maanantaina 12. syyskuuta 2005

Yövuorossa

Kirjoitti: Anssi Koskinen. Ajassa: 2.23. Aihe: Avokatsomo.

Hyvää yötä te kansalaiset, jotka verkossa yömyöhään roikutte. Ja hyvää huomenta te, jotka olette pirteinä ruutujenne ääressä maanantaiaamuna.

Avokatsomossa repäistään pressut alas ja uusi julkisivu esiin. Esiin kuoriutuu historian toinen ulkoasu, alkuperäisestä oli kuulemma jokin lyhyen aikaa elänyt alkuasu ja sittemmin pitkään palvellut ulkoasu ykkönen.

Nyt on kakkosen vuoro. Mukaan ykkösestä tulivat Bullpen-kirjasintyyppi ja vihreä monissa sävyissään. Sisällön leveyskin pidettiin jokseenkin ennallaan ja mukana seuraavat tietysti kaikki tekstit ihan sieltä alkumetreiltä asti.

Myös pellin alla tapahtui muutoksia, julkaisumoottori päivitettiin ja kevyttä mainontaakin kokeillaan. Samuli kertonee tarkempia faktoja halutessaan.

Tuon pääkuvan raakamateriaali on muuten napattu hyisen keväisellä Veritas-stadionilla Veikkausliigan ottelussa TPS – TP-47. Kentän päädyssä seisoo parhaillaan purkutöissä muotoaan menettävä Kupittaan vanha jäähalli.

Avokatsomo-paitojaAvokatsomo toivoo palautetta uudistuksestaan niin uskollisilta lukijoiltaan kuin satunnaisilta nettimatkaajiltakin. Palaute voi olla häpeämätöntä nuoleskelua, irrallisia adjektiiveja, tiukkaa tylytystä tai toiveita jatkokehittelyn kohteista. Porkkanaksi tarjotaan ehtaa Avokatsomo-krääsää, nimittäin tulevan talven hittituotetta, Avokatsomon omaa t-paitaa.

Paita arvotaan kaikkien tähän juttuun vastanneiden kesken (poislukien henkilökunnan jäsenet) ensi sunnuntaina 18. syyskuuta. Vastaustavaksi suositellaan kommentointia tuosta hieman alempaa. Sähköpostiosoitteenne ei tule näkymään julkisesti.

Varasto ei ole kehuttavan monipuolinen eli se itselle sopivin paita saattaa jäädä löytymättä vaikka arpaonni suosisikin, mutta menköön pukine siinä tapauksessa vaikka lahjapakettiin. (Oheisessa kuvassa näkyviä malleja ei siis taata löytyvän varastoista.)

Agassi taisteli, Federer voitti, nyt sammuvat lamput ja koneet.

[19.9. 0:04 | Paidan voittaja arvottu, lisätietoja täällä. Kommentointi jatkukoon.]

Kommentit

  1. 12.9.2005 klo 2.35 Avokatsomon henkilökuntaaSamuli:

    Hyvin sanottu, siellä. Minä peesaan kommentissa sen verran, että tulee kommentointikin testattua.

  2. 12.9.2005 klo 3.51 Tuomas:

    ”Ihan kiva.”

    Eiku… Näyttävähän tämä on, mutta himpun verran synkähköltä tuo tumman vihreä vaikuttaa näin aluksi; varsinkin kun syksyn myötä tätä synkkyyttä alkaa löytyä keskimäärisen suomalaisen elinympäristöstä yli omien tarpeiden.

    Tuon vasemman yläkulman katoksen (joka pikavilkaisulla näyttää lähinnä vain mustalta läiskältä) tilalle olisi voinut vaikka kloonata lisää taivasta. Protestoi-linkin keltainen tausta hiirellä sen yli ajeltaessa tuntuu aika rajulta ja täysin muusta linjasta poikkeavalta. Sivun alalaidan grafiikan värimaailmasta tulee mieleen ensimmäisenä viikoksi keittön pöydälle unohtunut maksamakkara. Niin ja kirjoittajien esittelyt ovat näköään tämän uudistuksen myötä supistuneet olemattomiksi.

    Vähän negatiivinen sävyhän tähän kommenttiin nyt pääsi keskellä yötä jostakin tarttumaan, mutta joka tapauksessa tämä uusi ulkoasu kyllä sen aikaisemman pieksää.

  3. 12.9.2005 klo 8.47 tomi:

    Ihan tyylikäs. Lisäpisteet ehdottomasti siitä, että vanha kohta historiaan jäävä kupittaan jäähalli on otettu kuviin mukaan! ;)

    Yläreunan kuva ainakin näin alkuu reunoista ”venytettynä” häiritsevä… Itse olisin ehkä suosinut häivytystä tai yrittänyt vaikka jotain liioiteltua panoramakuvaa vastaavasta maisemasta niin ettei sivun leveys ole näkymälle este.

    Mutta makukysymyksiä, kyllä tätäkin kestää lukea.

  4. 12.9.2005 klo 9.27 Päätoimittaja:

    Hienot sivut. Pitäkää tää selkeä linja.

    Ja pitäähän avokatsomon lippa olla kuvassa! Totta kai!

  5. 12.9.2005 klo 9.29 Päätoimittaja:

    Jatkan omaa kommenttiani: uusien sivujen myötä rupesi muuten myös RSS-feed potkimaan NewsGatorissakin. Kiitos. Lupaan silti tulla tännekin.

  6. 12.9.2005 klo 9.40 Avokatsomon henkilökuntaaAnssi:

    Hetken jo luulin, että RSS:t ovat poikki tai vähintäänkin sekaisin, mutta uudelleen luettuani ymmärrän että nyt ne futaavat paremmin. Hyvä niin.

    Ja kiitoksia kommenteista, sulatellaan ja katsellaan, kyllä tätä vielä viilaillaan.

  7. 12.9.2005 klo 9.46 Merten:

    Onko fudismatsin valitseminen kuvitusmateriaaliksi jonkinlainen statement? Oli tai ei, valinta on hyvä ja kuvasta on pakko tykätä – etenkin kentän miniatyyriukoista.

    Hyvältä ja selkeältä näyttää. Eniten harmittaa WP:n perusominaisuus jättää yksittäisen tekstin sivupalkista lähes kaikki toiminnallisuus pois. Tämän kanssa on kuitenkin oppinut elämään.

  8. 12.9.2005 klo 9.51 jeejee:

    Kuvituksen miniatyyri pelaajista tuli mulle jotenkin mieleen Subbuteo -peli. (Se on sellainen pöydällä pelattava jalkapallopeli, jossa neppaillaan n. 2 cm korkeita ukkoja.)

  9. 12.9.2005 klo 10.03 Avokatsomon henkilökuntaaAnssi:

    Vastailen vapaassa järjestyksessä.

    Merten: Kuva ei ole erityinen statement, sattui vain sopiva kuva. Turku-statement se toki on, ei tänne mitään Finnair-stadiumeja laiteta :) Saattaa tuossa syksyn myötä tulla jotain sählykuvitustakin, siitähän täällä kuitenkin voittopuolisesti höpistään.

    Tuomas: Ei tuo nyt niin negatiivista ole vaan ihan huomioitavia juttuja nostit esiin. Keltainen protestihover tulee keltaisesta kortista. Katsotaan jos siihen saisi ihan grafiikan selkeyttämään.

  10. 12.9.2005 klo 11.11 Avokatsomon henkilökuntaaSamuli:

    Merten: WordPressin sivupalkkia pystyy muokkaamaan sellaiseksi kun sen haluaa. Nyt uudistuksessa on ajateltu yksinkertaisuutta (muuta ei osattu ajatella). Ei tule liikaa infoa naamalle, jos sattuu surffaamaan ’katsomoon vaikka hakukoneesta.

    Mitä kaipaisit sinne?

  11. 12.9.2005 klo 12.16 Jussi:

    Ulkoasun muutokset tosi jees. Vanhatkin toimi mutta kohti parempaa menty selvästi.

    Viime viikolla tuli kuunneltua tuo podcast-lähetys ja hyvin rokkasi. Loistavaa että joku tekee juttuja salibandystä.

  12. 12.9.2005 klo 12.38 Esko:

    Ilmavuutta niinkuin aidossa avokatsomossa. Yläreunan kuvan venytetyt reunat luovat mielikuvan liikkeestä kuten urheilusivuille sopiikin. Yleinen selkeys säilytetty, hyvä!

  13. 12.9.2005 klo 12.56 Mikko:

    Hienolta näyttää kyllä. Jos nyt kehumisten ja hehkutusten sijaan annetaan rakentavaa kritiikkiä, jollaista halusittekin, niin tuon yläpalkin kuvan valotolppa asettuu jotenkin hassusti muuhun asetteluun. Etusivulla pienempi teksti alkaa tolpan päältä, mikä häiritsee minua vähän. Ehkä tässä on haluttu hakea jotain lippumaista vaikutusta. Tolppa on myös vinossa oikealle, mikä sattuu silmään heti ensivilaukselta.

    Otsikoiden taustat näyttävät raskailta ja tummilta. Voisikohan näitä taustoja häivyttää tai vaalentaa oikeallepäin? Ensimmäisen uutisen otsikon tausta sopii hyvin asettelun yläosaan, mutta alemapana sivulla olevat otsikot näyttävät vähän irrallisilta ja väijyvät voimakkainan sivusilmässä varsinaista tekstiä lukiessa. Tämä vaikeuttaa etenkin lyhyiden kirjoitusten lukemista, kun silmä aistii voimakkaat elementit sekä ylä- että alapuolella.

    Myös jutuissa käytetty fonttikoko voisi olla asteen verran kookkaampi, vaikka jokainen toki tähän pystyy omasta selaimestaan käsin vaikuttamaan.

    Yleisesti ottaen siisti ja yhtenäinen asettelu, ja toimivalta tuntuu noin muutenkin.

  14. 12.9.2005 klo 13.32 Merten:

    Turku-schmurku… Pitkin hampain nielen!

    Mutta asiaan – Samuli: periaatteessa olisi hyvä jos etusivun sivupalkin sisältö näkyisi myös yksittäisen postauksen sivupalkissa, nimenomaan hakukoneesta tulevia ajatellen. Nyt linkit feedeihin ja muuhun sälään & roippeeseen löytyvät vain etusivulta. En tiedä, saattaa olla hyväkin juttu – on vain aina tuntunut WP:n kanssa oudolta, kun varsin moni muu alusta pitää sivupalkin muuttumattomana.

  15. 12.9.2005 klo 13.54 Avokatsomon henkilökuntaaAnssi:

    Mikko: Hyvin havaittu tuo lyhyiden merkintöjen ja raskaiden otsikoiden ongelma. Siihen pitää keksiä jotain, vaikka se otsikointi siellä yläreunassa ihan mallikkaasti toimiikin. Himmennystä, kevennystä, häivytystä. Jotain sellaista ja eiköhän se siitä tokene.

    Tolpan ”kaatumisen” syy taitaa piillä laajakulmaisessa kameran linssissä ja taglinen asemoinnissa olen kyllä itsekin huomannut tiettyä hyppimistä, mutta en ole vielä saanut sitä kuriin.

  16. 12.9.2005 klo 15.35 Mats:

    Ulkoasu vihdoinkin juttujen kanssa samaa tasoa… Loistavaa äijät.

  17. 12.9.2005 klo 20.09 Emmi:

    Näkeehän tätä lukea, kun suurentaa fonttia, jonka näkymättömyys on varmaan käyttäjän henkkoht asetuksista kiinni. Onhan tämä toki jollakin tapaa hienostuneemman näköinen kuin se entinen. Tällainen siistiys toki nostaa jälleen kerran blogittoman ja sivuttoman rimaa, kiitokset vaan. Jatkakaa tähän malliin, ja toivottavasti kohtaamme jälleen FUCL:n merkeissä.

  18. 12.9.2005 klo 21.32 Veikko:

    Jätkät tekee hyvää työtä ja ihan loistavia kirjoituksia. Vähän jää kaipaamaan tarkempia analyysejä turun ulkopuoleltakin mutta aina ei voi voittaa =)

  19. 12.9.2005 klo 22.36 Avokatsomon henkilökuntaaMaukka:

    Propsit myös ex-aktiivilta. Ehkäpä tästä vielä syksyn mittaan verryn ja Avokatsomoon saadaan juttua myös ihan oikean avokatsomon lehtereiltä. :)

    Jk. Emmin pointti oli hyvä. FUCL (http://en.uclfantasy.uefa.com/) pyörii taas ja perustin huvin ja urheilun vuoksi Avokatsomoliigan sinnekin. Koodi on 2153-13864, kaikki mukaan!

  20. 13.9.2005 klo 10.48 a:

    Sivusto on, kuten jotkut ovat todenneet muuttunut ulkoasultaan sofistikoituneempaan suuntaan. Hyvä niin.

    Minä toivoisin ainakin linkkien olevan sivun yläreunassa, jotta ne olisivat käyttäjän silmissä heti sivulle tullessa.

    Sivustossa on Jukka Tilsan sanoin puuta ja jöpinää.

  21. 13.9.2005 klo 13.07 Kimmo Helle:

    Hyvältä näyttää – ensin en oikein tiennyt minne olin eksynyt, koska vanhakin oli hieno, mutta ”eteenpäin on menty!”

  22. 13.9.2005 klo 17.54 Joonas:

    Nopeaan silmäyksen perusteella hienoa jälkeä! Tyylikäs ja selkeä ulkoasu nostaa koko Avokatsomon tasoa. Futisteemalle kenkää ;)

  23. 14.9.2005 klo 20.43 Mirka:

    Näyttää hyvältä. Selkeä. Vihreä väri pukee :)

  24. 18.9.2005 klo 22.21 Ilkka:

    Tyylikäs ja selkeä ulkoasu.
    Ei suuria mullistavia uudistuksia, mutta silti – Yksinkertainen on kaunista.


Avokatsomo 2003—2053