Salibandyn perjantaisen Maajoukkue - Tähdistö -ottelun lämmittelyksi Pasilassa pelattiin toinen haasteottelu, jossa kirjoittavat toimittajat kohtasivat sähköisesti viestivät kollegansa. Toki ottelun alla käydyt salamyhkäiset pelaajakaupat olivat siirtäneet joitain pelaajia yli rintamalinjojen.
PrinttiMedian selvään 7-2-voittoon päättynyt ottelu sai suuntansa heti avauserässä, kun Susanna Luikku iski reboundista avausmaalin nostamalla pallon NHL-oppien mukaisesti läheltä maalin kattoon. Ratkaiseva 4-0-maali syntyi toisen erän viimeisellä sekunnilla: laidasta nousseen Tomi Salomaan terävä rannelaukaus räpsähti rautoja nuollen aivan takayläkulmaan.
Pahimmillaan 0-7-lukemin tappiolla ollut sähköinen media välttyi sentään totaaliselta nöyryytykseltä otettuaan maalivahdin penkille. Myllytys kuudella (hetken jopa seitsemällä) viittä vastaan toi henkisesti tärkeät kaksi maalia. Hävinnyt joukkue ei jättänyt pöytäkirjaan vastalausetta, vaikka alkulämmittelyssä ainoastaan printtimedian joukkueelle löytyi pallo.
Team Printtimedian voitokkaassa joukkueessa pelasivat maalissa Janne Aaltonen, puolustajina Peter Buchert, Juha Kanerva ja Kimmo Siira sekä ketjuissa Antti Tiri, Tomi Salomaa, Petri Seppä, Susanna Luikku, Seija Suihkonen, Filip Saxen, Olli Rauste, Tommy Pohjola ja Markus Borenius. Voittavan taktiikan oli laatinut valmentaja Jari Kinnunen.
Markku Huoposen valmentamaa sähköistä mediaa edustivat tällä kertaa allekirjoittaneen maalihylkeen lisäksi puolustajat Mika Wickström, Jussi Eskola ja Mikko Innanen sekä hyökkääjät Christian Vuojärvi, Andy Ödman, Tuomas Arkimies, Maunu Anhava, Oskari Saari, Lauri Sihvonen, Peter Forsgård, Niklas Henrichson ja Inka Henelius.
Oikeutta jakoi lajin erotuomarilegenda Jukka Parviainen.
Kirjoituksen kommentointi on suljettu.
Kirjoitusten kommentointi suljetaan 30 päivää kirjoituksen julkaisun tai viimeksi jätetyn kommentin jälkeen.
Avokatsomo 2003—2008