maanantaina 27. helmikuuta 2006
Pakkovoiton paikka?
Voisiko olla niin, että jääkiekon olympiafinaalitappion jälkeen jää Suomen salibandymiesten näytettäväksi, osaako suomalainen voittaa?
Ja että Ruotsin MM-kisoissa olisi suomalaista mielenterveyttä ajatellen kyse enemmästäkin kuin vain yhdestä salibandyn maailmanmestaruudesta?
Ei paineita, mutta.
Ajatus: Pahinta mitä tänä vuonna urheilussa voisi sattua olisi, että Suomi voittaisi Latvian MM-lätkät.
Kommentit
-
Varovasti nyt, Samuli.
Ahti Porkka kirjoittaa aamun Hesarin mielipidesivuilla:
”Jarmo Virmavirta puuttui ansiokkaasti (HS 23.2.) median tekemisiin urheilijoiden saavutusten etukäteishehkuttajana ja siitä aiheutuviin henkisiin paineisiin. — Kannustava henki, jonka Pekka Tiilikainen ja Paavo Noponen aikoinaan työllään loivat suomalaiseen urheilujournalisimiin on täydellisesti onnistuttu romuttamaan.
Tilalle on tullut lähinnä roskajournalismiin verattava hillitön draamantavoittelu, jolla ei ole mitään tekemistä urheilun kanssa.” -
Puhuvat asiaa, sekä Virmavirta että Porkka.
-
Siis kirjoittavat, tietenkin.
-
Voi voi, eikös ne ole paljon kovemmat jossain muualla kuin täällä, Suomessa vielä kevyttä kritisointi ja hehkutus… Jos ei pää kestä niin…
-
Olympiakomitean puolesta harmiteltiin SLU:n ja YLE:n tilaisuudessa viime kesäolympialaisten jälkeen, että media asetti urheilijoille tavoitteita, jotka eivät välttämättä olleet samoja kuin näiden omat, ja sitten ruoski, jos ”tavoite” ei toteutunut. Huonoa mieltä syntyi.
Huippu-urheilijan pitää kestää paineita ja huomiota, mutta emme toki luule, että kaikki odotukset ja hehkutukset olisi johdettu urheilijain todellisista tavoitteista.
