Carina Kovasesta on puhuttu niin paljon, että näppituntumalta muistelin hänen tehneen runkosarjassa sellaiset 35—45 tehopistettä.
Tarkistin. Niitä oli 14+5=19. Toisesta Mikkelin kasvatista Niina Valjakasta (kuvassa) ei ole ensihuuman jälkeen puhuttu paljoakaan, mutta hän ei kuudella liigakaudellaan ole koskaan jäänyt alle 20 pisteen. Niitä on kertynyt 32, 23, 21, 31, 42 ja 31.
Mutta mistä yhtäkkiä tällainen vastakkainasettelu? Ei mistään, osui vain silmään. Ja kohtahan nuo terävästi liikkuvat rightit nähdään vastakkain ainakin kolmessa keskinäisessä pelissä, joten päästään vertailemaan.
Jotenkin tuntuu, että mestaruuden ratkovat tänä keväänä NST ja Classic. Lappeenrannassa on hurja draivi päällä ja Tampereella on maan paras maalivahti ja paras ykkösketju, jotka riittävät pitkälle. Oilersin peli on jotenkin kevättä kohden rapautunut ja Erä III on viimeiset viisi vuotta taipunut tiukimmassa paikassa.
Erä III:n päävalmentaja ei näyttänyt tyytyväiseltä kun eilen esitin hänelle tämän teoriani.
Muistelen pitäneeni Keppanan kotipelien musiikista, mutta KISSin Rock’n'roll all nite katkeaa turhauttavasti aina kesken kun peli pannaan taas käyntiin. Saisipa joskus kuulla sen kokonaan, vaikka erätauolla.
Kirjoituksen kommentointi on suljettu.
Kirjoitusten kommentointi suljetaan 30 päivää kirjoituksen julkaisun tai viimeksi jätetyn kommentin jälkeen.
Avokatsomo 2003—2053