Salibandy.netin keskustelupalstalla pureskeltiin joulun aikaan erotuomarit, taas kerran. Puheenvuoroissa on monentasoista ilmaisua ja vaihtelevia määriä huutomerkkejä, mutta teemat ovat ikuisia.
Yllättävän monille pelaajille ja valmentajille tuntuu olevan ylivoimaista käsittää, että erotuomarit ovat ihmisiä. Ihmiset tekevät virheitä. Siis erotuomaritkin tekevät.
Eipä silti, eteviä ovat erotuomaritkin kaivautumaan poteroihinsa ja kääntämään syytökset ”tulkintakysymyksiksi” tai vitseiksi. Ainakin julkisuudessa. Pienemmissä piireissä he käsittääkseni kyllä keskustelevat hyvinkin avoimesti myös niistä huonommin menneistä peleistä.
Ei tosin ihme, että keskusteluasetelma on lukkiutunut. Jos erotuomari tekisi pelissä virheen ja vielä myöntäisi sen pelin jälkeen, joukkueethan - ainakin hävinnyt - tulisivat silmille. Kun nytkin on tällaista.
Salibandytuomareille annettu kielto kommentoida ratkaisujaan julkisuudessa ei ainakaan helpota asiaa. Muistelen lämmöllä runsaan kymmenen vuoden takaista Jokerit - JyP -ottelua, jossa päätuomari Kari Niemisellä ei ollut paras iltansa. Pelin päätteeksi TV:n kameraryhmä pyysi Niemisen haastatteluun eikä tämä kieltäytynyt. Ehdotti vain aluksi siirtymistä lipan alle kentän laidalta, jonne vihaisesti huutelevat kotijoukkueen kannattajat paiskoivat koko ajan Niemisen päälle roskia.
Sitten Nieminen katsoi haastattelijaan ja myönsi, että oli vaikea peli enkä onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla mutta yritin olla ainakin tasapuolinen.
Näkisinpä joskus sen ottelun, jonka jälkeen erotuomarit myöntäisivät että oltiin huonoja tänään, anteeksi. Johon valmentajat vastaisivat että ei se mitään, yhtä lailla sattui virheitä meillekin. Yritetään kaikki olla ensi kerralla parempia.
Suomessa naureskeltiin joskus aikanaan juhariihijärville ja markusketterereille, jotka palasivat suuresta kovasta Pohjois-Amerikasta ”sopeutumisvaikeuksien” vuoksi.
Toista se on pohjoisamerikkalainen ammattilainen, kaikki tiesivät. Nikkari tekee työnsä joukkueessa kuin joukkueessa, olosuhteissa kuin olosuhteissa.
John Maddenin ja kumppanien katoamiset eurooppalaisista joukkueista kolhivat myyttiä pahasti. Toronto Star valaisee herrojen ongelmia.
”All of a sudden these (North Americans) are in small towns and they realize they don’t have TV and they can’t watch football on Sunday afternoon,” said Madden’s agent, Bill Zito. ”And right now in Sweden and Finland, it’s miserable. It’s dark and gloomy all the time.”
Ankara on vaelluksemme täällä.
Eurooppalaisten mukaan vikaa on myös asenteessa, kun NHL-konkarit tulevat vähällä harjoittelulla tänne ”alempiin sarjoihin” dominoimaan.
”I said to him, `I’ve played 800 games in the NHL and if you think I’m going to sit on the bench and cheer for your team, you’re sadly mistaken,’” McCabe said.
Jollei peleillä Euroopassa ole miljonääreille rahallista merkitystä eikä samaan aikaan ole edes kivaa, sitoutuminen taitaa jäädä ohueksi.
Samaa tahtia ohenee myytti.
Salibandyvuosi 2004 ykkösdivisioonan länsilohkossa vietiin päätökseen lauantaina. Tepsiläisittäin ennakkoasetelmat olivat jännittävät: lohkoa johtavilla Blue Foxilla ja FT Trackersillä oli molemmilla vierasottelut Turussa — Blue Foxilla Caribiassa TPS:ää vastaan ja Trackersillä Samppalinnassa lohkon hännän tienoilla laahaavaa FBC Turkua vastaan. Vierailijoiden voitot olisivat reväyttäneet TPS:n eron liigakarsintapaikkoihin selväksi, eivätkä puheet sarjan ratkeamisesta olisi olleet kaukana.
Mutta. Kaksi edellistä Blue Fox -otteluaan hävinnyt Palloseura otti maalein 6–4 kauden viimeiset siniketuilta otettavissa olleet sarjapisteet.
Ja. FBC oli joulumielellä ja avitti paikalliskilpailijansa kamppailua sarjan kärkipäässä voittamalla Trackersin 8–5 ottelussa, joka pöytäkirjamerkintöjen ja FBC:n otteluraportin mukaan on ollut mitä ilmeisimmin varsin vauhdikas.
Lauantain Finnkampen Tukholman Hovetissa muistutti taas, että Mika Kohonen on Ruotsissa vielä paljon suurempi nimi kuin Suomessa. Viisituhatpäinen yleisö räjähti huutoon, kun Kohonen kuulutettiin kentälle Suomen avausviisikkoon.
Pressissä yksi ja toinen tuli silmät loistaen kysymään, pitääkö varmasti paikkansa, että ”Mihu” tulee pelaamaan Balrogin juhlaotteluun. Joku kertoi, kuinka Kohonen on tällä kaudella muuttanut Happeen viime kauden karsijasta (!) liigan kärkijoukkueeksi. Pelin aikana sain loukkaantuneita katseita, kun rohkenin huomata ääneen, että Kohonen antoi samassa vaihdossa toisen peräkkäisen harhasyötön.
Ruotsalaismediaa jaksaa kiinnostaa myös maan miesten maajoukkuetta valmentava nainen.
Herttinenleijaa sentään! Puoli Turkua hiljenee kun Arppa tekee paluun. Nyt vasta onkin syytä niistää lauantai-illasta pari tuntia divarisalibandylle. Tämä mies rakenteli Karhulle mailoja jo kauan ennen kuin niitä mainostettiin jonain tuomion käsinä.
Tänään, lauantaina 18.12. kello 16:00 Caribian 994-hallissa: TPS vs. Blue Fox feat. Jari Koskinen.
Miten tähän reagoi Jouni Kontio, tuo vanha ikasaurus? Mitä kertovatkaan sunnuntaiset Turun Sanomat?
(lämpimät kiitokset informaatiosta Lahteen)
Sunnuntainen I divisioonan länsilohkon ottelu TPS—SB Vaasa. Näkemistäni TPS:n otteluista varmastikin kehnoin. Molemmat kentällä olleista joukkueista pelasivat erittäin heikkoa peliä. Tepsin säästi tappiolta vain Vaasan surkea viimeistely, jollaista ei ollut totuttu näkemään vierailijajoukkueilta aiemmin tällä kaudella.
Tänään Caribiassa: TPS—SB Vaasa. Pakkovoiton paikka Tepsille. Mielenkiintoista nähdä, miten tilanne otetaan vastaan. Vaasassa kauden ensimmäinen kohtaaminen oli kumma: TPS voitti viimeisen erän 5–1 ja ottelu meni jatkoajalle tilanteessa 8–8. Kun jatkoaikaa oli pelattu yksitoista sekuntia, Aki Halko ratkaisi: 9–8.
Ensi viikolla: Heti huomenna maanantaina TPS pelaa Pirkkalassa Pirkkoja vastaan. Lauantaina tulee Turkuun jälleen Blue Fox — tuo inhottava, inhottava Blue Fox. Lauantaina on myös kannustuskilpailu, jollaisen Avokatsomo väitti olleen jo HaU-matsissa. Olimme kai antaneet itsemme tulla huijatuiksi, sorge, sorge.
Ensi vuonna: Tammikuinen paikalliskamppailu TPS—FBC Turku televisioidaan Turku-TV:ssä jälkilähetyksenä. Erittäin hyvä juttu, sillä perjantai-iltaisen ottelun alku menee pahasti päällekäin junnujoukkue Monstersin harjoitusten kanssa ja voi hyvinkin olla, että Caribia on täynnä siinä vaiheessa, kun me treeneistä tulevat myöhäset ehdimme keitaalle. Vain 700 ensimmäistä mahtuu sisään.
Torstaina pelattiin Salibandyareenalla tiukka kakkosdivarin vääntö AFC Campus vastaan Paimion Ruoska. Avokatsomo oli paikalla Campuksen kutsumana ja on vihdoin valmis kirjoittamaan myös pari mieleen juolahtanutta sanaa.
Turun seudun salibandyn miesten ”kolmosjoukkueen” ”tittelistä” käydään tiukkaa vääntöä kakkosdivarin länsilohkossa, missä AFC Campus on alkukaudesta ottanut ohjakset käsiinsä. Ennen sarjan alkua Campus tiputti TPS:n YleX Cupista maalein 2–1 ja sarjan alettua jatkoi mehevää poljentaa seitsemällä voitolla seitsemästä ensimmäisestä ottelusta. Voittoputken katkaisi lopulta Turun Weikot (jonka taival YleX Cupissa, muuten, kruunautui 4. kierroksen ottelulla cup-voittaja SSV:tä vastaan). Ruoskaa vastaan Campus lähti aloittamaan uutta voittoputkea, mutta toisin kävi. Hankittu 4–0-johto lipesi käsistä ja Ruoska voitti 4–5.
Tepsiläisnaisten upea cup-taival päättyi ”pronssiin”. Turun Sanomat: TPS:n naisjoukkue murskasi Helsingin SSV:n salibandyn pikkufinaalissa.
Salibandyn(kin) Suomen Cup on hakenut muotoaan ja oikeutustaan oikeastaan aina.
Osallistujamäärät lähtivät nousuun, kun alkukierrokset alettiin pelata turnauksina. Näin kenenkään cup ei katkea ainakaan yhteen (600 kilometrin päässä pelattuun) vieraspeliin.
Viisasten kiveä etsitään kuitenkin edelleen. Etenkin yleisömäärien suhteen, sillä finaaleissa katsomot ovat harvoin täyttyneet.
Tänä vuonna, tarkemmin sanoen tänään, salibandyn Suomen Cup eli YleX Cup ratkeaa Helsingin jäähallissa. Pelipaikka on maan suurimman kaupungin keskustassa eikä katsomisen pitäisi kaatua myöskään lipun hintaan, sillä sisäänpääsy on salibandyn lisenssipelaajille ilmainen.
Viikonloppu jatkuu koriksen ja lentiksen cupfinaaleilla, ja YLE näyttää kaikki pelit.
Miksi se noin teki?
Jääkiekon Raamatun Hockey Newsin Mark Brendler kertoo jutussaan ”The Unwritten Code, 73 Laws of Conduct You Won´t Find in Any Rulebook”, NHL:n kirjoittamattomista säännöistä.
Jouni Nieminen saattaa tämän aarteen Jatkoajassa myös suomalaisten ulottuville. Kirjoittajan luvalla, tietenkin.
Hyvää tavaraa.
Turun Palloseuran edellisen ottelun muistot mielessä pystyi Caribiaan astellessaan vain arvailla, mistä Hattelmalan Urheilijoiden vieraillessa saisi nauttia. Alkukauden mysteeristen esitysten kruunajaisissa TPS kaatoi SBS Porin komeasti 16–7, mutta Avokatsomoon kantautuneet tiedot vihjasivat, ettei ”edari” vieläkään ollut vankistanut perustuksiaan: joukkue harjoittelee laiskasti.
HaU-ottelun ensimmäisen erän perusteella huhuja ei voinut uskoa. TPS otti pelin hallinnan itselleen niin väkevästi, että vaikutti siltä kuin kentällä olisi ollut kaksi eri sarjatason joukkuetta. Ottelun lopputuloksessa se ei kuitenkaan näkynyt. Kotijoukkue nappasi vain 8–5-perusvoiton.
Curlingin EM-kisoja pelataan Bulgariassa. Päivän lainasanat tulevat Eurosportin kisalähetyksestä, jossa selostajat Ville Mäkelä ja Jussi Uusipaavalniemi kertovat curlingista:
Curling on herrasmiespeli. Sitä pelataan sääntöjen mukaan, ei sääntöjen avulla.
Yksinkertaista ja harvinaisen fiksua.
Eilisessä salibandyn, koripallon ja lentopallon yhteisessä pressitilaisuudessa KTP Basketin valmentaja Eero Saarinen harmitteli, että cupvoitto ei koriksessa tuo paikkaa kansainvälisille kentille. Hän toivoi, että lentiksessä ja salibandyssa on paremmin.
Salibandyn cupvoittaja ei pääse kansainvälisille kentille, vaikka ainakin suomalaiset liigajoukkueet ovat sellaista mahdollisuutta peränneet.
Salibandyssa ei ole mitään cupvoittajien cupia, muun muassa siksi, että cupia ei pelata kovinkaan monessa maassa.
Entä Euroopan Cupin lopputurnaus?
Siellä tapaa jo nyt olla ruotsalais-suomalaista yliedustusta, koska edellisen vuoden voittajalla on automaattinen paikka lopputurnaukseen.
Suomalaiset huippujoukkueet ovat toivoneet EC:n viemistä Mestarien Liiga -tyyliseen suuntaan, jossa kovien maiden kovat joukkueet vääntäisivät keskenään kovia pelejä. Kansainvälinen salibandyliitto IFF on ollut eri mieltä, koska mahdollisuus kohdata ja nähdä huippuja Euroopan Cupin lopputurnauksessa on lajin kehitysmaiden joukkueille iso asia.
Siksi tammikuussa Sveitsissä nähdään esimerkiksi ottelu FC Outlaws (Tanska) - SSV.
PS: Koska rehellinen kirjoittaja ilmoittaa kytköksensä, mainitsen, että Hockey on lahjoittanut minulle tyylikkään sinisen pipon. Tietäkää tämä, kun seuraavan kerran taas kehun Hockeya.
Jääkiekolla on mainot värityskirjansa, mutta kaikenlaista sattuu ja tapahtuu myös salibandyssa.
Legendaarinen lappeenrantalainen urheilutoimittaja ja -tietäjä Antti O. Arponen mainitsee NST:n sivuilla muutamia erikoisia tapauksia.

Tähän hätään etusivu tarvitsee ehdottomasti kuvan, joten esille pääsee keilapallon palauttaja Brunswick 2000. Perjantaisesta keilailureissusta opin ainakin sen, että pelkillä osumilla ei pitkälle pötkitä. Täytyy tehdä kaatoja, täysiä tai puolikkaita, sieltä ne pisteet ropisevat.
Mies itse olisi siitä hiljaa varmaan maailmanloppuun saakka, mutta mepäs emme anna mahdollisuutta. Anssi on kuningas. Tämä meidän Anssi täältä Avokatsomosta. Paitsi että Anssi pesee joukkueellisen divarisalibändistejä kartingissa, hän on myös söpö.
Että niin.
Tunteet kuumenivat taannoin Pietarsaaressa, kun Blue Fox ei saanut pelata cupin välierää alimittaisella kotikentällään Runeberg-salissa.
Kenen vika? No liiton tietysti.
Ongelman toisesta puolesta kirjoitettiin puolestaan tänään naisten salibandypalstalla, kun pelaaja otteluraportin mukaan tönäistiin Superykkösen matsissa päin alimittaisen hallin seinää.
Kenenkö vika? Aivan.
Kunnollisilla varoalueilla varustetulla salibandykentällä kyseisestä kamppailutilanteesta ja rikkeestä oltaisiin selvitty parilla mustelmalla, mutta kun liitto edelleen sallii pelaamisen Ruskeasuon kaltaisissa ahtaissa tehdassaleissa, joissa kaukalon ja seinän välissä on huikeat 30 cm rakoa, on vain ajan kysymys, ennen kuin joku loukkaantuu vakavasti.
Onneksi on edes yhteinen syntipukki.
Kaleva kertoo, että IFK Uleåborg suunnittelee käsipallotoiminnan aloittamista Oulussa. Ensin pitäisi kuitenkin saada jostain pallo.
Me pelasimme koulussa käsipalloa - kerran. Sessio loppui siihen, kun A syöksyi heittoon ja jatkoi lopuksi otsa edellä lentoaan juhlasalin kattoa kannattavaan tolppaan.
Opettaja lähti viemään potilasta tikattavaksi, me muut suihkuun.
Värikäs ja mielenkiintoinen laji, päätimme.
Tepsin WEBtiimi panee Käytöskakkosessa salibandyn I divisioonan länsilohkon ensimmäisen kolmanneksen pakettiin. Ansiokas esitys.
Kirjoituksessa povattu enenevä ristiinpelaaminen antoi näytteitä jo marraskuussa. Lohkon viimeisimmässä ottelussa Pirkkalan Pirkat voitti Porin Karhut 11—6.
Sami Kapanen liittyy KalPan kokoonpanoon torstain kotiottelussa KooKoota vastaan.
Meillä syrjempänä asuvillakin on mahdollisuus seurata, erottuuko NHL-mies Mestiksen tasolla muista.
Suora lähetys Urheilukanavalla alkaa klo 18.
Avokatsomo 2003—2008