Tiedoksi vain, että Paavo Nurmi Marathon juostaan jo reilun kuukauden kuluttua lauantaina 2.7. ja mukana nähdään itseään säästelemättä myös Avokatsomon pitkien matkojen toimitus.
Ainakin osallistumismaksu on hoidettu, pitkiä lenkkejä treenattu, sykemittaria vilkuiltu, lenkkarit uusittu ja kannustuksestakin on ollut puhetta. Yksi viidennes Avokatsomon toimituksesta taisi lupautua hurraamaan kahdesti ohitettavaan kotiristeykseensä ja heti korttelin päässä on luvassa tiukkaa kestävyysurheilun vastaista sanomaa sählyjoukkueen lyhyiden matkojen ja anti-kestävyysekspertiltä. Niillä main saattaa olla tiukkaa päänsisäistä vääntöä toisen kierroksen alkaessa.
Toistaiseksi mieleenpainuvin hetki harjoittelun lomasta oli viime kesänä kyseisen maratonin selvittäneen onnenpyörämiehen kohtaaminen lenkkipolulla Helsingin moottoritien kupeessa. Tuolla kertaa Porkka tosin kuritti itseään kävelysauvoilla, mutta Elixirin juttusarja maratonille valmistautumisesta ja itse suorituksesta on suositeltavaa katsottavaa jos uusintojen ääreen sopivasti sattuu.
Loppuun kaksi viittausta muinaisiin juoksutapahtumiin:
Tekno-Kekon mielekäs maailmanhistoria: 1904: Värikkäin olympiamaraton.
Puolimaraton viime kesältä.
Minäkin olen taas puhunut New Yorkin maratonin juoksemista. Siis taas puhunut, ei taas juoksemisesta. :)
Tsemppiä! Hockey kannustaa etänä, ja toimitus nostaa pitkälippaista lippalakkia jo reitin selvittämisestä.
Avokatsomo 2003—2008