Hallin toiseen päähän, ovesta, toisesta ovesta, portaat ylös, ovesta, käytävää. Pressin ovi oli lukossa, mutta sisältä kuului kolinaa, joten koputin. Kolina lakkasi. Askelia. Hämmentyneen näköinen nainen vilkaisi PRESS-kaulalappuani ja jätti oven auki. Sama juttu joka kisoissa. Pressihuoneen rakentaminen on vielä käynnissä kun avausottelua jo pelataan.

Kytkin johdot ja käynnistin koneen. Ei verkkoyhteyttä. Johdot olivat kiinni, hubissa vilkkuivat oikeat valot ja konekin väitti, että yhteys oli olemassa. Ilmeni, että tässä hallissa IP-osoite pitää syöttää käsin, toisessa se kuulemma haetaan automaattisesti. Huomenna nähdään, haetaanko. Keskellä pöytää oleva kone, johon oli kytketty neljä näyttöä ja näppäimistöä, oli pimeänä. Jotain vikaa, pressipäällikkö kertoi.

Puoli tuntia pelin alkuun. Oikoluin liigan viikkotiedotteen vielä kerran ja klikkasin ”lähetä”. Aika pysähtyi, kone myös. Samassa valot hallin puolelta sammuivat ja kaikki sähkölaitteet sanoivat ynks. Halli oli pimennetty otteluseremonioita varten. Kohta pressin valoja syttyi välkähdellen ja laitteita käynnistyi siellä täällä, mutta nettiyhteys oli poissa eikä palannut.

Pressipäällikkö lupasi tehdä nettiyhteydelle jotain. Lähetin Suomeen tekstiviestin ja pyysin ilmoittamaan, mikäli viikkotiedote ei lähtenyt. Pressipäällikkö toi huoneeseen pahvilaatikollisen vesi- ja Zingo-pulloja. Ei kahvia. Kolme miestä saapui korjaamaan keskellä pöytää olevaa konetta. Otin kameran ja lähdin alas Puolan ja Suomen peliin.

Suomi voitti 19-2. Kävelin reippaasti vaihtoaition puolelle hakemaan päävalmentajan kommenttia. Päävalmentaja oli jo harppomassa pukuhuonekäytävään. Harpoin perässä. Päävalmentaja harppoi kaukana edellä vielä nopeammin ja katosi Suomen koppiin. Päätin jututtaa häntä kun olisin naputellut ottelutilaston.

Pelin jälkeen nettiyhteys oli palannut. Tavasin kopiota ottelupöytäkirjasta ja naputtelin dataa STT-muotoon. Puolalaisten nimet oli raapustettu niin epäselvästi, että ne piti tarkistaa numeroiden perusteella turnauksen nettisivuilta. Kun sain litanian lähetettyä STT:lle ja päivitettyä liigan sivuille, yhteys katkesi taas. Päätin lähteä hallin puolelle jututtamaan päävalmentajaa. Kolme miestä oli purkanut keskellä pöytää olevan koneen osiin. Yksi osa oli kai virtalähde.

Päävalmentajaa, joka oli sanonut pysyttelevänsä pelin jälkeen hallilla, ei näkynyt. Törmäsin videovalmentajaan, joka kertoi päävalmentajan lähteneen kaupungille syömään. Näytin pahalta ja yritin soittaa päävalmentajalle. Päävalmentajan puhelin oli kiinni. Palasin pressiin ja laitoin kuvat imuroitumaan kamerasta koneelle. Kolme miestä oli hakenut keskellä pöytää olleen koneen tilalle uuden koneen. Ohjelmia näytti olevan asentumassa, koska he tuijottivat apaattisina yhtä monitoria.

Maakuntalehdestä soitettiin ja kysyttiin, millainen peli oli ja miten maakunnan pojat olivat pelanneet. Entä mitä päävalmentaja sanoi, maakuntalehdestä kysyttiin. Ei vielä mitään, sanoin. Maakuntalehdessä ihmeteltiin.

Hallin puolen valot sammutettiin seuraavan ottelun seremonioita varten. Pressissä ynksähti, välkkyi, hurisi. Nettiyhteys katosi. Kysyin, kadottaisivatko jokaisen ottelun alkuseremoniat nettiyhteyden jatkossakin. Pressipäällikkö sanoi että kyseessä on power problem ja puhui lisägeneraattorista. Nainen toi huoneeseen vadillisen leipiä, joista puolet oli päällystetty kellertävällä ja puolet ruskealla tahnalla. Otin keltaista. Maku ei paljastanut, mitä se oli. Tshekin joukkueen tiedottaja Willem saapui ja tuli kättelemään. Hänen koneelleen oli tilaa mutta yhtään pistorasiaa ei vapaana. Pressipäällikkö lupasi tehdä asialle jotain.

Päävalmentaja soitti ja pahoitteli. Lupasi tulla heti pressiin. Tuli ja kertoi, ettei ollut numeroista huolimatta tyytyväinen peliin. Lähti.

Naputtelin raportintyngän valmiiksi, lähetin sen STT:lle ja päivitin liigan sivuille. Valitsin muutaman kuvan, käsittelin ja lisäsin liigan sivujen raporttiin. STT:n toimittaja soitti ja kysyi, kuka oli tehnyt Suomen kolmannentoista maalin, jonka tekijän ja ajan olin unohtanut ottelutilastosta. Mikael Lax ajassa 36.17, kaivoin ja kiitin virheen huomaamisesta. Korjasin myös liigan sivuille. Huomasin liiton keskustelupalstalla kysymyksen reaaliaikaisesta tulospalvelusta. Kysyin asiaa pressipäälliköltä ja saatuani vastauksen ”maybe tomorrow” täydensin otteluraporttia aiheella. Raporttia turnaussivuille hakkaava pressipäällikkö kysyi, olinko laskenut valmiiksi, montako pistettä Paju ja Forsman olivat tehneet. Olin.

FBC Turku pyysi mailitse maajoukkuekuvaa Matti Vehasesta. Etsin, käsittelin ja lähetin. Lähdin alakerran kahvilaan jonottamaan kupillista. Ticket, ticket, lipunmyynnin rouvashenkilö hätääntyi lähestyessäni. Nähdessään PRESS-kaulalappuni hän peitti kasvonsa käsillään ja hoki itsekseen jotakin. En ymmärrä latviaa, mutta suomeksi se oli ”voi kauheeta, voi kauheeta”. No problem, vakuutin ja yritin hymyillä ystävällisesti.

Kahvilan jono oli pitkä.

Illalla huomasin Avokatsomosta, että Paju ja Forsman ovat ennätysmiehiä. Minun olisi pitänyt tietää se.