Avokatsomo ylpeänä esittelee Yhdysvaltain Iowassa asustelevan Miikka Kairan kirjoituksen sikäläisen urheiluelämän perustuksista.

Avokatsomossa kyseltiin viime viikolla baseball-ymmärryksen perään. Ajattelin hieman valottaa paikan päältä urheiluelämää Amerikan maalla, vaikka en baseballista mitään ymmärräkään. Toki näkökantani on ainakin toistaiseksi vielä hyvin suomalainen ja perustuu erinäisiin maassa vietettyihin työviikkoihin ja nyt parin kuukauden vakituisempaan asumiseen. Amerikassa mikään ei ole keskivertoa, joten omatkin kokemukseni perustuvat elämiseen lähinnä kahdessa pikkukaupungissa maantieteellisesti kuitenkin sangen keskellä isoa maata.

Amerikkalainen urheiluelämä keskittyy paljolti koulumaailmaan. Leikki on lapsen työ ja urheilu myös, sopii kuvaamaan hyvin kasvatusjärjestelmää. Koulu-urheilujärjestelmä on suomalaiseenkin urheilumieleen huikaiseva. Yläasteiästä aina yliopiston päättymiseen järjestelmä takaa todelliset mahdollisuudet harjoitteluun ja kehittymiseen. Myös ihmisten mielenkiinto erityisesti yliopistourheilua (eli college täkäläisittäin) kohtaan on valtavaa. Suomessa tai edes Euroopassa saattaa muutama tovi vierähtää ennen kuin amerikkalaisen jalkapallon tai minkään muunkaan lajin runkosarjaottelua seuraa paikan päällä satatuhatta katsojaa. Yliopistourheilu on tasoltaan myös korkeatasoista, monasti vähintään samalla tasolla kuin saman lajin ammattilaisliigat. Ja ihmekös tuo, kun pelaajilla on ollut kaksikymppiseksi saakka mahdollisuus harrastaa urheilua lähes täyspäiväisesti.

Yliopiston jälkeen urheilussa on kuitenkin musta aukko. Mahdollisuudet ovat ammattilaisuus tai ei mitään. Kunnon ihmiset menevät töihin, perustavat perheet ja urheilu on lähinnä kävely autolle, jos työnantaja on sijoittanut parkkipaikan liian kauaksi työmaalta. Golf on ainut sallittu urheilu ja sekin kärryllä ajaen. Siitä, että onko golf urheilua, voidaan sitten keskustella pitkäänkin. Keilailussa paikallisten päähuomio on tupakanpoltossa ja kaljan juonnissa, joten sitä ei ainakaan voi laskea urheiluksi. Muuten urheilu tarkoittaa konkreettisesti muiden urheilemisen katsomista.

Amerikassa on kolme pääurheilulajia ja muut tulevat sitten, missä tulevat. Nämä kolme suurta ovat amerikkalainen jalkapallo, koripallo ja baseball. Tietysti joissakin kaupungeissa saattaa olla myös muita intohimoja, mutta nämä näin yleismaailmallisesti.

Amerikassa urheilu ja urheilujulkisuus rakentuu paljon television varaan. Jenkkifutis on unelmalaji televisioon. Vähän peliä ja paljon taukoja on yhtä kuin paljon myytävää mainosaikaa. Lisäksi lajin seuraaminen ilman televisiota, selostajia, taktiikkakuvioiden selitystä on varsinkin lajia tuntemattomalle aika vaikeaa. Lajissa on kuitenkin lumonsa. Tässä maassa on leikkisästi kolme pyhäpäivää: joulupäivä, itsenäisyyspäivä ja Superbowl eli jenkkifutiksen loppuottelupäivä. Jotain kertoo myös, että Superbowl on sangen ylivoimaisesti maan katsotuin televisio-ohjelma joka vuosi.

Koripallo on varsinkin nykyisellä asuinalueellani kenties se seuratuin laji. Ja vieläpä niin, että yleinen kiinnostus on liki täysin yliopistokoriksessa. Osansa on tietysti, että lähiseudulla on useampikin menestyvä joukkue ja alueen lohko on selkeästi parastasoisin koko maassa, vaikka muuten seutu aikamoista tuppukylää onkin. Työpaikalla puhutaan päivittäin paikallisten joukkueiden peleistä varsinkin nyt maaliskuussa, kun yliopistomestaruuden ratkaisupelit ovat käynnissä. Ja kun peliä katsoo, niin yliopistopelit ovat todella korkeatasoisia ja vauhdikkaita.

Ammattilaisten NBA-pelit eivät ole lainkaan niin hyvää viihdettä. NBA-pelaajat ovat sen lisäksi ihmisten mielessä tatuoituja, liikaa ansaitsevia raiskaajia, murhamiehiä ja rettelöitsijöitä ja sen takia yleinen mielenkiinto NBA:ta kohtaan on viimeisen kymmenen vuoden aikana laskenut huomattavasti. Ja näin vähän valmennustakin harrastaneena ihmettelen, mitä tapahtuu vuodessa parissa niille yliopistopelaajille, jotka siirtyvät ammattilaisiksi. Reisi kasvaa kaksinkertaiseksi, hauiksen pavusta tulee entisen reiden paksuinen, niska levenee parikymmentä senttiä. Ainakaan Suomessa kaurapuuroa syömällä moinen ei onnistu, kun ikääkin tuossa vaiheessa on alun kolmattakymmentä vuotta.

Baseball on sitten minulle yhä edelleen mysteerio. Paikallisetkin sanovat, että laji on jäänne ajalta, jolloin kokoonnuttiin radion ääreen sunnuntai-iltapäivisin kuuntelemaan rätisevää selostusta. Televisio kun kertoo totuuden, että peli on lähinnä, kun lievästi ylipainoiset äijät käyvät huitomassa pääasiassa ilmaa vuoronperään. Silti laji vetää katsojia edelleen stadioneillekin. Tosin varmaan eniten hotdogin ja oluen perään, jotka ovat olennainen osa baseball-katsomossa. Vahva mielipiteeni on, että laji on punaniskajenkille riittävän yksinkertainen, että pysyy pelissä mukana. Nähtäväksi sitten jää, miten tämä kuumana käyvä doping-keskustelu ja paljastukset sitten baseballin suosioon vaikuttavat. Kaikkihan toki ovat kautta aikain tienneet, että lajissa ylimääräiset aineet ovat osa arkipäivää, mutta nyt asiaa sitten käsitellään ihan oikeudessakin lego-ukoilla ja ilman.

Suomessa saa helposti kuvan, että jääkiekko ja NHL olisivat jotenkin suuri laji. Saattaa näin jossain kaupungeissa varsinkin Kanadan puolella ollakin, mutta todellisuudessa lätkä on täällä yksi pikku laji muiden joukossa. Ihmisten yleinen tietämys ja mielenkiinto keskittyy siihen, että koska tapellaan. Pari kaveriani oli lähikaupungissa katsomassa alueliigan peliä (noin toinen taso NHL:n alapuolella). Heistä mieleenpainuvinta pelissä oli, kun sai huutaa vastustajan tähdelle ”Myers sucks” (Myers on sattumalta myös heidän pomonsa nimi). Kun NHL-kausi peruttiin, oli sanomalehdessä pilapiirros, jossa kaksi miestä keskustelivat:

— The NHL season is called off.
— What NHL?

Vaikka Amerikassa taloudellinen menestys on kaikki kaikessa, niin urheilussa rahaa ei kuitenkaan katsota hyvällä. Yliopistourheilu saa ihailua ja sitä kautta rahaa juuri sen takia, että siinä raha ei ole olennaisinta. Yliopistopelit jenkkifutiksessa ja koriksessa vetävät huikeita katsojamääriä. Varsinkin jenkkifutiksessa stadionit vetävät kymmeniä, jopa satatuhattakin, katsojaa ja useimmat pelit ovat loppuunmyytyjä. Sinällään liput eivät ole halpoja, kymmenissä euroissa niissäkin liikutaan, mutta kun ammattilaispeleihin piletti saattaa olla sadankin euron luokkaa, niin nuo pelit ovat tavallisen kansan ulottumattomissa muuten kuin television välityksellä. Lisäksi yliopistopelit ovat opiskelijoille yleinen kansanjuhla ja heille pääsyliputkin ovat halvempia. Yliopistourheilijat eivät saa ilmaisen opiskelun lisäksi erityistä palkkaa. Julkinen salaisuus kuitenkin on, että myös tuolla raha liikkuu. Yllättäen isä saattaakin saada uuden hyvän työpaikan, kun poika kirjoittautuu johonkin yliopistoon ja silloin tällöin saattaa yllättäen jostain yliopistosta löytyä paljon mielenkiintoisempia kursseja kuin jostain toisesta.

Terveisin
Miikka Kaira (miikka.kaira@suomi24.fi)
Clinton, Iowa, Yhdysvallat

Vastikään Avokatsomossa linkattiin SSV:n sivuilta löytyvään Miikka Kairan kirjoitukseen naissalibandyn nykytilasta.

Avokatsomon edellinen kirjoittajavahvistus oli Toni Lötjönen, joka Tukholmasta käsin kirjoitti urheiluseurojen nimistä.