I have pulled groins and hamstrings, stretched, twisted, and bruised uncounted times various other things, sent my back into spasm twice, broken a toe, and torn the cartilege in one knee. In almost eight years, after more than 400 games and 1000 practices, that’s not much.

- Ken Dryden: The Game

Konttailin maalin edessä, kun kuolleesta kulmasta spurtannut hahmo osui vasemman korvan kohdalle. Niskasta kuului rusahdus ja suorin vartaloin kerien päädyin toiselle tolpalle. Arvioin vaihtoon juoksevan vastustajan noin satakiloiseksi.

Ei sen pahempaa. Illan särkee päätä ja huomenna niska on jäykkä, mutta ne hoituvat Buranalla.

Salibandymaalivahdilla vaarassa ovat lähinnä sormet. Joskus olen luutunnut maalin edestä verta ja etsinyt laastaria, mutta edes lääkärin apua ei ole tarvittu.

Koppa suojaa silmät ja hampaat, ja polvivammojakin näkee vähemmän kuin kenttäpelaajilla. Toki varpaiden sätkiminen alakulmiin vinguttaa polvien nivelsiteitä, mutta se on hidasta hivutusta.

Selkä ottaa joskus itseensä. Aikanaan kerran siinä määrin, että pari päivää kävin vessassakin konttaamalla.

Pallo tekee kipeää varsinkin läsähtäessään paljaaseen kaulaan, reiden sisäpintaan tai nännin kohdalle, mutta se ei murra luita kuten kiekko. Peilissä näkyy punaisia pusuja, joskus mustelmia ja ruhjeita. Peleissä laukauksia tulee loppujen lopuksi vähän, mutta harjoituksissa perättäiset lämärit samaan kohtaan saavat irvistelemään.

Through a season, a puck hurts like a long, slow battering from a skillful boxer, almost unnoticed in the beginning, but gradually wearing me down, until two or three times a year, I wake up in the morning laughing / moaning with each move I make, and feel a hundred years old. It is on those days and others that when practice comes, I shy away.

- Ken Dryden: The Game

Kirjoituksen kommentointi on suljettu.
Kirjoitusten kommentointi suljetaan 30 päivää kirjoituksen julkaisun tai viimeksi jätetyn kommentin jälkeen.