Reilu viikko suorituksen jälkeen voin jo esittää itselleni kysymyksiä. Mikä ajoi maratonille? Miten juoksu kulki ja pysyttiinkö taktiikassa? Miltä kaupungin sydämessä juostava tapahtuma näyttää radalta katsoen? Mikä jäi kaivertamaan mieltä ja mihin voi olla tyytyväinen?

Kuten mm. tuon läpäisyviestin kommenteistakin nähdään, kokonaisen maratonin juokseminen on suoritus, johon moni meistä enemmän tai vähemmän vakavissaan tähtää ”jossain vaiheessa” eloansa. Viime kesänä huomasin juosseeni puolimaratonin suomalaisittain kuumassa kelissä, ehdottoman epävirallisesti, mutta ihmeen kevyesti. Tietäähän sen, että jää mielessään arvuuttelemaan kuinka pitkälle sitä jaksaisikaan. Ajatus meni kuitenkin hyllylle talven jäädytettyä lenkkarit ja juoksumielen.

Vaan sitten tuli oranssien sählyjannujen keväinen Ahvenanmaan keikka ja aamuöiseltä hyttikäytävältä tuliaisiksi vankka aikomus juosta maraton kesällä. Aikomukseksi olisi varmaan jäänytkin ellei päätös olisi tapahtunut riittävän monen itsensä testaamisesta kiinnostuneen kuntourheilijan piirissä. Löyhästi laskien meitä taisi olla neljä tai jopa viisi, mutta kolmeen se joukkue aika nopeasti karsiutui. Kohdemaratoniksi valittiin Paavo Nurmi Marathon.

Treenaaminen alkoi huhtikuun lopulla, katkesi sitkeään flunssaan toukokuun lopulla, mutta pääsi kuitenkin jatkumaan ja ilmoittautuminenkin hoitui ennen kesäkuun alkua. Juostuja harjoituskilometrejä kertyi kirjanpidon mukaan 237 kilometriä lenkkien pituuden vaihdellessa 5 ja 27 kilometrin välillä. Noilla pisimmillä treenilenkeillä alkoi hiljalleen hahmottaa tulevan koitoksen mittasuhteita. Että se lennokas askel madaltuu ihan automaattisesti jossain vaiheessa. Kirjanpidon kilahdettua kahdensadan mittayksikön pahemmalle puolelle aloimme olla melko vakuuttuneita siitä, että pystymme läpäisemään tehtävän siedettävässä ajassa.

Viimeinen viikko meni tiukalla pasta-/riisidieetillä ja runsaasti nestettä nauttien. Juomapulloa kantoi viikon loppupuolella yhä tiivimmin mukanaan kun sääennuste alkoi ihan tosissaan asettua hellelukemien kannalle.

Perjantai-iltana, vajaa vuorokausi ennen starttia kävimme vielä kevyellä hölkällä tutussa Urheilupuistossa ja sovimme valuvamme lähtöpaikalle puolisen tuntia ennen starttia.

Täysmatkan oli tarkoitus startata kello 13:00, mikä hieman huolestutti. Aikaisemmin aamulla olisi ollut edes aavistuksen viileämpää, mutta kuuleman mukaan kaupunki ei halunnut sulkea katuja kiivaimpaan kauppa-aikaan. Minkäs teet, juomisen merkitys kasvoi entisestään.

Loikimme jokirantaan sovittuun aikaan, hätäisiä tyhjennyksiä Neitsytpolun pusikoihin suoritellen. Olo oli varsin mainio ja pian huomasimme jumppailevamme jäseniämme notkeiksi kaupunginteatterin edustalla. Starttipaukku oli jostain syystä siirtynyt noin vartilla eteenpäin, mutta emme hämääntyneet vaan ihmettelimme tunnelmia rauhallisin mielin ja aavistuksen kohonnein sykkein. 80-90 lyöntiä minuuttiin normaalin vajaan 60:n sijaan. Lähtöviivalle parkkeeratun Smartinkotteron kuljettajaa kuuluteltiin kiivaasti, mutta turhaan. Auto jäi liikenteenjakajaksi.

Lähtöpaukku napsahti ja kolmekymmentä sekuntia myöhemmin ylitin lähtöviivan kelloni käynnistäen. Kansa hurrasi ja väylä tuntui levenevän Aurasiltaa lähestyessämme. Eerikinkadulla ohitimme juoksijoiden seassa madelleen kaupungin bussin, lämpimät pakokaasut eivät oikein tehostaneet juoksemista. Ensimmäinen juoma-asema näillä main tuli vastaan varsin nopeasti ja juoma maistui useamman kupin voimin. Etenimme rennonoloisesti ja syke keikkui 150-160:n välissä. Se oli ehkä hieman enemmän mitä keskivertolenkillämme, mutta olo tuntui hyvältä ja vauhti sopivalta, joten emme ryhtyneet korjauksiin.

Jonon venyessä takaa tuli vauhdikkaampia ja vastaan hitaampia juoksijoita. Vauhdikkaampien kanssa sai olla tarkkana - imuun jäi helposti, mutta sykemittari kyllä kertoi jos juna kulki turhan kovaa. Ruissalon sillalle päästyämme nopeampien ohitukset kävivät yhä harvemmiksi. Toisen juoma-aseman jälkeen aloin uskoa, että ei se neste hölsky vaan menee suoraan jakeluun. Sopivan suuntainen tuuli ja paahtava aurinko laittoi hien virtaamaan.

Kasvitieteellisen puutarhan kohdalla näimme kärjen porhaltavan pellon toista laitaa arviolta puoli tuntia meitä edellä, matkaa oli siinä vaiheessa taitettu vajaat kymmenen kilometriä. Emme masentuneet vaan päinvastoin laskeskelimme killometrivauhtimme olevan odotettua kovempaa. Saapuisimme reitin läntisimpään kohtaan alle tunnissa.

Käännös tapahtui varsin jyrkkänä pudotuksena maantieltä pyörätielle. Hirvitti ajatellakin samaa liikettä seuraavalla kierroksella. Seuraavan päivän Turun Sanomissa puolimaratonin lopulta voittanut Marko Vaittinen antoikin järjestäjille palautetta reitin paikoittaisesta kapeudesta ja äkkivääryydestä. Vaittinen ohitti meidät puolisen kilometriä ennen oman juoksumme puolivälin täyttymistä ja kieltämättä vauhtiero ahtaalla rantakadulla oli huomattava. Pieni mies sujahti muutaman sentin päästä vasemmalta ohi käsittämätöntä ravia.

Noilla samoilla kohdilla Teatterisiltaa ylittäessämme ja maalialuella kurvaillessamme kannustus oli kiitettävän äänekästä ja nosti rehellisesti sanottuna ihokarvat pystyyn. Vauhtikin taisi hetkeksi karata turhan kovaksi, mutta saatiin myöhemmin kuriin. Kellotimme väliajaksi odottamattoman kovat 2:01:49 ja napsimme energiapatukan paloja toisen lenkin polttoaineeksi. Tässä vaiheessa ne maistuivat vielä hyviltä vaikka niiden alashuuhtelu olikin hieman työlästä. Juomamukia kannatti kantaa mukanaan hyvän matkaa, jotta suusta sai edes sen suurimman makeantahman kurlailtua pois.

Oltiin siis toisella kierroksella. Maisemat olivat tuttuja, askel jo aavistuksen matalampi ja juoma-asemat kauempana toisistaan. Vastaan tuli jo jonkin verran käveleviä kanssakilpailijoita ja tässä vaiheessa kaikki radalla tavatut ihmiset olivat täyttä matkaa taivaltavia. Toista kertaa Ruissalon sillalle saapuessani tankkausaseman energiapatukat tökkivät jo isolla kertoimella. Keho huusi energiaa ja niitä tahmapaloja sai alas sellaiset kaksi ja puoli - silkalla kiukulla. Sormetkin tahmaantuivat ja suolakurkkua teki mieli. Niitä oli sitten tarjolla vain yhdellä asemalla lenkin loppupäässä. Ruissalon puiden suojaan sukeltaessamme eteemme ilmestyi juuri sieltä puiden suojasta omituiseen tapaan etenevä juoksuotus. Näytti ihan juoksijalta, mutta maisema vaihtui kuin juoksumatolla. Varmaan niitä alan harrastajia.

Pian teimme henkilökohtaiset ennätykset ylittäessämme 28 kilometrin rajapyykin. Pisin yhtäjaksoisesti jalkaisin taivaltamani matka ja ennätys vain venyi venymistään. Loivassa nousussa hieman ennen kolmeakymmentä kilometriä huomasin saavuttaneeni maratonaskeleen. Äärettömän matala ja puolta lyhyempi kuin kierroksella yksi. Vähän kääntöpisteen jälkeen vanhempi herrasmies tiedusteli pääseekö tätä vauhtia alle neljään tuntiin. Vastasin tavoitteen vaativan vauhdin kiristystä ja totesimme yksimielisesti toimenpiteen mahdottomaksi.

Joukkueemme veturi, toveri Laakkonen oli selvästi voimissaan ja veti imussaan meitä kahta muuta useiden päänahkojen arvoisesti. Vauhti ei ollut huimaa, mutta muilla meni vielä hiljempaa. Kansanpuistossa rakennettiin lavaa Rammsteinille ja mukanamme juoksi jonkin matkaa toveri Huuskosen kaveri, joka oli kellottanut ykköskierroksen viitisen minuuttia meitä kovempaa. Siinä kohtaa ei kuulemma enää kulkenut niin kovaa ja pian kaveri jättäytyi kävelemään.

Päässä takoi kielto kävelystä, tahdoin maaliin ja mielellään lyhyimmässä mahdollisessa ajassa. Satamaan johtava silta oli kuuma, pitkä ja jyrkkä toisesta päästään. Laittoi ihan irvistämään. Sillan päässä odottaneen juomapisteen jälkeen päästimme hyvävoimaisimman kaverin kiriin ja eroa kertyikin lopulta reilut parikymmentä sijaa.

Hieman ennen Turun linnaa, toiseksi viimeisen juomapisteen jälkeen meidät ohitti arvatenkin sarjassa M65 kilpaillut herra, jonka selässä puhuttiin jotain 15 vuodesta Tukholman maratonilla. Nöyrryimme kokemuksen edessä selän kadotessa näkyvistä.

Jokirantaan kaartaessani matkaa taisi olla kolmisen kilometriä ja päätin kokeilla pientä kiristystä. Vasen reisi vastasi Varvintorin tietämillä kiristämällä takaisin ja yllyttämällä toisen pohkeenkin mukaan samoihin puuhiin. Hellitin hieman, vältin krampit ja tulin minkä pääsin. 41 kilometrin kyltin jälkeen saavutin vielä yhden juoksijan, joka heräsi rinnalle päästyäni mukaan vauhtileikittelyyn. Kannustusta alkoi taas kuulua ja maali näkyi jo, mutta muutaman viheliäisen mutkan takana. Kiinni saamani kaveri rimpuili rinnalla ehkä sata metriä kunnes luovutti. Loppusuoralle noustessani sain yllätyksekseni survaistua pitkän askeleen ja uuden rytmin päälle. Vauhti kiihtyi ja sain jopa yhden urheilijan näköisen kaverin muutaman metrin päähän tähtäimeen kunnes minut huomattiin ja jätettiin kuin seisomaan. Eipä pahemmin harmittanut sillä maaliviiva vilahti altani ja käteen lyötiin mitali sekä paitakuponki.

Ajanottochippi irti ja liikennemerkkiin nojailemaan. Kaverit onnittelivat ja vettä kului niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Herra H:n saavuttua pian perääni maaliin horjuimme hakemaan tarunhohtoiset Marathon Finisher -paidat. Rappuset tuottivat outoja liikkeitä, mutta selvisimme takaisin hierontapaikalle ja se kymmenen minuutin sessio tuntui enemmän kuin makealta. Seuraavaksi notkuvat jalat kuljettivat ruokateltalle ja tunnin jokirannassa istuskeltuamme hiihdimme ylämäen kotiin.

Vammojen etsinnässä löydettiin yksi vesikello varpaan päästä ja samasta varpaasta mustunut kynsi. Kainaloissa oli pienet hiertymänalut, jotka huomasin vasta suihkun jälkeen. Sykemittari kertoi keskisykkeeksi 161 ja maksimisykkeeksi loppusuoralla kiihdytetyn 178. Bruttoaikani oli 4:06:17 ja enemmän silmää miellyttävä nettoversio 4:05:54. Loppusijoitus oli miesten kokonaiskilpailussa 189. ja ”nuorten miesten” sarjassa tuo aiemmin mainittu 79.

Näitä juoksuun valmistautumisen yhteydessä syntyneitä merkintöjä pystyy selailemaan kategoriassa juokseminen. Suosittelen, suorastaan vaadin lukemaan myös täällä aiemminkin mainitut Lari Eteläniemen Maratonmuistelot Helsinki City Marathonilta 2004.

Tästähän tuli aivan julmetun pitkä. Kiitoksia kannustaneille ja loppuun lukeneille. Ehkä joskus uudestaankin, mutta toistaiseksi lenkkarit lepuuttelevat lomatunnelmissa. Kysymyksiin vastataan ja näitä samoja käänteitä jauhetaan tarvittaessa enemmän tai vähemmän liioitellen.

Maraton on rankinta urheilua, mitä minä olen kokeillut. Haastajia etsitään…