torstaina 22. joulukuuta 2005

TPS 12-4 FBC Turku

Kirjoitti: Samuli Laukka. Ajassa: 0.46. Aihe: TPS.

Turun Palloseuran ja FBC Turun kauden toiseen kohtaamiseen salibandyn ykkösdivarin länsilohkossa lähdettiin mukavan kutkuttelevista tunnelmista.

FBC oli hävinnyt edellisen ottelunsa AFC Campukselle 0—10 ja lähti Caribian tiistai-iltaan pesemään kasvojaan. TPS tarvitsi kipeästi voittoa, jottei sen tuntuma sarjakärkeen pääsisi herkeämään. Yleinen ilmapiiri Turun salibandyväen keskuudessa kupli niin halleilla kuin netissäkin. Ja joulu oli tulossa.

Caribiassa ei kuitenkaan nähty klassikkoa, vaan show. Sen piti Turun Palloseuran ykköskenttä, joka etenkin toisessa erässä teki kentällä käytännössä sen mitä tahtoikin. Vieraspeleissä liekeissä ollut Jarkko Penttinen onnistui ensimmäistä kertaa tällä kaudella erinomaisesti kotikentällä ja laukoi saman tien neljä maalia ja antoi kaksi maaliinjohtanutta syöttöä. Kun Penttinen maalasi illan ensimmäisensä ylivoimalla 5—2:een, hyppy tuuletukseksi ja poikkeuksellisen leveä hymy paljastivat, että onnistuminen oli tavallista rakkaampi. Edellisessä kotiottelussa Nibacosta vastaan Penttinen laukoi ensimmäisen erän aikana kolmesti tolppaan, mutta ottelusta ei silloin jäänyt käteen kuin tehot 0+1.

Jarkko Penttinen lähettää punaiset terveiset Antti Arolalle

Jarkko Penttinen lähettää punaiset terveiset Antti Arolalle

Myös Michael Fager erottui helposti jo tilastojakin tarkastellen. Kaksi maalia ja kolme syöttöä ei ole ollut tapa Fagerille aiemmin, sillä hänen tämän kauden 14 tehopistettään ovat enemmän kuin kahdella viime kaudella yhteensä. Fagerin nimi ei ole pomppinut yhtenään esiin turkulaisissa salibandypuheissa, mutta 24-vuotias entinen jääkiekon poikamaajoukkuepelaaja on kehittynyt tärkeäksi palaksi valmentaja Ray Backmanin arkkitehtailemassa pallollisessa pelissä ykköskentän takalinjoilla. FBC:tä vastaan Fager oli jopa ylivoimainen. Röyhkeän leikittelevät harhautukset pilkkasivat FBC:n karvausta varsinkin ottelun päätöserässä.

Se staroista.

Katsomossa tunnelma muuttui pelin aikana erikoiseksi. Ensimmäisen erän vuorovedoin isketyt maalit eivät vielä rauhoittaneet vatsanpohjien pientä jännitystä, mutta toisessa erässä jännitys katosi. TPS latoi upeita maaleja toisensa perään ja FBC:n kehon kieli kertoi, ettei yllätyksiä ollut enää luvassa. TPS sai mennä menojaan, ja siitä tietenkin toiset katsojista pitivät ja toiset eivät. Kolmannessa erässä pelin lässähdettyä odoteltiin loppuvihellystä. TPS:läisten oli helppo olla ylimielisiä ja ottaa ilo irti paikallismurskajaisista. Se ei ollut kaikkien mieleen. Siinä missä joku huusi ”Maalista poikki!”, toinen vastasi ”Takinkääntäjä!”.

Valmennuspenkiltä illan huuto kuului, kun TPS rävelsi ylivoimapelin käynnistämisessä Heikki Pernaan jäähyn aikana ottelun kaikkien maalien jo synnyttyä. Ray Backman torui ylivoimaviisikkonsa säheltämistä leikkisän kuuluvasti: ”Ammattiylpeyttä!”

Ottelun viimeisellä minuutilla toinen TPS-valmentaja Tommi Seesto kutsui tsemppausaikalisän ja pani maaliin ikään kuin TPS-junioreiden äänekkäiden toivomusten johdosta Antti Kolin, joka otti divariuransa kaksi ensimmäistä torjuntaa. Niistä ensimmäisen tuli näyttävästi lähes välittömästi pelin käynnistyttyä aikalisän jälkeen.

Ottelu päätti TPS:n vaikeuksienkintäyteisen syksyn tavalla, jota sopii vielä joulun pyhinä mutustella. Joukkueella on edelleen mahdollisuus divarin kärkisijoille, mutta se vaatii — ei kovinkaan yllättäen — onnistumisia keväällä. Esimerkiksi kahdeksan ottelun voittoputki ei olisi pahitteeksi, sen verran aikaisemmilta kausilta jo tiedetään.

Tilanne Turun paikallisotteluiden sarjassa:

AFC Campus   3  2 0 1  22- 9  4
FBC Turku    4  2 0 2  15-27  4
TPS          3  1 0 2  21-21  2

Linkkejä:

Kirjoituksen kommentointi on suljettu.
Kirjoitusten kommentointi suljetaan 30 päivää kirjoituksen julkaisun tai viimeksi jätetyn kommentin jälkeen.


Avokatsomo 2003—2008