tiistaina 28. syyskuuta 2004

Pyörätuolikelaus olympialajiksi

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 15.01. Aihe: kisat, sekalaiset.

Pyörätuolikelaus on ollut viime päivinä näkyvästi urheiluotsikoissa, kun Leo-Pekka Tähti on voittanut kaksi paralympiakultaa Ateenassa.

Tämän päivän Helsingin Sanomissa Juha-Pekka Tallgren, paralympiauimari Soulin kisoissa vuonna 1988, kirjoittaa mielipidepalstalla paralympialaisten arvostuksen noususta. Hän pitää kehitystä hyvänä ja kiittelee muun muassa uutisoinnin parantumista (mikä todistaa, ettei hän ole seurannut Avokatsomoa — heh —, sillä mehän olemme olleet aivan hiljaa). Urheilullisesti mielenkiintoisin Tallgrenin esityksistä on vaatimus pyörätuolikelauksen siirtämisestä paralympialaisista olympialaisiin:

Pyörätuolikelaus on nostettava olympialajiksi ja myös vammattomille on avattava mahdollisuus osallistua näihin kilpailuihin, jotta oikea ja todellinen tasa-arvo toteutuu. Vammattomillakin on oltava oikeus vammaisten kisoihin.

Jos 50 kilometrin kävely on jotenkin ”teennäinen” laji, koska juoksemalla pääsee matkan nopeammin, niin pyörätuolikelaus ei sitä todellakaan ole, koska tuolilla matka taittuu jopa nopeammin kuin juoksemalla.

Ei välttämättä ollenkaan hullumpi ehdotus.

Tallgrenin loppulauseen innoittamana tehty pikavertaus Leo-Pekka Tähden kelausennätysten ja juoksumatkojen maailmanennätysten välillä kertoo, että lyhyellä matkalla kelaajat jäävät juoksijoiden vauhdista, mutta pitemmällä matkalla ero kääntyy kelaajien hyväksi. Tähden 10 000 metrin Suomen ennätys on melko tarkkaan sekunnin nopeampi kuin Kenenisa Bekelen maailmanennätys, ja maratonin Tähti on painellut vajaat 20 minuuttia nopeammin kuin Paul Tergat.

Kirjoituksen kommentointi on suljettu.
Kirjoitusten kommentointi suljetaan 30 päivää kirjoituksen julkaisun tai viimeksi jätetyn kommentin jälkeen.


Avokatsomo 2003—2008