Turun Palloseuran edellisen ottelun muistot mielessä pystyi Caribiaan astellessaan vain arvailla, mistä Hattelmalan Urheilijoiden vieraillessa saisi nauttia. Alkukauden mysteeristen esitysten kruunajaisissa TPS kaatoi SBS Porin komeasti 16–7, mutta Avokatsomoon kantautuneet tiedot vihjasivat, ettei ”edari” vieläkään ollut vankistanut perustuksiaan: joukkue harjoittelee laiskasti.
HaU-ottelun ensimmäisen erän perusteella huhuja ei voinut uskoa. TPS otti pelin hallinnan itselleen niin väkevästi, että vaikutti siltä kuin kentällä olisi ollut kaksi eri sarjatason joukkuetta. Ottelun lopputuloksessa se ei kuitenkaan näkynyt. Kotijoukkue nappasi vain 8–5-perusvoiton.
Caribian tiistai-iltaan oli luvassa tunnelmaa, kun kannustuskilpailu houkutteli katsomoon kokonaisia faniryhmiä rumpuineen ja liehuvine TPS-lippuineen. Edellinen kilpailukerta oli viime kaudella toinen TPS–HaU-otteluista, joka päättyi dramaattisten vaiheiden ja katsomossakin koetun hurmoksen jälkeen tasapeliin 6–6. Tällä kertaa ei päästy aivan samaan, mutta marraskuun lopussa Salibandyareenalla pelatun naisten YleX Cupin TPS–Top Team-välieräottelun tiivistä tunnelmaa saatiin silti jatkettua tyylikkäästi vielä joulukuun puolelle.
Ensimmäisessä erässä kotijoukkueen lähes täydellinen hallinta antoi olettaa ottelusta huimia. TPS toi pelin jatkuvasti suoraan HaUn kenttäpuoliskolle, jossa tiiviisti sumputtanut vierailija yritti pitää pelin vähämaalisena. Taktiikka onnistuikin, kun viimeistään maalivahti Jaakko Vahtokarin onnistui torjua laukaukset joko kroppansa tai vartioimansa maalin avulla.

TPS:n kaikki kolme kentällistä toimivat ensimmäisessä erässä mainiosti. Pelistä huokui itsevarmuus ja urheilullisuus. Kenties kirkkaimpana esimerkkinä loisti Eero Rostialan johtaman kolmoskentän vasen laituri Robert Olenius, joka pelasi tähän mennessä ehdottomasti parhaan ottelunsa kotiyleisön edessä. Olenius myös merkautti ottelun ensimmäisen pöytäkirjamerkinnän, kun hän Rostialan syötöstä sijoitti Tepsin tyylikkäästi 1–0-johtoon.
HaUn helpon tasoituksen jälkeen maalintekovuoron sai Sami Matikainen, joka nousi hienosti Ville Veikkolaisen kanssa laukaisusektoriin ja pamautti taukonumeroiksi 2–1. Veikkolaisen ja Matikaisen kakkoskentällinen oli vaihteeksi paras TPS-kentällinen. Renny Niemi on istunut hyvin kentän sentteriksi, ja peli Veikkolaisen kanssa on alkanut kulkea. HaUta vastaan vasemmalla laidalla pelasi Jukka Multisilta, joka Oleniuksen tavoin on alkanut nostaa päätään harmaan alkukauden jälkeen. Kentällisen tehot tiistaina: Veikkolainen 2+1, Niemi 0+3, Matikainen 2+0, Michael Fager 1+0 ja Multisilta 0+1.
Toisessa erässä HaU jatkoi matalaa karvaustaan, mutta TPS ei enää pystynyt samaan hallintaan kuin aiemmin. Erän makoisimmat hetket ajoittuivat TPS-kapteeni Tomi Sairasen jäähyyn ja sitä seuranneeseen HaU-ylivoimaan. Vierailijan laiskotellessa TPS onnistui tappamaan koko alivoiman halliten palloa niin omassa kuin vastustajankin kenttäpäädyssä. Hallinnasta huolimatta alivoimaan mahtui pari täpärää tilannetta, kun harhasyötöt olivat päästää HaUn maalintekotilanteeseen aivan Jussi Lännistön silmien alla. Teemu Pekkalan ja Janne Mikkosen nopeat pallonriistot toivat kuitenkin pallon jälleen tepsiläislapoihin. Sairasen jäähyn päätyttyä asiantunteva turkulaisyleisö ymmärsi antaa suosionosoitukset vierailijan ylivoimaa nöyryyttäneille valkopaidoille.
Toisen erän ainoa maali nähtiin lähes välittömästi tämän jälkeen. Michael ”salibandyn Marko Kiprusoff” Fager juoksi pallon vastustajan maalille, missä lyhyen flipperipelailun jälkeen hänen omaksi työkseen jäi panna pallo verkkoon. Kolmanteen erään lähdettiin tilanteessa 3–1.
Kolmannen erän alkupuolella TPS pääsi ylivoimapeliin neljällä kolmea vastaan. HaUn Marko Sakarin otettua kaksiminuuttinen ei peliä päästy jatkamaan, kun aloituksessa nahistelleet Aki Halko ja Kurt Palmroth siirrettiin jäähypenkille miettimään tekosiaan. Matkalla penkille suutaan soittaneelle Palmrothille Halolla oli terveiset: rauhallisen vähäeleinen etusormi osoitti valotaululle ja TPS:n johtolukemiin.
Ylivoimalla peli pyöri pienessä piirissä. Tepsiläiset kierrättivät palloa HaU-kolmikon ympärillä, kunnes Sami Matikainen laukoi alimman miehen paikalta pallon maaliin. Sitten maalin makuun pääsivät vuorotellen äskeiset kiistakumppanit. Ensiksi Kurt Palmrothin pyörähdys ja laukaus kaikessa klassisuudessaan nostattivat katsomossa muistoja kultaiselta 1990-luvulta. Kolmetoista sekuntia myöhemmin Aki Halko nousi täysin vastustamattomasti HaU-päädyssä kulmasta maalin etunurkalle, mistä hän veti pallon tylysti maalin kattoon.
Tilanteessa 5–2 hämeenlinnalaisvierailijat näyttivät hävinneiltä. Heidän vähät energiansa tuntuivat kohdistuvan vain erotuomareille valittamiseen. TPS siirtyi Robert Oleniuksen illan toisella maalilla 6–2-johtoon, mutta peli ei päässyt ratkeamaan. HaU kavensi jälleen yhdellä, helponoloisella maalilla. Sitten akseli Niemi—Veikkolainen toimi kahdesti peräkkäin. 8–3 olisivat olleet hienot lukemat päättää peli, mutta HaUn onnistui kaivaa varastoistaan vielä kaksi maalia ja kaunistella lukemat tasaväkisemmän oloisiksi. Voitto kotiin, mutta jälkimaku jätti terästyksen varaa. Puolustuspelin palaset eivät ole tainneet tällä kaudella kertaakaan pysyä paikallaan niin kuin TPS-kannattaja toivoisi tai haluaisi.
Mutta on Tepsin puolustuksessa jotakin, miltä kannattaja ei kehtaa toivoa juuri enempää. Maalivahti Jussi Lännistö. Tiistaina Lännistö syötti Aki Halon 5–2-maalin ja nosti tehonsa 13 ottelussa 0+8:aan. Viime kaudella 26 ottelussa hän saldotti 0+7. Lännistö on TPS:n sisäisessä syöttöpörssissä jaetulla toisella sijalla yhdessa Aki Halon kanssa ja länsilohkon syöttöpörssissä hän jakaa 14:ttä sijaa. Tasaisen vauhdin laskukaava laskee Lännistölle kauden päätteeksi 16 pistettä.
Hyökkäystehojensa lisäksi Lännistö on loistava veskari. Jos ette usko, katsokaa vaikka maalivahtipörssistä.
Linkkejä:
Kirjoituksen kommentointi on suljettu.
Kirjoitusten kommentointi suljetaan 30 päivää kirjoituksen julkaisun tai viimeksi jätetyn kommentin jälkeen.
Avokatsomo 2003—2053