Turun Palloseura on salibandyn ykkösdivisioonan länsilohkon kuntopuntarin viimeisenä. Sille paikalle sen sysäsi FBC Turku, joka lauantain paikallisottelussa Samppalinnassa pystyi siihen, mihin TPS ei: maalintekoon. TPS tylsyi parhaissakin paikoissaan vaarattomaksi.
Kaksi TPS:n kenties ratkaisuvoimaisinta pelaajaa, Jere Jokinen ja Jarkko Penttinen, olivat poissa kokoonpanosta, eikä se jäänyt näkymättä pelitapahtumissa. Aivan ottelun alussa TPS sai muutaman hyvän maalintekopaikan, mutta FBC:n Jaakko Saarinen torjui ja otti saman tien niskalenkin TPS:n hyökkäyksistä.
TPS:n juniorivitja Lasse Paju—Teemu Jaakkola—Ville Forsman ei pystynyt oikeastaan koko ottelussa ottamaan itselleen roolia, kun etenkin Paju joutui ottamaan liikaa pallollista vastuuta eikä pystynyt vastaamaan esimerkiksi Heikki Pernaan fyysiseen peliin FBC-päädyssä. Kun Forsman sai ensimmäiset maalintekopaikkansa toisessa erässä, Jaakko Saarinen oli jälleen vahvempi. Junioreiden takana puolustamassa olleet Mikael Lax ja Teemu Pekkala olisivat kaivanneet kentän sentteriksi Jokisen kaltaista pelin hallitsijaa, joka olisi pystynyt tuomaan koko viisikon paremmin peliin mukaan.
Tarpeeksi vaarallisia eivät olleet myöskään toisen TPS-kentällisen yritykset. Rami Lehtola pääsi jälleen perustehoille, mutta hänen rinnalleen TPS olisi kaivannut Jarmo Eteläahon kaltaista pelaajaa, joka näennäisestä näkymättömyydestään ponnistaa valokeilaan saadessaan pallon hyökkäyspäässä. Lauantaina Eteläaho osoitti jälleen vaarallisuutensa ja siirtyi lohkon pistepörssin kärkeen ohi Robert Oleniuksen.
Paikallisottelun hahmo oli Teemu Vainio. Vainio nousi toisessa erässä useaan otteeseen vauhdikkaasti FBC-päädystä hyökkäyksiin, ja kolmesti se palkittiin myös syöttöpisteellä. Samanlaista vaarallisuutta ei löytynyt lauantaina yhdestäkään tepsiläisestä. Ei Jukka Erosestakaan, joka kolmannessa erässä kentälle päästyään tuntui saavan rightilleen valtavasti tilaa vasemmalla laidalla.
Viihdyttävän pelin kirkkaimmat tähtihetket koettiin erätauoilla, kun paikallinen salibandyväriläiskä Kari ”Kaki” Hautoniemi heijastettiin suorana lähetyksena Samppalinnan alakäytäviltä hallin seinälle, mistä me katsojat pystyimme seuraamaan pelaaja- ja valmentajahaastatteluja niin erätauoilla kuin ottelun jälkeenkin.
Avokatsomo videoi ottelun jälkeisen lähetyksen, mutta valitettavasti tallennuslaitteistosta johtuen pätkä on niin heikkotasoinen, että esimerkiksi äänestä ei saa selvää. Siksi tyydymme vain oheiseen kuvaan, missä pettynyt TPS-koutsi Ray Backman vastaa pimp my kaukalonlaitahaastattelija -tyylisesti pukeutuneen Kakin kysymyksiin. Vasemmalla kuvassa FBC:n Sami Kuivalainen. (Kuva on ruutukaappaus videotallenteelta.)
Mutta että. Tämä kirjoituksen alussa TPS:n kerrotaan olevan ykkösdivarin länsilohkon kuntopuntarin viimeisenä. Sellaiseen tulkintaan päädyn, kun tarkastelen tilastoja pelikaudesta 2005—2006. Tässä kuntopuntarissa on tietenkin otettu huomioon vain oikeasti pelatut tulokset, ei kabinettipäätökset.
Rangers TxVTVVV FBT Pori TTVVV Finnsta Pro TVVVTVV Nibacos VTTTVV FBC Turku TVTVVTV Pirkat VVVTTx Blue Fox TTTTTVT AFC Campus VxVTxT SV Vaasa VVTTVTT TPS VTTVTT
Ensi viikolla TPS pelaa kolme ottelua. Vastassa ovat FBT Pori, Nibacos ja Blue Fox, joista ainakin kahden pitäisi kaatua, jotta TPS pysyisi kärjen vauhdissa. Muuten karsintapaikkojen tavoittelu muuttuu hyvin äkkiä karsintapaikkojen välttelyksi.
Linkkejä:
Ei siinä auta mikään tallennuslaitteisto jos ääni yksinkertaisesti kaikuu hallin seinistä. Valkokangaskin oli outoa heijastavaa materiaalia, eikä siten toiminut pimeässäkään hallissa. Puutteet eivät kyllä vähennä itse haastattelujen letkeää meinikiä. Pisteet Kakille ja Beeceelle lauantaihenkisestä tauko-ohjelmasta. Videot nettiin pojat!
Avokatsomo 2003—2008