sunnuntaina 17. lokakuuta 2004

YleX Cup: TuWe 2-11 SSV

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 19.51. Aihe: salibandy.

YleX Cup — siinäpä vasta hölmö nimi. Niin hölmö, että typeräksi itseni tuntemisen pelossa en viitsi käyttää sitä, vaan puhun mielummin Suomen cupista. On toki hienoa nähdä, että Yleisradio tukee salibandyä, mutta YleX Cup ei vain miellytä. Harvoin sponsorin nimi kilpailun nimessä tuntuu niin sanotusti hyvältä. Veikkausliiga on yksi positiivisista esimerkeistä. Olisikohan YleX Cupia paremmalta kuulostanut vaikkapa Salibrandy Cup?

Perjantaina kakkosdivisioonan Turun Weikot isännöi suurta ja mahtavaa Itä-Helsingin ihmettä, SSV:tä, cupin neljännellä kierroksella. Ottelun markkinointi oli tehonnut täkäläiseen urheiluväkeen, ja Samppalinnan palloiluhalli oli niin pullollaan katsojia, ettei kaikille löytynyt istumapaikkaa. Katsojia oli vajaat 380, ja yksinkertaisen matematiikan mukaan katsojatulot olivat noin 1900 euroa. Se lienee oikein tervetullut lisäys kakkosdivisioonaseuran budjettiin.

SSV voitti 11—2 ja — kuten Turun Sanomat otsikoi — oli TuWelle pari numeroa liian suuri, vaikka kokoonpanossa oli vain osa SSV:n nimimiehistä. Ykköskenttä Wilhelm Wainio — Mikael Järvi — J.-P. Lehtonen, Kari-Matti Ratsula — Timo Toivonen oli perushyvä. Ensimmäisessä erässä Järven paikalla pelasi Tommi Ahola, eikä Järvi käynyt kentällä kuin pari hassua kertaa keskialoituksessa, mutta toiseen erään Ahola siirrettiin SSV:n toiseen kentälliseen. Lehtonen oli Lehtonen, muttei missään vaiheessa oikein kunnolla perustanut toimistoaan Weikkojen kenttäpäätyyn.

Ensimmäisessä erässä TuWen otteissa näkyi hermoilu ja pelikovuuden hakeminen. Liigan meiningistä ottelu jäi yleisesti ottaen jälkeensä melkoisesti, vaikka tarkkasilmäisimmät huomasivatkin J.-P. Lehtosen jopa tuuppaavaan tasapainonsa menettäneen weikon nurin poikittaisella mailalla. Pariin otteeseen pelin aikana Weikko-pelaaja yritti ottaa mittaa Kari-Matti Ratsulan kulmapelistä, mutta Ratsula näytti pysyvän hyvin pystyssä.

Ottelun tyylikkäimmistä henkilökohtaisista suorituksista vastasi TuWen Mikko Reuna, kun hän harhautteli ja hallitsi palloa keskialueella. Samppalinnan kenttää oli lyhennetty tavanomaisesta parilla metrillä, minkä vuoksi Reunallekin sattui ottelussa useita hyviä vetopaikkoja. Laukaukset painuivat kuitenkin kerta toisensa jälkeen ohi maalin. Toisessa erässä Reuna pääsi läpiajoon, mutta kädet olivat kohmeessa ratkaisuhetkellä. Sen jälkeen TuWe näytti rentoutuvan. Hetken päästä joukkue teki avausmaalinsa 1—5:een ylivoimalla ja tuhosi Janne Fyhrin haaveet nollapelistä. Toiseen tilanteen nähneeseen silmääni ja Turun Sanomiin luottaen Kari Kylä-Kaila viimeisteli maalin edestä Reunan tarjoileman pallon verkkoon. Siitä hetkisen kuluttua Reuna onnistui itsekin maalinteossa. Kahden erän jälkeen tilanne 2—5 ei ollut hullummin kakkosdivarijoukkueelta, mutta kolmannessa sitten repsahti pahemmin.

SSV teki kuusi maalia, joista viimeisen vain kaksi sekuntia ennen peliajan päättymistä. SSV pelasi alivoimalla, kun ajassa 59.50 se sai vapaalyönnin vastustajan päädystä. SSV-koutsi Mika Ahonen otti aikalisän, ja helsinkiläiset hakivat vielä yhden maalin. Maalin jälkeen SSV haki vielä yhtä maalia, kun se otti maalivahdin pois ja haki aloituksesta viidellä pelaajalla kahden sekunnin maalia. Homma ei kuitenkaan toiminut, sillä ensimmäinen aloitusyritys sählättiin ja vaikka tuomari määräsi aloituksen uusittavaksi, soimaan päässyt loppusummeri vei kaikkien keskittymisen jo iltaoluelle. Toinen aloitus olikin sitten vain muodollisuus, eikä pikamaalia päästy näkemään.

SSV:n kakkosessa pelasivat Tommi Ahola, Markku Pitkänen, Joni Hiltunen, Juha Kivilehto ja Jani Kosonen sekä ensimmäisessä erässä myös Felix Fagerström. Kentällinen vastasi illan komeimmasta maalista, kun Kosonen syötti toisessa erässä keskiviivalta ristipäätyyn, josta Hiltunen tai Pitkänen (sori, enpä muista kumpi) kiilasi maalille ja nosti tyylikkäästi takaylänurkkaan.

TuWen ja SSV:n kohtaaminen ei ollut maaginen, mutta se oli silti mukava näyttö siitä, että salibandyssäkin cup on hyvä tapahtuma. Turkulaisyleisö pääsi näkemään maajoukkuepelaajia pelaamassa oma kylän (no okei, kaupungin) kakkosdivarijoukkuetta vastaan. Paraikaa ykkösdivarijoukkue FBC tarjoaa vastaavan mahdollisuuden Halisissa samalla cup-kierroksella, mutta ainakaan tämä Avokatsomon edustaja ei ole lähtenyt paikan päälle. Kovasti kuitenkin mietin, että kelleköhän gunnerslaiselle siellä huudellaan ja mitä, kun perjantaina J.-P. Lehtoselle huudettiin — yllättäen — parturikäynnin puolesta? Huuto kuului tosin vain kerran, mutta sitäkin selvemmin.

Teksti-tv kertoo, että AFC Campus on selvinnyt jatkoon kirkkonummelaisesta PoResta maalein 6—0, joten kävi FBC:lle miten tahansa, Turkuun on vielä mahdollista saada näytille salibrändyn cup-huuman viidennes kierros.

Kommentit

  1. 18.10.2004 klo 15.55 Peluri:

    YleX Cup kuulostaa ihan hyvälle nimelle. Salibrandyn ongelma on mielestäni se, että nimeä luullaan herkästi väärinkirjoitetuksi ja vaikka kyseessä onkin ihan hauska sanaleikki, niin Salibandylla ei ole varaa nykyisellä tunnettavuudellaan vielä tehdä sanaleikkejä..

  2. 19.10.2004 klo 19.02 Samuli:

    No joo, tuossa heitossa Salibrandy Cup -nimen puolesta en ollut kyllä ihan tosissani.


Avokatsomo 2003—2008