Elokuussa uhittelin tilaavani Hockey-lehden ja niin myös tein. Lehti tuli postiluukusta kotio jokin perjantai takaperin. Hockey on hyvä, suosittelen. Enkä sano tätä vain siksi, että sain Hockeylta pipon.

Syksyn 2004 Hockey-numerossa on haastateltu Jukka Porvaria, minulle aiemmin tuntematonta suomalaista jääkiekkolegendaa. Kun haastattelussa kerrotaan Porvarin olleen Montreal Canadiensin leirillä vuonna 1978, keskellä Canadiensin neljän Stanley Cupin voittoputkea (1976—1979), huomasin lähestulkoon rukoilevani, että Porvari pääsisi joukkueeseen. Vaan mitäpä olikaan mieltä Porvari?

Porvari oli tapansa mukaan hyvässä kunnossa jo kauden alussa, joten hän lähti siinä mielessä luottavaisin mielin leirille. Hänellä ei myöskään ollut suuria paineita, sillä hän oli jo etukäteen päättänyt palaavansa takaisin Suomeen. NHL:ään siirtyminen olisi nimittäin samalla vienyt häneltä amatöörioikeudet — ja mahdollisuuden edustaa Suomea Lake Placidin olympialaisissa.

Ja sitten:

Vaikka Porvari olisi saanutkin sopimuksen, hän pysyi alkuperäisessä suunnitelmassaan ja palasi Tampereelle, kun Canadiens lähti pelaamaan harjoitusotteluita vieraspaikkakunnille.

NHL-ammattilaisuus oli 1970-luvun lopulla varmasti jotain aivan muuta kuin nykyään, mutta huomaan, että ”minun sukupolveni” asennetta on mahdotonta panna taka-alalle: väkisinkin ihmetyttää, ketä ei kiinnostaisi pelata NHL:ssä. Kaikkihan haluavat pelata NHL:ssä. Minäkin haluan.

Ajatella, että joskus on ollut tuollainen aika.

Lake Placidissa Porvari teki kaksi maalia Vladislav Tretjakin taakse, keräsi yhteensä tehot 7+4=11 ja sijoittui viidenneksi turnauksen pistepörssissä. NHL:ään hän lähti vuonna 1981 ja pelasi yhden kauden Colorado Rockiesissa.

Samassa Hockeyssa haastatellaan myös Ville Peltosta, joka ”yhdistetään enemmän leijonapaitaan kuin minkään suomalaisen(kaan) seuran paitaan”.

Isäsi (Esa Peltonen) oli kuuluisa maajoukkuepelaaja. Oliko maajoukkue sinulle luonnollinen tavoite?
Maajoukkue oli aina tavoitteeni, siitä saakka, kun tavoitteita minulla on ollut. Ei minulla sen korkeampia tavoitteita ole koskaan ollutkaan, jos NHL on maajoukkueesta vielä pykälän korkeammalla. Itse olen kasvanut hieman ennen NHL-buumia.

Ville Peltonen ei koskaan onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa NHL:ssä. Olen kuullut häntä pidettävän sen vuoksi jopa epäonnistuneena jääkiekkoilijana. ”Minun sukupolveni” panee NHL:n helposti kaiken muun edelle.

Onko se perusteltua?