan kokemus näkyi helppoina maaleina Suomen puolestaan virheillessä helposti. Tauolle siirryttiin Kanadan johtaessa 9–4, eikä peli vaikuttanut oikein missään vaiheessa muulta kuin selvältä. Kanada ylsi jo tyylikkääseen 14–7-johtoon, ennen kuin Suomen pelissä alkoivat palaset loksahdella erinomaisesti paikoilleen.
Veritaksella oli mukavasti ultimateyleisöä, joka piti mukavasti tunnelmaa korkealla. Katsomossa laulettiin ja huudettiin kannatushuutoja, tehtiin aaltoliikkeitä ja hurrattiin molempien joukkueiden hienoille esityksille läpi koko ottelun. Kun Suomi alkoi kaventaa Kanadan selvää johtoa, tunnelma katsomossakin tiivistyi. Uskoiko kukaan todella Suomen mahdollisuuksiin, sitä on vaikea sanoa, mutta hetken aikaa näytti, että ehkäpä ottelusta tulee vielä tiukka. Kanada menetti otteen pelistä, ja Suomen heittopeli kulki näyttävästi. Suomi sai pariin otteeseen peräkkäisiä, tyylikkäitä maaleja, jotka saivat yleisöltä suuria suosionosoituksia. Kanada terästäytyi kuitenkin lopussa ja 16–13-johdossa sai tehtyä tarvittavan voittomaalin.

Kanada juhli mestaruutta, mutta Kanadan kanssa hopeaansa juhli Suomi. Yleisö huusi kuuluvia ”Kiitos, Suomi!” -huutoja ja kentällä Suomen joukkue näytti varsin tyytyväiseltä turnaukseensa. Kanada oli kaiken kaikkiaan tasaisempi ja varmempi joukkue, ja se ansaitsi mestaruutensa. Suomi pelasi lopussa hienosti ja toi itsensä vielä hetkeksi mukaan kultakamppailuun. Suomi voitti hopeansa loppuen lopuksi mitä hienoimmalla tyylillä, ja siitä on sekä joukkueen että kaikkien lajin ystävien — niin uusien kuin vanhojenkin — hyvä olla tyytyväisiä. Veritaksella nähtiin lauantaina mitä parhainta urheiluviihdettä ultimaten parissa.
Kirjoituksen kommentointi on suljettu.
Kirjoitusten kommentointi suljetaan 30 päivää kirjoituksen julkaisun tai viimeksi jätetyn kommentin jälkeen.
Avokatsomo 2003—2008