Se ei ole enää mimmiliigaa

IS Veikkaajan futisliite uhraa mukavat viisi sivua myös naisten jalkapallolle.

Osion kolumnissa Rosa Lappi-Seppälä pohtii ansiokkaasti naisfutiksen ongelmia, ja sählyhörhönä en voi olla huomaamatta, kuinka hyvin moni kohta sopisi myös salibandyyn. Miestenkin.

Valitettavasti seurojen välinen kateus, näkemyksen puute ja osaamattomuus ovat systemaattisen ja ammattimaisen toiminnan esteenä.

Seurat elävät kädestä suuhun. Jokainen vetää omaan suuntaansa, joka vaihtuu päivittäin. Harva osaa kuvata tulevaisuuden näkymiä tai tavoitteita.

Sarjajärjestelmää rukataan vuosittain. Tämä on pelkkää kosmetiikkaa. Pitäisi puuttua todellisiin ongelmiin, jotka elävät syvällä. Pelaajien urakaarta olisi pidennettävä, uutta sukupolvea kehitettävä niin määrällisesti kuin laadullisesti. Vallalla oleva henki on, että 27-30-vuotiaat ovat liian vanhoja. Nuoruus on IN eikä ”vanhojen” kokemuksia haluta hyödyntää. Ei ihme, että vain harva uransa lopettanut naisfutaaja päätyy valmentajaksi tai taustatoimijaksi.

Jotta ämpäri ei kaatuisi ainakaan niiden innokkaiden kengille, jotka tosiaan tekevät asioita, siteerattakoon myös tärkein kappale:

Kokonaisuutta ei hallitse kukaan. Hallinnollisista resursseista on pulaa. Toiminta on muutamien harteilla. Onko heillä mahdollisuuksia tai motivaatiota hallita kaikkea?

Minäkin olen huolissani seuraihmisten jaksamisesta.

(Rosa Lappi-Seppälä oli muuten tekijänainen paitsi jalkapallossa myös salibandyssa. Neljä liigakautta, Suomen mestaruus VFT:ssä 1998 ja seuraavana talvena Euroopan Cupin hopeaa samassa joukkueessa)

0 kommenttia artikkeliin ”Se ei ole enää mimmiliigaa

  1. ”Valitettavasti seurojen välinen kateus, näkemyksen puute ja osaamattomuus ovat systemaattisen ja ammattimaisen toiminnan esteenä.”

    Niin nurinkurista kuin se toisaalta onkin,

    kateus/kilpailuasetelma voi tässä tapauksessa olla syttyttävä tekijä toimimiseen.

    Ammattimaisuutta todella kaivataan, mutta vaikka raha ei tarkoitakaan ammattimaisuutta, se kyllä voi helpottaa ammattimaisten tekijöiden löytymistä.

    J-P:een harteille on ladattu paljon odotuksia markkinoinni parantumisen ja sitä kautta huomioarvon lisääntymisen myötä. Yksi mies ei kesää tee..no kyllä se kentällä on siltä välillä näyttännyt, annetaan miehen näyttää mihin pystyy toimistossa!

  2. On niinkin, että se kateus ja näkemyksen puute ruttoavat enemmän tyhjänjauhajien kuin varsinaisten seuraihmisten osastolla.

    Ja niinkin, että ”ammattimaisuus” on eniten turhaan käytettyjä tyhjiä kliseitä myös sählymaailmassa.

    Suhteellisen läheltä seuranneena uskon, että JP tekee sen, mikä sillä postilla on tehtävissä. Mietityttää ja huolestuttaa, millä seuroihin saataisiin voimia ja väkeä. Siellä(kin) olisi niin paljon tarpeellista tehtävää ja niin vähän taustaihmisiä.

  3. Niin, en toki tarkoittanut tilanteen olevan sen parempim, mitä enemmän kateutta on ilmassa. Kilpailuasetelmassa on osattava tehdä tarpeellisissa kohdin ja määrin yhteistyötä. Tämä ei toki useinkaan onnistu optimaalisesti juuri pitkäjänteisyyden puutteen ja henkilöiden vaihtumisen vuoksi.

    ”Terve kateus”/kunnianhimo (lähes aina kunnianhimo kohdistuu urheilussa johonkin, jonka joku muu on jo saavuttanut) voi kuitenkin olla liikeelle paneva voima.

  4. Totta. Kun pelataan tosissaan, kilpaillaan. Ja missäpä seisoisi kilpailuvietin ja kateuden rajapylväs?