tiistaina 30. marraskuuta 2004

Jääkiekko ei lopu koskaan

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 14.16. Aihe: jääkiekko.

IS Urheilu 30.11: HIFK-veskari Lundell löysi huippuvireen

IS Veikkaaja 30.11: HIFK kaatuu viimeistään ratkaisupeleissä maalivahtiongelmaan

Ja taas on toimituksessa hihitelty omalle nokkeluudelle.

Finnjewel Oy puolestaan kertoo tekevänsä kulttuuriteon ja julkaisevansa syksyllä 2005 suomeksi parhaan ikinä lukemani urheilukirjan. Teos on tietenkin ex-NHL-maalivahti, lakimies, kirjailija ja ministeri Ken Drydenin The Game.

Toivottavasti käännöksestä tulee hyvä.

1 protesti · Linkki tähän juttuun

maanantaina 29. marraskuuta 2004

Erä-Jorma ansaitsee oman merkintänsä

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 12.47. Aihe: sekalaiset.

Maanantai-iltapäivän alkajaisiksi tekee mieli tuupata jotain Avokatsomoon, ja koska aika ei nyt taida riittää eilisen naisten salibandyn YleX Cupin välieräottelun TPS—Top Team muistelemiseen, ryöstetäänpä aihe maanmainiosta nettimanageroinnista, Hattrickistä.

Yksi HT:n kuuluisimmista suomalaisista on Erä-Jorma Ahoniemi, joka ei ole noussut kuuluisuuteen niinkään pelitaitojensa vaan nimensä perusteella. Kuka Erä-Jorma on ja mitä hänelle kuuluu, sitä kerrotaan jatkuvana tositarinana HT-Suomen foorumin viestipuussa Tässä otsikossa seurataan Erä-Jorma Ahoniemen urakehitystä!.

· Linkki tähän juttuun

sunnuntaina 28. marraskuuta 2004

Joskus rusahtaa niskassa

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 0.09. Aihe: salibandy.

I have pulled groins and hamstrings, stretched, twisted, and bruised uncounted times various other things, sent my back into spasm twice, broken a toe, and torn the cartilege in one knee. In almost eight years, after more than 400 games and 1000 practices, that’s not much.

- Ken Dryden: The Game

Konttailin maalin edessä, kun kuolleesta kulmasta spurtannut hahmo osui vasemman korvan kohdalle. Niskasta kuului rusahdus ja suorin vartaloin kerien päädyin toiselle tolpalle. Arvioin vaihtoon juoksevan vastustajan noin satakiloiseksi.

Ei sen pahempaa. Illan särkee päätä ja huomenna niska on jäykkä, mutta ne hoituvat Buranalla.

Salibandymaalivahdilla vaarassa ovat lähinnä sormet. Joskus olen luutunnut maalin edestä verta ja etsinyt laastaria, mutta edes lääkärin apua ei ole tarvittu.

Koppa suojaa silmät ja hampaat, ja polvivammojakin näkee vähemmän kuin kenttäpelaajilla. Toki varpaiden sätkiminen alakulmiin vinguttaa polvien nivelsiteitä, mutta se on hidasta hivutusta.

Selkä ottaa joskus itseensä. Aikanaan kerran siinä määrin, että pari päivää kävin vessassakin konttaamalla.

Pallo tekee kipeää varsinkin läsähtäessään paljaaseen kaulaan, reiden sisäpintaan tai nännin kohdalle, mutta se ei murra luita kuten kiekko. Peilissä näkyy punaisia pusuja, joskus mustelmia ja ruhjeita. Peleissä laukauksia tulee loppujen lopuksi vähän, mutta harjoituksissa perättäiset lämärit samaan kohtaan saavat irvistelemään.

Through a season, a puck hurts like a long, slow battering from a skillful boxer, almost unnoticed in the beginning, but gradually wearing me down, until two or three times a year, I wake up in the morning laughing / moaning with each move I make, and feel a hundred years old. It is on those days and others that when practice comes, I shy away.

- Ken Dryden: The Game

· Linkki tähän juttuun

perjantaina 26. marraskuuta 2004

Kisojen parhaat pukeutujat

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 14.18. Aihe: salibandy.

Salibandyn arvokisoissa näkee tyyppejä, jotka pukeutuvat muita huolitellummin. Miehet identtisiin pukuihin ja solmioihin, naiset jakkupukuihin ja huiveihin.

He kulkevat aina pareittain.

Hissin kello kilahtaa, ovet aukenevat ja he astuvat hotellin aulaan melkein huomaamaton urheilukassi olalla. He liikkuvat saatettuina, hymyilevät kohteliaasti ja nousevat kuljettajien ohjaamiin umpiautoihin.

He ovat erotuomareita.

Kulissien takaisia havaintoja erotuomareista tyttöjen MM-kisojen ajalta voi lukea Tampereen Salibandyerotuomarikerhon eli TASEen sivuilta.

Alan ehdoton klassikko on tietenkin Sipan kisapäiväkirja miesten MM-turnauksesta 2004.

· Linkki tähän juttuun

TPS 16-7 SBS Pori

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 12.18. Aihe: TPS.

Caribiasta purkautunut salibandy-yleisö kuhisi vain yhtä, äänetöntä kysymystä: joko nyt? Joko nyt TPS sai laskettua sen kuvitteellisen käsijarrun? Joko nyt aukesi peliä kalvanut henkinen takalukko?

Turun Palloseura oli torstaisen SBS Pori -ottelun kolmannessa erässä juuri niin pelottavan tehokas kuin mitä siltä on tällä kaudella odotettu. Onnistumiset seurasivat toisiaan, ja mikä hienointa, niitä siunaantui muillekin kuin ykkösketjun pyhälle kolmiyhteydelle, Janne Mikkoselle, Janne Pekkariselle ja Aki Halolle.

» Lue koko juttu

· Linkki tähän juttuun

torstaina 25. marraskuuta 2004

SM-liigan tuloksia 25.11.04

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 23.18. Aihe: jääkiekko.

JYP - Ilves 3-0
Lukko - TPS 1-2 rl.
Tappara - Jokerit 2-0
Ässät - HPK 1-0

Kuulemma kevään pudotuspeleissä pelataan yleensä tarkempaa puolustuspeliä ja otteluista tulee vähämaalisempia.

6 protestia · Linkki tähän juttuun

keskiviikkona 24. marraskuuta 2004

Sata menee rikki

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 23.31. Aihe: salibandy.

Kun Salibandyliigan runkosarja kaudella 2003—2004 päättyi viime maaliskuussa, useat pelurit Tero Karppasen johdolla puhkoivat vanhoja yhden kauden tehopiste-ennätyksiä. Järkyttävää tehokkuutta, totesi Avokatsomo.

Kommenttiosastolla muisteltiin silloin Mika Kohosen utooppista 107 pisteen kertymää Ruotsissa kaudella 2000—2001 ja heräteltiin kysymystä, mihin seuraavalla kaudella — siis tällä nyt käynnissä olevalla — oikein Suomessa yllettäisiin. Olihan Kohonenkin palaamassa takaisin Happeen etulinjaan.

Vastaus on: sataset paukkuu! Ensimmäisenä tuon rajan yli ei kuitenkaan ole painelemassa Mika Kohonen, jonka tehot 24+63 tekevät yhteensä ”vain” 87 pistettä. Kohosen sijaan kunnian korjaa Classicin Sami Nyman. 68+37 on yhteensä ei enempää eikä vähempää kuin 105 pistettä. Nyman tunkeutuu tuonne kartoittamattomaan satasen ulottuvuuteen yksin, sillä muista tällä päivämäärällä Salibandyliigan pistepörssin kymmenen parhaan joukkoon yltävistä ei tasaisen vauhdin laskukaavan perusteella ole hänelle kaveriksi.

Toivotaan, että Nyman, Kohonen ja kumppanit pelaavat ehjät kaudet, niin että ennätyksiä murskattaisiin taas kauden päätteeksi.

Sarjassamme saattaa kiinnostaa ja melkein jopa liittyy asiaan: flest poäng av en spelare under en säsong i herrarnas Elitserien och muita ruåtsalaisia salibandyennätyksiä.

1 protesti · Linkki tähän juttuun

Suomalainen luovuus

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 14.59. Aihe: jalkapallo.

Ruotsin Allsvenskanissa pelaavan Örgryte IS:n suomalaisvalmentaja Jukka Ikäläinen on saamassa potkut. Niin uutisoi muun muassa Turun Sanomat.

Helsingin Sanomilla on päivän lehdessä aiheesta enemmän.

Ikäläinen jatkanee kuitenkin Örgrytessä muissa tehtävissä. Hänelle ollaan tarjoamassa managerin paikkaa.

Ikäläisen valmentama joukkue säilytti tällä kaudella sarjapaikkansa vasta karsintojen jälkeen. Edellisellä kaudella Örgryte oli neljäs. Joukkue oli toki heikentynyt ja nuorentunut täksi kaudeksi, mutta se ei vähentänyt suomalaiseen kohdistunutta kritiikkiä.

Sarjapaikka varmistui vierasmaalisäännöllä Assyriska Föreningeniä vastaan. Vieraissa tuli takkiin 1—2, mutta kotona onnistuttiin saamaan 1—0-voitto.

Vaan ei sillä, että tässä sinänsä olisi mitään mielenkiintoista.

Mielenkiintoista on se, miten juttu jatkuu.

Ikäläinen yllättyi jo aikaisessa vaiheessa kautta ruotsalaisten jalkapalloilijoiden halusta pelata organisoidusti jopa hyökkäyspäässä. Hän myöntää kulttuurieron Suomen ja Ruotsin jalkapalloilijoiden välillä.

”Pelaajat ovat vaatineet kurinalaista taktiikkaa. He eivät suosi luovuutta eikä inspiraatiota”, Ikäläinen ihmetteli.

Niin. Luovuus ja inspiraatio. Nuo suomalaisen jalkapallokulttuurin perinteiset tunnusmerkit.

Koska en tunne jalkapallovalmennusta enkä -taktiikkaa sen kummemmin, jokin tässä jää ymmärtämättä. Näppituntumalta luulisi, että luova pelaaminen olisi ruotsalaisten, ei suomalaisten omaa alaa.

Eivätkö nimenomaan ruotsalaiset osaa arvostaa yksilöiden vahvuuksia joukkueessa?

3 protestia · Linkki tähän juttuun

Pitkä lyhyt viimeinen sekunti

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 0.09. Aihe: salibandy.

Salibandyn Ruotsin Elitserienissä AIK voitti viime viikolla Falunin 7-6 Conny Vesterlundin ajassa 59.59 tekemällä maalilla.

AIK:n sivujen mukaan Falun on nyt laittanut juristit asialle laatimaan ottelusta vastalausetta. Falunin mielestä maali syntyi yliajalla.

Kuulostaa kummallisen tutulta.

· Linkki tähän juttuun

tiistaina 23. marraskuuta 2004

Tekojään alla vuoristopuron raikkaus

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 10.21. Aihe: jääkiekko, sekalaiset.

Konahdusten Kymijoki Lauri Hollo kertoo SoneraPlazalla, miksi opetusministeriön huoli alkoholimainonnasta urheilussa on tyhmää.

Ihmisen järkeen on jaksettava edelleen luottaa. Ei nuori jääkiekkofani mene pelin jälkeen Alepaan kaljaostoksille, vaikka joukkueiden pelipaidoissa lukeekin panimon nimi.

Luotetaan vaan. Ei mainonta vaikuta menekkiin mitenkään. Mutta ei kerrota sitä panimoille ettei rahantulo lakkaa.

· Linkki tähän juttuun

maanantaina 22. marraskuuta 2004

Lumijänis ja Harjuvaarat

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 11.21. Aihe: sekalaiset.

Koulussa meillä oli äidinkielen tunnilla sijainen, joka kysyi, onko kukaan lukenut Juhani Peltosen kirjoja.

Me kolme viittasimme innokkaasti.

Rennosti opettajanpöydällä istuen sijainen osoitti P:tä, nyökkäsi ja kysyi, mitä kirjoja.

”Hakasta Hampuriin”.

Sijainen meni vakosamettisen pikkutakkinsa sisällä mietteliääksi ja pohti, ettei muista Peltoselta sen nimistä teosta.

Sinä päivänä meille selvisi, että HSV:ssäkin pelanneen Schneehaasen lisäksi on olemassa myös sen niminen kirjailija.

Sekä urheilusta että kirjoista tykkääville oli vielä 70-luvulla niukasti tarjontaa. Hevostytöille riitti luettavaa enemmän, mutta taisin jaksaa vain Hevoshoitola Varsanjalan. » Lue koko juttu

2 protestia · Linkki tähän juttuun

sunnuntaina 21. marraskuuta 2004

FBC Turku 0-5 TPS

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 21.29. Aihe: TPS.

Lauantain paikallisherkku on ehtinyt jäähtyä. Jatkoksi TPS:n puhtaalle 5—0-voitolle FBC Turusta paukahti sunnuntaina Hämeenlinnan-tuliaisina 3—9-tappio FT Trackersille. Yritetäänpä silti päästä ajassa kotva taaksepäin ja panna paikallisottelun tunnelmia pakettiin.

» Lue koko juttu

· Linkki tähän juttuun

lauantaina 20. marraskuuta 2004

Tänään: TPS vastaan FBC

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 16.03. Aihe: TPS.

Niin. Kahden ja puolen tunnin kuluttua se alkaa. Kauden ensimmäinen turkulainen paikallisottelu salibandyn I divisioonan länsilohkossa. FBC—TPS.

Turun Sanomat puhuu paikallisvaltikasta. Viime kaudella FBC voitti kahdesti ja TPS kerran. Joka kerran ero oli vain yhden maalin mittainen. Kahdesti mentiin jatkoajalle. Tasaista odotetaan nytkin.

Joukkueiden kotisivujen keskustelupalstat (TPS:n, FBC:n) puhuvat valmentajanpaikoista. Molempien joukkueiden valmentajia odottaa potkut. Backman siirtyy Espoon Oilersiin. Nykky on nähty Turussa. Luukkosen seuraajalla on jo nimi paperissa.

Tämä avokatsomolainen ei tiedä, mistä puhuisi. Tälle avokatsomolaiselle paikallisottelu on ensimmäinen laatuaan. Viime kaudella meni kolmesti ohi. Niin. Myöntämisen pitäisi kai hävettää.

Sanonko vai enkö sano? Sanon: Kerta se on ensimmäinenkin.

Sitten toisaalle. Harmi ettei SBS Porista ollut sotkemaan sarjakärjen menoa: Blue Fox haki pisteet Porista maalein 10—9.

· Linkki tähän juttuun

perjantaina 19. marraskuuta 2004

Siniketun paljastetut hampaat

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 17.56. Aihe: salibandy.

Pietarsaaressa käydään kuumana.

Blue Fox FBC selvisi salibandyn YleX Cupin välieriin Espoon Oilersia vastaan ja sai arvonnassa kotiedun. Paitsi että ei saanutkaan. Blue Fox ei voi pelata ottelua tutussa Runeberg-salissaan, se kun ei täytä sarjamääräysten minimimittoja.

Ensi viikon sunnuntaina näemme, ilmestyykö uudeksi pelipaikaksi valittuun Härmän Kuntokeskukseen bussilasteittain ärsytettyjä Blue Fox -faneja, jotka kannustavat suosikkinsa cupfinaaliin.

3 protestia · Linkki tähän juttuun

Rangaistuslaukaus on kaksintaistelu

Kirjoitti: Anssi Koskinen. Ajassa: 15.40. Aihe: jääkiekko, linkit.

HockeyBlogin tarjoiltua eilen mainiota lämäriviihdettä Avokatsomo nokittaa vähemmän kaupallisella, mutta vähintään yhtä hauskalla nettilätkällä. Kiekko keskelle. Väinö vs. Arttu. Tässä on jotain samaa kuin muinaisessa Wayne Gretzky Hockeyssä Amigalle.

1 protesti · Linkki tähän juttuun

Kuuleeko Singapore

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 13.29. Aihe: salibandy.

Kas, salibandyn naisten ensi kevään MM-kisojen sivut ovat verkossa.

Kovin keskeneräisinä kylläkin.

· Linkki tähän juttuun

torstaina 18. marraskuuta 2004

Salibandyn HIFK ja Jokerit

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 14.42. Aihe: jääkiekko, salibandy.

Pikemminkin keskustelupalstana tunnettu salibandy.org on julkaissut 10-vuotisjuhliinsa valmistautuvan HIFK:n salibandypuolen toiminnanjohtajan Jouni Ritarin haastattelun. Erotuomari Tommi Riihimäki puhuttelee HIFK:n Tedy Salutskij'a.Lähestyisiköhän palsta Jatkoajan konseptia, joka on onnistuneesti jutuin höystettyä keskustelua tai vastoinpäin?

Taannoisen paikallisottelun alla HIFK Fan Club tituleerasi lajin mahtiseura SSV:tä ”salibandyn Jokereiksi”.

Oikeastaan on pikemminkin päinvastoin.

Stadin salibandyssa 2000-luvun SSV muistuttaa 1970-luvun jääkiekko-HIFK:ta samalla kun salibandyn HIFK:n osaksi lankeaa olla sen ajan Jokerit.

SSV on vakaa kestomenestyjä, jossa nimekkäistä pelaajista pidetään huolta ja perhe, anteeksi joukkue, viedään välillä yhdessä vaikkapa ulkomaille tai laskettelemaan. Kummisetänä taustalla häärii hötkyilemätön manageri, joka ei vaivaudu värikkäisiin kommentteihin tai suuriin muutoksiin, kun homma toimii sellaisenaankin.

HIFK:n leirissä muristaan rahalla kootusta ostojoukkueesta ja korostetaan omaa juniorityötä samalla, kun viimeisimmästä ja ainoasta mestaruudesta (joka tuli nimekkäällä ostojoukkueella) on yhä enemmän aikaa. Naapurileiriin lentää provosoivia kommentteja ja haasteita, joihin naapuri ei vaivaudu vastaamaan.

Jääkiekossa HIFK:n ja Jokereiden asetelma keikahti sittemmin. Käykö SSV:n ja HIFK:n kohdalla vielä samoin?

HIFK:n salibandyhistoriassa on kaksi aikaa. Salibandy-HIFK:n luojan Mika Kaltalan joukkueella oli brändi, punapaidat ja yhteistyökumppanit, muttei huippupelaajia. Parhaaksi saavutukseksi jäi kevään 1998 pronssi.

Fuusio VFT:n kanssa keväällä 1999 toi HIFK:hon Myyrmäen maun - ja menestyksen. Porvariston hillitty charmi oli uudesta HIFK:sta kaukana, mutta heti ensimmäisellä kaudella tuli Suomen mestaruus ja seuraavana talvena ensimmäisenä suomalaisjoukkueena miesten Euroopan Cupin voitto.

HIFK Salibandy juhlii 10-vuotista taivaltaan itsenäisyyspäivänä. Pasilan Urheiluhallissa vastaan asettuu Salibandyliigaa dominoiva Tampereen Classic.

· Linkki tähän juttuun

tiistaina 16. marraskuuta 2004

Oi niitä aikoja

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 23.03. Aihe: salibandy.

Viikon Veikkaajassa haikaillaan persoonia tällä kertaa salibandyyn, ja ennen asiat olivat siinäkin lajissa paremmin. Ainakin Josban entisen valmentajan ja sielun Antti Ruokosen mielestä. » Lue koko juttu

6 protestia · Linkki tähän juttuun

maanantaina 15. marraskuuta 2004

Lopuksi katoaa pressikeskus ympäriltä

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 23.12. Aihe: salibandy.

Tyttöjen MM-kisoissa pelit raportoitiin tutulla kaavalla. Pressi paketissa.Minä katsoin ottelun ja kävin summerin soitua puhuttamassa valmentajaa. Kuvat ottanut kollega jututti samaan aikaan sovittua pelaajaa.

Pressissä naputtelin sitten yleisjutun samalla kun toinen kirjoitti puhtaaksi pelaajapätkän, siirsi kuvat koneelle ja käsitteli niistä muutaman nettijuttuun. Lopuksi koottiin palasista valmista ja työnnettiin verkkoon. Tai itse asiassa sinne meni ensin versio 1, jota sitten täydenneltiin.

Finaalipäivänä tahti kiristyi, kun ilmeni, että kisojen ja pressihuoneen pitää olla purettuina 16.30. Klo 17 alkoi nimittäin samoissa tiloissa Nokia Mission tilaisuus 3 000 hengelle. » Lue koko juttu

· Linkki tähän juttuun

Tepsiläiset Suomen puolesta

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 20.11. Aihe: TPS, salibandy.

Viikonloppuna Suomen salibandyn nuorisomaajoukkueet kunnostautuivat: tyttöin MM-kisoista tuli ”se” hopea ja poikain Founders Cup -taival päättyi turnausvoittoon. Molemmissa maajoukkueissa oli tepsiläisedustus. Kerätäänpä tähän talteen vähän statistiikkaa ja linkkejä.

Annika Eisanen ja Janette Loponen pokkasivat MM-hopeaa. Eisanen pamautti viidessä ottelussa tehot 4+1 ja sijoittui jaetulle 24. sijalle MM-kisojen pistepörssissä. Loponen jäi vaille peliminuutteja tilastomerkintöjä, kun Hanna Sihlman ja Sanna Sihvo kävivät napsimassa itselleen kaikki suomalaistorjunnat. Turkulainen kirjoittaa Eisasesta ja Loposesta otsikolla Uranuurtajat.

Poikain Founders Cupissa Suomi kohtasi Sveitsin ja Ruotsin. Sveitsi taipui 3—2 ja Ruotsi huikeasti 10—5. Jarkko Penttinen teki molemmissa otteluissa kaksi maalia. Mikael Lax antoi Ruotsia vastaan syötön Suomen 7—4-maaliin.

Näin on taas taltioitu pala urheiluhistoriaa Avokatsomon arkistoon. Sieltä sitä sitten on parin vuoden päästä hauska lueskella, että joo — tuohan tosiaan tapahtui joskus muinoin. Toivottavasti linkit toimivat vielä silloin.

2 protestia · Linkki tähän juttuun

perjantaina 12. marraskuuta 2004

Freebord

Kirjoitti: Anssi Koskinen. Ajassa: 23.20. Aihe: sekalaiset.

Jossain, kauan sitten (internet-ajassa), olen nähnyt tämän laitteen aiemmin: Freebord on lumilauta, joka ei tarvitse lunta. Videollahan tämäkin selviää (muodossa flash, 12,5 Mt). Avokatsomo ei vastaa stop-merkkien huomioimatta jättämisistä.

Syöttöpiste menee Josh Rubinille.

· Linkki tähän juttuun

Seurannassa Janne Mikkonen & Erno Tyni

Kirjoitti: Anssi Koskinen. Ajassa: 14.52. Aihe: TPS, salibandy.

TPS Salibandyn WEBtiimi (en kuitenkaan minä) analysoi kahden pistenikkarin suoritukset taannoisessa TPS - Blue Fox -ottelussa. Pitäiskö syöttää vai vetää ihan ite?.

2 protestia · Linkki tähän juttuun

torstaina 11. marraskuuta 2004

Tytöt irti Urheilukanavalla

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 18.17. Aihe: sekalaiset.

TV:ssä nähdään ensi kertaa tyttöjen salibandya, kun Urheilukanava näyttää perjantaina klo 18 alkavassa suorassa lähetyksessä MM-kisojen ottelun Suomi-Sveitsi.TV-tuotanto valmiina otteluun

Tänään Sveitsi varmisti välieräpaikan ja nousi kolmannessa erässä 4-3-voittoon Tshekistä oltuaan vielä toisella tauolla kaksi maalia tappiolla.

Tshekin tytöille tappio oli kova pala. Useampi kuin yksi pelaaja kyyhötti pelin jälkeen pitkään penkillä kasvot käsissä ja kyyneleet sormien välistä valuen.

Suomi kohtaa hetken päästä Saksan ottelussa, josta odotetaan murskajaisia.

Mielenkiintoista nähdä huomenna, miten tyttösäbä on Aleksi Alestalolla hallussa. Hädän tullen hän voi kysyä apua kommentaattorina toimivalta maalivahtilegenda Kati Suomelalta.

· Linkki tähän juttuun

Carl Lewis

Kirjoitti: Anssi Koskinen. Ajassa: 14.34. Aihe: linkit.

Yksi yleisurheilun legendoista, Carl Lewis (nyk. näyttelijä) esittää kappaleen Break it up (Quicktime, 4,5 Mt) yhtyeensä Carl Lewis and the Electric Stormin kanssa. Tuotantovuosi on 1987 ja meno sen mukaista. Tyylillisesti liikutaan jossain David Hasselhoffin ja Matti Nykäsen välimaastossa.

1 protesti · Linkki tähän juttuun

keskiviikkona 10. marraskuuta 2004

TPS 5-4 Ilves

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 20.47. Aihe: TPS.

TPS kohtasi tiistaina Caribiassa Ilveksen. Nihkeää oli. Tepsiläisille unohtui taas kahdeksi ensimmäiseksi eräksi käsijarru päälle eikä 5—4-voittoa voinut pitää ansaittuna. Tärkeä se varmasti oli, ja niin Palloseuran pelaajien kuin kannattajienkin oli varmasti mukava lähteä kotiin, kun sarjapisteet jäivät Turkuun, mutta TPS-joukkueen otteet eivät vieläkään päässeet vakuuttamaan. Kauden avausottelun 7—1-Trackers-murskajaiset ovat jääneet odottamaan vertaistaan.

» Lue koko juttu

· Linkki tähän juttuun

Aape ja liiton herrat

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 18.15. Aihe: salibandy.

Nurmijärveläisen salibandyseuran SB-Pron manageri Aape Laitalainen ravistelee ”salibandyliiton herroja” Keski-Uusimaa-lehdessä.

- Liitosta löytyy virastolla viihtyviä pukumiehiä, jotka ovat etääntyneet lajista. Liitto nukkui onnensa ohi, kun Suomessa syntyi MM-hurmos kotikisoissa 2002, toteaa Laitalainen.
Salibandyliiton omistama osakeyhtiö SSBL Salibandy Oy ei ole Laitalaisen mukaan löytänyt tarpeeksi tehokkaita lääkkeitä pääsarjojen eteenpäin viemiseksi.

Asioita verrattain läheltä seuranneena en oikein tiedä, mitä Laitalainen tarkoittaa lajista etääntymisellä. Ainakin Salibandyliigan toimitusjohtaja Risto Kauppinen vietti eilen 15 tuntia Tampereen MetroAuto Areenalla muun muassa kiinnittämässä tyttöjen MM-turnauksen laitamainoksia ja järjestäjien sekä joukkueiden välisessä technical meetingissä.

Huolestua voisi sen sijaan siitä, että liigan toimistolla työskentelee tasan kaksi (!) henkilöä eli toimitusjohtaja ja kilpailupäällikkö pyörittämässä Salibandyliigaa, naisten liigaa ja miesten I divisioonaa.

En tiedä, kuinka paljon heille jää sen kaiken päälle aikaa viedä pääsarjoja eteenpäin.

Ehkä tuore Nurmijärven kunnanvaltuutettu Aape Laitalainen pääsee hyvinkin pian toimimaan konkreettisesti tilanteen korjaamiseksi. Hän on ehdolla Salibandyliiton hallitukseen, joka valitaan liittokokouksessa tämän kuun lopussa.

· Linkki tähän juttuun

tiistaina 9. marraskuuta 2004

TPS - Ilves: kaksi kuvaa

Kirjoitti: Anssi Koskinen. Ajassa: 23.37. Aihe: TPS, kuvat.

Avokatsomon kuvatoimitus ryhdistäytyy ja raportoi illan divarimatsista jo saman vuorokauden puolella.

Vapaalyöntibalettia

Kaaripallojen vippailu veskarille on ainoastaan tylsää, mutta nämä vapaalyöntikiemurat, joissa pallo hylätään pillin viheltäessä - ne ovat jotenkin viihdyttäviä.

Takakulmalla

Kamera on ehtinyt kääntyä oikeaan kohtaan, mutta tällä kertaa pallo viuhuu ohi takakulmalla päivystävän Aki Halon.

· Linkki tähän juttuun

Taas uudet jaot

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 13.43. Aihe: jääkiekko.

Kimmo Timonen pelasi kolme ottelua Luganossa ja siirtyy nyt Brynäsiin, josta jatkaa kevätkaudeksi omaan seuraansa KalPaan. Paitsi jos NHL alkaa ja pitää ilmoittautua palvelukseen siellä.

Kuka pistäisi paremmaksi ja vetäisi vaikka ensimmäisen erän Pasilassa Jokereissa siirtyäkseen sitten pikakuljetuksella Mankkaalle pelaamaan kolmannen erän Bluesissa?

Wanhanaikaisena muistelen niitä aikoja, kun pelattiin samassa joukkueessa edes syksystä kevääseen. Silloin Tony Ariman, Anssi Melametsän ja Aarre Kourulan siirto Jokereista IFK:hon oli sensaatio ja skandaali, joka piti riidellä loppuun käräjätuvassa.

Mitä ja ketä nykyfanit kannattavat, kun joka peliin tehdään uudet jaot?

Värikkäitä paitojaan?

3 protestia · Linkki tähän juttuun

Paikallispeli veti 1 100

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 10.41. Aihe: salibandy.

Elitserienin maanantain paikallispelissä Balrog hävisi AIK:lle 4-5.

Jatkoajalla Conny Vesterlund sai ratkaista viidellä kolmea vastaan, kun Hannes Öhman oli puhunut itselleen 2+10 minuuttia Andreas Johanssonin saatua jo kakkosen. Öhman ehti kuitata itselleen jo toisessa erässä 2+2 minuuttia.

Illan herkkupala oli Balrogin neljäs maali, jonka Alexander Nede kietaisi ylivoimapelissä ilmaveivillä. Pallo kävi lapaan liimautuneena kaikissa ilmansuunnissa ennen kuin räpsähti AIK:n maalin kattoon, ja videohan löytyy SVT:n sivuilta.

Botkyrkahalleniin oli ahtautunut 1 100 katsojaa, ja laji kiinnostaa muutenkin. Elitserienin syksyn katsojakeskiarvo on toisella tuhannella.

· Linkki tähän juttuun

maanantaina 8. marraskuuta 2004

Varmastiko olette juosseet maratonin?

Kirjoitti: Anssi Koskinen. Ajassa: 23.35. Aihe: juokseminen, kuvat, omat.

The Morning News tarjoaa Rion Nakayan kuvasarjan Faces of the Marathon New Yorkin maratonin juosseista ihmisistä. Ihmeellisen kirkkaita ovat juoksijoiden ilmeet, ilmeisesti 42 kilometriä saa liikkeelle hien lisäksi myös ne mystiset endorfiinit.

Kotoisen Ruisriikin maalialueella ihmiset istuskelevat nurmikoilla lipitellen kuumaa ja makuaistin turruttavaa, mutta silti ihmeen makoisaa soppaa. Lidingöloppetissa haettiin varusteet karsinoista, diplomit luukulta ja saatiin sponsorilimut kouraan, mutta ei sielläkään niitä muiden ilmeitä niin tullut katseltua. Hyvä olo oli kylläkin vaikka jalkoja vähän kihelmöikin.

· Linkki tähän juttuun

Salibandya maksalaatikkotehtaalla

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 11.05. Aihe: salibandy.

AC Myllypuroon tottunutta pelipaikka hieman jännitti, varsinkin kun muut pelaajat olivat sellaista astiakaapin kokoista nahkatakkijengiä, joilla oli Sotkan Tony Gardemaister-työtuolin kokoiset päät, ja joista ainakin neljällä oli rystyset ruvella ja vähän vanhaa mustelmaa naamassa.

Ajattelin, etten edes yritä puikottaa niitä.

Tuoreimmassa Tapanilan Erän liigajoukkueen MikroBitti-kolumnissa Teemu Siniranta kertoo, millaista on pelata salibandya Pietarissa.

Aina ei tarvita viimeisintä mailamallia ja säkillistä sälää.

1 protesti · Linkki tähän juttuun

sunnuntaina 7. marraskuuta 2004

TPS - Blue Fox: kaksi kuvaa

Kirjoitti: Anssi Koskinen. Ajassa: 23.00. Aihe: TPS, kuvat.

Jori Isomäki & Sami Matikainen

Anssi Savilampi ja Renny Niemi keskustelevat pelin lomassa

Viikko sitten näihin aikoihin ei oikein ollut virtaa jatkaa tepsikuvien sarjaa tänne, mutta nyt on ja sarja jatkuu. Hyvissä ajoin ennen tiistain Ilves-ottelua.

· Linkki tähän juttuun

Ikämieskauden avaus

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 0.48. Aihe: omat, salibandy.

Ensimmäiseksi piti muistella, mihin tungin pelikamat joskus viime huhtikuussa.

Kannettavia musiikkilaitteita en omista, mutta sentään kotona ennen lähtöä perusrytmiksi Led Zeppelin II.

Vaikka en vietä pelipäivää puhumatta tai käy erien välissä suihkussa, tietyt rutiinit on oltava. Hallilla kahvi, ehdottomasti, aina. Sitten vermeet ylle, kerran vielä vessaan, käytävällä hiki pintaan ja lyhyt venyttely. » Lue koko juttu

· Linkki tähän juttuun

lauantaina 6. marraskuuta 2004

Kaunein kymmenestä

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 1.02. Aihe: salibandy.

Salibandyliigan illan TV-ottelussa Josba ampui Espoon Oilersin verkkoon kymmenen palloa. Suosikkini niistä oli seitsemäs, jonka laukoi Henri Tuhkanen.

Tänään kauden toisen ja kolmannen osumansa tehnyt Tuhkanen katkaisi Jani Väänäsen huonon avauksen ja malttoi odottaa sen hetken, että Väänänen ryntää vastaan paikkaamaan erhettään. Sitten pallo pienellä näpäytyksellä kaverin mailan alta ja yksin läpi maalintekoon.

Jani Väänäsellähän oli aikanaan oma pelaajakorttinsa salibandyn kaikkien aikojen huumoripalstan Doctor Onlinen korttisarjassa. Kortti sijoittui ”blackout”-sarjaan, jossa Väänänen oli ”The President of Blackouts”.

1 protesti · Linkki tähän juttuun

perjantaina 5. marraskuuta 2004

torstaina 4. marraskuuta 2004

Pitkät päivät, hiljaiset hallit

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 14.23. Aihe: jääkiekko.

Mainio Hockey-blog mainitsee pitkän linjan NHL-erotuomarin Don van Massenhovenin, joka nyt pelien puuttuessa otti työpaikan autokauppiaana.

Hyvin tienanneet pelaajat voivat elellä säästöillään, mutta entä muut? Keitä kaikkia NHL:sta leipänsä tienanneita mahtaa nytkin kuunnella keittiössään seinäkellon raksutusta pino laskuja pöydällä?

Tietäisiköhän vaikkapa Hockey aiheesta lisää?

3 protestia · Linkki tähän juttuun

Rapakon takana kaikki on suurempaa

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 0.50. Aihe: salibandy.

Euroopan Cupin mestari Pixbo Wallenstam kohtaa sunnuntaina Elitserienin ottelussa paikallisvastustaja Warbergin. Ottelu pelataan Göteborgin Scandinavium-hallissa, ja lippuja kerrotaan myydyn jo 7 629 kappaletta.

Pixbo koettaa lyödä salibandyn seurajoukkueiden ottelujen yleisöennätyksen, joka on 8 064 katsojaa ja Ruotsin viime kevään loppuottelusta Balrog-AIK.

(Suomen vastaava ennätys on muuten 5 580 katsojaa, jotka saapuivat Joensuun Mehtimäen jäähalliin katsomaan Josban ja Oilersin välistä loppuottelua keväällä 2002.)

Tulevassa ottelussa on määrä nähdä myös Niklas Jihde, joka saapuu Sveitsin liigan Grasshopper-Club Zürichistä pelaamaan tämän yhden ottelun kotimaassaan.

Pixbo Wallenstam kaatoi tammikuussa Euroopan Cupin finaalissa Espoon Oilersin 10-7. Tutun näköisiä hihattomia paitoja vilahtaa sunnuntain ottelun mainosvideossakin (mpg, 2,5 MB). Kannattaa huomata myös Peter Runnestigin ilmaveivimaali.

· Linkki tähän juttuun

keskiviikkona 3. marraskuuta 2004

Otteluseuranta!

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 20.04. Aihe: TPS.

Porissa on hyvä meisinki. Ensinnäkin sieltä tarjotaan otteluseurantaa Salibandy.netissä ja toisekseen: TPS johtaa 5—3 ajassa 44.29! Viimeisimmän maalin on iskenyt Ville Veikkolainen Jussi Lännistön syötöstä.

Nyt on hyvä jännätä matsi loppuun.

Update: 50 minuutin kohdalla tilanne Tepsille edelleen 5—3!
Update: 51.32 Aki Halko 6—3:een Janne Mikkosen syötöstä!
Update: 54.32 Janne Pekkarinen 7—3:een Janne Mikkosen syötöstä!
Update: Porin kavennus ylivoimalla ajassa 59.24. Nou hätä, sanon.

Update: Noni, nyt on ottelu pelattu ja pöytäkirja tarjolla: Karhut—TPS 4—7. Yeah, baby!

2 protestia · Linkki tähän juttuun

Kettuilua ruotsalaiseen tapaan

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 11.01. Aihe: salibandy.

AIK ja Haninge kohtaavat perjantaina salibandyn Ruotsin Elitserienissä.

AIK lupaa ilmaisen sisäänpääsyn kymmenelle ensimmäiselle, jotka saapuvat paikalle videokameran kanssa. ”Koska ottelusta kuitenkin tulee selvityspyyntöjä, se tulee videoida mahdollisimman monesta kulmasta”, seuran sivuilla kettuillaan.

Viime keväänä samat joukkueet kohtasivat välierissä, ja hävittyään Haninge teki erotuomarien ratkaisuista vastalauseen vedoten muun muassa kuvaamaansa videoon.

Ilmainen sisäänpääsy ei koske vierasjoukkueen kannattajia, ja AIK haluaa oikeuden käyttää kuvattavaa materiaalia.

· Linkki tähän juttuun

tiistaina 2. marraskuuta 2004

Uutta tarinaa etsimässä

Kirjoitti: Mika Hilska. Ajassa: 23.14. Aihe: sekalaiset.

YLE ja SLU kohtasivat tänään Helsingissä vuotuisessa yhteisessä seminaarissaan.

SLU halusi kertoa, että sportti on dopingeista, busineksista ja kahvakiekosta huolimatta ihan mukava pehmoinen pörröinen juttu, ja olisi kiva, jos YLE aina välillä muistuttaisi kansaa siitä.

» Lue koko juttu

· Linkki tähän juttuun

Missä he ovat nyt?

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 10.23. Aihe: jalkapallo.

Valioliigan virallinen nettisivusto tarjoilee Where Are They Now? -osaston, jossa esitellään, minne elämä on vienyt liigassa esiintyneitä futaajia. Pari poimintaa: Tomas Brolin, Matthew Le Tissier ja Uwe Rösler.

· Linkki tähän juttuun

maanantaina 1. marraskuuta 2004

On jälleen matsi kohtalon

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 20.35. Aihe: sekalaiset.

HT-Suomen viihdeosasto ja tanssiorkesteri Hattulaiset räväyttää: lauluesitykset Pelimoottorin tango (mp3, sanat) ja Superjunnu (mp3, sanat) tulkitsevat suomalaisen Hattrick-kansan syvimpiä tuntoja rehellisesti suoraan sydämestä.

Pelimoottorin tangon kolme ensimmäistä säettä:

Pelimoottori on aina arvaamaton
Kaikki tiistaina voi olla toisin
Matsi eessäni aina on tuntematon
Pisteet vie joka määrätty lie

Matsi onnenkin antaa, se vie mukanaan
Kuinka muuttaa sen kulkua voisin
Miksi en saanut olla mä onnellinen
Sitä konffissa miettiä saan

Nyt kuulen matsin tuloksen
Se tappiollinen on
Se sielussani väräjää
Se henkii tuskaa ikävä[ä]
On kuolleet toiveet ja nousu myötä sen

Saanko luvan?

· Linkki tähän juttuun

TPS 4-6 Blue Fox

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 12.46. Aihe: TPS.

TPS — Blue Fox 4—6. Turkulaisyleisön olisi helppo voida pahoin Blue Foxista. Kahden supertähtensä, Jori Isomäen ja Erno Tynin, varaan pelityylinsä hionut pietarsaarelaisjoukkue ei ole menossa minnekään, mutta silti se vierailee Caribiassa poimimassa 6—4-voittoja. Viime kauden viimeinen kotiottelu päättyi samoihin lukemiin kuin eilinen peli, ja Avokatsomossa oltiin silloin yhtä katkerissa tunnelmissa kuin nytkin.

» Lue koko juttu

· Linkki tähän juttuun


Avokatsomo 2003—2008