tiistaina 2. elokuuta 2005

Nuorten EM-kisat Ranskalle aika jees

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 11.37. Aihe: jalkapallo.

On elokuu. Se tarkoittaa sitä, että Avokatsomo alkaa pikku hiljaa palailla lomilta taas urheiluelämän syleilevään arkeen. Kisoja on kisattu ja pelejä pelattu. Yleisurheilun MM-kisat ovat aluillaan, ja joku odottaa jo NHL:ääkin.

Kirjoitusmoottoreita käynnistellään kuitenkin kesäkuusta tutuissa tunnelmissa: Suomi pelasi taas jalkapallon EM-kisojen välierässä. Alle 19-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat potkittiin Unkarissa, missä Suomi selvisi finaalin kynnykselle. Ranska kuitenkin voitti 1—0 ja jätti suomalaiset vaille mitaleja. No, onneksi paikka ensi vuoden MM-kisoissa on aika hyvä ”lohdutuspalkinto”.

Tyttöjen mestaruus ratkaistiin lopulta rangaistuspotkukilpailussa. Venäjälle kultaa, Ranskalle hopeaa.

Poikain puolella Ranska sitten sai haluamansa, kun Belfastin finaalissa kaatui Englanti maalein 3—1. Uefan sivuilla Andrew Haslam on valinnut 10 tulevaisuuden futisstaraa, joten ei kun nimiä mieleen painamaan vain. Esimerkiksi armenialaismaalivahti Edel Bete olisi varmasti mielenkiintoinen ”erikoisuus” lähitulevaisuuden huippufutiskentillä.

Kirjoituksen kommentointi on suljettu.
Kirjoitusten kommentointi suljetaan 30 päivää kirjoituksen julkaisun tai viimeksi jätetyn kommentin jälkeen.


Avokatsomo 2003—2008